Olen ollut nyt melkein 3 viikkoa au pairina ja kaikki on ollut kyllä varsin loistavasti. Ainut asia mikä minua oikeesti vaivaa on minun kielitaidottomuuteni ja nyt perheeni on saanut minusta aivan tollukan kuvan. Olen ollut hiljainen ja osannut sanoa juuri ne typerät ilmaukset vääriin kohtiin ja siten perheen luulee minua varsin yksinkertaiseksi. En ole normaalisti näin hiljainen tuppisuu. Tämä on aivan epänormaalia minulle, sillä normaalisti olenkin varsin suupaltti.. Onko muilla samoja kokemuksia?
Hiljaisuus
kielitaidoton
81388
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hei! Omasta au-pair-ajastani on varsin kauan, mutta muistan olleeni aika tavalla samanlaisessa tilanteessa. Koulussa kielitaitoni oli erinomainen, mutta sitten käytännössä kaikki ei mennytkään ihan niin kuin olin kuvitellut. Näin jälkeen päin ajateltuna minulla taisi olla varsin samanlainen tunne kuin sinullakin nyt. Taisi isäntäväkeni pitää minua vähintäänkin tyhmänä, kun ei aina tainnut asiat mennä perille, saati että olisin pystynyt vastaamaan tai oma-aloitteisesti mitään järkevää sanomaan. Aikansa sekin vei että korva alkoi ottaa vierasta kieltä vastaan sujuvasti. Sellaisenkin tilanteen muistan toiselta au-pair-reissultani, että isäntäväelläni oli liuta vieraita, ja osa heistä hääri myös keittiössä missä minäkin olin. Vieressäni seisseeltä nuorelta naiselta tuli joku muu vieras kysymään "no, oletko saanut mitään selville?" "Juu, hän ei osaa kokata eikä puhua saksaa, ja on epävarma". Hämmästyin niin, etten osannut siihen hätään sanoa mitään, mutta kun ruoka oli valmista, kysyin tältä naisimmeiseltä, että no onko siinä liikaa suolaa, kun niin epäilit. Ei ollut liikaa suolaa, joten siinä taisi sitten yhtä kyytiä tulla kuitattua kaikki hänen havaintonsa. Eli puhuin kyllä saksaa, kun oli aihetta jotain sanoa, osasin kokata enkä ollut epävarmakaan.
Jos sua kovasti häiritsee tuo tilanteesi, niin sano ihmeessä isäntäväellesi, että sua harmittaa kun saat niin vähän puhetta tuotettua että luulevat varmaankin sinua sen perusteella hiljaiseksi tai jopa yksinkertaiseksi, mutta uskot ajan kanssa puhetaidon kehittyvän niin että voit enemmän jutella. Kyllä he varmasti ymmärtävät ja jos ovat fiksuja niin pyrkivät auttamaankin siinä. Enkä usko että he ovat odottaneetkaan täydellistä kielitaitoa taholtasi. Et kertonut missä maassa olet ja minkä ikäinen olet, tai miten kauan aiot viipyä. Kolme viikkoa on vasta lyhyt aika, siinähän vasta ehtii toipua ensitunnelmista! Mukavaa aupair-aikaa sinulle, ja kärsivällisyyttä, kyllä se puhe sieltä alkaa sitten tulla!
...vastauksistanne. :)
Olen nyt Sveitsissä ja tämä sveitsinsaksa mitä ne täällä puhuu niin ei oikeen mene tajuntaani. Ymmärrän "oikeaa" saksaa, mutta sitä kun täällä ei juuri kuule ja se hidastaa aikalailla oppimistani. Mutta pitää vaan luottaa siihen että se joskus sieltä sitten alkaa tulemaan.
No sitten kyllä ymmärrän ongelmasi. Sveitsiläisillä on ihanat maisemat, mutta saksaa he puhuvat kyllä varsin omaperäisesti. Opiskelukaverinani oli parikin Sveitsissä oleskellutta, ja kyllä heidän puhumansa saksa oli tosiaankin "oudon" kuuloista. Ja nyt on sanottava se, että toinen heistä oli viettänyt lähes koko lapsuutensa-nuoruutensa Sveitsissä, joten ei nyt ollut kyse siitä suomalaisen puhumasta vieraasta kielestä - hän varmasti puhui sikäläisittäin oikein. -Kuten nuo muutkin vastaajat tuossa sanoivat, niin kyllä siinä ihan parikin kuukautta vierähtää ennen kuin alkaa luontevasti ottaa vastaan "alkuasukkaiden" puhetta, ja vielä kauemmin ennenkuin oma tuotto alkaa olla luontevaa. Mutta kun se alkuun pääsee, niin siitä se sitten vauhdilla eteneekin! Itse muuten ostin sarjakuvalehtiä, niistä oli paljonkin apua puhekielen sanontojen omaksumiseen. Mutta ihan tosissani ehdotin sulle, että ilman mitään turhia stressin ottamisia sanoisit isäntäväellesi, ja miksei kavereillesikin, että sua asia häiritsee, ja että haluaisit oppia ilmaisemaan itseäsi luontevammin. Hyvää au pair-aikaa sinulle, "imuroi" mahdollisimman paljon kokemuksia elämääsi siellä!
