Kävin työmatkalla työkaveri kyydissä. Tein matkalaskun ja kuulin, että käyttöetuauton haltijalle ei makseta nk. matkustavan henkilön 2 sentin lisää... pieni juttu, mutta entäs sitten? voiko joku kertoa, että miksi oman auton tilanteessa saa laskuttaa sen ylimääräisen 2 senttiä jos kerran maksaessani itse bensat käyttöetuautoon, en sitä saa tehdä. Olen ajatellut, että verottaja hyvittää matkustajista "lisääntyneen bensakulun" vuoksi vai omistajanko penkin kulumista siinä oikeasti hyvitetään. Osaako joku selittää, miksi taas jäi 4 euroa saamatta D:
Vastaukset 3
- Näin se vaan on
eli jos työnantaja maksaa lisäkorvauksen, se on veronalaista tuloa. Mutta autoilun kuluista vain noin kolmannes on polttoainekuluja. Siis noin keskimäärin -paljon ajavalla polttoaineen osuus on kuitenkin isompi. Kun siis tuo kolmannes otetaan 2 sentistä (oman auton kilometrikorvaus lisämatkustajasta) siitä tulee noin 0.7 senttiä. Sadan kilometrin matkalla siis 70 senttiä. Jos tuo on "kulu" jota ei voi verottajan mukaan verovapaasti laskuttaa, niin ei tarvikaan.
- verovapaasti
Työajon km-korvaukseen saa lisätä ylimääräisen verottoman km-lisän verohallituksen ohjeiden mukaan,
- (per) matkustajasta, ja/tai tähän rinnastettavasti
- raskaista ja/tai suurista/pitkistä esineistä (materiaalikuorma, työkalut, laittet; 80kg, 1m x?).
Jos työnantajasi ei salli tällaisen verottoman ja sallitun kulukorvauksen osan laskuttamista, niin se on työnantajasi asia. Verohallinnon ilmoittamat arvot ovat verottomia maksimiarvoja. Jokainen maksaja saa maksaa mitä haluaa nollan ja maksimin välillä, ellei työehto- tai muu sopimus käy väliin.- harhaan..
Pahoittelen, edellä sanottu koskee tietysti vain OMALLA AUTOLLA tapahtuvaa laskutusta.
Tosi kuin vesi, käyttöedulla ajaessasi et saa laskuttaa ylimääräisiä vaan vain tuon kiinteän km-veloitusarvon.
(Niinkuin Roudan Ykä aina sanoi ennen matikankoetta, lue tehtävä kahteen kertaan, ja sitten vielä kertaalleen ; )
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4051696- 1451101
- 871055
- 661046
- 94952
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku142802- 94731
- 45691
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50669En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57644