Alan tulla jo aika seoksi tän suhteeni kanssa.
Vuosia jokunen takana tässä suhteessa ja jollen pian lähde tästä en jaksa enään elää.
Varoittava esimerkki olen naisesta, joka ANTAA asioiden mennä liian pitkälle.
Alkuun kapinoin miehen dominoivaa otetta. Pikkuhiljaa henkinen väkivalta vaan paheni, huomatkaa, se tulee pikkuhiljaa.Vieläkin ajattelin, että kaikki muuttuu. Tuli jo kuvioon fyysinen väkivalta ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Ystävät aikansa varoittelivat, mutta minä kaikenvoivana vaan menin täysillä päin seinää.
Nyt ei ole enää ystäviäkään. Ei kukaan jaksanut katsoa tätä touhua. Jäin totaalisen yksin ja sekös on taas miehelle uusi kortti käteen.
En olisi uskonut, että minä hyvin koulutettu,kaunis nainen olen vailla täysin ihmisarvoa.
Pelkään kun ulko-ovi raksahtaa. Ukko tulee töistä. En ole jaksanut tehdä ruokaa, mitä hyötyä kun niitä ei kuulemma voi syödä. En ole pedannut sänkyä, lakanat kun eivät ole tyyliin armeijan, tiukasti. Meikata..juu ei jaksa. Mitään mitä teen tai jätän tekemättä ei käy. Vihaan sitä kuvaa minkä näen peilistä. Viimeisin on, että mennä hoitoon (vois muuten ollakkin hyvä idea), että miehellä olisi parempi olla. Tietenkään hänessä ei ole mitään tuon taivaallisen vikaa. Mitä nyt juo joka viikonloppu, ajaa pihalle minut alusvaatteisillaan, avaimet pois ja ei ku sitten naapuriin nukkumaan.
Tää ei ole säälin säälin juttua ja tiedän, etten ole ainoa. Haluan tällä sanoa, että älkää tosiaan antako asioiden mennä tähän pisteeseen. Tottakai haluan lähteä, mutta voimat on kertakaikkiaan loppu. Ehkäpä huomenna saan tavaroita kassiin ja hävitä tästä helvetistä..ehkä.
Vuosia jokunen takana tässä suhteessa ja jollen pian lähde tästä en jaksa enään elää.
Varoittava esimerkki olen naisesta, joka ANTAA asioiden mennä liian pitkälle.
Alkuun kapinoin miehen dominoivaa otetta. Pikkuhiljaa henkinen väkivalta vaan paheni, huomatkaa, se tulee pikkuhiljaa.Vieläkin ajattelin, että kaikki muuttuu. Tuli jo kuvioon fyysinen väkivalta ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Ystävät aikansa varoittelivat, mutta minä kaikenvoivana vaan menin täysillä päin seinää.
Nyt ei ole enää ystäviäkään. Ei kukaan jaksanut katsoa tätä touhua. Jäin totaalisen yksin ja sekös on taas miehelle uusi kortti käteen.
En olisi uskonut, että minä hyvin koulutettu,kaunis nainen olen vailla täysin ihmisarvoa.
Pelkään kun ulko-ovi raksahtaa. Ukko tulee töistä. En ole jaksanut tehdä ruokaa, mitä hyötyä kun niitä ei kuulemma voi syödä. En ole pedannut sänkyä, lakanat kun eivät ole tyyliin armeijan, tiukasti. Meikata..juu ei jaksa. Mitään mitä teen tai jätän tekemättä ei käy. Vihaan sitä kuvaa minkä näen peilistä. Viimeisin on, että mennä hoitoon (vois muuten ollakkin hyvä idea), että miehellä olisi parempi olla. Tietenkään hänessä ei ole mitään tuon taivaallisen vikaa. Mitä nyt juo joka viikonloppu, ajaa pihalle minut alusvaatteisillaan, avaimet pois ja ei ku sitten naapuriin nukkumaan.
Tää ei ole säälin säälin juttua ja tiedän, etten ole ainoa. Haluan tällä sanoa, että älkää tosiaan antako asioiden mennä tähän pisteeseen. Tottakai haluan lähteä, mutta voimat on kertakaikkiaan loppu. Ehkäpä huomenna saan tavaroita kassiin ja hävitä tästä helvetistä..ehkä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
ja sinulle sanoisin,että lähde ennekuin hengestäsi pääset.Mene turvakotiin,aloita sieltä.Etsi kämppä itsellesi.Puh.nro salaiseksi.