Tuttu tunne. Itse lähdin au pairiksi Saksaan lyhyen saksan taidoilla. Koulussa olin ollut aina tosi hyvä saksassa, mutta todellisuus iski paikan päällä. Jouduin erittäin vahvalle murrealueelle, enkä ymmärtänyt mitään, mitä ympärilläni puhuttiin ja en itsekään osannut soa oikeen mitään. Oli siinä aika avuton tunne. Olin myös yllättynyt siitä, miten kauan siinä meni, että "opin puhumaan". (Kesti varmaan 2 kuukautta, että pystyin tuottamaan edes jotain järkevää yhtä lausettaa enemmän) Mutta ajan myötä se kyllä paranee, kunhan vaan tekee työtä asian eteen (kuuntelee ja lukee paljon kyseisellä kielellä). Ei kannata kuvitella, että se kielitaito pelkästään itsestään jotenkin ihmeellisesti paranee. Kyllä sen eteen kannattaa nähdä vaivaa. Itse osasin vuoden lopulla tosi sujuvasti saksaa. Alun vaikeuksista huolimatta, olin todella tyytyväinen saavuttamaani kielitaitoon, mutta ei se ilamiseksi tullut. No, meni ehkä vähän asian vierestä, mutta kuitenkin :) Tsemppiä!
Sama on minullakin. Itse olen Briteissa ja englannin ymmartamisessa minulla ei ole mitaan ongelmia mutta kun minun pitaisi puhua niin jannitan. Vaikka olen ollut taalla jo nelja viikkoa.
Lasten kanssa puhun kylla jo rennosti ja ihan pitkia lauseita ja normaaleja keskusteluita, mutta jostain syysta kun puhun vanhempien kanssa niin jannitan ja sita kautta aantaminen menee ihan pilalle ja tuntuu etta en saa sanottua mitaan. Jostain syysta vaan hapean englantiani (vaikka L:n kirjoitin eli osaan sita kylla) - eika vanhemmissakaan ole vikaa, tosi hyvin tullaan toimeen ja meilla on hauskaa.
Mutta on vaan tosi turhauttavaa kun en pysty olemaan se henkilo joka oikeasti olen - siis Suomessa olin koko ajan vitsailemassa mutta taalla en oikein pysty nayttamaan huumorintajuani kun en uskalla puhua. :/ Olen kylla nyt paattanyt etta alan puhua enemman, ihan sama vaikka kuulostan tyhmalta, mutta ainakin yritan.
Lasten kanssa onkin hyvä harjoitella, sillä he ottavat luonnollisesti vastaan vähän oudonkuuloisen puheen. -Itse asiassa vielä tänäkin päivänä jostain syystä vierastan puhua kieltä sellaisessa seurassa, jossa on vieraskielisiä, mutta myös joku suomalainen joka osaa kyseistä kieltä! En ymmärrä miksi se on noloa, koska tiedän puhuvani lähes syntyperäisen tasoisesti - hiljattain juuri "kinasin" erään saksalaisen kanssa siitä olenko saksalainen vai en! Hänen mielestään minun oli pakko olla saksalainen, koska "puhun niin sujuvasti saksaa". Ei ole tarvis arastella tai nolostella, ja jos jotain menee väärin, niin heitä huumoria väliin, kun itse ehtii ensimmäiseksi nauramaan omalle mokalleen, ja makeimmin, niin asia kuittaantuu sillä!
hei!älä hyvä ihminen huolehdi. itse oon ollut vaihto-oppilaana nuoruudessani (20v. sitten) ja nyt meillä on ollut pari aupairia täällä ulkomailla. henkilöt, jotka itse ovat opiskelleet vieraita kieliä ja vielä joutuneet käyttämään eli selviytymään niillä ulkomailla, ovat kaikki - iästä riippumatta - tunteneet itsensä alussa todella typeriksi! kyllä itsestäkin siltä silloin tuntui. ja kolme viikkoa on ihan mitättömän lyhyt aika. jos et ymmärrä, niin kysy, kysy, kysy. älä koskaan edes ajattelekaan olevasi yksinkertainen. kysymättä kun ei opi. itsenikin pitää joskus vielä vuosikymmenienkin jälkeen kysyä, että mitäääh. eikös se nyt oo välillä sillä tavalla, että jopa äidinkielellä on joskus vaikea ymmärtää? ja että tuntee itsensä tolloksi? tuulta purjeisiin!
ai, sä oot vielä sveitsissä!!!sveitsinsaksahan on ihan karmeaaa. ainakin aluksi.