Voisiko joku, ihan tahallaan miniälleen/miniäkokelaalleen ilkeäksi heittäytynyt anoppi, kertoa täällä palstalla ihan nimettömänä miksi sen teki ja mitä siitä seurasi?
Hei ilkeä
anoppi!
81814
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sille ei voi mitään.
Mutta viileän kohteliaat välit voi silti säilyttää ja toivoa että poika tulee järkiinsä.
Näkisipä joskus otsakkeen "Hei ilkeä miniä."
Pahoissa ristiriidoissa on yleensä syytä molemmissa osapuolissa.
Onko ristiriidoissa aina kyse molemmista?
Voi olla. Niin tai näin.
Lounastin eilen tuttavani kanssa (hänkin moninkertainen anoppi), joka kertoi, ettei millään totu yhteen miniäänsä. Kaikki alkoi ensimmäisestä tapaamisesta, jolloin miniäkandidaatti tuli ns. pakolliselle esittäytymiskäynnille tulevaan anoppilaan.
Miniäkokelas ei osannut (tuttavani mukaan) ollenkaan käyttäytyä: Ei suostunut tervehtimään, kun anoppikandidaatti ojensi ovella kätensä, ryntäsi suoraan tarkistamaan asunnon, nappasi valmiiksi katetusta pöydästä ohimennessään suuhunsa jotakin, ei tietenkään tuonut esim kukkakimppua, ei lähtiessään sanot "hei" eikä mitään muutakaan, vaan häippäsi pihasta autoonsa ja kaasutti pois.
Tästä nuoresta naisesta sitten tuli tuttavani miniä. Tuttavani yrittää välttää kaikin voimin nuortaparia. Ja helppoa se onkin, kun asutaan eri kaupungeissa.
Mutta (kuulemma) vieläkään miniä ei koskaan lähetä onnittelutekstaria, ei soita, käy kylässäkin nopeasti ne pakolliset kuviot ja kyläilyn aikana keskittyy lehtien selaamiseen. Tuttavani vanhanaikaisesti lähettelee postikortit ja käy katsomassa vauvaa, mutta yöpyy aina hotellissa.
Tämä tarina nyt meni näin ja tulin kirjoittaneeksi, koska kuulin juuri eilen.
kasvatuksesta.
Syytä voisi etsiä jo miniän vanhemmista jotka eivät ole opettaneet tyttärelleen edes alkeellisimpia kätöstapoja.
Minä kyllä huomauttaisin hienovaraisesti asiasta.
Jos siitä suuttuisivat niin minkäs sille sitten voi.
Vanhoja asioita ei tietenkään enää voi vetää esiin ja aika vaikealta tuntuisi nykyiseenkään käytökseen puuttua.
Koska miniä ei ilmiselvästikään haluasi olla appivanhempiensa kanssa tekemisissä edes pakollisia kuvioita, niin eihän kukaan rupea joistakin onnitteluista sun muista huomioimattomuuksista valittamaan.
Tulee vaan mieleeni, että onkohan miniä kovin nuori ja lapsellinen ja että hän voi olla myös ujo.
Eihän sitä myöskään tiedä mistä komplekseista tai sairauksista itse kukin kärsii.
Lueskelen joskus muitakin palstoja ja ihan hirvittää, kun huomaa kuinka valtavasti ihmisillä on kaikenlaisia mielenterveydellisiä ongelmia.
Ehkäpä miniä saa lähes paniikkikohtauksen, kun joutuu anopin kanssa tekemisiin.
Muistan kuinka tyttäreni oli aikoinaan eräässä kansanopistossa kielikurseilla ja kestämättömän neuroottisen asuinkumppanin jälkeen päätyi asumaan tytön kanssa, jolla oli vahvasti autistisia piirteitä. Tyttäreni kanssa hän tuli toimeen, kun ei ollut pakko puhua juuri mitään.
Sitten kerran, kun tyttäreni kummit tulivat vierailulle tämä asuinkaveri tunki itsensä mahdollisimman syvälle komeroon muka jotain hakeakseen. Siellä hän sitten oli ovi hiukan raollaan niin kauan, että vieraat lähtivät.
Ymmärrän kyllä, että anoppi kärsii tilanteesta, mutta hänen pitäisi tuntea hiukan miniän taustaa, että tietäisi miten tämä yleensä käyttäytyy.
