liian helposti? Suomalaiset ovat kolmannella sijalla avioerotilastoissa euroopassa(ilm koko maailmassa)Vain Belgialaiset ja ruotsalaiset ovat edellä. Voiko jopa päätellä, että olemme liian kypsymättömiä perheen koossapitämiseen?
Jos sama meno jatkuu, niin eroperheen lapset jatkavat "traditiota". Kallis lasku tulee kaikille pitkällä aikavälillä, enkä tarkoita yh-perheiden tukia ym vaan kaikenlaista pahoinvointia mikä eroista seuraa. Työstä poissaoloja, masennuksia, itsetuhoisuutta jne niin aikuisilla kuin lapsilla.
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/id70528.html
Jos sama meno jatkuu, niin eroperheen lapset jatkavat "traditiota". Kallis lasku tulee kaikille pitkällä aikavälillä, enkä tarkoita yh-perheiden tukia ym vaan kaikenlaista pahoinvointia mikä eroista seuraa. Työstä poissaoloja, masennuksia, itsetuhoisuutta jne niin aikuisilla kuin lapsilla.
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/id70528.html
Vastaukset 17
Vanhimmat
Avoeroja ei kai sitten tilastoida.
Miksi pitäisi roikkua huonossa suhteessa jos on joskus erehtynyt menemään naimisiin huonon miehen kanssa.
Nykyisin naisilla on taloudellisesti mahdollista elää yksin, siitä kaikki johtuu. Eivät ihmiset ennen vanhaan sen onnellisempia olleet, naiset ainakaan, mutta minne kotiäiti pystyi lähtemään kun ei ollut tuloja.
Onneksi nykyisin tilanne on se, että huonoista suhteista pääsee eroon.
ukko ja tehdään lapsia ja erotaan. näinhän niitä tuloja saadaan ukolta elatusmaksuina. äly hoi!
tilastoida ja yksin avioerot jo ovat huimat.
Tottakai jokainen ymmärtää, että huonossa liitossa ja suhteessa ei pidä olla, eikä kannata olla, mutta ydin on siinä, että miksi juuri suomalaiset ovat niin tyhmiä, että erehtyvät, vai ovatko sellaisia etteivät osaa hoitaa parisuhdettaan, vai mikä on syynä?
Eli ei mantran hokemista siitä, että kun toinen on juoppo/renttu/hakkaaja/pettäjä jne niin ero, vaan peiliin katsomista.Mitä voi tehdä toisin, miksi meni niin kuin meni? Jos ikuista onnea ja auvoa hakee, niin sen haku ei lopu koskaan.
Mistä ne huonot/onnettomat suhteet sikiävät? Olis mielenkiintoista tietää, kun useimmat ovat onnellisia kun menevät yhteen ja varsinkin kun menevät naimisiin.
Olen aivan samaa mieltä siitä, että jos suhde on huono, ei siinä ole pakko elämäänsä tuhlata. Minä kuitenkin katson suhteen huonoksi silloin, jos siihen liittyy psyykkistä tai fyysistä väkivaltaa, alkoholismia tai muita päihderiippuvuuksia, pettämistä ym. Väitän, että nykyään erotaan aivan itsekkäistä syistä: kun liitossa tulee pitkän suhteen myötä vähän tylsää, ei jakseta tehdä töitä suhteen eteen ja löytää puolisoa "uudestaan". Helpoin keino on vain paeta uuteen suhteeseen, jossa tietenkin alussa on intohimoa, mutta tulee se arki siihenkin ennemmin tai myöhemmin. Mutta sitten voidaankin taas vaihtaa seuraavaan...
Ennen vanhaan tosiaankin roikuttiin niissä oikeasti huonoissa suhteissa, kun ei ollut taloudellisesti mahdollisuutta muuhunkaan. Nykyään voidaan erota, kun se on niin helppoa ja pärjätään taloudellisesti. Uuteen suhteeseen hypätään heti, kun tulee vastoinkäyminen tai vanha alkaa kyllästyttää. Mitä sitä miettimään muitten (varsinkaan lasten tunteita), kun äiti/isä on niin rakastunut ja "jokaisellahan on vain yksi elämä".
Jospa suomalaisilla onkin syitä syvempiä. Eronneitten kanssa jutellessani syyt ovat olleet aina syvemmällä kuin ehkä muille esitetään. Paljon on ulkopuolisten silmiltä kätkettyä väkivaltaa. Olkoon vaikka henkistä.
