-että pitäisin hänestä. No olisi mukavaa, jos pitäisin, mutta se on kuitenkin sivuseikka. Pääasia on, että lapseni pitää ja meidän makumme ja toiveemme voivat olla ja saavat olla aivan erilaiset. Eli minun ei tarvitse pitää hänestä, eikä hänen minusta, mutta toivon, että vaikka emme tykästyisikään toisiimme, niin puolin ja toisin käyttäydymme asiallisesti.
-että hän tekisi lapseni onnelliseksi. No sehän olisi hienoa, mutta sitäkään vastuuta en voi sälyttää hänelle. Ihmissuhteet ovat sellainen miinakenttä, jossa voi käydä miten vain. Toivon tietenkin lapselleni ja hänen valitulleen järkeä, malttia ja onnea, jotta löytäisivät yhdessä hyvän heille sopivan elämän. Mutta jos kaikki karahtaa kiville, niin miksi syyttäisin jotakuta?. Ehkä he tarvitsivat tätä suhdetta matkallaan johonkin muuhun.
-että hän kohtelee puolisoaan kunnioittavasti ja hyvin. Ja että oma lapseni toimii samoin. He ovat aikuisuutensa alussa ja hakevat vielä itseään ja omaa tietään. He haparoivat ja kompastuvat. Se kaikki sallittakoon heille. Mutta vaikka olisi vaikeuksia, niin he eivät saa lyödä tai muuten loukata toisiaan fyysisesti tai henkisesti.
-että hän tekisi lapseni onnelliseksi. No sehän olisi hienoa, mutta sitäkään vastuuta en voi sälyttää hänelle. Ihmissuhteet ovat sellainen miinakenttä, jossa voi käydä miten vain. Toivon tietenkin lapselleni ja hänen valitulleen järkeä, malttia ja onnea, jotta löytäisivät yhdessä hyvän heille sopivan elämän. Mutta jos kaikki karahtaa kiville, niin miksi syyttäisin jotakuta?. Ehkä he tarvitsivat tätä suhdetta matkallaan johonkin muuhun.
-että hän kohtelee puolisoaan kunnioittavasti ja hyvin. Ja että oma lapseni toimii samoin. He ovat aikuisuutensa alussa ja hakevat vielä itseään ja omaa tietään. He haparoivat ja kompastuvat. Se kaikki sallittakoon heille. Mutta vaikka olisi vaikeuksia, niin he eivät saa lyödä tai muuten loukata toisiaan fyysisesti tai henkisesti.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kunpa olisin saanut sinut anopikseni :) Sinun kaltaisia järkeviä ihmisiä saisi olla maailmassa enemmän. Kaikkea hyvää sinulle tulevaan elämään, ja toivon sinulle parasta mahdollista vävyä/miniää elämääsi kun se hetki koittaa.
Otan vasta ensiaskeleita "anoppiudessa". Nuorillamme on tyttö/poikakavereita, mutta aika näyttää mitä tuleman pitää. Oman anoppini kanssa olen käynyt varsinaisen korkeakoulun.
Pointtini on se, että ehkä yhtenä syynä näihin ongelmiin joissakin tapauksessa voi olla (ilmaisen asian näin varovasti, koska takuuvarmasti tiedän, että tilanteita on niin monenlaisia ja ongelmien syyt aivan muualla) liialliset oletukset ja odotukset puolin ja toisin.
Tältä palstalta on saanut lukea useinkin, että anopin oletetaan hoitavan innolla lapsukaisia tai sitten hän on liian kiinnostunut. Tai miniän tulisi olla siistimpi, koulutetumpi, puheliaampi, hiljaisempi, ilman menneisyyttä, tehdä lapsia tai olla tekemättä lapsia. Kuka nyt mitäkin haluaa ja hyväksi näkee.
Mielestäni on melkoinen ihme, jos nämä miniän ja anopin toisiinsa kohdistamat odotukset ja oletukset napsahtaa kohdilleen.
Voisiko jotkut ongelmat välttää, jos vaan otetaan vastaan mitä tuleman pitää. Toinen saa olla sellainen kuin hän on - ehkä vielä kasvamassa ja kehittymässä johonkin suuntaan.
Jos sattuu niin mainiosti, että anopilla/miniällä synkkaa hyvin, niin iloitaan siitä elämän antamana "bonuksena". Mutta jos ollaan erilaisia, etäisiä, ajatellaan ja toimitaan eri arvojen ja tapojen mukaisesti, niin sitten asia vain on niin. Turhaa toista on yrittää muuttaa ja kasvattaa. Käyttäydytään silti asiallisesti, mutta pysytellään etäämmällä.
-että hän kunnioittaa ja rakastaa puolisoaan ja lapsiaan ja kohtelee heitä oikeudenmukaisesti
-että hän ajattelee kaikessa lastensa parasta ja on valmis luopumaan jostakin mukavuuksistaan lastensa parhaaksi
-että hän ruokkii lapsensa terveellisellä ruualla ja pitää muutoinkin huolta lastensa terveydestä ja hyvinvoinnista yhdessä puolisonsa kanssa
-että hän kykenee tulemaan toimeen myös ihmisten kanssa, jotka eivät ole hänen peilikuviaan
noudattaa noita toiveitasi. Kovin usein nimittäin huomaa, että anopilla on kovat vaatimukset miniän/vävyn suhteen, mutta omat lapset saavat sitten käyttäytyä, miten tahtovat. Esim. miniöiltä vaaditaan lasten syntymän jälkeen täydellistä omistautumista lapsille ja perheelle (mikä on ihan ok), mutta siltä omalta pojalta ei odoteta mikäänlaista sitoutumista omaan perheeseensä (=vaimoonsa ja lapsiinsa). Mies saa huinia kaikki viikonloput kapakoissa ja omissa menoissaan ja harrastaa omia juttuja kaikki illat ja se on anopista ihan ok! Mutta miniä on itse pahoilainen, jos uskaltaa mainitakaan toiveen, että pääsisi vaikka kerran viikossa jumppaan. Omalle anopilleni tuo kuvio meni ainakin noin.
Henkilökohtaisesti en tunne ainuttakaan kertomasi kaltaista anoppia.
Tuttavapiirissäni, siis ystävieni pojissa, ei myöskään ole yhtään esimerkkisi kaltaista miestä.
Eräälle lapsettomalle tosin tuli avioero, kummankin syytellessä toisiaan. Ilm. molemmissa oli vikaa.
Anoppi ei tiennyt asiasta mitään ennenkuin poika tuli kotiin ja valitti surkeana, että varmasti vaimo on lähtenyt, koska vei kanin mukanaan. Poika ei olisi avioeroa halunnut.
Anoppi suri asiaa monta vuotta ja miniäkin ilm. ikävöi anoppia, koska kävi kauan häntä katsomassa. Vasta kummankin uusi avioliitto lopetti yhteydenpidon.
Luulenpa, että melko harvassa on anoppi, joka hyväksyy oman lapsensakaan yhteiselämään sopimattoman käytöksen.
Jos minun poikani tekisi jotain sellaista, että miniä kaipaisi apua ja tukea ja pojan käytökseen puuttumista, toivoisin totisesti, että hän kääntyisi puoleeni aika pian, ennenkuin tilanne riistäytyy hallinnasta. Tekisin varmasti kaikkeni saadakseni asiat kuntoon. Kuitenkin äidin mahdollisuudet ovat rajalliset, kun ajattelee, että minunkin poikani on tehnyt päätöksensä itsenäisesti jo ainakin 16 vuotta.
Kyllä anopit pääsääntöisesti lastensa avioeroja ja siihen johtavia tekoja pelkäävät myös omien lastensa taholta. Meneväthän siinä, ainakin poikien kohdalla, yleensä lapset äitinsä mukana. Myös koti, jota on vuosikausia huolella rakennettu hajoaa ja pojan (tytön) elämä menee sekaisin.
Meitä anoppeja ei kannata niputtaa, kuten ei miniöitäkään.
Olet oikeassa. Kaikki olemme erilaisia. Niin myös miniät. Ja myönnän kovin herkästi ajattelevani, että kaikki anopit ovat hirviöitä, kun omani sattui olemaan. Tiedän ystäväpiirissäni myös monta mukavaa ja välittävää miniää.
Mutta tuo tilanne miesten/poikien menoista näyttäisi olevan totta ainakin korkeasti koulutetuissa perheissä. Korkeasti koulutettu mies ajattelee, että hänen ei tarvitse kotona kakkavaippaa vaihtaa, hänestä on 'parempaankin'. Samaten toteutuu viikonloppuisin ja iltaisin ajatus: Raskas työ, raskaat menot. Ja vaikka puoliso olisi myös kuinka korkeasti koulutettu tahansa, hänellä ei ole oikeutta menoihin vaan hänen täytyisi olla käytännössä koko ajan lasten kanssa kotona ja varmistamassa, että ruoka odottaa lämpimänä pöydässä, tulee mies sitten viideltä tai ilta yhdeltätoista. Ja miehet harvemmin edes ilmoittelevat noista menoistaan. Ei ainakaan meillä käynyt niin. Mies saattoi olla kolme päivää poissa kotoa, ilmoittamatta ollenkaan mihin lähti ja koska tulee. Ja anopin mielestä se oli ihan ok - ei miehen tarvitse kenellekään kuulemma menoistaan ilmoitella. Jos mies hoitaa palkkatyönsä, ei hänen kuulemma muuta tarvitsekaan hoitaa - nainen on niitä muita juttuja varten. No, me olemme siis asumuserossa ja minä asun 1,5v tyttäreni kanssa.s
ja todella ikävää sinun tapauksessasi. En kuitenkaan usko, että anoppisi käytöstä voi yleistää. Ainakaan minun ajatusmaailmaani se ei sovi.
En kuitenkaan voi yhtyä tähän korkeasti koulutettujen miesten käyttäytymiseen yleisenä tapana.
Myös minun pojallani on yliopistollinen loppututkinto ja hän on vastuullisessa asemassa työpaikallaan.
Tällä hetkellä hän on kuitenkin isyyslomalla viikon kerrallaan, koska näin se on helpompaa työn kannalta, kolmannen, n. pari viikkoa sitten syntyneen lapsen vuoksi. Toisenhan on työssäkin käytävä, joten asiat on ajateltava monelta kantilta.
Kakkavaipat vaihtuvat isän toimesta kokemuksella varmasti.
Samoin isompien lasten hoito ja harrastusten valvominen ovat itsestään selviä.
Kerroin juuri äsken puhelimessa ystävälleni kuinka viime sunnuntaina olimme poikamme ja hänen 7 v. poikansa ja 8 v. tyttärensä kanssa seuraamassa kuinka lapset ajelivat pienillä krossimopoillaan lasten radalla. Siinä oli isällä täysi tekeminen kuraisia mopoja huoltaessaan ja lapsia vahtiessaan. Kun mopot lopulta hyytyivät kuran keskellä, ne tietysti vietiin sellaisina peräkärryssä kotiin, jossa isä ne pesi ja korjasi hajonneet osat seuraavaa kertaa varten.
Kotona on myös kaksi kissaa ja iso koira, jotka vaativat hoitoa ja ulkoilutusta molemmilta vanhemmilta.
Omakotitalossa pihoineen, jossa on kaikenlaisia lasten harrastusvälineitä ym. riittää kyllä isälle ja äidillekin, jatkuvaa puuhaa.
Aamuisin isä vie nuoremman lapsen kouluun ennen työhön menoa ja mahdollisuuksiensa mukaan monenlaisiin harrastuksiin.
Minkäänlaista raskas työ, raskaat menot mentaliteettia en ole ikinä havainnut. Onneksi hänellä ei työnsäkään puolesta paljonkaan ole iltamenoja, kuten joillakin asemansa puolesta on. Mielestäni poikani on hyvä isä, vaikka itse sanonkin.
Mutta myös miniäni on erittäin hyvä äiti lapsilleen. Hänhän on nyt äitiyslomalla, mutta jatkosta en tiedä. Olen varma, että se päätös on kuitenkin aivan kokonaan hänen omassa harkinnassaan. Poikani on aina tukenut hänen päätöstään joko olla kotona lasten kanssa tai mennä työhön. Kolmessa lapsessa kyllä hommia riittää, mutta niinkuin sanottu, on aikanaan miniän oma päätös meneekö työhön.
Myös harrastuksistaan hän saa kyllä vapaasti päättää Tuskin kolmatta lasta olisi hankittu, ellei tällaisista perusasioista oltaisi yksimielisiä. Ja molemmat appivanhemmat ovat kaikkien näiden vuosien aikana olleet, ja ovat edelleenkin, lähes vapaasti käytettävissä lastenhoitoon.
Kyllä minun tuttavapiirissäni melkein kaikkien muidenkin pojat ovat korkeasti koulutettuja.(Sehän on nykyisin enemmän kuin yleistä). En ole kuullut, että heillä kenelläkään nykyisin avioliitoissaan mitään suurempia hankaluuksia olisi. Ainakaan avioeroja ei, aikaisemmin mainittua lukuunottamatta, ole tapahtunut.
Tämäkin mies on nykyisin tyytyväinen isä. Tosin hän on joutunut työnsä puolesta jatkuvasti matkusteleman ulkomailla ja myös edustamaan firmansa puolesta. Siitä syystä hän nyt onkin vaihtanut työpaikkaa. Eli aika usein korkeassa asemassa olevat miehet joutuvat edustamaan pakon edessä ja toisinaan siinä varmasti mennään liian pitkälle, mutta en silti yleistäisi.
Joka tapauksessa toivon, että saat elämäsi järjestymään ja uskon, että pääset helpommalla, kun ei tarvitse olla hermot riekaleina jatkuvan epätietoisuuden ja väistämättömien riitojen keskellä.
Ja kyllä se kunnon mieskin on mahdollista löytää. Eivätkä kaikki anopit tosiaankaan hirviöitä ole.
Tämän kaiken voin myös allekirjoittaa. Itselleni mahdolliset lapsenlapset ovat vielä kaukainen asia, mutta selvä se, että lasten hyvinvointi on se tärkein asia. Ja se on molempien vanhempien vastuulla.