Krakovan

Nuoret ihmetyttivät?
Miksikö sen tähden kun joka kadun kulmilla rinkelin ja piirakan myyjiä ja nuorilla tuntui olevan halu niihin.
Mutta silti he olivat hoikkia miltei kaikki.
Olin siellä 2 viikkoa ja tulin viime viikolla kotiin ja huomasin että suomen nuoret ovat läskejä.
En ole koskaan saanut niin hyviä paistettuja perunoita kera lihan ja kalan kuin siellä.
Joka päivä söin perunoita. Sen kuitenkin huomasin että aika harva söi leipää ruoan kanssa vaikka rinkeleitä tuntui kaikki puputtavan. Ken ei asiaa usko menköön itse toteamaan maa on halpa ja mielenkiintoinen. OLin siellä työni takia ja aluksi kauhistelin ihmisten perunan ja läskin syöntiä, itse kun uskon karppaukseen ja tuntukin aluksi hurjalta syödä niitä perunoita ja piirakoita mutta kun kerran vaan eletään ja oli vain tilapäistä, tosin taidan kerran viikossa ottaa pottuja.
Mutta lihavia oikein sai etsiä suurin osa oli turisteja siis lihavista.
Miksiköhän niin puolalaisiin ei pottu ja leipä kajotu?
Grammaakaan en ole lihonut enkä muutenkaan kehnosti voinut vaikka vetelin maassa maan tavalla.
Terveisin Linda C
3198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No, oli miten oli Krakovassa. Onneksi Suomen nuoret saavat haukkuja päivät pitkät kuunnellessaan lohtua siitä, että vanhemmat suomalaiset ikäryhmät ovat heitä lihavampia. Eli läskivikaa löytyy nimenomaa näistä keski-ikäisistä ja vanhemmista, jotka aina ovat kyttäämässä nuorison jenkkakahvoja.

Äänestä
  • Loukata sinua enkä muitakaan suomalaisia nuoria.
    Ihmettelin vain kun ne söivät sellaista ruokaa jota täällä kammoksutaan.
    Yksi mahdollisuus on tietysti se kun puolalaisila vanhemmilla ei ole niin paljon autoja. Nuoret joutuvat itse liikkumaan kun kukaan ei kuskaa. Mahdollisesti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


normaalipainoiset kirjoitti:

Nuoret ihmetyttivät?
Miksikö sen tähden kun joka kadun kulmilla rinkelin ja piirakan myyjiä ja nuorilla tuntui olevan halu niihin.
Mutta silti he olivat hoikkia miltei kaikki.
Olin siellä 2 viikkoa ja tulin viime viikolla kotiin ja huomasin että suomen nuoret ovat läskejä.
En ole koskaan saanut niin hyviä paistettuja perunoita kera lihan ja kalan kuin siellä.
Joka päivä söin perunoita. Sen kuitenkin huomasin että aika harva söi leipää ruoan kanssa vaikka rinkeleitä tuntui kaikki puputtavan. Ken ei asiaa usko menköön itse toteamaan maa on halpa ja mielenkiintoinen. OLin siellä työni takia ja aluksi kauhistelin ihmisten perunan ja läskin syöntiä, itse kun uskon karppaukseen ja tuntukin aluksi hurjalta syödä niitä perunoita ja piirakoita mutta kun kerran vaan eletään ja oli vain tilapäistä, tosin taidan kerran viikossa ottaa pottuja.
Mutta lihavia oikein sai etsiä suurin osa oli turisteja siis lihavista.
Miksiköhän niin puolalaisiin ei pottu ja leipä kajotu?
Grammaakaan en ole lihonut enkä muutenkaan kehnosti voinut vaikka vetelin maassa maan tavalla.
Terveisin Linda C

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu