Tervehdys teille, jotka elätte uudessa avo-/avioliitossa !
Minulla on 35 v aviolitto takana, nyt uusi meneillään vajaat 2 v. Te, jotka olette kokeneet samaa, kuinka olette jättäneet vanhan elämänne menneisyyteen, ja pystyttekö elämään tätä nykyistä täysillä ? Niin tietenkin pitäisi olla.
Minua tilanne ahdistaa, koska vanha liitto, siihen liittyvät tavat, kokemukset, sukulaiset ja ystävät ovat koko ajan ajatuksissani mukana.
Uusi mies tietenkin raivoaa, kun en "pysty" jättämään kaikkea taakseni ja elämään tätä päivää täysillä.
Itse luulen, että asia on näin, koska exän kanssa ei pystytty asioita kunnolla selvittämään. Syynä se, että jättäessäni hänet, hän pimahti täysin. Koko ensimmäisen vuoden sain häneltä tappouhkauksia yms. Poliisiin olin usein yhteydessä peloissani. Mitään ei onneksi tapahtunut, johtuen siitä, että en suostunut kohtaamaan xää kasvotusten. Hän puolestaan ei halunnut selvitellä asioitamme muulla tavoin.
Siispä kaikki jäi selvittämättä.
Kävin myös terapeutilla, joka sanoi, että kyllä vaikeat asiat voi selvittää myös omassa päässään. Exän kanssa tapaamista ei välttämättä tarvita.
En vihaa häntä, mutta en silti kadu lähtöäni. Entiseen elämääni jäi paljon hyviä asioita. Nyt yritän kaikilla tavoin rakentaa uutta, aivan toisenlaisen miehen kanssa.
Kuinka olette entisistä elämistänne selvinneet ? Jostakin Tommy Hellstenin kirjasta luin, että entisen, pitkän avioliiton taaksejättäminen kestää 5 vuotta ???
Minulla on 35 v aviolitto takana, nyt uusi meneillään vajaat 2 v. Te, jotka olette kokeneet samaa, kuinka olette jättäneet vanhan elämänne menneisyyteen, ja pystyttekö elämään tätä nykyistä täysillä ? Niin tietenkin pitäisi olla.
Minua tilanne ahdistaa, koska vanha liitto, siihen liittyvät tavat, kokemukset, sukulaiset ja ystävät ovat koko ajan ajatuksissani mukana.
Uusi mies tietenkin raivoaa, kun en "pysty" jättämään kaikkea taakseni ja elämään tätä päivää täysillä.
Itse luulen, että asia on näin, koska exän kanssa ei pystytty asioita kunnolla selvittämään. Syynä se, että jättäessäni hänet, hän pimahti täysin. Koko ensimmäisen vuoden sain häneltä tappouhkauksia yms. Poliisiin olin usein yhteydessä peloissani. Mitään ei onneksi tapahtunut, johtuen siitä, että en suostunut kohtaamaan xää kasvotusten. Hän puolestaan ei halunnut selvitellä asioitamme muulla tavoin.
Siispä kaikki jäi selvittämättä.
Kävin myös terapeutilla, joka sanoi, että kyllä vaikeat asiat voi selvittää myös omassa päässään. Exän kanssa tapaamista ei välttämättä tarvita.
En vihaa häntä, mutta en silti kadu lähtöäni. Entiseen elämääni jäi paljon hyviä asioita. Nyt yritän kaikilla tavoin rakentaa uutta, aivan toisenlaisen miehen kanssa.
Kuinka olette entisistä elämistänne selvinneet ? Jostakin Tommy Hellstenin kirjasta luin, että entisen, pitkän avioliiton taaksejättäminen kestää 5 vuotta ???
Vastaukset 9
Vanhimmat
että kaikkea ei voi saada.
Yksi suuri syy nuorten ihmisten avioliittojen epäonnistumiseen on se, että uskotaan saavamme kaikki kerralla. Ei osata suhteuttaa, että kun saadaan avioliiton turva ja vakituinen suhde, niin ehkä ei voida hengata joka ilta kavereiden kanssa, ihastua tai harrastaa irtosuhteita. Eli ihmisille ei helposti rekisteröidy se, että jonkun hyvän saamiseksi on luovuttava jostakin muusta.
Ehkäpä sinä et ole täysin hyväksynyt, että uuden suhteen takia joudut jättämään menneen suhteen hyvätkin asiat?
muodostunut tietynlainen läheisriippuvuus ei keneen tahansa vaan siihen ukkoon. itse 2 v eronneena löysin uuden. se 2 v meni hyvin, ei kaipuuta, mutta kun uuden kanssa tuli riita tai muu, itketti aivan sairaasti ja tuli mieleen ne exän kanssa hyvät asiat. ihan tolkutonta kaipuuta. ja huom. exä oli sekopää, narsisti, naistenhakkaaja, juoppo. rahaa oli jonka lähinnä käytti kiusaamiseeni päivittäin. veneily oli se ihana yhteinen juttu, kesäisin vesillä ja talvella puuhastelua. niin mustasukkainen ja sairas, ettei naapurin ukko voinut omalla pihallaan (65 v) ´leikata nurmikkoa ilman että ukkoni olisi alkanut kehittää raivoa minulle että kyttään miestä ja esittelen itseäni panomielessä (kävin tunnin sisään kerran tupakalla verkkareissa ja tukka sekaisin ja tuskin meidän pihaan edes näki náapurista) mut silti, uuden todellisen rakkauden kanssa hervoton ikävä entistä. kertoo lähinnä siitä että minä (ja sinä) olemme sairastuneet niin tyypilliseen: rakastat rakkautta, ja kun niin epätoivoisesti siedät paskaa jotta saisit ne pienet hyvät hetket, riippuvuus muodostuu mahdottomaksi. siksi aika kultaa muistot uskomattomalla tavalla.
En ollut koskaan ajatellutkaan, että menneisyys (ja siihen kuuluneet ihmissuhteet) pitäisi pystyä unohtamaan! Nehän ovat osa minua itseäni, en voi hakata suurta osaa itsestäni pois ja aloittaa muka tyhjältä pöydältä. Aikuinen ihminen ei ole enää mikään tyhjä taulu ja hyvä niin. Kaikki kokemukset ovat arvokkaita, ne ovat tehneet meistä sen mitä tänään olemme. Ilman niitä olisimme joku muu.
Eikö uudella miehelläsi muka ole ollenkaan menneisyyttä?
Minusta kuulostaa siltä, että sinä olet tasapainoisempi teistä kahdesta, sinussa menneisyys elää mukana, mutta hänessäkö sitten muka ei?
Minä olin muuten kuullut sellaisen ajatuksen, että täydellinen, henkinen irtautuminen suhteesta kestää sen ajan, minkä suhdekin oli kestänyt, eli sinun tapauksessasi se on 35 vuotta.
Parempi kuin odottaa unohdusta (mikä luultavasti tapahtuu täydellisesti vasta haudassa), olisi oppia elämään niin, että jaksaa kantaa menneisyytensä. Armahtaa itsensä ja muut, kaikki me olemme tehneet tyhmyyksiä, mutta sekin on vain elämää.
miten tämä vanhan unohtamattomuus ilmenee uudessa suhteessa. Tottakai menneet ja muistot säilyy ihmisen mielessä vielä dementian iskettyäkin. Sehän on elettyä elämää. Mutta kaikenlainen entisen arjen mukana kantaminen ja expuolison vertaaminen nykyiseen olisi kyllä jätettävä taakse. Niillä asioilla ei ole syytä rasittaa uutta puolisoa, joka kuitenkin on ja pysyy eri ihmisenä kuin tämä entinen. Ja niin kuluu ollakin. Siksihän sitä erotaan, että annetaan itselle mahdollisuus uuteen ja erilaiseen elämään kuin entinen. Kuka sitä samanlaista nyt kaipaisikaan. En minä ainakaan!
Meillä kyllä vapaasti jutellaan entisistä puolisoista puolin ja toisin. Kertoillaan jopa niistä eroavaisuuksistakin exän ja nykyisen välillä!
Mielestäni on vapauttava tunne kun avioliitossa pystyy puhumaan kaikista mieleen tulevista asioista. Ei ole mitään tabua tai isoa mörköä (menneisyys), josta ei voisi puhua.
Näin kyllä, että vanhoista pitää uuden parin välillä pystyä puhumaan avoimesti. Mutta jossain vaiheessa tälle menneisyysmatkailulle on pantava piste, jätettävä taakse muistojen joukkoon. Uudella suhteella on huono ennuste, jos mielessä kummittelee koko ajan vertaus entisiin tapoihin, tottumksiin ja ex-puolisoon. Se on oikeastaan pieni loukkaus sitä nykyistä kohtaan. Ei kai kukaan rakastettu halua itseään verrattavan entiseen. Jokainen haluaa olla ainutkertainen ja rakastettu omana itsenään.
Uusi suhde, uusi ihminen, uusi elämä ja uudet tavat. Tässä pitää mennä itseensä ja miettiä onko ylipäänsä valmis uuteen suhteeseen vai pitääkö ensin selvitellä vahat pois mielestään.
Voit systemaattisesti keksiä teille kahdenkeskistä tekemistä mitä et ole koskaan ennen ex-miehen kanssa tehnyt. Esimerkiksi matka ihan uuteen kohteeseen, kokkaa uusia ruokalajeja, käykää vaikka elokuvissa jos se ei ollut ennen tapana. Jokainen uusi päivä ja uusi yhteinen kokemus rakentaa teidän yhteistä historiaa ja on askel pois entisestä.
Itse kävin uuden miehen kanssa samassa paikassa päiväretkellä kuin exän kanssa kerran viikonloppua viettämässä, se esimerkiksi oli suuri virhe. Olisi pitänyt mennä ihan eri ympäristöön ja tehdä siitä päivästä meidän päivämme mistä jää meidän yhteinen muistomme.
Mulla sama juttu.Olen ollut myös 2 vuotta naimisissa uuden kans.Exän jätin kun se petti ja joi ja sitä samaa paskaa kuin sulla.Enkä halunnut lasten kärsivän sellaista.Uusi on aivan ihana mutta joissain asioissa exä vetää pitemmän korren.Mutta niitten takia en sitä takaisin ottais vaikka rukoilisi polvillaan.Sä käyt vaan surutyötä siitä entisestä ja se kuuluu tehdä.Jos vain pidät kiinni siitä uudesta ja mietit mitä voisit tehdä toisin.Minäkin kävin vielä vanhaa kotia hoitamassa vaikka se oli jo myyty toisille.Kun tajusin että mun piti erota siitäkin.Mutta kun oli 5 vuotta rakentanut sitä pihaa niin se oli kuin oma lapsi.Ei ihminen toimi niin sydämettömästi.Se oli niitä pieniä päätöksiä pois entisestä ja uusi elämä tilalle.Ole vaan lujana kyllä sä selviät.surutyö on tehtävä.Jos sulla on hyviä ystäviä exän suvussa niin ihan hyvin voit pitää niitä ystävinä edelleen.Mulla ei ollut mitään halua tuntea ketään sieltä.KYllä rakensin ystäväpiirini uudellen täysin.Paljon helpommalla pääsin sillä tavalla,koska olisin joutunut jauhamaan niitä vanhoja juttuja liikaa.halusin pois siitä kokonaan.Yritin erään ihanan ihmisen kanssa puhua uudestä onnestani niin se rupes itkemään kun oli niin tykännyt mun exästä eikä voinut sulattaa meidän eroa.pyyteli anteeksi sitä.mä vaan pahoitin mieleni siitä.Olin lasten takia pakotettu jonkinlaiseen yhteistoimintaan exän kans ja se on sujunut mitenkuten.Emme ole oikein puheväleissä.Paskakasa ei selviä koskaan se alkaa vaan haisemaan kun sitä tonkii.Jätä se paskakasa jo rauhaan.Joka suhteeseen kuuluu hyvät hetkensä.Mutta punnitse miksi olet lähtenyt ja pysy siinä päätöksessäsi.
et ollut valmis uuteen suhteeseen vielä missä teit väärin nykyistä miestäsi kohtaan. olisit todellakin tarvinnut psykologia ja luultavasti vieläkin tarvisit jos kerran pelkoja sun muita oli olemassa. eli päästä nykyinen miehesi helpommalla ja hae tosiaan apua jostain terapeutilta jotta pystyisit elään huomista etkä eilistä...