Pojalta tietenkin voisi varovasti kysyä onko loukannut miniää jotenkin. Siinä on kuitenkin se vaara, että kun poika kertoo miniälle, syntyy todellinen soppa.
Ehkäpä pitäisi vaan sopeutua tilanteeseen ja olla onnellinen, että on muitakin miniöitä.
Pojan ja lapsenlapsen vuoksi tilanne tietenkin on kurja, mutta poika on valintansa tehnyt.
"Minä kyllä huomauttaisin hienovaraisesti asiasta.
Jos siitä suuttuisivat niin minkäs sille sitten voi."
Mitäpä auttaisi aikuiselle ihmiselle huomauttaa jostakin. Hän on oikeassa, koska on aikuinen.
(Haluaisin sitä paitsi kuunnella, kuinka sinä "hienovaraisesti" ilmoittaisin miniälle, että hänellä on ala-arvoiset käytöstavat!)
Hänen lapsensa jäävät vaille kotikasvatusta, jollet sitten joudu siihen tilanteeseen, että mniäsi on sitä mieltä, että anopin VELVOLLISUUS on ottaa lapset luokseen kaikkina loma-aikoina.
Se olisi lasten onni, koska voisit opettaa heidät tavoille.
Mutta aikuista ihmistä, miniää varsinkan, ei tule neuvoa eikä kasvattaa.
Siinä iskee kirveensä kiveen.
Vaan kemiat eivät yksinkertaisesti pelaa.
Kehityskelvoton ihminen ei varmaankaan ole tahallaan oppimaton vaan silloin vika voi olla jossain muualla, aivotoiminnoissa vaikka, asiantuntijat varmaan voisivat tietää paremmin mistä on kysymys.
Eikä se mikään ihme jos nuorilla ja vanhemmilla ihmisillä tulee usein sellaisia tilanteita missä ei ymmärretä toisiaan tasan tarkkaan.
Kyllä sekin on mahdollista ettei ikä tuo viisautta ja ymmärrystä koskaan niin kuin oletetaan että anopit tai apet olisivat jo kaiken nähneitä. No jotkuhan eivät näe, eivätkä kuule, eivätkä opi koskaan mistään vaikka ikää olisi 100 mittarissa.
Siksi minä en koskaan aliarvioi nuorempia enkä ketään pitääkseni itseäni jonain yli- ihmisenä keneenkään verrattuna. Jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, pitää osata antaa sekä ottaa niin ettei ylpeys estä kehittymistä.
Kukaan ei ole niin valmis etteikö oppimisen varaa olisi niin kauan kun elää, se pätee niin miniöihin kuin anoppeihinkin!
Ahdasmielisyydellä vaan estää oman itsensä kehittymisen joka saralla.
Olisi ihan mielenkiintoista kuulla esimerkiksi sen anopin selitys, joka jostain syystä päätti tervehtiä poikansa upouutta kumppania sanomalla ovella "hei, huora!"
Jossakin vaiheessahan se nainen oli päättänyt tahallaan loukata poikansa valittua.
Missä vaiheessa ja mistä syystä?
Entäs sitten kun anopin äiti ei pidä yhtään? Olen kohtelias, omaan käytöstavat, autan keittiössä, juttelen ja rupattelen, mutta menin synnyttämään lapsenlapsenlapsia. Anoppi rakasti minua, usein kehui että kuinka olen kohtelias ja lempeä ihminen. Mutta anopin äiti ei voinut minua sietää.
Minulla ei maito noussut ollenkaan, ja tästähän anopin äiti sai kunnon raivarit. Sanoipa pojalleni kerran että "voisit muuttaa tänne mamman kanssa kunnei äitisi pysty sinua ruokkimaan", juuri kun olin saunassa kertonut asian olevan arka paikka minulle ja kuinka surullinen olin asiasta etten voinut imettää. Saamatonkin olin kun en viikkoa aikaisemmin ollut hakenut poikani ristiäiskimppua. VIIKKOA aikaisemmin. Häntä kohtelin kuitenkin kuin anoppiani, ystävällisesti, kohteliaasti ja avuliaasti. Nyt kun olemme pojan isän kanssa eronneet, minua ahdistaa kun tiedän joutuvani tekemisiin tuon ihmisen kanssa esim. poikani syntymäpäivillä.
Mikä häntä sitten riivasi jos tähän mennessä kaikki huonot välit ja kauheat miniät ovat johtuneet miniän käytöstavoista?