Olen todella hämmentynyt avomieheni äidin käytökseen. Olemme seurustelleen mieheni kanssa 2 vuotta ja asuneet yhdessä vuoden.
Mieheni äiti on kuusikymppinen ja meidän molempien mielestä todella katkeroitunut ihminen. Nyt hän on päättänyt purkaa kaiken katkeroitumisensa meihin, kun mieheni veljeen ja hänen avovaimoonsa ei voi enää purkaa oloaan (eivät ole anopin käytöksen vuoksi juuri ollenkaan tekemisissä, näkevät vain pakollisina juhlina jne.)
Olemme mieheni kanssa onnellisia yhdessä ja olemme kyllä puhuneet tästä anoppi-ongelmasta ja päättäneet elää ihan omaa elämäämme, mutta minä olen kuitenkin sen verran mukavuuden haluinen ja ehkä liiankin miellyttämisen haluinen ihminen, että haluaisin kohtuullisen hyvät välit anoppiini.
Hän on kuitenkin mieheni äiti.
Olemme 22-vuotiaita ja opiskelemme vielä, mutta hoidamme kaikki talouteemme liittyvät asiat ihan itse. Koskaan emme ole pyytäneet mitään apua esim anopilta tai minun vanhemmiltani. Anoppi kuitenkin vihjailee siitä, että kuinka muka elämme muiden rahoilla.
Anoppini on eronnut mieheni isästä 18 vuotta sitten, mutta on edelleen asiasta katkera. Hän kyselee ja tenttaa joka vierailulla, olemmeko olleet yhteydessä mieheni isään ja tämän vaimoon ja esimerkiksi, mitä hänestä on puhuttu jne.
Mieheni on nyt muutaman kuukauden ajan käynyt yksin äitinsä luona, hän ei halua viedä minua sinne loukattavaksi ja kun ihmettelin tätä yksin vierailua eräs päivä ääneen, hän myönsi tuon. Hän haluaa vain suojella minua äitinsä kommenteilta.
Normaalisti minä vierailen mieheni mukana anopin luona noin kerran, korkeintaan kaksi kertaa kuukaudessa. Mies käy suunnilleen saman verran. Anoppi asuu samassa kaupungissa kanssamme.
Mutta siis asiaan, eli anopin hämmentäviin kommentteihin:
Hän sanoo kaiken jotenkin liian suoraan, en ikinä itse sanoisi kellekään asioita niin suorasti päin näköä.
Esimerkiksi:
- Kun käymme hänen luonaan, hän huomauttelee minun ylipainostani ja laiskuudestani liikkua (olen täysin normaalipainoinen ja liikun normaalisti ym.)
- Anoppi huomauttelee minulle ja miehelleni, jos en ole hänen mukanaan, minun luonteenpiirteistäni, esimerkiksi ujoudesta (en koe olevani kovinkaan ujo, edes anopin seurassa)
- Anoppi huomauttelee perhetaustastani, esim. kuvittelee, että olen rikkaasta perheestä, vaikka todellakin tietää asian olevan toisin
- Anoppi on kaikkea vastaan, esimerkiksi jos hankimme mieheni kanssa jotain kotiimme OMILLA rahoillamme, hän kyseenalaistaa hankinnat ja voivottelee niitä. Anoppi jopa alkoi jurnuttaa siitä, että meille tuli astianpesukone tai pyykinpesukone.
- Anoppi on selkeästi monet kerrat kahden vuoden aikana ilmaissut asian, että "teillehän ei sitten koskaan tule lapsia" ja puhuu monesti siitä, miten paljon lapsista on haittaa ja vaivaa ja niistä ei ole muuta kuin rahan menoa.
Mielestäni esimerkiksi kodin hankinnat tai muut eivät kuulu anopille ja mieheni on sen hänelle kertonutkin. Kommentit eivät silti lopu. Ja tuo lapsiasia loukkaa minua varsinkin todella pahasti. Lapsi ei vielä ole suunnitteilla, mutta lähivuosina on kyllä enemmän kuin tervetullut. Varsinkin, kun meille ei ole itsestään selvää saada lasta minun sairauteni vuoksi.
Sain kuukausia sitten keskenmenon, mutta tästä meille ei tullut edes mieleen kertoa anopille, sillä tiesimme, että hän suuttuisi asiasta ja laittaisi sen jotenkin minun syykseni.
Meille tullessaan anoppi katsoo asuntoamme arvostelevasti ja sanoo suoraan, miten ei pidä väreistä ja verhoista ja muusta. En ole ikinä kuullut kehuja hänen suustaan liittyen minuun tai mieheeni.
Meille hän haukkuu avoimesti mieheni veljeä ja tämän avovaimoa ja heille kuulemma meitä.
Sitten taas silloin tällöin sattuu päivä, jolloin anoppi on iloinen ja mukava ja juttelee normaleita asioita. Näitä päiviä on kahteen vuoteen mahtunut ehkä 3-4. Silloin pieni toivonkipinä pompahtaa mieleeni ja haluan olla tekemisissä anopin kanssa.
Luulen, että anoppini on oikeasti ihan ookoo ihminen, en vain ymmärrä, miksi hänen täytyy välillä käyttäytyä todella epäkunnioittavasti minua ja miestäni kohtaan.
Kerran anoppi sanoi, että tykkää minusta enemmän kuin toisesta mimiäehdokkaastaan ja alkoikin haukkua tätä minulle. Kun mieheni veljen kanssa tuli anoppiasia puheeksi, sain kuulla, että anoppi tekee samalla lailla heille, eli haukkuu minua ja sanoo pitävänsä enempi toisesta miniästään.
Mieheni sanoi pitkän kuulusteluni jälkeen, että hänen äitinsä ei ollut niin katkera ja inhottava kommenteissaan ennen kuin aloimme seurustella. Eli tämä käytös johtuu varmaankin siitä, että hän kokee minun "varastaneen" poikansa ja ettei hän minun takiani saa tarpeeksi huomiota mieheltään. Vaikkakin mieheni nykyään vierailee äitinsä luona paljon useammin kuin ennen kuin alkoi seurustella minun kanssani.
Minulta on aikalailla keinot loppu, miten voisin saada asiat jotenkin paremmalle tolalle. Harmittaa, jos suhteeni anoppiin alkaa näin huonosti, tuskin se paremmaksi muuttuu enää vuosien päästä. Aiomme mennä mieheni kanssa naimisiin joku päivä (tätä anoppi vastustaa) ja toivomme lasta. En halua poissulkea mieheni äitiä elämästämme, mutta jos tämä jatkuu tällaisena, tuntuu, että meidän suhteemme alkaa jossain pisteessä kärsiä tästä.
Joka kerta jännittää vietävästi mennä anopin luo, kun en tiedä, millä tuulella hän on kulloinkin. Saanko taas tympeitä kommentteja kasvoilleni. Olen aina innostunut ja iloinen anopilleni, kyselen hänen vaivoistaan ja kuulumisistaan ahkerasti ja yritän olla niin mukava kuin mahdollista, etten antaisi hänelle aihetta haukkua minua selkäni takana.
Ja voi kamaluutta, jos minulla sattuu olla väsy tai muuten vain puhti poissa joku päivä, kun vierailemme anoppilassa, hän heti huomauttelee miten vetelä ja saamaton minun täytyykin olla.
Anteeksi, jos tämä viesti on liian pitkä ja sekava. Tunteet vain nousevat pintaan, kun edes ajattelen asiaa. Mihelläni on hyvä suhde minun äitiini, harmittaa, kun itse en pääse luomaan samanlaista miehen äidin kanssa.
Tilanne on sillätapaa myös hämmentävä minulle, koska yleensä tulen kohtalaisen hyvin toimeen kaikenlaisten ihmisten vuoksi, työnikin puolesta on tultava. Nyt vain tuntuu, että kohtasin sellaisen ihmisen, jota en saa pitämään itsestäni vaikka mitä tekisin.
Mieheni äiti on kuusikymppinen ja meidän molempien mielestä todella katkeroitunut ihminen. Nyt hän on päättänyt purkaa kaiken katkeroitumisensa meihin, kun mieheni veljeen ja hänen avovaimoonsa ei voi enää purkaa oloaan (eivät ole anopin käytöksen vuoksi juuri ollenkaan tekemisissä, näkevät vain pakollisina juhlina jne.)
Olemme mieheni kanssa onnellisia yhdessä ja olemme kyllä puhuneet tästä anoppi-ongelmasta ja päättäneet elää ihan omaa elämäämme, mutta minä olen kuitenkin sen verran mukavuuden haluinen ja ehkä liiankin miellyttämisen haluinen ihminen, että haluaisin kohtuullisen hyvät välit anoppiini.
Hän on kuitenkin mieheni äiti.
Olemme 22-vuotiaita ja opiskelemme vielä, mutta hoidamme kaikki talouteemme liittyvät asiat ihan itse. Koskaan emme ole pyytäneet mitään apua esim anopilta tai minun vanhemmiltani. Anoppi kuitenkin vihjailee siitä, että kuinka muka elämme muiden rahoilla.
Anoppini on eronnut mieheni isästä 18 vuotta sitten, mutta on edelleen asiasta katkera. Hän kyselee ja tenttaa joka vierailulla, olemmeko olleet yhteydessä mieheni isään ja tämän vaimoon ja esimerkiksi, mitä hänestä on puhuttu jne.
Mieheni on nyt muutaman kuukauden ajan käynyt yksin äitinsä luona, hän ei halua viedä minua sinne loukattavaksi ja kun ihmettelin tätä yksin vierailua eräs päivä ääneen, hän myönsi tuon. Hän haluaa vain suojella minua äitinsä kommenteilta.
Normaalisti minä vierailen mieheni mukana anopin luona noin kerran, korkeintaan kaksi kertaa kuukaudessa. Mies käy suunnilleen saman verran. Anoppi asuu samassa kaupungissa kanssamme.
Mutta siis asiaan, eli anopin hämmentäviin kommentteihin:
Hän sanoo kaiken jotenkin liian suoraan, en ikinä itse sanoisi kellekään asioita niin suorasti päin näköä.
Esimerkiksi:
- Kun käymme hänen luonaan, hän huomauttelee minun ylipainostani ja laiskuudestani liikkua (olen täysin normaalipainoinen ja liikun normaalisti ym.)
- Anoppi huomauttelee minulle ja miehelleni, jos en ole hänen mukanaan, minun luonteenpiirteistäni, esimerkiksi ujoudesta (en koe olevani kovinkaan ujo, edes anopin seurassa)
- Anoppi huomauttelee perhetaustastani, esim. kuvittelee, että olen rikkaasta perheestä, vaikka todellakin tietää asian olevan toisin
- Anoppi on kaikkea vastaan, esimerkiksi jos hankimme mieheni kanssa jotain kotiimme OMILLA rahoillamme, hän kyseenalaistaa hankinnat ja voivottelee niitä. Anoppi jopa alkoi jurnuttaa siitä, että meille tuli astianpesukone tai pyykinpesukone.
- Anoppi on selkeästi monet kerrat kahden vuoden aikana ilmaissut asian, että "teillehän ei sitten koskaan tule lapsia" ja puhuu monesti siitä, miten paljon lapsista on haittaa ja vaivaa ja niistä ei ole muuta kuin rahan menoa.
Mielestäni esimerkiksi kodin hankinnat tai muut eivät kuulu anopille ja mieheni on sen hänelle kertonutkin. Kommentit eivät silti lopu. Ja tuo lapsiasia loukkaa minua varsinkin todella pahasti. Lapsi ei vielä ole suunnitteilla, mutta lähivuosina on kyllä enemmän kuin tervetullut. Varsinkin, kun meille ei ole itsestään selvää saada lasta minun sairauteni vuoksi.
Sain kuukausia sitten keskenmenon, mutta tästä meille ei tullut edes mieleen kertoa anopille, sillä tiesimme, että hän suuttuisi asiasta ja laittaisi sen jotenkin minun syykseni.
Meille tullessaan anoppi katsoo asuntoamme arvostelevasti ja sanoo suoraan, miten ei pidä väreistä ja verhoista ja muusta. En ole ikinä kuullut kehuja hänen suustaan liittyen minuun tai mieheeni.
Meille hän haukkuu avoimesti mieheni veljeä ja tämän avovaimoa ja heille kuulemma meitä.
Sitten taas silloin tällöin sattuu päivä, jolloin anoppi on iloinen ja mukava ja juttelee normaleita asioita. Näitä päiviä on kahteen vuoteen mahtunut ehkä 3-4. Silloin pieni toivonkipinä pompahtaa mieleeni ja haluan olla tekemisissä anopin kanssa.
Luulen, että anoppini on oikeasti ihan ookoo ihminen, en vain ymmärrä, miksi hänen täytyy välillä käyttäytyä todella epäkunnioittavasti minua ja miestäni kohtaan.
Kerran anoppi sanoi, että tykkää minusta enemmän kuin toisesta mimiäehdokkaastaan ja alkoikin haukkua tätä minulle. Kun mieheni veljen kanssa tuli anoppiasia puheeksi, sain kuulla, että anoppi tekee samalla lailla heille, eli haukkuu minua ja sanoo pitävänsä enempi toisesta miniästään.
Mieheni sanoi pitkän kuulusteluni jälkeen, että hänen äitinsä ei ollut niin katkera ja inhottava kommenteissaan ennen kuin aloimme seurustella. Eli tämä käytös johtuu varmaankin siitä, että hän kokee minun "varastaneen" poikansa ja ettei hän minun takiani saa tarpeeksi huomiota mieheltään. Vaikkakin mieheni nykyään vierailee äitinsä luona paljon useammin kuin ennen kuin alkoi seurustella minun kanssani.
Minulta on aikalailla keinot loppu, miten voisin saada asiat jotenkin paremmalle tolalle. Harmittaa, jos suhteeni anoppiin alkaa näin huonosti, tuskin se paremmaksi muuttuu enää vuosien päästä. Aiomme mennä mieheni kanssa naimisiin joku päivä (tätä anoppi vastustaa) ja toivomme lasta. En halua poissulkea mieheni äitiä elämästämme, mutta jos tämä jatkuu tällaisena, tuntuu, että meidän suhteemme alkaa jossain pisteessä kärsiä tästä.
Joka kerta jännittää vietävästi mennä anopin luo, kun en tiedä, millä tuulella hän on kulloinkin. Saanko taas tympeitä kommentteja kasvoilleni. Olen aina innostunut ja iloinen anopilleni, kyselen hänen vaivoistaan ja kuulumisistaan ahkerasti ja yritän olla niin mukava kuin mahdollista, etten antaisi hänelle aihetta haukkua minua selkäni takana.
Ja voi kamaluutta, jos minulla sattuu olla väsy tai muuten vain puhti poissa joku päivä, kun vierailemme anoppilassa, hän heti huomauttelee miten vetelä ja saamaton minun täytyykin olla.
Anteeksi, jos tämä viesti on liian pitkä ja sekava. Tunteet vain nousevat pintaan, kun edes ajattelen asiaa. Mihelläni on hyvä suhde minun äitiini, harmittaa, kun itse en pääse luomaan samanlaista miehen äidin kanssa.
Tilanne on sillätapaa myös hämmentävä minulle, koska yleensä tulen kohtalaisen hyvin toimeen kaikenlaisten ihmisten vuoksi, työnikin puolesta on tultava. Nyt vain tuntuu, että kohtasin sellaisen ihmisen, jota en saa pitämään itsestäni vaikka mitä tekisin.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kuulostaa minun entiseltä anopilta paitsi ettei hän ollut erosta katkeroitunut. Tuo toisista pahan puhuminen ja arvostelu ovat tuttuja asioita. Onneksi se kaikki on takanapäin ollut jo vuosia.
Ennen sitä kuitenkin jouduin anopin suun sulkemiseksi pistämään 2 kertaa välit poikki ja sanomaan suorat sanat. Ilkeät kommentit jäivät useimmiten sanomatta vasta loppupuolella kariutunuttta avioliittoa joka kesti 12 vuotta. Sitä ennen mies oli ollut jo vuosia tosi pahassa välikädessä. Parisuhdeterapeutin mukaan anopppi ei ehkä ollut ihan normaali... No hän sai lopulta toiveensa toteutumaan vaikka erosimmekin pääosin muista syistä. Ehkä monta murhetta olisi jäänyt kokematta, jos hän olisi käyttäytynyt toisin?
Eipä paljon ole tehtävissä. Miehesi onneksi seisoo puolellasi ja tiedostaa äitinsä ilkeän käytöksen. Se on jo iso asia. Meillä ei mies edes tajunnut jossain olevan vikaa, kun oli niin tottunut moiseen käytökseen.
Koeta asettua tuon kaiken yläpuolelle. Näe niin harvoin kuin mahdollista. Ilkeät puheet saa katki vaihtamalla puheenaihetta. Jos ei auta, niin sanot ettet tykkää selän takana pahan puhumisesta. Juuri muuta et voi tehdä. Teillä on teidän elämä ja jos haluatte naimisiin tai lapsia, niin se on vain teidän asia. Jos se ei anoppia miellytä, se ei ole teidän päänsärkynne.
