meidän erosta on nyt puolitoista kk ja ikävä on molemminpuolista. kumppanini ei vielä pysty luottamaan mutta rakastaa ja tuntee vielä samoin,kuten minäkin. ollaan oltu yhteyksissä ja nähty pari kertaa viikossa,anteeksi olen pyytänyt niistä sanoista joita sanoin. pyysin häntä risteilylle kanssani,mutta ei voi lähteä kun lähtee perheensä kanssa ulkomaille. en ole saanut oikeen selvää että missä nyt mennään.. hän sanoo että rakastaa ylikaiken,mutta ei voi nyt olla koska ei pysty luottamaan,ymmärrän sen. kummallakaan ei ole ollut edes mielessä muita,kun vaan me kaksi. olen yrittänyt näyttää että pystyn muuttumaan,mutta ei voi vielä seurustella. kuinkahan kauan joudun vielä odottamaan? häntä kyllä odotan vaikka 10 vuotta,sen oikean kyllä tuntee kun se eteen tulee ja näin minulle kävi. te ketkä olette eronneet ni kuinka kauan olette olleet erossa? kuinka lähteä rakentaa uutta suhdetta jos yhteenpalataan?
erosta yhteen?
3
1117
Vastaukset
- olen
Kaipaan häntä niin, että sydän pakahtuu. Antaisin melkein oikean käteni pikkusormen, jos saisin suhteemme takaisin. Hän sanoi ettei suhteemme ollut tarpeeksi hyvä, vaikka kuulemma hän oli ollut onnellisimmillaan juuri minun kanssani.Nyt hän kapakoista uutta onnea etsii ja tavoittelee. Sydämeen sattuu...
Tiedän tunteen. Tuntuu kun kauhealta kun ei tiedä missä mennään. Me olemme kerran aikaisemmin eronneet, ja silloin palasimme 8 viikkoa eron jälkeen yhteen.
Eron aikana näimme melkein joka päivä ennen kuin mies loppujen lopuksi tajusi kuinka hyvin meillä asiat oli. Se oli ihanaa aikaa kun palasimme yhteen, vaikka välillä tuntui eronkin aikana että ei oltu erottu vaikka todellisuus oli toinen.
Mieheni silloin tällöin yritti muistuttaa minua siitä ja silloinkin vatvottiin "edes takas" toistemme elämässä.
Mielettömän epävarmaa aikaa, mutta loppujen lopuksi odotus palkitsi kaiken.
Sen kyllä tiedostaa vahvasti kun se oikea tulee kohdalle, ja täten ollen suosittelen keskustellemista miehesi kanssa. Anna aikaa toiselle, kyllä se luottamus tulee ajan kanssa takaisin.
Jaksamisia..:)- ainaki
toi ero oli vaa taas yks rajapyykki mikä rikottii. sit sitä erottiinki parin viikon välein 2 vuoden suhteen jälkeen. :/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1881305
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?50711Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t250609Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311590Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53564
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7560