Näytti taas kerran SUPER oikein kyntensä, tai niiden puuttumisen. Turha narista huonosta palkasta ja raskaasta työstä, kun päätökset on tuota. Uskottavuus noihin narinoihin on tiensä päässä. Eikun ämmät sairaslomaa hakemaan. Sitähän se on ollut tosin jo nytkin. "Töissä on niin raskasta, kiirettä ja työkaverit puhuu pahaa."
Oikea SUPER liitto
Mieskolainen
122341
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Nyt olisi tärkeää että linja olisi pysynyt yhtenäisenä ja super tehyn rinnalla mutta ei. Eikö kannattaisi vaihtaa liittoa? ja ma selviää että kannattaako vaihtaa alaa..
Maanantaina Loimaa kutsuu, siitä saa pienen lisäkorotuksen.
Nyt eläkeisiin sama ja tämä jouluraha myös. Tietenkin työttömyyskorvauksia nyt nostetaan tossa suhtessa.
12% korotus tulossa, hyvä niin Edellisen kerran samat %:t 80-luvulla.
2000-luvun alussa kävivät verisen lakon, korotus 1% lakon avulla.
Lakko aiheuttaisi kovia kärsimyksiä potilaille, osa hoitajista tosin kutsuttaisiin "hätätöihin"
saa ainakin lähetettyä viestin, että ollaan tosissaan. nyt päädyttiin taas kerran lammasmaiseen lähestymistapaan. muistakaa sitten kun muiden alojen neuvottelut alkavat ja lakkoa viuhuu pitää omat turpanne kiinni. mahdollisuus omien oikeuksien puolustamissen oli ja meni.
onhan se hyvä, että empaattiset hoitajat ajattelevat muiden parasta ja välttävät "kovien kärsimysten" aiheuttamista. itseltähän se vaan on pois.
Olet vääräll alalla. Mene vaikka ojaa urakalla kaivamaan. Hoitoalalta veke, vain rahasta tekevät.
Ei hoitajat mitään palkankorotuksia tarvi, mielummin palkanalennuksia. Eihän kukaan töihin mene ansaitsemistarkoituksessa.
"Lakko aiheuttaisi kovia kärsimyksiä potilaille, osa hoitajista tosin kutsuttaisiin "hätätöihin""
Hätätöihin kutsuminen ei enää onnistu, edellisen lakon aikana oltiin virkasuhteisia, nyt on työsuhteemme muutettu 'toimiksi'.
Edellistä lakkoa tuskin omalla työmaallani edes huomasi tehdyn 'hätätyön' ansiosta. Veikkaan että nyt tulee oleman toisin jos lakko tulee.
Tarkoittaa siis että Tehy voi vetää pois henkilökuntaa niin paljon kun omatunto antaa myöten.
Tästähän juuri on kysymys.
Ei hoitotyötä kukaan rahasta tee mutta rahaa tarvitsevat elämiseen niin hoitajat kuin ojankaivajatkin. Ja sen rahan pitäisi tulla sillee kohtuullisella ponnistuksella ja panoksella.
Usko huvikses niin työolot alkavat hoitoalalla olla sen malliset että se ojan kaivuu alkaa kohta houkutella. Kun ei työntekijöitä ole niin ne työssä olevat tekevät ne puuttuvienkin työt.
Olis kiva jos vois välillä nojata lapion varteen, tökätä pensseli santaan tai laittaa hanskat naulaan mutta kun ei oikein voi :(
Rakenustekninen saa 2/3 siitä palkasta mitä 80-luvulla. Joutuu tekemääm kolmen työt.
Mitä super on tehnyt? Resurssipula, rahapula, rahaa lisää, pj vain puolustaa alaisiaan? Lässynlässynlää. Mitä tapahtui Turussa vanhustenhuollossa, ketä voi syyttää tapahtumista? Hallitusta, rahaa vai superia ?
Ei ota selvää, mitä viestisi oikein kritisoi??? Voitko avata??