Olen lukenut tätä palstaa, ja jotenkin tuli helpottunut tunne, kun ajattelen että en ole ainoa tässä tilanteessa. Ajattelin kirjoittaa tähän lyhyesti minun tapaukseni, ehkä sekin vähän helpottaisi itseäni ainakin.
Olen vielä nuori, 20v. Seurustelin 5v. poikaystäväni kanssa. Meillä oli ihanaa, mutta myöskin paljon pahaa. Hän oli hankala luonne, vaikka minulla itsellänikin on vaikea se myöntää. Narsistisia piirteitä, kohteli minulla todella väärin ja petti. Osasi kuitenkin aina olla katuvainen ja vakuuttaa että rakastaa vain minua. Meillä oli yhteys, oltiin niin samalla tasolla, meillä oli "omat jutut".Olin kai tyhmä, tai olen vieläkin kun olen aina antanut hänelle anteeksi. Siinä menee tunteet rutkasti järjen edelle! En vain voi sille mitään, rakastan niin valtavasti. Enkä vain rakasta, hän oli myös paras ystäväni, tukeni ja turvani. Hän oli töissä paikassa josta pääsi vasta iltamyöhään, joskus hän ei tullutkaan kotiin. Minä itkin yksin kotona ja olin huolestunut. Aamulla hän selitti aina hyvin esim. ei ollut ehtinyt viimeiseen bussiin,meni kaverin kanssa yhelle kaljalle ja sen luo nukkumaan. Puhelin oli jäänyt johonkin,tai ei ollut viitsinyt soittaa kun luuli että nukuin jne. Nyt huomaan sen itsekin miltä tämä kuulostaa..Silti puolustelen häntä mielessäni ja haluan uskoa.
No, muutama viikko sitten löysin sattumalta häneltä leffalipun sellaiselta päivältä jolloin hän oli minulle sanonut olevansa töissä. Raivostuin, ja sain loppujenlopuksi häneltä ulos, että hän oli naispuolisen työkaverin kanssa käynyt leffassa ja syömässä mutta siinä ei mitään muuta ollut. Päätin, että nyt muutetaan erilleen, tästä ei enää tuu mitään. Muutettiin, ja oltiin kuitenkin paljon yhteydessä, laitettiin ruokaa, autettiin toisiamme laittamaan asunnot kuntoon, käytiin lenkillä ym. Oli taas mukava olla yhdessä,vaikka asuttiinkin erillään. Suunniteltiin että tämä tauko tekee hyvää, ja katsotaan sitten keväällä jos muutettaisiin taas yhteen.. Sitten tuli käänne. Olin baari-illan jälkeen mennyt hänen luokse nukkumaan. Aamulla heräsin siihen että hän raivosi ja heitti minut alasti ulos rappukäytävään, vaatteet perässä. Hän oli lukenut viestini. Olin antanut puh.numeroni yhdelle miehelle, ja se oli lähettänyt minulle monta viestiä, joihin en kuitenkaan ole vastannut. Hän luuli että olen hommaillut hänen selkänsä takana jotain, mitä en todellakaan ole tehnyt! Annoin vaan sen numeroni,enkä itsekään tiedä miksi, olin vain niin otettu kun tämä mies kehui minua niin kauniiksi ja vaikutti mukavalta. Sitten kun hän lähetteli niitä viestejä ja soittelikin, alkoi kaduttamaan koska tuli tosi ahdistava olo.
Nyt tämä minun exä (kuulostaapa kauheelta myöntää se) ei halua enää olla minun kanssa missään yhteydessä, ei suostu edes puhumaan tai kuuntelemaan totuutta. Vaikka hyväksyisinkin eromme, vaikeinta on jos ei voida olla enää edes ystäviä tai puheväleissä. Hän on kuitenkin ollut minulle tärkein ihminen neljäsosa elämästäni. Olen aika voimakkaasti reagoiva ja hysteerinen, ja tämän takia olen joutunut syömään rauhoittavia lääkkeitä ja olen sairaslomalla. Tilanne on todella epätodellinen, en vain voi uskoa että kyse on nyt meistä. Tiedän sisimmissäni että tulee parempia aikoja, mutta nyt vain on niin helvetin vaikeaa.