Joskus tuntuu, että vasta nyt maksetaan sodan jälkeisen sukupolven kuri- ja järjestys- kasvatuksen aiheuttamaa velkaa. Silloin tunteiltaan vammautetut lapset olivat "tuomittuja" aiheuttamaan "kärsimystä" kaikissa tulevissa ihmissuhteissaan. Näkymätön ilmiö perheiden sisällä. Kuin puu, jonka tyvi oli laho ja josta versovat oksat olivat tuomittuja kuihtumaan.
Tämä nykyinen asioihin puuttuminen jopa eroineen voi ollakin muutoksen alku parempaan. Asioita käsitellään ja syitä tutkitaan. On saatavissa apuakin.
pitäisi tehdä, jotta tulevat sukupolvet kykenevät parempiin parisuhteisiin. Jostain ne pahat olot kumpuavat jotka sitten kärjistyvät eroihin.Se vaan useinkin ajatteluttaa, että onko suomalainen liian sinisilmäinen unelmissaan ja solmii hätäisesti suhteita ja pahinta vielä, että kiirehditään lapsia suhteeseen, jonka vakaus on niin ja näin. Nykyään osa pariskunnista haluaa panostaa suhteeseen ja liittonsa, mutta osa luovuttaa liian helposti.
Noin ovat ns parisuhde-asiantuntijat päätelleet ja todenneet, että asennemuutoksella ja tiedon hankinnalla erot vähenevät jopa kolmanneksella. Nuoret saavat mallit vanhemmiltaan(ympäristöstä), että eikun ero heti kun ensi huuma on takana ja arki koittanut. Ruoho onn vihreämpää aidan toisella puolella. Nuorille pitäisi olla valmentavaa kurssia/koulua, jossa käsitellään sitä, mitä parisuhde ja perhe oikein tarkoittaa, mitä se velvoittaa ja mitä sitten, kun kaikki ei mene kuin oli unelmissaan kuvitellut.
Tunnen muutaman pariskunnan jotka olleet naimisissa kymmeniä vuosia. Heilläkin ollut omat vaikeudet aikoinaan,jopa erot esillä ja usein.
Kun he nyt tarkastelevat mennyttä, ovat todenneet että olipa hyvä ettei erottukaan. Kuitenkin elämä on kantanut ja viettävät nyt ansaittuja eläkepäiviä. On lastenlapsillakin vakaat mummolat, eikä tarvitse miettiä ketä voi kutsua perhejuhliin ja ketä ei. Kuka on kenenkin sukua jjne...Tuttua ja turvallista.
liian helposti.
Esim. pettämisen takia eroavat eivät vaivaudu selvittämään omaa parisuhdetta ja sen sisältöä. Mielestäni pettäminen ei ole mikään syy erota vaan se on oire toimattomasta parisuhteesta.
Lisäksi tyhmyys tiivistyy, useimmat ihmiset eivät ole yksiavioisia. Siksi paljon eroja!
On helpompaa erota kuin tehdä töitä parisuhteensa eteen.
Parisuhdetta täytyy vaalia viiimesiseen hengenvetoon asti. Siihen tarvitaan kummankin osapuolen panostusta. Mutta, jos toinen osa puoli ei puhu ajatuksiaan ja tunteitaan on toisen vaikea lähteä ajoissa liikkeelle. Pääsääntöhän on, että avioero tulee, kun kumppani löytää toisen kaverin. Ajattelemattomuuttaan ja tietämättömyyttään, ei se ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella. Ja, jos avioeroon liittyy tuo petos, kuten useissa parisuhteissa näin on, niin petoksella lakanut uusi suhde ei tule toimimaan, koska sieltä puuttuu luottamus. Ensiksi pitäisi vanha suhde saada alta pois kummittelemasta, jos auttaa tämäkään.
Petoksen syynä usein on toimimaton parisuhde ja suuriakin ongelmia. SIIS OIKEITA ONGEMIA: väkivaltaa, alkoholismia jne. Tiedän lukemattomia pareja tuttavapiirissäni, jotka ovat eronneet rakastuttuaan toiseen tuollaisessa tilanteessa ja olleet vuosikymmenet yhdessä sen jälkeen. Ja tyytyväisiä ratkaisuunsa. Ovat löytäneet luotettavan ystävän, joka on heitä kuunnellut ja ovat jakaneet ongelmansa. Eivät ehkä olisi ilman tulevaa puolisoaan päässeet edes irti.
