Kylläpä on nyt alkanut masentamaan tämä parisuhde, tai sen irvikuva missä elän. Mieheni ei ole osoittanut koskaan minkäänlaista mielenkiintoa minun elämääni, ei ole halunnut tutustua ystäviini (haukkunut niitä korkeintaan), ei ole kiinnostunut harrastuksistani, perheestäni, koulustani, työstäni, ei mistään. Hän on aina (minun mielestä) elänyt niinkuin haluaa, näkee kavereita kun haluaa, ryyppää kun haluaa, on öitä pois kotonta kun haluaa, menee kuin haluaa. Lisäksi suhteessa on henkistä ja fyysistä alistamista miehen puolelta, olen tyhmä, ruma, hienostelija, liikaa kiinni vanhemmissani ja kaikkea muuta, kun hermostuu kunnolla niin tavarat lentää ja minä saan osani. Seksiä olemme harrastaneet parin viime vuoden aikana pari kertaa, eli seksiä ei ole. En halua miestäni enää, enkä ole aikoihin halunnut. Mies vonkaa JOKA päivä ja minulla menee hermot. Nyt kun olen sanonut että muutan pois yhteisestä kodistamme, on mies muuttunut täysin. Lässyttää koko ajan kaikkea hömppää ja on niinkuin kaikki olisi hyvin, ei siis ilmeisesti halua hyväksyä asiaa.
En ymmärrä miksi tässä suhteessa olen ollut näin pitkään, sillä rakkauteni häntä kohtaan on selvästi kuollut. Välitän toki hänestä, mutta en sillä tavalla kuin naisen tulisi miehestä välittää, eli seksuaaliset halut ovat poissa. Miehen jatkuva vonkaaminen käy hermoille enkä halua hänen edes halaavan minua.
Tyytymättömyyteni omaan elämään huomasin kun ihastuin erääseen toiseen. Hänen kanssaan kaikki tuntuu paremmalta kuin mikään koskaan ja voisin jopa sanoa, että olen rakastunut. Kaikki tuntuu niin oikeelta hänen kanssaan ja hän on juuri sellainen, jonka kanssa voisin kuvitella tulevaisuuden, hellä, rakastava, kiinnostunut asioistani, huomaavainen, syvällinen, eli nykyisen mieheni täydellinen vastakohta. Hän on saanut minut tajuamaan, että elämä voi oikeasti olla ihanaa ja voisin olla onnellinen.
Tiedän, että olen tehnyt väärin miestäni kohtaan, ja siksi ero tuntuu vieläkin vaikeammalta. Uusi ihastukseni kyllä vihelsi jo pelin poikki, tämä varmasti oli paras ratkaisu. Hän kuitenkin avasi silmäni ja sai minut uskomaan, että jossain tuolla on minulle se oikea jonka kanssa voin olla onnellinen.
Vaikka suhteemme on mennyt päin seiniä jo vuosia jos ei aina, niin mieheni väittää kuitenkin olevansa onnellinen kanssani. Ongelma lienee se, että kummallakaan ei ole ollut tietoa paremmasta, olemme tyytyneet tähän suhteeseen ja luulemme että tämä on normaalia. Mutta ei tosiaan ole. Normaalissa parisuhteessa henkilöiden välillä vallitsee luottamus ja kunnioutus, meillä ei ole ollut kumpaakaan oikeastaan koskaan.
Täytyisi löytää voimat viimeiseen rutistukseen ja muuttaa pois.
En ymmärrä miksi tässä suhteessa olen ollut näin pitkään, sillä rakkauteni häntä kohtaan on selvästi kuollut. Välitän toki hänestä, mutta en sillä tavalla kuin naisen tulisi miehestä välittää, eli seksuaaliset halut ovat poissa. Miehen jatkuva vonkaaminen käy hermoille enkä halua hänen edes halaavan minua.
Tyytymättömyyteni omaan elämään huomasin kun ihastuin erääseen toiseen. Hänen kanssaan kaikki tuntuu paremmalta kuin mikään koskaan ja voisin jopa sanoa, että olen rakastunut. Kaikki tuntuu niin oikeelta hänen kanssaan ja hän on juuri sellainen, jonka kanssa voisin kuvitella tulevaisuuden, hellä, rakastava, kiinnostunut asioistani, huomaavainen, syvällinen, eli nykyisen mieheni täydellinen vastakohta. Hän on saanut minut tajuamaan, että elämä voi oikeasti olla ihanaa ja voisin olla onnellinen.
Tiedän, että olen tehnyt väärin miestäni kohtaan, ja siksi ero tuntuu vieläkin vaikeammalta. Uusi ihastukseni kyllä vihelsi jo pelin poikki, tämä varmasti oli paras ratkaisu. Hän kuitenkin avasi silmäni ja sai minut uskomaan, että jossain tuolla on minulle se oikea jonka kanssa voin olla onnellinen.
Vaikka suhteemme on mennyt päin seiniä jo vuosia jos ei aina, niin mieheni väittää kuitenkin olevansa onnellinen kanssani. Ongelma lienee se, että kummallakaan ei ole ollut tietoa paremmasta, olemme tyytyneet tähän suhteeseen ja luulemme että tämä on normaalia. Mutta ei tosiaan ole. Normaalissa parisuhteessa henkilöiden välillä vallitsee luottamus ja kunnioutus, meillä ei ole ollut kumpaakaan oikeastaan koskaan.
Täytyisi löytää voimat viimeiseen rutistukseen ja muuttaa pois.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Käyppä lukasemassa mun viesti eiliseltä (menetän itseni). Ei olla ainoita.
Lukasin sen kyllä, melko samassa tilanteessa ollaan... harmin paikka!
joo, ihan akuutissa tilanteessa ollaan. Ainakin minä olen nyt. Mies kun on atk-puolen asiantuntijoita, johan "käry" kävi, pääsi mun koneeseen sisälle.
Mua ei haitannut. Sanoin, että tuota mieltä ihmiset muutkin on meidän suhteesta. Noh..hänen mielestään kaikki täällä liikkujat ovat epätoivoisia plaap plaap plaap..
Huomenna sitten muutan.
Tavaroista tuli jotain sanottavaa, mutta jätän kaiken tänne. Otan vaatteeni yms ja lähden. Lyönti tuli ja se oli nyt se viimeinen!
Niinkuin Tuulen viemässä sanotaan, en ajattele sitä tänään, onhan huomenna uusi päivä. Nyt ei voi tosiaan muuta kun pinnistää ja hävitä ja pysyä pois.
Päätös lähtemisestä on aina rohkea ja voimakas ratkaisu. Jättää taakseen huononkin parisuhteen tarjoama turva ja tutut kuviot. Mutta juuri tällä rohkeudella tulette molemmat selviämään. Älkää antako periksi. Elämän ei ole tarkoitus olla helvettiä!
Vai epätoivoisia... en minä ainakaan näe tässä mitään epätoivoista, että hakee virtuaalitukea ja purkaa pahaa mieltään. Hyvä että muutat! Jätä vaan kaikki tavarat mistä tulee riitaa niitä saa uusia, niin aijon minäkin tehdä. Ja mietin myös että jos mies löisi tms. kun vaikka tavaroita pakkaa niin sinä päivänä on vapaa kun muuttaa pois (todellisuus voi olla eri, riippuu miehestä) mutta silä minä lohduttaudun.
En muista sanoitko kauan olette yhdessä olleet, mutta sen tiedän että nyt se vasta sinun elämä alkaa!!
Tässä pakkausten lomassa naputtelen. Raskaaltahan tää tuntuu nyt. Sori kun puran koko ajan olojani. Tosiaan jätän tavaroita, jotka ovat olleet lapsuudesta lähtien. Säilytystilaa siellä minne väliaikaisesti lähden ei ole. Ja on selvä, etten voi hakea niitä jälkeenpäin. Ja en jaksa riidellä noista.
Se kai oli se lisähinta tämän itsensä menettämisen lisäksi. Tavaraahan saa aina, kuten sanoit. Onneksi vielä elän ja hengitän..siis jotain toivoa joskus löytää taas itsensä.
Tämä oli todellinen maanpäällinen helvetti. Sain illalla kuulla, että olen sitä sun tätä velkaa ja että takuulla sua toinen mies odottaa. ODOTTASKI:)
Ei. Nyt saa jumaliste miehet vähäx aikaa riittää.
Tottakai miettii monen avioliittovuoden jälkeen, että mites sitä nyt sitten eletään.On jo niin karaistunut tähän "tuttuun ja turvalliseen" elämään. Mitähän on elämä ilman pelkoa?
Taloudellisesti pärjään kyllä. Mutta unelmat meni rikki ja syyttely itseään kohtaan on kova. Miksi en lähtenyt aikaisemmin? Ikää on jo sen verran, että lapsihaaveet haudattakoot nyt nekin ja iäksi. Onneksi niitä ei siunaantunut tähän suhteeseen!
Jatkan tätä pakkaamista, pitäis olla ihan raivona, no tavallaan olenkin, mutta kyllä tää itkunsekaista hommaa on. Ahdistaa koko "koti" haluaa tän osion olevan pian ohi.
mitään soreja purkautumisesta pyydetä :) "valitetaan" vaan niin paljon kun jaksetaan, helpottaa olokin! Tiedän että on raskasta pakata, minäkin olen suurimman osan tavaroistani jo pakannut ja vienyt pois. Etkö voisi viedä "ylimääräisiä" tavaroita jollekin sukulaiselle tai ystävälle säilytykseen vähäksi aikaa? Ei tarvitsisi luopua nii paljosta.
