Nettipedofiili

Synnyinpaikallani alueella jäi kiini yksi kakarahoihin sekaantuja jokin aika sitten. Olin viikonloppuna paikkakunnalla viettämässä saunailtaa vanhojen kavereitteni kanssa. Tuli puheeksi tämä tapaus.

Kakskymppisenä se pyöri joidenkin 12 v kakaroiden kanssa (siihen aikaan kun tuohon asiaan ei puututtu ollenkaan, ihme kyllä) kun muut miehethän katseli kuumia naisia . n 27 v miehellä olikin taas yli 30 v jo vähän elahtaneen näköisiä naisia. Muut miehet kun taas katseli parikymppisiä hottiksia. Nyt se sitten vähän aikaan sitten narahti 33 v 12v tyttöön sekaantumisesta mistä avokki 38 oli varmaan innoissaan. Porukassa naurettiin miksei sille ole kelvannut koskaan tuollainen parikymppinen hottis. Pikkutytöt tai vähän elahtaneen näköinen nainen kelpaa muttei mikään hottis. Pedofilian taustalla on ilmeisesti juuri joku tuontyylinen sairas pervessio.

Tämä pedofilia hysteriä on saanut viimeaikoina ihan älyttömät mittasuhteet joten sitä on turha lietsoa lisää. Mutta kannattaa varmaan yli 30 v naisen varsinkin yh-äipän miettiä mikä on taustalla jos mies on kiinnostunut ja tuntuu liian hyvältä. Varsinkin jos ei itse ole mikään prinsessa tai/ja jos ikävuodet on jo jättäneet selvät merkit. Yh-äipän kannattaa varmasti vähän taustoja selvittää. Kohdata pedofiili on kumminkin oikeasti aivan minimaalisen pieni, Yh-äipällä turha varovaisuus ei varmasti kumminkaan ole pahitteeksi. Niitä yh-äippöjähän miespedofiilit pääasissa jahtaavat.
412415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Jopas oli hölmöä viisastelua ja "tieteellistä pohtimista". Jep, hysterian mlietsonta ei ole nyt järkevää, mutta millä ihmeen tavalla perustelet, että kaikki yli 30-vee naisiin silmänsä iskeneet ovat nyt jotenkin hämärähemmoja?

Missäköhän puussa kirjoittaja on kasvanut? Mun mielestäni silloin on ehdottomasti ihmisessä jotakin epäilyttävää, jos on aina jätettävä kolmekymppiseksi "ikääntynyt" kumppani ja vaihdettava se parikymppiseen. Suurin osa mun ikäsistäni parikymmpisistä on ihan lapsia vielä, itseni mukaan lukien. Joten kyllä silloin mieluummin pedofiliaepäilyt herää, kun 40-vuotias mies kiinnostuu 20-vuotiaasta typykästä.

Oikeasti, tossa viestissä ei ollut järjen häivääkään. Epäilyttää kirjoituksen motiivi, hmmm hmmm hmmm.

Äänestä
  • Terve kyynisyys ei liene kellekään vahingoksi. Nykyisin ihmiset ovat niin saatanan hyväuskoisia tomppeleita, etteivät usko vaikka pedofiili nussisi omaa lasta silmiensä alla! Itse epäilin ensinäkemästä saakka erästä tuttavani (pienen tytön yksinhuoltaja) miestä pedofiiliksi ja muija oli täysin sinisilmäinen ja kusetettavissa. Ilmeni kuitenkin, että mies tapailee 12-13vuotiaita samaan aikaan. Ennen ei uskonut todeksi, ennenkuin oli näyttää mustaa valkoisella mitä mies juttelee netissä pikkutytöille.

    Äänestä

  • omia asetelmia paremmaksi varautuen siihen, että oota kohta se 30v varis jonka kysyntä on laskenut kun lehmän häntä.

    t. setämies

    Äänestä

Michael Jackson on tunnetusti ollut kiinnostunut pikkupojista. Superjulkiksilla on Amerikassa lähes aina kauniita ja ainakin nuorehkoja vaimoja.
Mutta miten tämä Michael jacksonin viimeisin vaimo. Se oli vanha, todella rupsahtaneen näköinen nainen.

Pikkupojat ja tosi rupsahtunut muija. Hmm.. voi tossa olla tosiaan jotain perää.

Äänestä

Olen aina sanonut jos mies ei iästä riippumatta tunne jotain seksuaalista vetoa parikymppiseen naiseen (se tulee automaattisesti jo biologiasta, hedelmällisyys jne) niin se on joko

1. Homo
2. pedofiili
3 Tai muuten pervessi

Normaali se ei joka tapauksessa ole. Strippibaarissakin stripparit on aina noin parikymppisiä ja miehet iältään siellä 18-80 v. Eikä sielä mitään kolme, nelikymppisiä naisia tarjoilla, paikkaan tulisi vain asiakaskato.

Mutta eihän se tarkoita että se johtaa mihinkään seksiin, ei todellakaan. Enhän minäkään pane töissä joka vastaantulevan naisen kanssa. Monesti se on parempi jättää väliin kun tietää ettei siitä mitään suhdetta voi kumminkaan tulla.

Siis seksuaalinen veto, suhde on eri juttu. Suhteeseen kun kuuluu paljon muutakin kun ulkonäkö. Harvoin suuremmalla ikäerolla tulee mitään kunnon suhdetta, varsinkaan johonkin parikymppiseen. Ollaan aivan eri aaltopituudella. Ei tule mitään. 24 voi jo toimii, riippuen ihan tyypeistä.

Tuo yli 30 v nainen jäi vähän mietityttämään. Tarkoitit varmaan jos mies on nuorempi ja suhde? Toi kohta meni vähän ohi.

Äänestä
  • 30v tai yli nainen on kehäraakki ja rupsahtanut? Ok. No meitsil on täs vuosi aikaa. Ulkoapäin näytän parikymppiseltä (ja ei, en omasta mielestäni vaan muiden) ja kuitenkin helvetin paljon paremmalta kuin parikymppisenä. Mut hei, se on se ikä. Vuosi ja sit TADAH! Game over man, game over.ha ha ha..

    Äänestä

  • tutti kirjoitti:

    30v tai yli nainen on kehäraakki ja rupsahtanut? Ok. No meitsil on täs vuosi aikaa. Ulkoapäin näytän parikymppiseltä (ja ei, en omasta mielestäni vaan muiden) ja kuitenkin helvetin paljon paremmalta kuin parikymppisenä. Mut hei, se on se ikä. Vuosi ja sit TADAH! Game over man, game over.ha ha ha..

    nuorekas, siro ja timmi vaikka se onkin vitun harvinaista ainakin suomessa missä naiset on keskimäärin kun työhevosia.

    Mutta painaa tossa se henkinenkin puoli, eli että 30v nainen ei ole enää puhdas ja viaton vaan monissa liemissä ja kulleissa keitetty ja se näkyy päälle tai ainakin mielikuvissa. Prinsessa on muuttunut ilkeäksi kuningattareksi.

    Äänestä

  • voi olla... kirjoitti:

    elämäntavat vaikuttaa, molemmissa sukupuolissa. Viina, tupakka...viina. Mutta toi "suomiämmät on käytettyjä" on kyllä niin yleistystä kun voi olla. Jos tolta kantilta katsoo niin niin on 30v suomimiehetkin..ei kaikki. Niinkuin ei naisetkaan. Eli pointtina: oli maa ja vehkeet jalkojen välissä mitkä tahansa niin elämä kuluttaa.

    Toi puhdas ja viaton on käsitteenä vähän over. Itseäni en pidä prinsessana.En kyllä kuningattarenakaan.

    sen nuoren muijan, koska kun ottaa naisen nuorena niin se näyttää miehen silmissä aina yhtä lutuselta ja kauniilta vaikka ois vanha korppi. Sitten ehtii mies onneksi jo kuollakin kun alkaa akka näyttämään täysin muumiolta.

    Vähän niinkuin vanhat luokkakaverit tai omat lapset jotka näyttää aina vaan ihan samanlaisilta kun näkee ne 20v vanhempana.

