Mieheni ihastui toiseen naiseen ja halusi erota. Minun hän antoi ymmärtää, ettei ole vakavissaan tämän kanssa, vaan haluaa ennemminkin selvittää tunteensa minua kohtaan. Olimme sitoutumassa ja hän halusi varmistaa, onko tekemässä oikein. Toisaalta hän tuntuu miettivän yhteenpaluuta, toisaalta taas pelkää kovasti kaiken olevan samanlaista. Mitä samanlaista? Kun olen yrittänyt kysellä, hän sanoo vain kaiken olleen niin tylsää. Mitenkäs psykologia tällaisissa asioissa toimii? Onko ihmiselle tyypillistä "pitää auki takaporttia" vai onko kysymyksessä vain halu olla loukkamatta minua?
Onko kellään kokemuksia?
Onko kellään kokemuksia?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tilanne mietityttää myös täällä päässä. Puolentoista vuoden onnellisen yhdessäolon jälkeen tuli puhetta kihlauksesta. Asian heitti eräs miehen sukulainen kahvipöydässä ilmoille ihan yllättäin ja keskustelua jatkettiin sitten samana iltana.
Mies oli selvästi ahdistuneen oloinen ja rupesi vaivihkaa puhumaan siitä, että voisiko sen tulevaisuuden sopimisen jättää, oltais vaan päivä kerrallaan? Ihmettelin suuresti, kun aiemmin oli monta kertaa jo puhuttu ihan naimisiinmenostakin sitten joskus. Tosipaikan tullen mies alkoi perääntyä.
Mies halusi miettiä asiaa pari päivää ja soitella sitten. Soittoa ei alkanut kuulua ja lopulta hermostuksissani soitin itse, että mikä tilanne.
Silloin mies puhkesi puhumaan ja halusi lopettaa seurustelun. Ei halunnut edes jutella kasvotusten.
En voinut kuin kunnioittaa hänen päätöstään.
Erohalu oli kuitenkin minulle täysi ylläri. Ennen sitä oli kaikki ollut hyvin, seksiäkin vielä samana aamuna. Ja viikkoa aiemmin sanoi rakastavensa.
Vaistoni sanoi, että mies on ihastunut toiseen, mutta siitä ei puhuttu. Hän vain halusi ettei soitella. En ole soitellutkaan vaikka olisi tarve vielä selvitellä asioita. Ero ei tunnu todelta.
Olisikohan samanlainen viime hetken vetäytyminen?
Miten aiot kestää toisen naisen olemassaolon tässä välissä, jos mahdollisesti jatkatte? Oletko yhä rakastunut? Minä olen, en voi lakata rakastamasta noin vaan. Tuntuu tosi pahalta. Hiljaisuutta ollut nyt kuukauden ajan välillämme.
miehiinne iskenyt paniikki ja pakenemisen tarve iski minuun noin 1,5v. sitten.
kaikki oli avopuolison kanssa mennyt loistavasti, mutta kun puheet lapsista, avioliitosta ja unelmatalosta(jotka itse aloitin) alkoivatkin kääntyä vakaviksi, eli lakkasivat olemasta vain vaaleanpunaisia haaveita ja muuttuivat suunnitelmiksi, menin paniikkiin. tässäkö tämä nyt sitten oli; nuoruus ja vapaus ja vahtehdot? nytkö jo oi pakko luopua kaikesta ja sitoutua(=tulla kahlituksi) mitä jos jään paitsi jostain uskomattoman upeasta, koska valitsen juuri tämän miehen ja elämän?
ensimmäinen reaktioni oli juosta ja lujaa ja aivan mihiin suuntaan tahansa, kunhan pääsisin pakoon. tunsin itseni nurkkaan ajetuksi eläimeksi. etsin pakotietä vuosien takaisesta ihastuksesta, johon uskottelin itselleni olevani rakastunut. kerroin miehelleni tunteistani toista kohtaan ja erohan siitä seurasi. minun tahdostani, koska en kestänyt miten toiseen sattui.
kului kuukausia. mieheni kertoi viimein hyväksyvänsä, ettei meilla ole yhteistä tulevaisuutta ja aikovansa jatkaa elämäänsä. ja silloin se viimein iski. aikuistumisen pakko.
en ollut hetkeäkään aikonut valita enstistä ihastustani mieheni sijasta, mutta "vapaus valita" ja uuden huuman jännitys oli tuntunut houkuttavalta tuttuun ja turvalliseen suhteeseen verrattuna. olen aina kammonnut sitoutumista ja kahlituksi tulemista ja arvostanut vapautta ja riippumattomuutta, joten puheet ikusesti yhdessä olosta, sitoutumisesta taloon ja perheeseen olivat tuntuneet vankilalta, josta ei ollut mitään pakotietä, jos ne olisin kerran valinnut.
mutta en minä ollut ajatellut kuin itseäni ja omaa napaani. "mulla pitäis olla vapauksia ilman vastuuta ja avomies JA rakastaja ja mahdollisuus tehdä mitä ikinä mielin, älkää tulko ulle sanoon mitä mä saan tai en saa tehä"...kakaramaista.
jos mieheni ei olisi ollut meistä se kypsempi ja aikuisempi, emme olisi taas yhdessä. hän näki sen ahdistuksen ja paniikin ja antoi minun rauhottua, eikä pakottanut tekemään valintoja, joihin en ollut tai en ehk tule olemaankaan valmis. hän ei kuitenkaan antanut tämän typerän kakaran käyttää itseään ovimattona, vaan lempeästi, mutta tiukasti kertoi mitä itse tahtoi ja tarvitsi, mitä ei suostunut sietämään, eikä antanut minun karata vailla selityksiä tai anteeksipyyntöjä.
en tiedä onko miehienne kohdalla kyse samanlaisesta pakokauhusta ja aikuistumisen ja vakiintumisen pelosta kuin minun kohdallani (tai tipuitteko itseasiassa jo kyydistä, tämä teksti muodostui näköjään pidemmäksi kuin nälkävuosi) mutta jos tilanne ja fiilikset ovat samanlaiset, suosittelen mieheni lähestymistapaa. lempeää tiukkuutta ja suoria sanoja, kunhan se hypervointiloija on saanut hetken hengähtää ja selvittää itselleen mitä saattaa olla menettämässä jos vaan pinkoo karkuun.
Ihana saada jonkinlainen käsitys tästä tilanteesta. Kuulostaa niin meidän elämältä. Olemme molemmat lähemmäs 30 v. Etsitty omaa asuntoa, pillerit jätetty ja lapsen hankkimisesta puhuttu yhdessä tuumin. Mieheni sanoi olleensa eroomme asti varma, että haluaa olla kanssani loppuelämänsä. Nyt pidämme taukoa, koska en kestä hänen päättämättömyyttään. Hän tietää, mitä minä haluan. Toivottavasti tein oikein ottaessani etäisyyttä!
"ei antanut käyttää itseään ovimattona, vaan lempeästi, mutta tiukasti kertoi mitä itse tahtoi ja tarvitsi, mitä ei suostunut sietämään, eikä antanut minun karata vailla selityksiä tai anteeksipyyntöjä"
Juuri noin, eli oikein teki. Meilläkin sama tilanne ja mies se joka pelkää vastuun ottoa. Olen sitten tehnyt selväksi että peli oli tässä jos ei siihen pysty. On ollut kriisiä ja mustaa aikaa meilläkin. Mies tulee selvästi jäljessä kypsyydessä ja olen vakavasti harkinnut eroa ja sitten aikanaan kypsempää miestä joka tietää mitä haluaa...
"en tiedä onko miehienne kohdalla kyse samanlaisesta pakokauhusta ja aikuistumisen ja vakiintumisen pelosta kuin minun kohdallani"
Mielestäni juuri näin. En muuta syytä ole keksinyt koska meillä ei ole kolmatta osapuolta ollut missään vaiheessa ja olemme kumpikin välittäneet toisistamme. Ja tosiaan se riski on suorapuheisuudela otettava että toinen osapuoli pinkoo karkuun, mutta ehkä sitten parempi niin kun ei ole vielä kypsä aikuisuuteen.