Tai jokin.. jotenkin epätoivoinen olo. Olemme vähän alle 30.v pariskunta, suhteemme on kestänyt 3 vuotta ja nyt alkaa tuntua, tai on jo tovin tuntunut siltä, että arki on tosiaan astunut kuvioihin.
Keron vähän taustaa.. olimme kummatkin olleet muutamia vuosia sinkkuina, pitkien suhteiden jälkeen kunnes törmäsimme. Alku oli ihanaa huumaa ja miestä sai hiukan metsästääkkin, huuma kesti varmaan 1,5 vuotta.. siihen asti harrastimme seksiä joka pv! Joka pv kun näimme ja siinä vaiheessa se oli jo päivittäistä.. sitten seksi alkoi harvenemana.. ja asiasta keskusteltiinkin.. ja mitään ongelmaa ei ollut ja oli ihan käpertyä toisen kainaloon kun oli aivan poikki pitkän pv:n jälkeen.
Muutimme vuosi sitten yhteen. Kaikki on mennyt hyvin, suhde on tasapainoinen, olemme rehellisellä pohjalla ja välitämme toisistamme ja pieniä jokapäiväisiä huomionosoituksia satelee puolin ja toisin. Tilanteeseen pitäisi olla erittäin tyytyväinen!
Ongelma on nyt seksi. Olemme ajautuneet siihen tilanteeseen, että harrastamme 2-4 kertaa kuussa seksiä! Tuntuu, että kumpaakaan ei kiinnosta. tai kiinnostaa, mutta jotenkin me ei kohdata sitä asiaa samanaikaisesti. Asia on alkanut vaivaamaan.. pelkään että suhde muuttuu ystävyyssuhteeksi, kohta huomaamme olevamme kämppiksiä.. Asia on tosi ahistava ja en tiedä kuinka tätä lähtisi purkamaan.
En voinnut ikinä kuvitellakkaan että minulle, meille kävisi näin!
Mikä on muuttunut? Kadonnut? Mitä tehdä asialle..meillä on kuitenkin hyvä olla yhdessä ja kumpikaan ei ole luovuttamassa.
Keron vähän taustaa.. olimme kummatkin olleet muutamia vuosia sinkkuina, pitkien suhteiden jälkeen kunnes törmäsimme. Alku oli ihanaa huumaa ja miestä sai hiukan metsästääkkin, huuma kesti varmaan 1,5 vuotta.. siihen asti harrastimme seksiä joka pv! Joka pv kun näimme ja siinä vaiheessa se oli jo päivittäistä.. sitten seksi alkoi harvenemana.. ja asiasta keskusteltiinkin.. ja mitään ongelmaa ei ollut ja oli ihan käpertyä toisen kainaloon kun oli aivan poikki pitkän pv:n jälkeen.
Muutimme vuosi sitten yhteen. Kaikki on mennyt hyvin, suhde on tasapainoinen, olemme rehellisellä pohjalla ja välitämme toisistamme ja pieniä jokapäiväisiä huomionosoituksia satelee puolin ja toisin. Tilanteeseen pitäisi olla erittäin tyytyväinen!
Ongelma on nyt seksi. Olemme ajautuneet siihen tilanteeseen, että harrastamme 2-4 kertaa kuussa seksiä! Tuntuu, että kumpaakaan ei kiinnosta. tai kiinnostaa, mutta jotenkin me ei kohdata sitä asiaa samanaikaisesti. Asia on alkanut vaivaamaan.. pelkään että suhde muuttuu ystävyyssuhteeksi, kohta huomaamme olevamme kämppiksiä.. Asia on tosi ahistava ja en tiedä kuinka tätä lähtisi purkamaan.
En voinnut ikinä kuvitellakkaan että minulle, meille kävisi näin!
Mikä on muuttunut? Kadonnut? Mitä tehdä asialle..meillä on kuitenkin hyvä olla yhdessä ja kumpikaan ei ole luovuttamassa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Juu, luepa tuo edellinen aloitukseni.
Sama ongelma täällä. Mua kyllä huvittais, mutta ei jaksa jatkuvasti tehdä aloitetta.
Kai tuokin on sellainen juttu, että täytyy ottaa viikottain yksi päivä, jonka omistaa vain ja ainoastaan omalle puolisolle. Silloin on aikaa romantisoida, keskustella ja vaikkapa lämmitellä pisin päivää (kiusoitella vähän) toista.
Joo, parisuhde vaatii työtä molemmilta, uhrautumista, vastaantulemista.
Toista ei saa pitää itsestäänselvyytenä missään vaiheessa (se on yksi ongelmista monella).
Tämä on nyt sitä kuuluisaa arkea. Alkuhuuma ei voi kestää ikuisesti. Alkuhuuma on rakastumisen aikaa ja sen jälkeen on rakastamisen aikaa (huomaa ero).