    Äänestä

extremen kokemusten hakemista. joku vitun ruma 40v vanha ämmä tai sitten 12v pikkupillu. Eihän vuorikiipeilyssäkään mitään järkeä ole, mutta jotkut sitäkin harrastaa.

Mulle on sinällään ihan sama jos vapaasta tahdosta joku 12v haluaa nussia niin siinä kun nussikoon. Sama se mulle on nussiiko se jonkun finnisen 16v pojan kanssa vai sitten 33v miehen kanssa. Toi suomen 16v sakkoraja on sinällään aika korkea kun ottaa huomioon minkälaisessa muuttuneessa maailmassa sitä eletään ja useimmat tytöthän on nussittu siinä 16-17v kun käsitteekseni aikaisemmin se ikä oli joskus naimisiinmeno iässä 19-22v (toisaalta nykyään mennään naimisiin siinä 30v). Norjassakin taitaa olla 14v sakkoraja ja espanjassa 13v.

Mun mielestä nainen on kauneimmillaan 16-23v oli mies sitten minkä ikänen tahansa. Ääneen sitä ei saa tietysti sanoa jos on yli 40v setämies.

Sinällään toi pedofilia on varmaan ainoa tabu ja kirosana millä ihmisiä voi enää järkyttää ja loukata. Tosin ei mua.

Äänestä
  • niin eihän toi ole enää pedofiliaa jos se 12v oli jo murrosiän ohittanut. Eikö se ole biologisesti ihan normaalia nussia naisia joilla on menkat alkanut ja tissit kasvanut. Ja eikä nykyään naiset aloita entistä aikasemmin murrosiän kun pojat aloittaa samaan aikaan kun ennenkin. Eli toi ero poikien ja tyttöjen kehittymisen ajassa on kasvanut.

    Siis muiden kuin rupsahtaneiden kukkahattutätien ja isien joilla on tyttäriä mielestä :D

    Äänestä

  • En suosittelisi käyttämään tuollaista kieltä lapsista puhuessa. Suhtautumisestasi ja sanoistasi voi päätellä jotain hyvin epämiellyttävää.
    Lapset ja lasten tulevaisus on tärkeintä elämässä, toivottavasti osaltasi et pilaa yhdenkään lapsen elämää, tulevaisuutta ja uskoa ihmisiin.

    Äänestä

  • tarkkailija_ kirjoitti:

    En suosittelisi käyttämään tuollaista kieltä lapsista puhuessa. Suhtautumisestasi ja sanoistasi voi päätellä jotain hyvin epämiellyttävää.
    Lapset ja lasten tulevaisus on tärkeintä elämässä, toivottavasti osaltasi et pilaa yhdenkään lapsen elämää, tulevaisuutta ja uskoa ihmisiin.

    tärkeintä elämässä on minä ja minun tulevaisuus.

    Äläkä edes yritä nassuttaa muuta, koska ajattelet samalla lailla. Huomasin sen viestistäsi.

    Äänestä

  • kun mietin.. kirjoitti:

    niin eihän toi ole enää pedofiliaa jos se 12v oli jo murrosiän ohittanut. Eikö se ole biologisesti ihan normaalia nussia naisia joilla on menkat alkanut ja tissit kasvanut. Ja eikä nykyään naiset aloita entistä aikasemmin murrosiän kun pojat aloittaa samaan aikaan kun ennenkin. Eli toi ero poikien ja tyttöjen kehittymisen ajassa on kasvanut.

    Siis muiden kuin rupsahtaneiden kukkahattutätien ja isien joilla on tyttäriä mielestä :D

    ..alkaa kuukautiset 11v. Ja silloin kyllä leikitään vielä barbeilla. Eli jos käyt kuumana sen ikäisiin niin....

    Äänestä

  • tutti kirjoitti:

    ..alkaa kuukautiset 11v. Ja silloin kyllä leikitään vielä barbeilla. Eli jos käyt kuumana sen ikäisiin niin....

    kulttuuri-kysymys.

    Joissakin kulttuureissa on normaalia, että mennään naimisiin 9v "naisen" kanssa (mm. eräs suur-uskonnon profeetta) tai että isä tai poppamies nussii kylän tyttäriltä neitsyyden. Tai että pojalta/tytöltä viilletaan sukupuolielimiä. Tai että miehet asuu 30v asti jossain luolassa tai kaukomailla sotimassa hakemassa orjia itsellään.

    Mä oon varmaan joku satanisti tms. mutta ei musta elämässä ole mitään väärää mitä vois tehdä :D Ne on vaan ihmisten päässä.

    Tottakai noitavainoja on aina ollut ja tulee olemaan, mutta ei sitä 100v päästä kukaan muista tai välitä vaikka ois sarjamurhaaja/pedofiili/homo/ruma/mikä tahansa.

    Äänestä

  • pelkkä... kirjoitti:

    Kulttuurikysymys joo, mutta länsimaiseen silmään pistää kyllä kaikki seksuaaliset lähentelyt lapsia kohden. Eläimiä kohden myös. Samaten silpomiset ym. ym.

    Jos joku haluaa asua luolassa 30 vuotta niin mikäs siinä. Itse en haluaisi kaksiota pienempään muuttaa kirveelläkään.

    Satanisteista en tiedä mittään, mutta eiköhän niilläkin ole omat sääntönsä. Mun omasta mielestä kaikki on sallittua, kunhan se ei satuta muita ihmisiä/eläimiä.
    Olet muuten väärässä tuosta, ettei kukaan muista 100 vuoden kuluttua sarjamurhaajia...Kuulluut koskaan herrasta Ripper? Jackiksi myös tapasivat nimeävän.. :)

    Spartassa ja pääsivät "kotiinsa" 30 vuotiaana näki kyllä varmasti elämässään muutakin kun mikropizzaa ja vastapäisen mökin seinää.

    Sun mielestä toi on varmasti hyvä sääntö ettei saa vahingoittaa muita ihmisiä, koska se voi ehkä suojella sua.

    Mun mielestä ois ihan mielenkiintoista elää (ainakin vähän aikaa :D) semmosessa maailmassa missä ei olis mitään sääntöjä mad max tyyliin. Tai olisi se yksi sääntö ettei ole sääntöjä.

    Mutta kyllä noihin sääntöihin tottuu äkkiä. Esimerkiksi eikö ne muslimien ympärileikkausta suurimpaan ääneen puolustavat ole yleensä naisia ja vieläpä musliminaisia. Ja kiltisti sitä normi-möttönenkin seisoo vaikka päällään jos poliisi tai lääkäri sanoo.

    Jack the ripperhän ja muut (sarja)murhaajat on lähinnä sankareita ja elokuvatähtiä.

    Äänestä

  • jotka asu kirjoitti:

    ..niin, jos elettäis maailmassa jossa ei olis sääntöjä..Tietty sitä vois Xena wannabeena koittaa elää elämäänsä. Itse kyllä puskisin koiranputkea aika pian. Olisin meinaa niin nössö miekan kanssa..Mad Maxissä olis niitä siistejä autoja. Hmm...pitää katsoa maailmaa ydintuhon jälkeen.

    Tyttöjen ymp. leikkaus ei vissiin kuuluu islamiin vaan tietyille kansoille. Esim. Somaleille. Ja joillekin muille afrikasta tulleille. Kuvottavaa toimintaa kuitenkin, kulttuuria tai ei.

    Äänestä

  • tarkkailija_ kirjoitti:

    En suosittelisi käyttämään tuollaista kieltä lapsista puhuessa. Suhtautumisestasi ja sanoistasi voi päätellä jotain hyvin epämiellyttävää.
    Lapset ja lasten tulevaisus on tärkeintä elämässä, toivottavasti osaltasi et pilaa yhdenkään lapsen elämää, tulevaisuutta ja uskoa ihmisiin.

    mieltä. tuollaisilla asioilla ei ole mitään rehvasteltavaa.

    Äänestä

  • kanssasi samaa kirjoitti:

    mieltä. tuollaisilla asioilla ei ole mitään rehvasteltavaa.

    Kuinka tämä aihe vetää puoleensa juuri kyseisiä tyyppejä. Mielipiteistä voi erottaa ne tunteettomat raakalaiset, jotka omien sairaiden himojensa vallassa nautiskelevat pedofiiliaiheesta mielipiteissään.
    Tämän keskusteluketjun voisi poistaa.

    Äänestä

Mun jotain kavereita seukkaili n. 19 vee jotain 14 vee muijia. Kun ei ne muita saanut. Nyt lähes kolmekypäsenä tapailee jotain vanhempii muijia. Johtuu kanssa kun ei ne nyt muita saa.

Kyllä ne ihan normaaleja on, toi johtuu vaan saantipolitiikasta.

Äänestä
  • Saantipolitiikka vaikuttaa paljon. Sitähän se varmasti pääsääntöisesti on.

    Äänestä

  • Aleksi kirjoitti:

    Saantipolitiikka vaikuttaa paljon. Sitähän se varmasti pääsääntöisesti on.

    ja saantipolitiikka paranee huomattavasti

    Äänestä

mesota jokaisesta yksittäistapauksesta. Mediakin uutisoi joka 15 wee tapauksen isoin otsikoin.

Tosiaasiassa kun on todennäköisempaa tavata murhaaja/tappaja kuin pedofiili. Eipä näistä viitsi kukaan puhua mitään. Tai onneks. Muuten joka kulman takaa alettais löytää potenttiaalinen murhaaja/tappaja.

Äänestä
  • Niin ja pedofiliahan tarkoittaa oikeasti:

    "Pedofilia (ICD-10: F65.4) on parafilia, jossa pedofiiliksi kutsutun henkilön seksuaalinen suuntautuminen kohdistuu seksuaalisesti kehittymättömiin lapsiin"

    Nämä tyypit tuskin on edes kiinnostunut 15 v teinistä. Mutta ei se tee 15 v sekaantumista yhtään sen sallittavampaa. Nämä 15 v teineihin sekaantujat taitaa olla oikeasti jotain onnettomia nysväreitä. Tuon pitäisi estää jo jokaisen moraali ja oikeuskäsitys. Ilmeisesti sitä ei vaan löydy.

    Äänestä

  • Elukka, joka lapseen kajoaa!

    Vankilassakin ovat elukoita ja alakastia vankien hierarkiassa, kohtelu sen mukaista toisten vankien taholta.

    Äänestä

  • ////////////////////////// kirjoitti:

    Niin ja pedofiliahan tarkoittaa oikeasti:

    "Pedofilia (ICD-10: F65.4) on parafilia, jossa pedofiiliksi kutsutun henkilön seksuaalinen suuntautuminen kohdistuu seksuaalisesti kehittymättömiin lapsiin"

    Nämä tyypit tuskin on edes kiinnostunut 15 v teinistä. Mutta ei se tee 15 v sekaantumista yhtään sen sallittavampaa. Nämä 15 v teineihin sekaantujat taitaa olla oikeasti jotain onnettomia nysväreitä. Tuon pitäisi estää jo jokaisen moraali ja oikeuskäsitys. Ilmeisesti sitä ei vaan löydy.

    ole seksuaalisesti kehittynyt vielä 15-vuotiaana.
    Koskee lähinnä poikia. 17 ne ei enää ainakaan koske.

    Äänestä

  • Kaikki eivät kirjoitti:

    ole seksuaalisesti kehittynyt vielä 15-vuotiaana.
    Koskee lähinnä poikia. 17 ne ei enää ainakaan koske.

    Ja täysi-ikäisilläkin on valta päättää oman kehonsa koskemattomuudesta. Sananakin sekaantuminen kuulostaa eläimelliseltä, toisen taholta vallankäytöltä.

    Äänestä

  • ////////////////////////// kirjoitti:

    Niin ja pedofiliahan tarkoittaa oikeasti:

    "Pedofilia (ICD-10: F65.4) on parafilia, jossa pedofiiliksi kutsutun henkilön seksuaalinen suuntautuminen kohdistuu seksuaalisesti kehittymättömiin lapsiin"

    Nämä tyypit tuskin on edes kiinnostunut 15 v teinistä. Mutta ei se tee 15 v sekaantumista yhtään sen sallittavampaa. Nämä 15 v teineihin sekaantujat taitaa olla oikeasti jotain onnettomia nysväreitä. Tuon pitäisi estää jo jokaisen moraali ja oikeuskäsitys. Ilmeisesti sitä ei vaan löydy.

    kateellinen kun et saa tiukkaa 15 vuotiasta? Vaan jotain läskiperseistä 35v jos sitäkään?

    Äänestä

Vaikuttaa teinipojan typerältä uhoamiselta koko juttu Vai oikein nauratti tuo 12-vuotaisiin sekaantuminen. Jos olet lähelläkään 27:ää itse, olet keskenkasvuinen älykääpiö, olla henkinen kehitys on jäänyt jälkeen. Kyllä n3e miehetkin elahtaa ja jo nelikymppisenä alkaa ne potenssiongelmat, joista nyt uutisisssa kovasti puhutaan, että ovat tosi yleisiä. Katsotaan sitten millainen nainen se sinusta kiinnostuu. Tuskin kukaan parikymppinen kuitenkaan.

Äänestä
  • Eihän se asiassa naurattanut yhtään. Päinvastoin, siitä olisi pitänyt pistää kuula otsaan. Älä vääristele. Nauraminen oli muutenkin vähän väärä sana. Tilanne-ihmettely sai aikaan reaktoita. Ei se mitään varsinaista nauramista ollut.

    Kiitos kannustuksesta. Täällä ei kannata näköjään tuoda ilmi mitään. Olisihan tämän avauksen voinut jättää väliin mutta kun tuli tehtyä, niin olkoon.

    Äänestä

  • takia. Pääsisi pienten lasten kimppuun, kun teeskentelisi ihanaa lempeä lasten äitiin. Hyi helveeta.

    Äänestä

  • jos ei enää seiso, pitää etsiä kiihottavampi nainen! :)

    Äänestä

Herätkää hyvät ihmiset, nämä netin irc, jne, tms. ja tietyt keskustelupalstat (musiikki), vilisevät SETIÄ, joita voimme ehkä kutsua nimellä pedofiili.

Tiedättekö, pedofilian eri ilmenemismuodot?

Asioista kannattaa ottaa selvää!

Oma tarinani, tyttäerni 7 v. jolle ajattelin varovaisin sana kääntein kertoa "namusedistä", sanoikin minulle, "äiti, niitä on X paikassa monia, yksi kuitenkin niistä on aika hassu, samalla kun se tekee näin (näytti miten runkataan) samalla se hieroo toisella kädellä leukaansa ja pyytää tulemaan lähelle ...."

Äänestä
  • Juuri eilen oli uutisissa että pieniin lapsiin kohdistuneet hyväksikäytöt ovat pääsääntöisesti insesti tapauksia. Muut tapaukset näissä ovat olleet erittäin harvinaisia. Ja kun sellainen löytyy niin iltapäivälehdet kirjoittaa siitä ainakin seuraavat kaksi viikkoa. Sitten toinen ryhmä on nämä murrosikäiset teinit joita bongaillaan netistä.

    Niin ja naisia on myös pedofiileinä aika paljon varsinkin näissä insestipauksissa. Onhan näitä jäänyt kiinnikin, onneksi. Näin joskus dokumentin jossa aihetta käsiteltiin. Sitä tapahtuu mutta nämä tapaukset tulevat harvemmin ilmi. Varsinkin insesti tapauksessa uhri kokee oman äidin hyväksikäytön niin nöyryyttävänä ja häpeänä ettei uskalla koskaan tuoda esiin sitä.

    Äänestä

  • minkä ikäisiä oikeasti nämä ovat olleet? Pikkupojat kun tykkäävät tehdä aika räikeetäkin pilaa... Ainakin noi vaikutti vähän siltä. Jos tuo oli totta.

    Mutta hei, kuka vastuulinen äiti antaa ylipäätään 7-vuotiaan noin vapaasti tuohuta netissä? Uskomatonta!!!

    Äänestä

Niin turha lietsoa sitä hysteriaa. Sitä nyt on jo ihan suhteettomasti nykyään. Kaikkia päätelmiä voi tehdä vaikka pikkuvarpaiden koosta jos haluaa. Jos keskittyisitte nyt vaan elämiseen.

Äänestä

Tarkoitit varmaankin sitä, että yksinhuoltaja äideillä on juuri sopivan ikäisiä lapsia pedofiilin uhriksi. Tuo on ihan mahdollista. Ei vaan tule monikaan ajatelleeksi asiaa tuolta kannalta. Naiselle tulee heti mieleen tuollaista lukiessaan, että yli kolmekymppisiä mollataan tässä. Siitähän ei ymmärtääkseni ole kysymys, vaan varoituksesta.

Äänestä

Kuten joku muukin totesi, on todella aiheellista meidän "lapsellisten" eli yh- ja vkl-äitien olla tarkkana kehen tutustumme ja kenet lapsillemme sitten joskus mahdollisesti esittelemme.

Itsekin monesti mietin, että on varmasti naisia, jotka eivät tajua tätä puolta asiassa. Meillä jo elämää kokeneilla on onneksi vaistot ja aistit, jotta tajuamme ajoissa mikäli joku lähestyy meitä tuollaiset sairaat ajatukset mielessään.

Eli vanhemmat! Tarkkana tietojenne antamisessa ja tutustumisessa uusiin ihmisiin! Liika sinisilmäisyys voi aiheuttaa paljonkin harmia.

Äänestä

olis mitä tahansa sairaita haluja kuten lapsia tai eläimiä kohtaan niin täytyy kyllä sen lisäksi olla oikeudentaju ja moraali aika hukassa että edes pystyy näin järkyttävät asiat toteuttamaan. Enhän minäkään mene ryöstämään mummoa kadulla tai pankkia vaikka olisin kuinka rahapulassa. Ei oikeudentaju anna siihen periksi.

Äänestä
  • ongelma on siinä ettei ne itse tajua välttämättä tehneensä mitään väärää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aleksi kirjoitti:

Synnyinpaikallani alueella jäi kiini yksi kakarahoihin sekaantuja jokin aika sitten. Olin viikonloppuna paikkakunnalla viettämässä saunailtaa vanhojen kavereitteni kanssa. Tuli puheeksi tämä tapaus.

Kakskymppisenä se pyöri joidenkin 12 v kakaroiden kanssa (siihen aikaan kun tuohon asiaan ei puututtu ollenkaan, ihme kyllä) kun muut miehethän katseli kuumia naisia . n 27 v miehellä olikin taas yli 30 v jo vähän elahtaneen näköisiä naisia. Muut miehet kun taas katseli parikymppisiä hottiksia. Nyt se sitten vähän aikaan sitten narahti 33 v 12v tyttöön sekaantumisesta mistä avokki 38 oli varmaan innoissaan. Porukassa naurettiin miksei sille ole kelvannut koskaan tuollainen parikymppinen hottis. Pikkutytöt tai vähän elahtaneen näköinen nainen kelpaa muttei mikään hottis. Pedofilian taustalla on ilmeisesti juuri joku tuontyylinen sairas pervessio.

Tämä pedofilia hysteriä on saanut viimeaikoina ihan älyttömät mittasuhteet joten sitä on turha lietsoa lisää. Mutta kannattaa varmaan yli 30 v naisen varsinkin yh-äipän miettiä mikä on taustalla jos mies on kiinnostunut ja tuntuu liian hyvältä. Varsinkin jos ei itse ole mikään prinsessa tai/ja jos ikävuodet on jo jättäneet selvät merkit. Yh-äipän kannattaa varmasti vähän taustoja selvittää. Kohdata pedofiili on kumminkin oikeasti aivan minimaalisen pieni, Yh-äipällä turha varovaisuus ei varmasti kumminkaan ole pahitteeksi. Niitä yh-äippöjähän miespedofiilit pääasissa jahtaavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu