Väitös somatisaatiosta (Karvonen)
Psykopatologia
142450
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
.
Linkistä:
Somatisaatiohäiriön esiintyvyys oli 1.1 % (N = 18). Somatisaatio-oireita todettiin 6.1 % (N = 97) tutkittavista. Naisten osuus oli somatisaatiohäiriössä 5:1 ja somatisaatio-oireilussa 6:1. Osoittautui, että lääkärit eivät tunnistaneet somatisaatiohäiriötä, ainakaan sitä ei oltu kirjattu sairauskertomuksiin. Havaitut somatisaatiohäiriön ja -oireilun esiintyvyydet ovat sopusoinnussa aiempien kansainvälisten tutkimusten kanssa. Somatisaatio-oireilu ei liittynyt masennukseen tai aleksitymiaan eikä somatisaatio-oireilusta kärsiville tutkittavilla todettu tyypillistä temperamenttiprofiilia. Somatisaatio liittyi psyykkiseen stressiin.
________________
Po. ei ollut kirjattu.
Toisaalta näillä metodeille ei ko. kysymyksiin pystytäkään vastaamaan. Somatisaatio on psykiatrian kaikkein harmainta ja sekavinta aluetta.
.
.
s o m a t i s o i n t i
1) *aktuaali-patologiaan liittyvä *somatisaatio-*häiriö; 2) *psykosomaattiset (psykofysiologiset) *oireet tai 3) *psykopatologiaan liittyvät *konversio-oireet (konversio-*hysteria). Termi "somatizieren" on ehkä peräisin itävaltalaiselta lääkäriltä ja psykoanalyytikolta Wilhelm Stekel’iltä (1868–1940), joka käytti sitä konversio-mielessä.
.
humpuukia on sivistyneeksi valtioksi itseään kutsuvan Suomen yliopistoissa.
"Our study shows that it is difficult to recognize somatizing patients... " Siinähän se!
.
s o m a t i s a a t i o,
somatisaatiohäiriö, *DSM-IV-TR:n *diagnostisista luokista kaikkein *deskriptiivisempiä. Se sisältää riippumatta laadusta, kestosta, vaikeusasteesta tai *etiologiasta liki kaikki ne somaattiset häiriöt, joille ei löydy selvää somaattista pohjaa. Diagnoosi luotiinkin oletetun *kliinisen hyödyn, ei oletetun yhteisen etiologian yms., pohjalle. Laajimmillaan somatisaatiohäiriö vastaa klassista Pierre Briquet’tin (1796–1881) *hysteriaa (1859). Nykykriteerien mukainen somatisaatiohäiriö liittyy *aktuaali-patologiaan. *somatisointi.
.
sellaiset somaattiset vaivat, mitä ei vielä tiede tunnista, leimataan psyykkisiksi vaivoiksi? Ihmiset tungetaan terapiaan "paranemaan".
.
Somatisaatiohäiriöt muodostuvat kovin kroonisiksi, eikä psykoterapia useinkaan ole ollut edes harkinnassa osin ehkä juuri siksi, että he o v a t aleksityymisiä.
.
Aleksi Tyyminen?
_________
.
a l e k s i|t y m i a
(kr. aleksein torjua pois, thymos henki), kreikkalais-yhdysvaltalaisen psykiatrin Peter E. Sifneos’in vuonna 1972 esittämä usein *aktuaali-patologiaan liittyvä
termi ”ei sanoja tunteille”. Sen *operationalisointiin (Toronto Alexitymia Scale [*TAS]) on kuulunut mm. 1) omien ja 2) muiden tunteiden tunnistamisen vaikeus sekä 3) arkitodellisuuteen suuntautunut ajattelu.
.
.
p s y k o|s o m a t i i k k a
(kr. psykhe sielu, mieli; soma alkuaan kuollut ruumis, myöhemmin kuollut tai elävä, so. keho). Termin esitti vuonna 1818 Heinroth (*psykiatria). 1) Ruumiin ja *mielen yhteyksiä koskeva. 2) *Psyko-*diagnostiikassa: *DSM-I:sä psykofysiologiset *autonomiset ja *viskeraaliset *häiriöt, *DSM-II:sa psykofysiologiset häiriöt, *DSM-III:sa, *DSM-III-R:ssä, *DSM-IV:sä ja *DSM-IV-TR:ssä *somatisaatiohäiriö tai differentioitumaton somatoforminen häiriö (ym.). *ICD-10:ssä elimelliset (somatoformiset) autonomiset toimintahäiriöt. Myös nimityksiä *vegetatiiviset *neuroosit ja (varsinkin *psykoanalyysissä) elin- eli *orgaani-neuroosit on käytetty. Kansanomaista nimitystä psykosomaattiset häiriöt, joka syntyi vasta 1940-luvulla, on haluttu välttää.
3) Psykosomaattinen lääketiede syntyi 1920-luvulla. Yksi suunta eteni *tietoisten ja mitattavissa olevien prosessien linjalla (*Cannon, *Selye). Toisen suunnan, psykoanalyyttisen psykosomatiikan, pioneereja olivat mm. saksalainen lääkäri Walter Georg Groddeck (1866-1934), yhdysvaltalainen psykiatri ja psykoanalyytikko (Helen) Flanders Dunbar (1902-1959), ranskalainen (École de Paris) Pierre Marty (1918-1993) ja varsinkin ”Mr. Psykosomatiikka”, *Alexander.
*A-tyyppinen *käyttäytyminen, *B-tyyppinen käyttäytyminen, *konversio vrt. psykosomaattinen, *stressi.
.
"somatisaatio
psyykkisten häiriöiden ilmeneminen ruumiillisina oireina (johtaa sellaisiin ruumiillisiin oireisiin, jotka eivät voi johtua yksinomaan ruumiillisesta sairaudesta)"
Mitähän sellaiset ruumiilliset oireet mahtavat olla, jotka eivät voi johtua ruumiillisesta sairaudesta?
Onko muuten selvitetty millaisella mekanismilla tuo somatisaatio toimii`?
Tulee vain mieleen, että on sairauksia, joita ennen pidettiin psykosomaattisina, mutta tiedon lisäännyttyä onkin hoksattu, että ne ovat sittenkin ihan oikeasti somaattisia.
Onko puheet psykosomaattisista sairauksista huuhaata?
.
"eivät voi johtua ruumiillisesta sairaudesta?"
Konversiot. Mekanismit ovat heikosti tunnettuja.
Psykosomatiikan käsite "kausaalisessa" mielessä on ollut liian laaja. - Ehkä Vaahteramäen Ehmeli osaa selvittää tarkemmin modernin lääketieteen kehitystä.
.
.
k o n v e r s i o
(lat. converto kääntää, kääntyä), *psyykkisen ristiriidan ilmeneminen kehon oireina, ruumiin ”kielenä”, jolla on usein *symbolinen merkitys. *Psykoanalyyttisen teorian mukaan ruumiin yleinen erogeenisuus on konversioiden *fysiologis-*psykologisena pohjana. Tällöin melkein mikä tahansa elin voi ilmaista *seksuaalista kiihtymystä. *Päiväunelmointi voi korvata harmaata arkea, ja unelmoinnin sisällöillä on usein yhteyksiä *torjuttuihin haluihin. *Alloplastisen toiminnan sijaan fantasiat edustavat *autoplastista aktiviteettia konversioiden ollessa fantasioiden ”materialisaatioita”; ts. torjuttu konversaatio konvertoituu konversioiksi. *konversio-*hysteria.
Konversiot edustavat *siirtymää (displacement) ruumiin sisällä (esim. *globus hystericus). Myös esim. *vaginismi voi siirtyä kurkkuun, jolloin voi tulla nielemisvaikeuksia. Uusia konversio-*oireita on todennäköisesti sähkö-allergia.
*Pre-*genitaaliset (so. *falliset) konversiot ovat *hysteerisiä, pre-falliset (so. *anaaliset) *pakkoneuroottistyyppisiä. – Konversiot ovat *ICD-10:ssä *dissosiaatiohäiriöissä, *DSM-IV-TR:ssä somatoformisissa häiriöissä (*somatisaatio). *konversio vrt. psykosomaattinen.
.
.
hysteria, k o n v e r s i o-h y s t e r i a,
*hysterian klassisin muoto, jossa keskeisinä *oireina ovat *konversiot, so. ruumiin ”kieli”. Tämä on tullut parhaiten esiin menneiden aikojen suurissa hysteerisissä kohtauksissa, la grande hystérie, joille *Charcot esitti (*epileptiseen tyyliin) nelivaiheisen skeeman:
1) *Auraa (usein *globus hystericus ym.) seuraava epileptoidinen tila.
2) ”Klovnismi” (välillä ruumiin arc-en-cercle -asento ym.).
3) Attitudes passionelles.
4) Toisinaan sekavuustila.
La petite hystérie oli oireistoltaan vaatimattomampi. Tällaiset ”pantomiimit” olivat fantasia-kertomusten kaltaisia ja periaatteessa *unen kaltaisia dynamiikaltaan.
Hysteerisellä todelliset ihmissuhteet ovat osin korvautuneet *identifikaatio-suhteilla tai *regredioituneet *samastus-suhteiksi. Tällöin hysteerinen voi *identifikaation kautta saada samanlaisia konversio-*oireita kuin samastuksen kohteella on. Erilaisia identifikaatio-malleja ovat mm.:
1) Tavallisimmin kohteisiin joihin ihmisellä ei ole todellista suhdetta.
2) Samastuminen kilpailijaan,
3) menetettyyn rakastettuun (myös *depressiossa), 4) aggressoriin.
5) Eriyisesti suurissa hysteerisissä kohtauksissa voi olla multippeleita identifikaatioita, joiden kliimaksi on *monipersoonallisuushäiriö (MPD).
Vaikka konversio-hysteerisellä *falliset konversiot ovat pääosassa, voi kuvassa olla eri asteisesti mukana myös *hysteerisen *karaktäärin ominaisuuksia: Eihän ketään katsota ”kunnolla” hysteeriseksi pelkästään konversioiden pohjalta varsinkin kun on myös *anaalisia konversioita, jolloin häiriön kuva on *pakkoneuroottis-tyyppinen.
h y s t e r o-e p i l e p s i a,
*Charcot'n termi kuvaamaan *potilaita joilla oli *psykogeenisiä *pseudo-*epileptisiä kohtauksia (psychogenic non-epileptic seizures, PNES).
.