Edellinen viesti oli minustakin totta, ei senpuoleen, mutta sinun näkemyksesi oli suppea. Olen itse jo vähän vanhempi, joten tiedän kuinka niille toiseen rakastuneille ja "pettäneille" kävi... Voi käydä noinkin kuin kerroit, mutta jokaisella meillä on oma tarinamme ja toivoa tulevasta on aina. Jos yksi liitto epäonnistuu, ei se tarkoita koko loppuelämän epäonnistumista. Jonkun kohdalla onni joskus kääntyykin. Joitain onnistaakin. Yksinkin pärjää, mutta jos joku löytää ystävän, miksei sitä ihmiselle suotaisi?
Perustuu siihen, että kaikki minua vanhemmat ihmiset ovat tämän kertoneet. Siis eronneet. Kaipuu voi tulla vuosienkin päästä, mutta kuulemma yleensä se tulee jossain vaiheessa ihmistä vastaan. Tietysti voi olla poikkeuksiakin, mutta minä en ole kuullut, etteikö ihminen jossain vaiheessa tule muurin eteen. Tiedä sitten ketä uskoa, mutta jos täältä löytyy sellaisia ihmisiä, jotka ovat eronneet, onko teidän uusi suhde alkanut toimia paremmin, kuin entinen? Oletteko koskaan tuntenut kaipuuta entiseen puolisoon? Kestääkö suhde, jos se perustuu petokseen?
Sanoisin, että naimisiin mennään liian herkästi. Elämme yhteiskunnassa, jossa parisuhde olkoon avio tai avosellainen on itseisarvo johon pitää pyrkiä. Yhteisössä arvostetaan avioliittoja, lasten syntymiä ym. Koko yhteiskunta on rakentunut perhekeskeiseksi.
Mutta, kuinka moni menee naimisiin ja hankkii lapsia vain siksi koska niin kuuluu tehdä? Mennään naimisiin ensimmäisen sellaisen kanssa, joka on sukuun hyväksytty ja jonka kanssa yhteiselämä jotenkin sujuu. Vaikka suhde olisi pari vuotta kuinka kiihkeä, eihän se yksin ole parisuhteen perusta.
Kuinka moni "aikuistuu" ensin, pyrkii pärjäämään elämässä itsenäisenäkin ennen kuin sitoutuu toiseen. Yhteiselämässä väistämättä joutuu huomioimaan toista ja tekemään elämässä ratkaisuja kumpaakin ajatellen. Siinä tulee helposti riippuvaiseksi toisesta. Varsinkin kun lapsia pyörii jaloissa. Tottuu.
Kun on "väärin perustein" avioitunut jonkun kanssa, ei onglemilta voi välttyä jonkun vuoden kuluttua. Ongelmat voivat repiä ihmisen hajalle. Kun liitossa olevat eivät ymmärrä toisiaan eikä lopulta siedä toisiaan. Eroaminenkaan ei tunnu oikealta koska toiseen on tottunut, ja on vielä lapsiakin.
Nämä on asioita joille emme mitään voi. Harva parikymppinen on niin elämänkokenunt ja valveutunut, että "ymmärtäisi" harkita parisuhdetta ja perheen perustamista tarkemmin. Eikä toisaalta heille kukaan edes omat vanhemmat voi sanoa että älä nyt lapsihyvä vielä mene naimisiin vaan katsele pari vuotta. Vauvakuume voi olla liian kova ja vahva usko poikaystävän kyvyistät olla täydellinen isä ja aviomies. Tai tyttöystävän kyvyistä alkaa perheenäidiksi.
Kun kuitenkin alttarilla on vahva usko hyvään tulevaisuuteen. Harva menee naimisin miettien milloin erotaan. Ei, kyllä silloin uskotaan itseen ja kumppaniin ja hyvään tulevaisuuteen. Niin pitääkin. Optimistisella asenteella voi jotain hyvää saavuttaakin, pessimistisellä ei oikein.
