****
Yhteistä taivalta takana yli 39 vuotta****
Nyt tämä mummo sitten ilmeisesti " ulkoistetaan" eli koko elämä menee uusiksi - mitään varsinaista syytä ei ole - ei pahoja riitoja - ei ulkopuolisia suhteita ( aviomies jo 73!) - mutta yhdessä ei voida jatkaa.
Tulee muutoksia, elinympäristö muuttuu, koko elämä muuttuu - lapset, lapsenlapset säilyvät tietenkin ja ne rakkaimmat ystävät mutta:
Ei jaksa ymmärtää, mikä on niin kamalaa ettei voi elää yhdessä mutta:
tiedostanhan minäkin sen, ettei elämästä näin tule yhtään mitään /
ei ole mitään yhteistä/ puhutaan vain ihan pakolliset/ maksetaan laskut / hoidan kotia/ mutta se yhteinen" juttu " puuttuu - ties onko sitä edes ollut - jos rehellinen olen itselleni niin minä se enemmän naimisiin tahdoin, minä tahdoin häntä enemmän lapsia mutta hän taas tahtoi väen väkisin rakentaa taloa maalle jota minä en ole koskaan oikein jaksanut hyväksyä koska olen kotoisin Helsingistä.
Asumme " keskellä ei mitään" - peltoa, metsää.
Haluaisin kyllä viettää loppuelämäni hyvin eli sosiaalisia kontakteja, käydä jossain, tavata ihmisiä mutta hän EI.
Ja ne ärsyttävät mutta pakolliset omaisuuden jaot: eli hän haluaa jäädä yhteiseen taloon mutta hänellä ei ole varaa lunastaa minua ulos -
minulla taas ei ole varaa ostaa oma kämppä - tiedän, että vuokrallakin voi asua, mutta olen tässä asunut liki 30 vuotta ja vuokralla olo tuntuu jotenkin epävarmalta.
Yhteistä taivalta takana yli 39 vuotta****
Nyt tämä mummo sitten ilmeisesti " ulkoistetaan" eli koko elämä menee uusiksi - mitään varsinaista syytä ei ole - ei pahoja riitoja - ei ulkopuolisia suhteita ( aviomies jo 73!) - mutta yhdessä ei voida jatkaa.
Tulee muutoksia, elinympäristö muuttuu, koko elämä muuttuu - lapset, lapsenlapset säilyvät tietenkin ja ne rakkaimmat ystävät mutta:
Ei jaksa ymmärtää, mikä on niin kamalaa ettei voi elää yhdessä mutta:
tiedostanhan minäkin sen, ettei elämästä näin tule yhtään mitään /
ei ole mitään yhteistä/ puhutaan vain ihan pakolliset/ maksetaan laskut / hoidan kotia/ mutta se yhteinen" juttu " puuttuu - ties onko sitä edes ollut - jos rehellinen olen itselleni niin minä se enemmän naimisiin tahdoin, minä tahdoin häntä enemmän lapsia mutta hän taas tahtoi väen väkisin rakentaa taloa maalle jota minä en ole koskaan oikein jaksanut hyväksyä koska olen kotoisin Helsingistä.
Asumme " keskellä ei mitään" - peltoa, metsää.
Haluaisin kyllä viettää loppuelämäni hyvin eli sosiaalisia kontakteja, käydä jossain, tavata ihmisiä mutta hän EI.
Ja ne ärsyttävät mutta pakolliset omaisuuden jaot: eli hän haluaa jäädä yhteiseen taloon mutta hänellä ei ole varaa lunastaa minua ulos -
minulla taas ei ole varaa ostaa oma kämppä - tiedän, että vuokrallakin voi asua, mutta olen tässä asunut liki 30 vuotta ja vuokralla olo tuntuu jotenkin epävarmalta.
Vastaukset 12
Vanhimmat
"Haluaisin kyllä viettää loppuelämäni hyvin eli sosiaalisia kontakteja, käydä jossain, tavata ihmisiä mutta hän EI. "
Hei, nythän sinulla on siihen tilaisuus, kun pääset hänestä eroon!
"Ja ne ärsyttävät mutta pakolliset omaisuuden jaot: eli hän haluaa jäädä yhteiseen taloon mutta hänellä ei ole varaa lunastaa minua ulos - "
Jos teillä ei ole avioehtoa, niin puolet omaisuudesta kuuluu sinulle; talo myyntiin, jos ei muuten ole varaa lunastaa sinua ulos.
Suosittelen kääntymistä lakimiehen puoleen...
Onnea matkaan!
Tiedän, etä puolet kuuluu minulle - mutta miksi minä sitten emmaroin - eli miksi en voi tehdä sitä mitä haluan...enkö oikeasti uskalla?
Talosta = kun HÄN on sen rakentanut HÄN katsoo sen olevan enemmän hänen, minä kyllä hoidin lapsia kotia kaikki muita asioita - mutta se helvatan talo tuntuu ny´olevan kantona kaskessa.
Olen kysynyt, luuleko hän saavansa talon mukaansa hautaan vai miksi hän sitä panttaa - jos ajattelee kylmän viilesti niin asiat ovat näin-
meidän siis pitäisi elää avioliitossa joka ei enää anna kummallekaan yhtään mitään muuta kuin mielipahaa ja vuosia jatkunutta mykkäkoulua - vain ja ainoastaan siksi, ettei hän joudu myymään taloa..tuntuu aika korkealta hinnalta - sekin.
Olen kyllä menossa lakimiehen luo, asiassa on monta mutkaa, asumme niin hooposti että joudun pyytämään häntä kuskiksi, minulla ei ole koskaan ollut ajokorttia ja taksilla ajoon ei oikein pysty.
Kun muutimme tänne korpeen - silloin - kauan sitten - olin todella katkera - kaikki sukulaiset, ystävät jäivät Helsinkiin, asuinalueemme oli silloin pelkkää vetistä peltoa ei palveluja 3 km säteellä, huonot bussiyhteydet.
En olisi tahtonut muuttaa tänne ollenkaan.
Hänelle se sopi koska oli ja on autollinen.
Kun lapset olivat pieniä ja hän teki pitkiä päiviä olimme täällä ihan motissa.
Kun joku lapsista sairastui, olin lirissä.
Oli mentävä taksilla tai kävellen kolmen pienen muksun kanssa, ja kun sanoins siitä hänelle hänen kommenttinsa oli; kyllä terve ihminen voi kävellä.
Joo niin voi, mutta ei hänen ole tarvinnut eikä tarvitse kävellä nytkään.
Kaikki asiat joita haluan hoitaa, menevät niin että häntä täytyy maanitella - hyvitellä - hiukan kehuskellakin että pääsee hoitamaan ihan jokapäiväisiä asioitaan.
Ihmisten mielessä hän varmasti on ns " kunnon mies" eli ei juo eikä polta eikä - ///sanonko / no häveliäissyistä en sano mitä hän ei myöskään tee.
Tilanne on hyvin ahdistava.
Hyvin vaikea ja hiukan katkera - lähinnä sen takia että olen kaiken sallinut sallinut ja vain hymyillyt kuin typerä lammas. Jos lampaat nyt hymyilevät..
Kiitos sinulle vastauksesta!
Olen nimittäin vastaavan liikkeen tehnyt 30 vuoden liiton jälkeen; erosin "kunnon miehestä", ja se siellähän se elämä sitten odottikin!
Etkö saisi kuljetusapua ystäviltä tai lapsiltasi (oletan heidän olevan jo aikuisia)?
Olet takuuvarmasti tehnyt osasi perheen työstä kotityönä ja lasten hoitona, vielä tuollaisissa olosuhteissa; älä suotta vähättele osuuttasi ...vaikka mies uhoaakin talonsa kanssa, kuuluu siitä puolet sinulle!
Mummolla taitaa vielä kutista?
"Mummolla taitaa vielä kutista?"
No eikö muka sitten saisi kutista? Vielähän seitsemänkymppiselläkin on elämää paljon jäljellä. Miksi se pitäisi tuhlata tuollaisen äijän kanssa?
Ainoa asia, mitä tässä suren on se, että mummo ei älynnyt lähteä jo kaksikymmentä vuotta sitten.
yhdessä ja raastavasti, teemme siitä oman elämämme, jooko?
olen itse seurannur vierestä vaimoni mummon eloa joka ei ole hääviä. ukko pitää häntä "vankina" yms.
on todella hienoa että jotku tällaisista mummoista uskaltaa tehdä asialle jotain. sillä niin valitettavaa kui se onkin, on tälläisia sorrettuja mummoja suomessa paljon..
onnea ja voimia sinulle ja kaikille rohkeille mummoille
hyvä hyvä mummot :)
Hiukka on minullakin kokemuksia siitä, kuinka vaikeaa oli lopulta erota pitkästä liitosta, mutta kun piti ynnätä hyvät ja huonot puolet, niin jotenkin sain voimia ja viimein muutin. Ystävien ja aikuisten lapsien tukemana.
Muutin pois, että haluan rauhassa miettiä elämää. Sitä parisuhdeasiantuntijatkin usein suosittavat, että ei ole mikään pakko alkaa heti jakamaan vaan otetaan tuumausero.
Tiesin, etten palaa, mutta tiesin myös, että läheisriippuvaiselle miehella ero oli kovin vastoinkäyminen elämässä ja hänelle halusin antaa aikaa sen sulattamiseen. En antanut toiveita muusta, vaikka eroa en laittanut heti vireille.
Asuin kaksi vuotta erillään ja kerroin, että haluan virallistaa eron. Silloin se kävi kätevästi. Se oli tavallaan pehmeä lasku, mutta silti eron lopullisuus vaati hintansa. Ex:n alkoholismi paheni ja sitä hoidettiin sairaalan kauttakin muutaman kerran.
Alkoholi oli ottanut jo veronsa yhteiselämän aikanakin ja talon myynnin jälkeen ei jäänyt jaettavaa. Olin kuitenkin vapaa, mutta meni vielä vuosia, ennen kuin tunsin oikein eläväni. Nykyään myös ex:n elämä on hyvässä mallissa.
Vielä eromme jälkeen huolehdin vuosia ja autoin exää pääsemään "jaloilleen", sillä katsoin että olen "jättäjänä" sen velkaa. En myös ottanut yhteisestä pesästä muuta kuin välttämättömät tavarani. Katsoin, että ex saa siten paremman aloituksen uudelle elämälle. Itse aloitin uuden elämän miltei tyhjältä pöydältä.
niinhän se usein menee että lähtiä ottaa vain vähäisiä tavaroite ja joutuu täten aloittamaan uuden pesänrakentamisensa ihan alusta...
...ovenkahvat jäävät käteen...liian monelle...
Talo äijälle, taloa vastaan lainaa pankilta osituksen arvosta (näin vähän saa joka pankista), rahat sinulle, laina äijän maksettavaksi.
Ai, saaterin saateri miten minun tekee mieli tehdä juuri kuten " osittaja" kirjoittaa ja mikä minua oikeastaan estää?
Se on puppua ja p-puhetta että sen ikäinen äijä enää muuttuisi - korkeintaan kamalammaksi ja minä -
ehkä haluaisin elää.
Oltuani ikeen alla liki 40 vuotta -
ja melkein ´suotta´.