Tsemppiä! Minulla on nykyään mukava anoppi, josta tykkään paljon. Kaikki eivät ole onneksi samanlaisia.
ihan terve? Sanot, että hän on toisinaan ihan mukavakin, eli hän on ns. toisaikainen. Ilm. kuitenkin useimmiten hankala.
Tuli vaan mieleeni, että ovatkohan hänen kilpirauhastoimintansa tai sokeritasapainonsa ihan kunnossa. Näiden heittelyt aiheuttavat monenlaisia oireita, ja kokemuksesta tiedän, että myös ärtyneisyyttä ja kiukuttelua. Jonkinlainen masennuskin saattaisi olla käytöksen pohjalla. Mahtaisikohan miehesi pystyä kysymään äidiltään onko hänen terveydentilaansa tutkittu?
Kyllä minun mielestäni miehesi on syytä keskustella äitinsä kanssa vakavasti hänen käyttäytymisestään ja siitä, että hän epäkohteliailla kommenteillaan loukkaa sinua. Ei hänellä ole minkäänlaista oikeutta purkaa sinuun katkeruuttaan. Jos annatte sen jatkua, niin sekun jatkuu aina vaan.
Samoin miehesi tehtävä olisi tukkia äitinsä suu lastenhankinnasta ja kodistanne ym . Minusta tällainen tunkeilu on täysin sairasta, tai jos ei ole, niin sitten hän on pelkästään mustasukkainen ja ilkeä.
Kaksinaamaisuus on kyllä ihan käsittämätöntä, sillä pitäisihän anopin arvata, että koska välit ovat huonot, niin kaikki puheet kerrotaan puolin ja toisin. Tällainen kertominen ei tietenkään ole suotavaa, mutta riitatilanteissa näin vaan tapahtuu.
Te olette järkeviä ja ystävällisiä nuoria ihmisiä, joiden elämää ei näin katkeroituneen anopin ole syytä antaa hankaloittaa jatkuvasti. Olette niin nuoria, että anoppi uskaltaa kukkoilla, mutta hänet pitäisi saada äkkiä ojennukseen ennenkuin välit ovat lopullisesti ainakin sinun kohdallasi poikki.
Tuo on tosi veemäinen tilanne sinulle!
Anopillasi itsellään on ongelma,eikä sinun kuulu tuntea syyllisyyttä rakkaudestasi ja elämästäsi yleensä! Rakkaus,oma mies ja perhe ovat myös sinun oikeuksiasi! Olette molemmat aikuisia ihmisiä ja anopin on ymmärrettävä itse,miten väärin on käyttäytynyt sinua kohtaan. Varmasti ymmärtää ja toivottavasti pian muuttaa käytöstään!
nainen olet. Sinulla on kuitenkin se etu, että miehesi on tietoinen tilanteesta ja suojelee sinua, mikä on ihan oikein. Muista kuitenkin, että rakennatte tässä nyt omaa elämäänne, älä murehdi liikaa asiaa. Luultavasti paras keino on painaa villaisella kaikki sanomiset, anoppisi on keskeneräinen ihminen. Älä mene samalle tasolle hänen kanssaan, niin sisimmässäsi tiedät olevasi voittaja. Pidä kohteliaat välit jos sinusta siltä tuntuu, mutta älä ota hekilökohtaisesti hänen sanomisiaan. Sinulla on hyvä ja rakastava mies, joka on ymmärtänyt suojella sinua, sitä ei tuo anoppi pysty pilaamaan. Ehkö tuo ihminen jonain päivänä vielä ymmärtää hyvyytesi ja lopettaa moiset räpätykset. Tai sitten ei, mutta sehän on vain häneltä pois.
Joku täällä jo mainitsikin anoppisi mahdollisesta sairaudesta. Kuvauksesi anopistasi sopisi myös omaani, lisättynä vielä monta muuta piirrettä. Oletko koskaan kuullut narsistisesta persoonallisuushäiriöstä? Oman anoppini luonne käy tasan yhteen tällaista sairautta sairastavan ihmisen kuvaukseen. Toivotan sinulle hyvää syksynjatkoa ja jaksamista anoppisi kanssa (tai ehkä pikemminkin ilman)!
Miksi sinä edes vierailet hänen luonaan?
Parempi olisi jos vai puhelimitse kertoisit kuulumiset. Suunnittele puhelu edeltäkäsin hyvin huolellisesti, siihen EI saa liittyä mitään henkilökohtaista. Vain niitä näitä, yleisiä maailmalla tapahtuvia asioita. Jos hän kääntää keskustelun ilkeäksi silloin vain HYVIN reippaasti sanot että "anteeksi niin kovasti, mutta nyt täytyy lopettaa, ovikelloni soi... tai odotan professoriltani kurssiin liittyvää puhelua...tai olen jo myöhässä lounaalta"... tai aivan mitä tahaansa.
Ja sitten lopetat puhelun. Toivotat tietenkin oikein hyvää jatkoa esin.
Oma anoppini on hyvin samankaltainen. Pystyin laittamaan ruksin jokaisen kuvauksesi kohdalle.
Sillä erotuksella, että ihmisten ilmoilla hän iloinen papupata, jonka listaa koko ajan tekemiään hyviä töitä. Hän livertää kuinkahan muut pärjäävät kun hän on nyt täällä ei siellä jne.
Auta armias sitten kun paikalla on vain mieheni ja appeni, silloin alkaa jatkuva haukkuminen. Läpikäy kaikki omasta suvustaan, naapureista... etsimällä etsii virheitä ja arvostelee ja moittii. Ja livertää siinä sivussa, että hän on hyvä ihminen itse ja näistäkin ihmisistä hän joutuu taakkaa kantamaan.
Kahdenkesken anoppini yltyy. Haukkuu ja nalkuttaa, syyttää ja solvaa. En oikein ole osannut tehdä mitään, niin typertynyt olen ollut. Kun jälkikäteen kuulemastani toipuneena olen itse tai mieheni kysynyt, miksi anoppi noin sanoi, hän kieltää kaiken ja pistää sen valehtelevan ja epävarman miniän piikkiin.
Pitää paikkansa, parikymppinen tyttönen oli anopille helppo pala mutta vuosien saatossa kasvoin ja kaivoin leijonankynnet esiin.
Vuosikymmenten aikana kokeilin jos mitä. Ensimmäiset seitsemän vuotta kuuntelin tyynenä. Sen jälkeen yritin puhua anopille. Kehuin häntä, kerroin omista tunteistani, en vahingossakaan syyttänyt häntä. Itse sorruin itkemäänkin, sillä vihoissa oleminen on minulle työlästä. Muistan että keskustelumme päättyi pari kertaa siihen että anoppi istui kivettyneenä ja minä tollo vielä halasin häntä ja kiitin kaikesta hyvästä, mitä mieheni ja lapseni ovat häneltä saaneet.
Anoppini tahti vain kiihtyi. Tuntuu kuin hänessä olisi kaksi eri persoonaa, eikä koskaan tiedä kumpi putkahtaa esille. Hän on onnistunut vakuuttamaan lähisukunsa, että vika on minussa ja miehessäni. Olemme eristäytyneet anopista ja hänen suvustaan. Osallistumme kutsuttuina sukujuhliin mutta kanssa käyminen on kääntynyt niihin sukulaisiin, joita anoppi ei siedä. Ja niitähän riittää onneksi. Vasta iän myötä onnistuin luottamaan itseeni siinä määrin, että välttelen nyt anoppia avoimesti. Mitäpä sitä itseään jatkuvalla nalkutuksella ja haukkumisella kiusaisi. Miehen suvussa on riittämiin muitakin ihmisiä, jotka osaavat käyttäytyä ja joiden seurasta nautin.
Neuvoni on, että pysy viileän kohteliaana. Älä anna aihetta puoleen eikä toiseen. Tyydy asialliseen suhteeseen vaikket saisi vastakaikua vaan haukkuja.
Onpa ikävää. Olet fiksun ja tasapainoisen tuntuinen ja luultavasti käyttäytynyt hyvin. Usein sanotaan, että metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan. Joskus se pitääkin paikkansa, mutta ei todellakaan kaikissa tapauksissa.
Anopin huono käytös ei mitenkään voi olla sinun vikasi. Ja vaikka olisikin niin, että et miellytä anoppia jostakin syystä, niin se ei suinkaan oikeuta keljuiluun.
Anopilla on ihan ikiomia ongelmia. Ehkä hän sairastaa jotakin, ehkä hänellä on terapiaa vaativia käsittelemättömiä asioita.
Ette voi häntä muuttaa ettekä ehkä auttaakkaan. Ed. kirjoituksissa on tullut hyviä neuvoja. Pitäkää huolta isestänne. Siihen on hyvät edellytykset, koskapa miehesi ymmärtää äitinsä ongelmallisuuden.
Olkaa ystävällisiä, mutta jämäköitä. Älkää päästäkö häntä tietyn rajan yli. Ja se raja on juuri siinä, missä tunnet tulevasi loukatuksi.
Muuten kysymys sinulle ja muillekin. Mitä luulette näissä hankalissa tilanteissa vaikuttavan, jos sanotte, että tämä loukkaa minua? Jos pystyisi olemaan suuttumatta ja puolustautumatta, mutta loukkauksen tai epäasiallisen rajanylityksen (es. kaappien penkominen, verhojen mollaaminen) tapahtuessa sanoisi vakavasti ja tyynesti, että tällaiset puheet ja suhtautuminen loukkaa minua. Ja vielä jos kysyisi, että miksi loukkaat minua.
Onko kokemuksia?
Tuo sinun kirjoittamasi asiat sopivat täysin myös minun anoppiini, jolla on todennäköisesti joku mielenterveysongelma.Mun anoppi tosin teki tosi paljon muutakin törkeätä..
Minun mieheni on ratkaissut tämän ongelman niin, että emme käy enää miehen kotona. Välit ovat poikki ainakin toistaiseksi.
Samanlainen anoppi myös minulla! Mutta mitä kehottaisitte tekemään siinätapauksessa että mieheni on täysin äitinsä vietävissä, hän kyllä sanoo minulle että ymmärtää minua ja uskoo, mutta seläntakana vierailee anoppilassa lapsemme kanssa kun esim. olen töissä? Taidan olla ainoa, ketä anoppi ei käytöksellään ja manipuloinnillan voi huijata!
Älä yritä enempää kuin jaksat. Anoppi näkee yrityksesi läpi ja nauraa itsekseen. Ei hän anna arvoa sille, että haluat häntä miellyttää. Hänen mielestään se kuuluu asiaan, ja hän alkaa vaatia yhä enemmän huomiota osakseen, kun näkee sinun auliisti tottelevan.
Ongelmahan on anopin. Hänen on vaikea sietää muita naisia poikansa ympärillä.
Itse hän on jäänyt teini-ikäisen asteelle. On sitä mieltä, että hän riittää lapsille koko elämän ajaksi.
Sellaisilla äideillä pitäisi olla ne maailman kaikki avustettavat lapset, jotka eivät vartu aikuisiksi ruumiinvamman tai kehityshäiriön vuoksi.
Nämä naiset osaisivat hoitaa apua tarvitsevat lapsensa nurkumatta ja viimeiseen hengenvetoonsa asti, onnellisina ja äidillisinä.
Nyt monet avuttomat ihmiset elävät vailla hoivaa ja rakkautta, ja toisaalla äidit surevat menetettyjä poikiaan ja kadehtivat puolta nuorempia miniöitään.
Elämä on!
Tällä elämänkokeumuksella ja kauhean anopin haukkumista yli 20 vuottaa kuulleena voin antaa neuvoja ; koska miehesi ymmärtää tilanteen , moni asia on hyvin. Ei teidän tarvitse yrittäämiellyttää, olette ihan sellaisia kuten olette, ette kerro omia juttujanne tarkkaan, ylistä juteltavaa kyllä löytyy.
Et yhtään välitä kommenteista , kyllä maailmaan ääntämahtuu, jos ovat perusteettomia , päästät toisesta korvasta ulos, se on kaikille parasta.
Kakkaa tonkimalla vain haisee.... Jos mitä höpisee, ette niiä kommentoi , ,,, ei se mitään hyödytä.
Toista ei voi muuttaa, täytyy itse järjestää olonsa siedettäväski, olkaa silti tekemisissä jonkin verran, jos hänellä on noin vaikeaa, tuskin ystäviä on paljoa.
Eli kunnioitusta , vain siksi että hän on miehesi äiti, kilpahaukkumiseen en kehoita, vaan rakentavaan yhdessäoloon.
Eli älkää antako sille aikaa, että turhaan spekuloitte hänen sanomisiaan, mitä se hyödyttää?
Mukavaa elämää sinulle : )