Mutta mun mielestä on hyvä, että olet huomannut asian ongelmana. Se tarkoittaa, että välität ja rakastat...
Viestistäsi tuli sellainen olo, että mittaat parisuhteenne laatua seksin määrällä..? Itse olen sitä mieltä, että unohtakaa kaikki ajatukset siitä, miten usein seksiä kuuluu tai pitäisi harrastaa. Joidenkin tutkimustenkin mukaan vakiintuneet parit (siis vuosia yhdessä olleet) harrastavat seksiä keskimäärin 3krt kuukaudessa eli ei kannata niin hirvittävästi pohtia sitä miten muilla. Ahdistuksenne helpottaa, kun tajuatte, ettei sen seksin tarvitse olla olennaisin paria yhdistävä tekijä vaan sitä voi pitää parisuhteen suolana, jota silloin tällöin ripotellaan parisuhteen sekaan.
Itseäni aina ihmetyttää tuo pelko parisuhteen muuttumisesta kaverisuhteeksi. Siis kuinka monen kaverin kanssa nukut vierekkäin, mahdollisesti istut sylikkäin telkkaria katsoessa, pussailet ja muuten hellit? Sitä paitsi mikä sen ihanempaa kuin jos kumppani on myös erittäin hyvä ystävä...
Me olemme olleet yhdessä 2 vuotta ja meilläkin seksin harrastaminen on vähenenmässä. Mitään paniikkimielialaa ei silti ole. Jos kumpikin saa edelleen seksiä suurin piirtein niin usein kun himoittaa ja rakastelu tuntuu hyvältä silloin kun ollaan silleen, niin ei minusta ole olemassa mitään ongelmaa. Olen muutenkin sitä mieltä, että tärkeämpää on laatu kuin määrä -tässäkin asiassa. Jos suhteessa menee hyvin, niin nauttikaa siitä älkääkä pitäkö kirjanpitoa seksikerroista. Elämässä tulee luultavasti jos jonkinlaisia kausia ja seksin määrä tulee vaihtelemaan.
Onko elämä mennyt noin seksikeskeiseksi että tulee mieletön paniikki jos sitä ei ole tiettyä määrää ja tietynlaista alusta loppuun saakka?
Kuka jaksaa olla vuosikausia säännöllinen kone jota on pakko polkasta tiettyinä määräaikoina kuin kellokortti reikään aamulla ja illalla tai muuten sanotaan yhteistyö päättyneeksi. Ihmisillä saattaa tulla työstressiä, kaikkee maanpäältä ja väliltä niin ettei aina jaksa...
Jos jatkuvasti tarvii intohimoo niin saa koko ajan olla hakemassa uutta suhdetta ja silloin jää pitkien vuosikymmenien upee rakkaus ja ystävyys suhde kokematta kokonaan. Seksissäkin on hyvä välillä pitää taukoo ettei se ala puulta maistuun ja keskittyä välillä pelkkään läheisyyteenkin.
Tuntuu, että tosi monet näillä palstoilla valittavat seksin vähyyttä tai ovat siitä huolissaan. Eli seksin väheneminen parisuhteessa ei ole mikään harvinainen ilmiö - mutta onko se ongelma vain siksi, että ihmiset tekevät siitä ongelman? Jotenkin tämä koko yhteiskunta on ylierotisoitunut. Tuntuu ihan järjelliseltä, ettei alkuhuuma voi kestää ikuisesti eivätkä ihmiset ole mitään panokoneita. Itsellä on reilun vuoden pituinen suhde takana, ja välillä myös minua on mietittänyt, onko seksiä liian vähän (noin kerran viikossa) ja olemme siitä yhdessä keskustelleetkin. Mutta haluamme olla yhdessä ja rakastamme toisiamme. Minulla on myös kokemus suhteesta, jossa harrastettiin seksiä koko ajan - mutta mitään muuta yhteistä meillä ei sitten loppupeleissä ollutkaan enkä kaipaa siihen suhteeseen takaisin. Ehkäpä vallalla on vain erheellinen kuva siitä, millainen hyvän parisuhteen pitäisi olla (intohimoista seksiä niin ja niin usein siihen ja siihen kellonlyömään). Todellisuus taitaa olla monen kohdalla toinen, eikä siinä liene mitään pahaa.
murheet. Seksihän se onkin elämän pääasia.
Mieheltä tuon olisin vielä uskonut, mutten naiselta.
Jos asia painaa, niin puhukaa miehenne kanssa. Onko se ongelma, vai teettekö te siitä ongelman? Se on kaksi aivan eri asiaa.
alkuhuumalla? Seksiä? Jos alkuhuuma perustuu pelkkään seksiin, niin se roihu katoaa jossain vaiheessa. Tarvitaan mukaan intohimoa ja rakkautta. Rakastatko häntä?
