Luottamisesta

Ex-mieheni oli inhottava, kiusasi, nälvi halvensi harjoitti lievää fyysistä väkivaltaa, henkistä väkivaltaa alistamista ja oli muutenkin täysi hirviö minua kohtaan.

Hänestä pääsin kyllä eroon, vaikka hän kiusaakin minua vielä ainaisella itsekkyydellään kun on yhteistä omaisuutta yms.

Mutta, ongelmani on siinä, että nyt olisi hyvä, luotettava mies, mutta minä pelkään.
Ex-mieheni on aikaansaanut tilanteen että pelkään myös hyviä miehiä.

Mitä nyt teen?
51195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Onko sinulla jo avioero virallinen? Tietääkö ex miehesi toisesta miehestä? Entä omaisuus, onko talo, lapsia, autoa? Jos on onko näistä tehty ositus jo?

Äänestä

Käyt psykiatrilla keskustelemassa ongelmasta päästäksesi turhasta pelosta eroon.

Pelkosi on turha, koska TIEDÄT että suureen osaan ihmisistä ja miehistä voi luottaa.

Epäluulo on tervettä, mutta perusteettomana epäterve. Ihmiselle kuuluu luontaisesti jonkinasteinen varovaisuus vieraiden ihmisten suhteen. Terveiden suhteiden perustaksi epäluottamus ei kelpaa.

Mieti ensin itse onko mies ollut luotettavan oloinen. Jos haluat oppia luottamaan häneen, se ei lähde hänestä, vaan sinusta. Normaali mies omalla käytöksellään antaa sinulle aihetta luottamukseen tai sitten ei anna. Jos mies on ollut luotettava, ei hänen tehtävänsä ole vakuutella sinua enempää kuin on tavallista. Hänen syy ei ole sinun luottamuksen puutteesi.

Eli suosittelen psykiatria tai muuta vastaavaa ammattilaista. Toinen keino on ajan kuluminen, joka tekee tehtävänsä. Eli ikävät kokemukset jää taka-alalle.

Äänestä
  • Ex-mieheni sai minut uskomaan, että syy hänen käytöksessään on minussa, provosoin häntä.

    Mies keksi joka päivä jonkun syyn haukkua minua tai haukkua jotain asioita. Kerran hän kiusasi minua koko illan kotona sen vuoksi, että kaupassa ei ollut hänen haluamiaan elintarvikkeita.

    Erään kesäloman hän kiusasi minua sen vuoksi, että hänen uuden veneensä moottori ei toiminut. Ei saanut sanoa sanaakaan, kaikki ärsytti. piti ottaa vakavasti hänen moottoriongelmansa.

    Hänelle oli tyypillistä suuttua minulle aina eri asiasta, se on kiusantekoa. En koskaan tiennyt miten olisi pitänyt olla, jottei hän suuttunut.

    Pelkoni on siinä, että jos vedän puoleeni henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan taipuvaisia alistavia miehiä....

    Ei väkivaltaisuus päällepäin näy, ex-mieheni osaa olla ihmisten aikana todella fiksu eikä kukaan uskoisi jos kertoisin hänestä asioita.

    Siis onko vika todellakin minussa, vedänkö puoleeni hirviöitä vai onko vika ex-miehessäi. Siinpä ongelma.

    Äänestä

  • nainen vaan kirjoitti:

    Ex-mieheni sai minut uskomaan, että syy hänen käytöksessään on minussa, provosoin häntä.

    Mies keksi joka päivä jonkun syyn haukkua minua tai haukkua jotain asioita. Kerran hän kiusasi minua koko illan kotona sen vuoksi, että kaupassa ei ollut hänen haluamiaan elintarvikkeita.

    Erään kesäloman hän kiusasi minua sen vuoksi, että hänen uuden veneensä moottori ei toiminut. Ei saanut sanoa sanaakaan, kaikki ärsytti. piti ottaa vakavasti hänen moottoriongelmansa.

    Hänelle oli tyypillistä suuttua minulle aina eri asiasta, se on kiusantekoa. En koskaan tiennyt miten olisi pitänyt olla, jottei hän suuttunut.

    Pelkoni on siinä, että jos vedän puoleeni henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan taipuvaisia alistavia miehiä....

    Ei väkivaltaisuus päällepäin näy, ex-mieheni osaa olla ihmisten aikana todella fiksu eikä kukaan uskoisi jos kertoisin hänestä asioita.

    Siis onko vika todellakin minussa, vedänkö puoleeni hirviöitä vai onko vika ex-miehessäi. Siinpä ongelma.

    Edelleen suosittelen selvittämään oman tilasi ja itseluottamuksesi ammattilaisen kanssa. Tällä palstalla kohtaat korkeintaan puoskareita jotka neuvoo vakuuttavasti omien elämänkokemustensa perusteella.

    Mies on yksin vastuussa omista teoistaan. Et sinä. Se on satasen varma.

    Mutta oletko ajattelemattomuuttasi langennut sellaiseen mieheen? Epäilet, onko vika sinussa vai missä. Jos mielestäsi epäilet, että sinulla on jokin "tarve" vetää idiootteja puoleesi, olisi kai hyvä selvittää onko epäilys aiheellinen ja miksi ehkä käyttäydyt tietyllä tavalla, joka vetoaa vain idiootteihin. Usein sanotaan että lapsuuden kokemukset... mutta kuka sen sanoo onko sinun kohdallasi edes kyse sellaisesta. Etenkin jos tämä on ainoa tapaus. Onko sinulle mitään myönteisiä kokemuksia miehistä? Aiempia poika- tai miesystäviä tms.?

    Toinen juttu:_ yhden miehen perusteella ei itseään pidä arvioida. Ei missään tapauksessa. Itseluottamuksesi on mitä ilmeisimmin nollissa. Ennen kuin lankeat pikaparannuksiin, käy asiantuntijan juttusilla.

    Kun tunnet itsesi ja luotat itseesi, käyttäydyt itsevarmemmin ja opit tunnistamaan vilpittömyyttä paremmin. Väkivaltaisuus ei näy päällepäin, mutta sepä parin vuoden seurustelussa ennen vakiintumista onkin hyvä, että toisen käytösmalleja voi seurata ja tarkkailla. Täydellistä ihmistä ei ole, mutta itsehillintää pitää olla. Itsevarmana et lankea siihen, että joku "rakastaa" sinua huonoista puolistaan huolimatta. Ei se suhteen pohjaksi riitä sekään.

    Äänestä

ole enää mitään tekemistä, ongelma on täysin OMASI, vaikka muuta tunnetkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-nainen vaan- kirjoitti:

Ex-mieheni oli inhottava, kiusasi, nälvi halvensi harjoitti lievää fyysistä väkivaltaa, henkistä väkivaltaa alistamista ja oli muutenkin täysi hirviö minua kohtaan.

Hänestä pääsin kyllä eroon, vaikka hän kiusaakin minua vielä ainaisella itsekkyydellään kun on yhteistä omaisuutta yms.

Mutta, ongelmani on siinä, että nyt olisi hyvä, luotettava mies, mutta minä pelkään.
Ex-mieheni on aikaansaanut tilanteen että pelkään myös hyviä miehiä.

Mitä nyt teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu