Kertokaa mulle miksi on niin ahdistava olo, vaikka on vakituinen työ, ehjä perhe, kavereita (ystäviä mulla ei ole koskaan ollut) taloudellinen tilanne ok. harrastuksia useampia,,
Kaikki on päällisin puolin hyvin, mutta sisälläni myllertää.
Masennusta on ollut muutaman vuoden, välillä vähemmän, välillä enemmän.
Kaikesta ulkoisesta hyvästä huolimatta koen suurta yksinäisyyttä.
Mun paras kaveri teki itsemurhan pari vuotta sitten, ja vain kaksi viikkoa sen jälkeen mun siskonmies teki saman ratkaisun.
En varmaan koskaan selviä noista tapahtumista.
Nuo läheisten poismenot ovat olleet ajatuksissani joka ikinen päivä kahden vuoden ajan.
Jotenkin olen alkanut pelätä, että itsekin päätyisin samaan epätoivoiseen tekoon, kaikki tuntuu niin turhalta.
Elämän haurauden oppii ymmärtämään vain silloin, kun se koskettaa henkilökohtaisesti kaikkein raadollisimmalla tavalla.
Ennen läheisteni itsemurhia luulin kaikkien itsemurhan tehneiden olevan luusereita, tai muuten hulluja, mutta kun se sattuu omalle kohdalle,,
,,ja aivan tavallinen ihminen jolla ei pitänyt olla mitään niin suuria ongelmia päätyy tuollaiseen ratkaisuun,,
En tiedä miksi tänne kirjoitin, en edes tiedä lukeeko tätä kukaan,, tuskin tämä ketään kiinnostaa tässä kovien arvojen ja kylmien tunteiden maailmassa.
Voi jos tämä maailma olisi vielä kerran kauniimpi, ja ihmiset huomioisivat aidosti enemmän toisiaan, mutta tuskin tämä ainakaan paremmaksi muuttuu,,
Kiitos jokaiselle joka jaksoi lukea tämän,,
Kaikki on päällisin puolin hyvin, mutta sisälläni myllertää.
Masennusta on ollut muutaman vuoden, välillä vähemmän, välillä enemmän.
Kaikesta ulkoisesta hyvästä huolimatta koen suurta yksinäisyyttä.
Mun paras kaveri teki itsemurhan pari vuotta sitten, ja vain kaksi viikkoa sen jälkeen mun siskonmies teki saman ratkaisun.
En varmaan koskaan selviä noista tapahtumista.
Nuo läheisten poismenot ovat olleet ajatuksissani joka ikinen päivä kahden vuoden ajan.
Jotenkin olen alkanut pelätä, että itsekin päätyisin samaan epätoivoiseen tekoon, kaikki tuntuu niin turhalta.
Elämän haurauden oppii ymmärtämään vain silloin, kun se koskettaa henkilökohtaisesti kaikkein raadollisimmalla tavalla.
Ennen läheisteni itsemurhia luulin kaikkien itsemurhan tehneiden olevan luusereita, tai muuten hulluja, mutta kun se sattuu omalle kohdalle,,
,,ja aivan tavallinen ihminen jolla ei pitänyt olla mitään niin suuria ongelmia päätyy tuollaiseen ratkaisuun,,
En tiedä miksi tänne kirjoitin, en edes tiedä lukeeko tätä kukaan,, tuskin tämä ketään kiinnostaa tässä kovien arvojen ja kylmien tunteiden maailmassa.
Voi jos tämä maailma olisi vielä kerran kauniimpi, ja ihmiset huomioisivat aidosti enemmän toisiaan, mutta tuskin tämä ainakaan paremmaksi muuttuu,,
Kiitos jokaiselle joka jaksoi lukea tämän,,
Vastaukset 6
Vanhimmat
...puhut joka sana on kuin omasta tunteistani olisin kirjoittanut. eli totta joka sana. elämä on joskus todellista tuskaa, mutta silti on jaksettava yrittää katsoa huominen päivä. toivon sinulle kaikkea hyvää ja on vielä ihmisiä jotka osaa ajatella sydämellään.
Kiitos että jaksoit lukea viestini ja vastata siihen.
Toivon todella että löytäisin joskus sellaisen "sukulaissielun" joka ymmärtää ja jonka kanssa voisi jakaa elämää,,
Toisen elämän ymmärtäminen ei ole helppoa, koska kohtalot ovat ihmisillä niin erilaisia.
Turha on selittää oman elämän kuvioita sellaiselle jota elämän kohtalot eivät ole satuttaneet=)
...haluat vaihtaa ajatuksia ihan muuten vaan, tai tarvitset ihmisen joka kuuntelee mielellään ja tarvitsee itsekkin "sukulaissielua" niin kirjoittele. =)
[email protected]
Surutyö vie aikaa mutta se on käytävä läpi.Mutta muista että jos se vain jatkuu ja jatkuu niin hae apua ei välttämättä aina tarvita kongreettisia neuvoja mutta kun joku kuuntelee.Tiedän että on vaikeeta löytää joku semmonen ihminen.Itse olen kanssa sellaista vailla kun aina en osaa tulkita omia tuntemuksiani.Itselläni on tapahtunut lähipiirissä vakava sairaus josta onneksi selvittiin mutta silti se aika oli semmoisessa putkessa elämistä että ei kerinnyt ajatella oikein vaan piti elää sitä elämää. Nyt olen huomannut että ne ajat tulevat mieleeni tämän tästä.Tiedostan että en ole itse päässy niistä ohi vaan kelaan ja kelaan niitä.Olen kyllä puhunut ihmisten kanssa mutta se on vaikeeta koska jollei kyseisillä ihmisillä ole tapahtunut elämässään mitään vakavampaa tuntuu että ei ne osaa kuunnella tai huomaa että ne eivät ole mukana.Mutta koitahan löytää sellainen sukulaissielu joka on tukenasi.Sitä minäkin haen .Hyvää kesää
...sukulaissielua minäkin etsin, ja tuntuu välillä että sellaisia ei todellakaan löydä tuttava piiristä. sellaista jonka kanssa voi jakaa niin hyvät kuin pahatkin asiat ja joka osaa kuunnella, mutta myös puhua..
,,,että sukulaissieluja on niin vähän, tai he eivät kohtaa?
Onko ihminen kaikkien vaikeuksienkin keskellä niin ylpeä, että on varaa "valikoida" sukulaissielunsa?
Itse olen henkilökohtaisesti huomannut sen miten vaikea on ihmisen nöyrtyä varsinkin ihmissuhteissa.
Jotenkin sitä alkaa toiselta vaatimaan oman elämän ymmärtämistä.
Kaikissa ihmissuhteissa pitäisi pystyä näkemään kokonaisuus, pitäisi pystyä kuuntelemaan, mutta myöskin avautumaan.
Tiedän kyllä miten teoriassa pitäisi toimia, mutta käytäntö on joskus ylitsepääsemättömän vaikeaa,,