Maanpäällinen helvetti todellakin, mutta muista että se on ohi, jos ei ihan vielä niin kohta kuitenkin. Minäkin saan kuulla mitä kaikkia asioita pitää hoitaa ennen kuin saan muuttaa pois jne mutta samapa tuo. Sama rahan suhteen, jos tietäisin että lähdön jälkeen saisin olla rauhassa niin voisin antaa vaikka kaikki säästöni viimeistä senttiä myöten. Meillä myös mies epäilee toista miestä, siihen on helppo sanoa että kukapa nyt tällaista huolisi, olenhan saanut jo vuosia kuulla mitä kaikkea minussa on vikana, harvoin kuulee että minussa olisi jotain hyvääkin...
Olen miettinyt tuota samaa, että mitenköhän sitä osaa olla rentoutunut ja huoleton kun ei tarvitse enää pelätä? Aluksi varmaan vähän outoa mutta sitten kun sen tajuaa oikeesti todeksi niin voin vaan kuvitella minkäkokoinen järkäle tippuu sydämmeltä.
Turha sitä on miettiä, miksi et lähtenyt aikaisemmin. Minusta ainakin tuollaiset ihmiset ovat melko taitavia manipuoloimaan ja aivopesemään että siinä menee itseltäkin todellisuuden taju. Etenkin meillä kun mies sanoo että ei löisi jos ei välittäisi niin paljon minusta, mikä helvetin perustelu tuokin nyt on?? Että mitä enemmän hakkaa sitä enemmän välittää...?? Joopa joo, noin idiootti minäkään en ole että tullaista uskoisin ja todesta ottaisin, sanonkin aina että jos niiiiin kovasti välittäisit et olisi koskaan lyönyt!
Vihan ja surun tunteet ainakin minulla vaihtelee monta kertaa päivässä, eiköhän se ole ihan normaalia! Reippaasti vaan tavarat kasaan ja kohti uutta elämää!!
Silti vaan roikut suhteessa. Kuinkas kauan olette olleet yhdessä ja kuinka kauan sä ajattelit vielä venyttää siinä suhteessa olemista ja kiusata itseäsi?
Välinpitämättömät rentut rulettaa ja silleen vai?
Olen keskustelun aloittaneen kanssa jutellut tiiviisti ja olen häneltä paljon saanut tukea(myös muilta..lue kirjoitukseni "menetän itseni") Kiitos hänelle ja voimia tilanteeseen missä hän elää nyt. Voit seurata kaikkitietävänä, moralisoivana keskustelun kulkua.
Muuten jättäisin kommenttisi omaan täydelliseen päähäsi ja aidata se.
Nyt sitten muutto tehty! Illalla nostin kytkintä ja helpotus oli sanoin kuvaamaton! Itkin ja nauroin.Nyt sitten elän hetken toisten nurkissa ennenkuin muutto toiselle paikkakunnalle onnistuu.
Mutta vuosien henkinen ns. valmistautuminen eroon, oli sekin tärkeää. Itseni takia. Tie piti kulkea niin loppuun, ettei jossittelulle ole enää tilaa.
Jokaisella on oma tapansa käsitellä vaikeita tilanteita. Joillakin kuten minulla se meni jo siihen pisteeseen, että oli pakko valita elänkö vai kuolenko. Kuolen joskus, mutta en oman tai toisen käden kautta.
Edelleen aloittajalle viesti, että ollaan yhteydessä. Jaetaan kokemuksia ja haluan sinuakin virtuaaliystävänä kannustaa ratkaisuun, joka vääjäämättä on edessä.
Hienoa että lähdit!! Hyvää jatkoa ja muista kertoa kokemuksistasi muille jotka ovat samassa tilanteessa esim. tällä palstalla. Tosi hyvin sanoit: "Mutta vuosien henkinen ns. valmistautuminen eroon, oli sekin tärkeää. Itseni takia. Tie piti kulkea niin loppuun, ettei jossittelulle ole enää tilaa." Tuo on niin totta!
Liian usein tulee ajatelleeksi kaikkea muuta paitsi itseään. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi sellaisen kaverin kanssa joka ei ole se oikea. Ja onneksi se tulee selville yleensä myöhään kuin ei milloinkaan..
Toivottavasti kaikki menee parhain päin. Kuulostaa kyl siltä et kannattaisi suunnata elämä uusille urille. Ikävää, mut ilmeisesti ihmiset ei yleensä kovin paljon muutu vaikka lupaisi mitä. Tee ratkaisusi rauhassa mut tee niin, kun ITSE haluat. Onnea jatkoon!