Olen vielä nuori, 20v. Seurustelin 5v. poikaystäväni kanssa. Meillä oli ihanaa, mutta myöskin paljon pahaa. Hän oli hankala luonne, vaikka minulla itsellänikin on vaikea se myöntää. Narsistisia piirteitä, kohteli minulla todella väärin ja petti. Osasi kuitenkin aina olla katuvainen ja vakuuttaa että rakastaa vain minua. Meillä oli yhteys, oltiin niin samalla tasolla, meillä oli "omat jutut".Olin kai tyhmä, tai olen vieläkin kun olen aina antanut hänelle anteeksi. Siinä menee tunteet rutkasti järjen edelle! En vain voi sille mitään, rakastan niin valtavasti. Enkä vain rakasta, hän oli myös paras ystäväni, tukeni ja turvani. Hän oli töissä paikassa josta pääsi vasta iltamyöhään, joskus hän ei tullutkaan kotiin. Minä itkin yksin kotona ja olin huolestunut. Aamulla hän selitti aina hyvin esim. ei ollut ehtinyt viimeiseen bussiin,meni kaverin kanssa yhelle kaljalle ja sen luo nukkumaan. Puhelin oli jäänyt johonkin,tai ei ollut viitsinyt soittaa kun luuli että nukuin jne. Nyt huomaan sen itsekin miltä tämä kuulostaa..Silti puolustelen häntä mielessäni ja haluan uskoa.
No, muutama viikko sitten löysin sattumalta häneltä leffalipun sellaiselta päivältä jolloin hän oli minulle sanonut olevansa töissä. Raivostuin, ja sain loppujenlopuksi häneltä ulos, että hän oli naispuolisen työkaverin kanssa käynyt leffassa ja syömässä mutta siinä ei mitään muuta ollut. Päätin, että nyt muutetaan erilleen, tästä ei enää tuu mitään. Muutettiin, ja oltiin kuitenkin paljon yhteydessä, laitettiin ruokaa, autettiin toisiamme laittamaan asunnot kuntoon, käytiin lenkillä ym. Oli taas mukava olla yhdessä,vaikka asuttiinkin erillään. Suunniteltiin että tämä tauko tekee hyvää, ja katsotaan sitten keväällä jos muutettaisiin taas yhteen.. Sitten tuli käänne. Olin baari-illan jälkeen mennyt hänen luokse nukkumaan. Aamulla heräsin siihen että hän raivosi ja heitti minut alasti ulos rappukäytävään, vaatteet perässä. Hän oli lukenut viestini. Olin antanut puh.numeroni yhdelle miehelle, ja se oli lähettänyt minulle monta viestiä, joihin en kuitenkaan ole vastannut. Hän luuli että olen hommaillut hänen selkänsä takana jotain, mitä en todellakaan ole tehnyt! Annoin vaan sen numeroni,enkä itsekään tiedä miksi, olin vain niin otettu kun tämä mies kehui minua niin kauniiksi ja vaikutti mukavalta. Sitten kun hän lähetteli niitä viestejä ja soittelikin, alkoi kaduttamaan koska tuli tosi ahdistava olo.
Nyt tämä minun exä (kuulostaapa kauheelta myöntää se) ei halua enää olla minun kanssa missään yhteydessä, ei suostu edes puhumaan tai kuuntelemaan totuutta. Vaikka hyväksyisinkin eromme, vaikeinta on jos ei voida olla enää edes ystäviä tai puheväleissä. Hän on kuitenkin ollut minulle tärkein ihminen neljäsosa elämästäni. Olen aika voimakkaasti reagoiva ja hysteerinen, ja tämän takia olen joutunut syömään rauhoittavia lääkkeitä ja olen sairaslomalla. Tilanne on todella epätodellinen, en vain voi uskoa että kyse on nyt meistä. Tiedän sisimmissäni että tulee parempia aikoja, mutta nyt vain on niin helvetin vaikeaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Nyt tämä minun exä (kuulostaapa kauheelta myöntää se) ei halua enää olla minun kanssa missään yhteydessä, ei suostu edes puhumaan tai kuuntelemaan totuutta. Vaikka hyväksyisinkin eromme, vaikeinta on jos ei voida olla enää edes ystäviä tai puheväleissä. "
Hyvä vain sulle, muuten antaisit anteeksi ja antaisit.
kyllä sanoa että olisit onnellinen että vihdoin pääsit siitä pettävästä miehestäs eroon. Alkuun tuntuu pahalle mutta kyllä se siitä, ole lujana. Nim. 9 vuotta samanlaista kakkaa sietänyt eikä ikinä enään. Sun "exmies" ei ole mikään kultakimpale jonka perään kannattee haikailla.