Silti huonossa avioliitossa ei tarvitse kitkutella periaatteen vuoksi. Erovaiheessa menneitä ei saa takaisin, eikä sitä harkintavaihetta kun avioliitosta päätettiin. Omalta kohdaltaan voi korkeintaan yrittää kasvattaa omista lapsistaan itsenäisempiä ja harkintakykyisempiä, vaikka toisaalta lapset tuppaa omaksumaan ne mallit joita vanhemmat eivät tietoisesti opeta.
Nytkin poliitikot ja päättäjät vain jankuttaa lapsiperheiden hyvinvoinnin puolesta. Erokriisiapua annetaan vain lapsiperheille. Me lapsettomat emme saa apua mistään.
Joskus sitä miettii että ehkäpä hyvä kun ei lapsia saatu. Kunnes muistaa, että jostain lapsettomuuden aiheuttamasta pahoinvoinnista liitto alunperin alkoi rakoillakin. Olisiko liitto pysynyt kasassa jos lapsia olisi saatu? Moni sanoo että ongelmat olisi tulleet esiin jossain muualla. Vaan onpa eräs lähimmäinen osoittanut, että kun neljä vuotta olivat melkein miehensä kanssa toistensa kurkussa kiinni, niin yllätysraskaus muutti heidän välinsä. Lapsi on nyt 12-vuotias ja suhde parempi kuin se kai oli koskaan alun perin ollutkaan.Lähtökohdista voidaan ennustella kaikenlaista, mutta ihmiset ovat eläviä yksilöitä, eikä tilastoja noudattavia aivottomia ja tunteettomia mölöjä.
Minäkin mietin että miehelläni olisi vielä aikaa löytää toinen vaimo itselleen ja saada lapsiakin, ennen kuin ikääntyy liikaa eikä enää jaksa isyyttä. Ehkä minäkin saattaisin toisen miehen kohdata. Tai ehkä yksin olisi parempi jatkaa. Lapsettomuus ei johdu kummastakaan yksin, vaan meistä yhdessä. Huoli toisesta saa aikaan sen ettei enää ole henkisesti sitoutunut häneen. Eroprosessi sisälläni on käynnistynyt. Olen pian valmis eroon. Mutta toisaalta... meill oli muuten niin hyvin, silloin joskus...
Erosin, koska mies joi liikaa. Eli joka viikonloppu pe, la ja su. Tämän lisäksi myös viikolla. Ja kaikenlisäksi mies oli sitä mieltä, että ei hänen juomisensa voi olla syy eroon. Hän kuvittelee koko ajan, että minulla olisi toinen mies, mutta ei vaan ole. Parempi asustella yksin rauhassa, kuin katsella haisevaa humalaista, joka vielä haukkuu kaikenlisäksi eikä tee mitään kotona.
tuore tapaus naapuripariskunnan erosta. Onneksi heillä ei ole lapsia, mutta ero tuli kuuden yhteisen vuoden jälkeen ja naimisissa ehtivät olla toista vuotta.
Kaikinpuolin olivat onnelliselta näyttävä pariskunta 24-25v ja muistan, kun ennen häitään toivotin onnea ja sanoin, et hoitakaa parisuhdetta hyvin, jotta ette kaunista erotilastoja. Sanoivat, et on tässä harjoiteltu jo liki viisi vuotta.
Niin kuitenkin kävi, että ero tuli ja syystä että nainen ihastui/rakastui miehen kaveriin ja lähti hänen mukaansa. Sen jälkeen jätetty mies on ollut kuin haamu entisestä ja hänen elämänsä näyttää jatkuvan alamäkenä.Ei ole enää työssä, koska ei kykene. Ennen ryhdikäs ja reilu, iloinen mies(mukavannäköinen) on muuttunut ja häntä ei tahdo samaksi tuntea. Miehen äiti käy välillä huolehtimassa ja siivoilee ym, sillä niin huonosti ovat asiat.
Sen tiedä kertomusten perusteella, että k.o liitossa ei ole ollut väkivaltaa tms, ainostaan
nainen näki vihreämpää ruohoa toisaalla ja jätti.
Tuostakin näkee, että erosta seuraa miltei aina jotain pahaa esim. työkyky menee - syrjäytyy ja jopa lopullisesti. Kyseinenkin pariskunta luuli olevansa luotuja toisilleen vaan toisin kävi. Onneksi ei ehtinyt syntynyt lapsia.Surullinen yhteiselämän loppu.