Miksi jäädä tuollaiseen suhteeseen jossa jäät kaikesta paitsi?Teet omat haaveet todeksi ja naurat jälkikäteen avuttomalle ja täysin itsetuntoa vailla oevalle miehellesi,miten hienosti pääsit eroon ja elämä loistaa.Muuta vaikka pois paikkakunnalta,tuskin menetät mitään?
Pelkäsin myös itse..Juuri tuota kun ulkoovi aukeaa,mitä uskallan sanoa tai tehdä,ettei pidetä ajatuksiani hölmönä jne.Se oli henkistä väkivaltaa,en osannut tehdä mitään,en osannut puhua oikein.En ollut tarpeeksi fiksu jne..Ja miehessä ei tietenkään mitää vikaan.
Sitten petin,kun mies lähti ulkomaille.
ja huomasin,että miten elämä loistikaan siellä "aidan toisella puolen".Vietin silloin elämäni ihanimmat puolivuotta erään kanssa ja tajusin,että minä osaan,joku haluaa ja joku pitää minusta sellaisena kuin olen.
Hirveän kriisin jälkeen exäni kanssa erosime,onneksi..En kadu pätkääkään.
ja nyt elän mahtavinta elämään mitä voi olla.
Uusi mies ja sellainen jonka varmasti jokainen itselleen toivoisi.Olen hänelle koko maailma,hän rakastaa minua ja juttujani,enkä koskaan ole "hölmö"vaikka kysyisinkin jotain päivänselvää.Minua rakastetaan sellaisena kuin olen ja arvaa vaan tuntuuko hyvälle,kun sa suhteessa samaa mitä itse antaa:)
Älä jää enää siihen suhteeseen,ota kassit ja lähde,kun mies ei ole paikalla-Koska tilanteesi on noin vakava jo.
minäkin tiedän, että ruoho TODELLA on vihreämpää aidan toisella puolella, sanokoot muut mitä sanovat. Minä säpsähdän aina kun kuulostaa siltä että mies etsii avaimia lukonreikään ja tulee sisälle... välillä säpsähdän jopa ystäväni luona rappukäytävän ääniä kunnes tajuan, että en ole kotona...
Minä olen aivan samassa tilanteessa. Mikä siinä onkin kun ei tajunnut silloin aikoinaan lähteä! Nyt olen oppinut sen, että yksikin lyönti on liikaa eikä minua tule enää kukaan mies lyömään kahta kertaa. Minä olen tehnyt päätöksen jättää mieheni, mutta miten sekin pelottaa... pelkään mitä erosta seuraa kuollakseni. Kannustan sinua lähtemään, aloitetaan uusi vapaa elämän!! Minäkin ajattelin että kaikki muuttuu ja niin edelleen mutta lapsellista naiiviutta sekin taisi vain olla. Mies joka haluaa alistaa naista henkisesti ja fyysisesti, ei tule muuttumaan. Tai sitä on ainakin turha kenenkään jäädä odottamaan. Tsemppiä sinulle, ja minulle myös!!
jos et yksin jaksa ja kykene lähtemään,niin pyydä joku kaveri tai sukulainen avuksi tai,sitten voi myös pyytää kriisituki keskuksesta jonkun joka auttaa.joten nyt otat ittees niskasta kiinni ja teet selväks,että homma loppuu nyt tähän.
Ihan mielenkiinnosta kysyn. Miksi on vaikeaa lähteä? Onko sitä niin kiintynyt siihen ihmiseen? Rakastunut? Miksi tuntea semmoisia tunteita ihmistä kohtaan joka tekee pahaa sulle? Vai onko se pelottavaa lähteä koska pelkää että se mies seuraa ja tekee jotain? Mä en ole onneksi kokenut tollasta, mutta olen mäkin paskiaisten kanssa yrittänyt seurustella. Voin kyllä kuvitella että on hurjan pelottavaa lähteä jos toinen on hullu. Kyllähän noista lehdistä saa välillä lukea miten loppujenlopuksi tossa touhussa käy.
Korvien välistä on aika paljon kiinni. Tai lähinnä juuri siitä että mitä antaa itselleen tehdä. Mitä suostuu ottamaan vastaan. Älä anna äläkä suostu. Se on yksi lähtökohta. Toivon että pääset tosta tilanteesta ja selviät ehjin nahoin. Kun tämä toteutuu, katso seuraavaa mahdollista kumppania kriittisemmin. Niin minäkin olen tehnyt ja olen saanut sitä mitä olen toivonut. Miehen joka arvostaa ja rakastaa minua sellaisena kuin olen. Pitää minua tasa-arvoisena (ei siis suitsuta ja liehakoi yli mutta ei myöskään pidä itsestään selvyytenä) ja ottaa minut huomioon omiakin käänteitään pohtiessa. Hän meinasi suhteen aika alkutaipaleella vielä "roikotella" mua haluamatta kertoa täysin mitä tuntee ja mitä haluaa mutta kun päätin ratkaista asian hänen puolestaan ja lopettaa suhteen hän tajusi kuinka arvokas olen. Tämä siis johtui siitä että itse osoitin hänelle arvostavani itse itseäni. Tää on aika simppeliä psykologiaa. Jos et arvosta itseäsi, ei toinenkaan voi sitä tehdä. Arvosta itseäsi!!!
lähteminen on vaikeaa, kun sinua on alistettu ja peloteltu vuosia (minun tapauksessa). Ja kuten todettu, kaikki käy niin vähitellen että yhtenä päivänä vaan tajuaa, missä paskassa on ja kuinka syvällä. Lähteminen pelottaa, sillä eron seuraukset pelottavat ainakin minua. On minutkin uhattu tappaa monta kertaa, mistä tiedän vaikka toteuttaa uhkauksensa kun tarpeeksi napsahtaa. Rakkaus ei siis todellakaan ole se mikä pidättelee, vaan pelko. Ainakin minun tapauksessani.
Jaa, enpä tiedä olisinko itsekin joskus nuorempana voinut ajautua samanlaiseen tilanteeseen jos olosuhteet olisi ollut "otolliset". En tiedä. Jotenkin olen aina ollut sitä mieltä että kun kerran lyö, se on heti loppu. Mikään ei tietenkään ole niin mustavalkoista. Tänä päivänä uskon että en jäisi odottamaan toista kertaa. Nuorempana olin kyllä aika sinisilmäinen ja hyväuskoinen. No joka tapauksessa. Toivon että sinulla on uskallusta ja mahdollisuus repäistä itsesi irti tilanteesta. Onnellisia esimerkkejä löytyy jo tästä ketjusta.
nuoruudestani ja tyhmyydestäni johtuen tilanne onkin mennyt näin pahaksi. Nyt onneksi koen olevani vanha ja viisas ja asioille on tehtävä jotain. Tätä on siis jatkunut vuosia. Ei kukaan ansaitse tällaista pelon täyttämää elämää. Pitää vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja uskaltaa!
totta ja tiedän ja uskon että se pelko sinua pitää.Se tosiasia nyt,että jos olisi halunnut jo tappaa,se sen tekisi.Jos jäät, voi tappaa,jos lähdet ni tuskinpa.Sellaisella ihmisellä on tosi hiekko itsetunto ja se sinulla itseään pönkittää.Helppohan se on avuttoman naisen kimppuun käydä-mutta tuskin raavasta miestä menee nimittelemään ja hakkaamaan.
itsekin tätä-viillän kurkusi auki tms kuullut,mutta sinne ne huudot jäi.
Mieti itseäsi ja elämääsi,et ole tuon arvoinen.Se on saanut sinut ja elämäsi hallintaan,se nauttii siitä taivaallisen kierolla tavalla ja nauttii kun pelkäät.
Aikansa kutakin..
Sinä tiedät itsesi,mihin pystys sisimmissäsi!!
Joskus se sinullakin napsahtaa,kun tajuat elämän "oikean"hyvän;)ja toivottavasti pian-pistä hanttii-
On hyvä, että teitäkin naisia on olemassa joita ainakin miesrintamalla on onnistanut. Me jotka elämämme tässä perhehelvetissä on aivan turha tulla jauhamaan psykologisia tosiseikkoja. Niin tosia kuin ne ovatkin.