Seksin tarve vähenee, jos on erityisen stressaantunut ja väsynyt, mutta seksi myös laukaisee kaikenlaisia jännitystiloja, että kyllä haluttomuudessa vika on enemmän korvien välissä. Tiedän, kun innostus seksiin vähenee ja syy on yksinkertaisesti siinä, ettei toinen tunnu haluttavalta. Toinen esimerkiksi juo liikaa, läskistyy, romanttiset teot puuttuvat, nalkuttaa päivittäin, juoksee vieraissa tai muuten vain kehuskelee toisia, kuinka he ovat seksikkäitä. Kyllähän näitä syitä on. Hyvä seksi on kokonaisvaltaista ja siinä on niin paljon eri juttuja, joita tulee huomioida.
Hmm..Itse olen ollut 2½ vuotta suhteessa josta olen aina vain unelmoinut. Olemme toistemme parhaita ystäviä ja kaikki vaan yksinkertaisesti toimii. Luottamus ja arvostus on molemminpuoleista ja osoitamme hellyyttä toisillemme päivittäin, vaikka olemme asuneet yhdessä lähes koko seurustelumme ajan. Tämä suhde jaksaa edelleen hämmästyttää minua, kuinka kaksi ihmistä voi sopia näin hyvin yhteen. On meilläkin pahat päivämme, mutta kertaakaan ei olla oltu kriisissä. Olemme paljon yhdessä ja teemme paljon asioita toistemme kanssa, ikään kuin kokisimme maailmaa toistemme välityksellä.
MUTTA ei hyvää ettei jotain huonoakin.. Seksielämämme on alusta saakka ollut, noh, surkeaa. Se ei vaan toimi. Itselläni on huomattavasti enemmän kokemusta kuin poikaystävälläni, joten olen tietoinen siitä millaista seksi voi hyvinä hetkinä olla. Olemme toistuvasti keskustelleet asiasta, mutta se ei vaan tuota tulosta. Koko suhteen ajalle mahtuu vain muutama hyvä seksikerta ja niissäkään en itse ole koskaan saanut. En kertaakaan, vaikka mitä olemme yrittäneet. Nykyään seksi on lähinnä poikaystäväni "tarpeiden" tyydyttymistä ja itse pärjään käytännössä ilman. Välillä asia mietityttää, mutta samassa saan taas muistutuksen, ettei tuota miestä parempaa ole. Mutta silti mietin että olen minäkin nautintoni ansainnut ja ajatus siitä, että koko loppuelämäni joutuisin elämään ilman, pelottaa. Olisiko ratkaisu siinä että mieheni hakisi kokemusta muualta? Hänellä ei nimittäin sitä juuri ole ennen minua ja jotenki tuntuu pahalta, jos hänen käsityksensä seksistä on se mitä meidän seksi on ollu koko tämän ajan.. Mutta toisaalta, hän ei ole mikään järin seksinhimoinen tapaus, itseasiassa hän on erittäin vähän seksiä haluava mies, mikä tässä iässä on hämmentävää. Mutta jos alkaisin miettiä mitä muilla on, havaitsen että seksiä ehkä enemmän, mutta onko heillä tätä kaikkea muuta?
Asiat on puhuttu halki ja kaikkea olemme kokeilleet, mitä olemme keksineet ja mitään muutosta siitä ei ole seurannut, joten keskitymme suhteen muihin puoliin. Toistaiseksi tämä vielä antaa niin paljon enemmäin kuin ottaa, joten sinuna olisin onnellinen että seksiä edes on, jos suhde muutenki tuntuu hyvältä. Seksiä nyt saa jokaiselta vastaantulijalta näinä päivinä, mutta pidemmän päälle seki on mukavampaa tutun ihmisen kanssa.
Ole onnellinen, että huumaa kesti noin kauan! Meillä tilanne se, että seurustelua vähän yli 4 kk, muutettiin juuri yhteen ja seksiä ehkä kerran viikossa. Huuma kesti ehkä pari viikkoa. No mulla on lapsi, joka asuu meidän kanssa, joten ihan noin vain spontaania ei voikaan olla, mutta mä kärsin... Hellyyttä on joo eikä kai saisi valittaa, mutta se vaan ei ihan riitä. Tottakai sitä haluaa kokea olevansa haluttava ja ihana. Aina on muka väsy jne. Seurustelun alussa kyllä jaksettiin jutella puhelimessa tuntikausia pikkutunneille asti, mutta nyt kun pitäisi nauttia toisen läheisyydestä niin ei tapahdu mitään. Itse en jaksa tehdä aloitettakaan enää tai edes vihjata, kun saa vaan pettyä. Mieluummin sitä on sitten perseeseen ammuttu karhu, eli kunnon panon tarpeessa...