Ainoastaan eroaa minusta, että meillä on yhteinen lapsi. Niin toisillemme luvattiin, että jos tulee ongelmia puhumme niistä. Puheet jäivät ja teot tulivat. Seuraukset ovat kauheita. Kuinka jaksaa tästä eteenpäin. Kaikkialla on pimeää. Valoa ei saa mistään elämiseen.
hyväksy tosiasiat kuten räntäsateinen päivä.
mennyttä et voi muuttaa. mutta jokaisena päivänä voit toimia toisin ,menneistä "viisastuneena". jäämällä menneisyyteen menee elämä hukkaan.
valoa alkaa näkyä kun olet päässäsi käynyt asiat niin läpi ettei mitään uutta tule mieleenkään.
elät vain kerran. tämän päivän valinnoilla voit vaikuttaa siihen että 10 vuoden päästä muistelet elämääsi toisin.
Meidän ero oli kummallekkin parannus. Seurusteluun alettiin 19 21 vuotiaina. Naimisiin kaks vuotta myöhemmin. Lapset siitä 2 ja 3 vuoden päästä.
Kaiken laista ongelmaa oli koko suhteen ajan mut ei kumpikaan tajuttu ettei me rakastettu toisiamme vaavn oltiin kavereita.
Tokan lapsen jälkeen seksi ei maistunu kummallekkaan. Muutaman vuoden päästä kumpikin oli sekoillut muiden kanssa. Riidat ja pahoinvointi lisääntyi.
Mun sisko järkkäs meille parisuhteen parantamiseks pitkän viikonlopun matkan. Sisko hoiti lapset. Se oli kamala matka. Matkan vikana päivänä alettiin aamulla puhua koko matkan järkevyydestä ja vähitellen suhteestakin. Koska mies kertoi että sillä oli joku juttu jonkun naisen kanssa. Melkein myöhästyttiin lennolta sen takia. Jostain systä en ollut edes järkyttynyt vaan helpottunut. Koska syy huonoihin väleihin valkeni: me oltiin kavereita.
Järkättiin kumpikin aikaa asioiden läpi käyntiin seuraavalla viikolla. Otettiin lomaa kolme päivää ja puhuttiin kun lapset oli poissa. Tuli paljastuksia muista suhteista ja muuta. Tavallaan teki pahaa mutta itte oli tehnyt ihan samaa niin sen ymmärsi.
Todettiin että meidän oli parempi erota. Erottiin viis vuotta sitten. Mies on muutes naimisissa sen naisen kanssa ketä sillon tapaili. Mulla just päätty suhde kun mies alkoi haluta naimisiin enkä oikein tiedä miksi menisin. Kiva mies mutta...... missä rakkaus. en tunne mitään.
Me ollaan ekan miehen kanssa vieläkin hyvissä väleissä vaikka ei paljon pidetä yhteyttä. Mä en tarvitse miestä ollakseni onnellinen. Elämä on paljon mukavampaa nyt kuin silloin. Mut eihän noita asioita oikein ymmärrä ennen kuin on aikaa mennyt tapahtuneista.
oli sama suunta, eli halu erilleen niin silloin on helpompaa erota. Erot menevät useimmiten ns toisen ehdoilla. Kipeää voi tehdä, vaikka yhdessä päätyiskin eroon.
Tuosta kaverisuhteesta parisuhdetutkijat ja asiantuntijat sanovat, että lujin/kestävin parisuhde tulee ystävyyssuhteella alkaneesta.
Nimittäin roihuava, intohimoinen rakkaus palaa loppuun nopeimmin. Joka tapauksessa kaikissa rakkaussuhteissa on tietyt vaiheet ja parisuhteen tavoitteena on kumppanuus ja toisen kunnioittaminen. Kun intohimo on kulunut lopuun -sanotaan, että se tapahtuu tuhannessa päivässä - niin sitten alkaa vasta todellinen rakkaus, tunne, että välittää toisesta, hänen hyvinvoinnistaan ja haluaa jakaa kokemuksia arjessakin hänen kanssaan.
Yksi pariskunta ajautui erilleen pikkuhiljaa ja lopullisesti parinkymmenen vuoden liiton jälkeen. Lapset olivat aikuistumassa 14 ja 16v.
Näytti siltä, että molemmille hyvä, mutta siinäkin mies otti kauan takapakkia, ennen kuin selvis. Vaimo oli työstänyt eroa "valmiiksi" jo vuosia ja hänelle ero oli helppo.