Ei ollut kristallipalloa kädessä silloin kun tahdon sanoin. Eikä sitä ole kenelläkään. Ei kukaan halua tällasta elämää, sen takia latteudet ihmisiltä, jotka eivät ole koskaan kokeneet vastaavaa ovat kuin ruususia prinssejensä kanssa jakamassa tee-näin-tee-noin-ohjeita.
Oli hienoa lukea selviytymistarinoita! Ne jotka ovat selvinneet tai ovat itse helvetissä tietävät mitä tarkoittaa sana PELKO ja heidän tekstinsä toivottavasti laittaa uskoa muihinkin kuin minuun.
Ei ole aivan niin yksinkertaista lähteä kuin mitä luulisi äkkiseltään. Kuitenkin me jotka olemme jättämässä noi ukkomme, vihdoin ja viimein, saamme voimaa siihen viimeiseen rutistukseen.
Ja teille, joilla on asiat näiltä osin ok, toivotan, että onnenne kestäisi. En toivoisi kenenkään kokevan tätä!
http://www.turvakoti.net/
Kukaan ei tule sinua pelastamaan, itse sinun on se tehtävä. Asiat eivät muutu pelkästään toivomalla.
Kai sulla sentään on vanhemmat ja sukulaisia? Voithan myös yrittää soitella niille kavereillesi ja selvittää, että olet saanut tarpeeksesi tästä kaikesta ja nyt aiot todellakin lähteä. Meinaan jos sä siihen lähtemiseen tarvitset muiden apua. Aika kumma kun olet päästänyt sen kaiken noin pitkälle. Vois kysyä, että mikä sua nainen vaivaa?! Te naiset olette näemmä valmiita menemään helvetin pitkälle noiden kusipää renttujen kanssa. Jopa sen oman mielenterveytenne kustannuksella.
Kirjoita miehelle kirje, että olet saanut tarpeeksesi tästä kaikesta ja eroat. Sen jälkeen pakkaat nopsasti kaikki sun vaatteet ja kamat.. Pyydät vaikka jonkun sukulaisen avuksesi. Asustelet vaikka siellä vanhempien luona siihen asti, kunnes olet päässyt jotensakin jaloillesi. Sossu ja naisten turvatalotkin voi varmaan auttaa.
Hei!
Minäkin elin suhteessa jossa oli sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa melki neljä vuotta. mies oli huomattavasti vanhempi ja sai minut täysin valtaansa. lopetin työt, välit ystäviin katkesi lähes kaikkien kanssa. enää ei ollut harrastuksia, ei omaa aikaa, ei mitään. pelkkä pelko koska taas räjähtää ja tavallaan joka hetki olin varuillaan ja odotin koska taas alkaa. mies osasi häikäilettömän hyvin manipuloida. monesti yritin erota, mutta pelkäsin niin valtavan paljon etten uskaltanut naamatusten asioita sanoa. viimesenä kahtena vuotena olin kuin kuollut muumio, ei ilmeitä ei hymyä ja nauravia silmiä, ei mitään, pelkkä pelko hartioilla. en saanut tuntea en sanoa. tein henkistä eroa viimesen kaks vuotta ennen lopullista pistettä. vaikka olinkin ihan maahan poljettu jostain sain voimaa ja näin "valon" tulevaisuuden. pääsin eroon miehestä, muutin äitini luokse, jossa aloin hiljalleen parantua, elää!! muistan vieläkin elävästi miltä tuntui kun ei tarvinnut kuunnella toisen halveksuntaa, pilkkaa. ei riidellä. ei tarvinnut pelätä. ainut pelko oli että mies saapuisi "noutamaan". ei tullut. onni. erosta on nyt puoli toista vuotta. aloitin opiskelut pari kuukautta eron jälkeen, mikä oli ihana muutos, huomasin kuinka älykäs ja osaava nainen olen. nyt viimeisen puoli vuotta olen tehnyt töitä opiskelun oheella sekä tutustunut aivan ihanaan mieheen joka on kaikkea muuta kun edellinen.
Elän jälleen! elämä hymyiee ja minäkin!!
sinulle haluaisin sanoa: kerää tukea ympärillesi ja lähde. hinta suhteesta on liian iso. parantumisen tie on raskas, mutta kannattaa. pienet asiat saavat ison merkityksen.
poliisilta lähestymiskiellon ensimmäisenä ja sitten turvakotiin jossa laitetaan sut asiat kuntoon ja hankitaan sulle kämppä.