hieman tuntoja tänne, ehkä sopivin osasto vaikkei ero ehkä ihan ekana mielessä ole... tilanne on suunnilleen tämä: ollaan miehen kanssa tunnettu 8v, viimeset 3v tiiviisti taas oltu yhdessä ja koitettu perhettä "leikkiä", miltä se tällä hetkellä tuntuu. 2 lasta (5v. ja 1,5v) on ja välillä oltiin erossa ennen tätä nuorimmaista. Käytännässä olen yh ollut ekan lapsen syntymästä lähtien ja edelleen olen vastuussa yksin koko härdellistä (kaupassa käynti, kotityöt, ruuan laitto, lasten hoito ja hoidon järjestäminen jos itsellä menoa....)
Mies on aina elänyt ns. omaa elämää ja minun elämä muuttui täysin lasten myötä. Lapset on ykkösiä, eikä se muutu miksikään. Toivoisin vain että isä olisi täysillä mukana tässä.
Meillä ei ole yhteistä aikaa juurikaa. Miehellä omat menot ja minä menen lasten kanssa. Lasten kanssa suoraan sanoen ei tee yhtään mitään, ei edes kakkavaippaa vaihda pieneltä jos minä itse kotona. Välillä joudun etsimään lastenvahdin jos itsellä työjuttuja kun mies ei jaksa katsoa omia lapsiaan, ei vaan huvita tai on aina joitain "tärkeämpää". Isomman hoitopaikan vanhempainiltaa ei voinukaan lähteä vaikka hyvissä ajoin oltiin sovittu että yhdessä mennään kun oli lapsenvahtikin, tuli muuta menoa ja yksin sain mennä. Joskus minun työaamuina ei jaksakaa herätä lapsia vahtimaan (vaikka ollaan sovittu) ja minä jouduin viime tipassa kuskaamaan lapset mummolaan.. Mitään ei voi miehen kanssa sopia tai jos voi niin ne jostain syystä viime tingassa peruuntuu ja minä saan yksin mennä/tehdä..
Kotitöissä ei auta yhtään, saatika hyvää hyvyyttään tai ilahduttaakseen jotain tekisi. Kaikista pahimmalta tuntuu kun isompi lapsi sanoo kun isi ei ikinä leiki meijän kanssa... Pienemmälle näyttää kyllä huomiota hieman enemmän, en tiiä johtuuko kun on tyttö ja vauva-ajanki ollu "mukana".
Tuntuu että olen niin hemmetin yksin. Miehen kanssa ei voi puhua mistään, kun tuntuu ettei sillä ole mielenkiintoa yhtään. Aina kotona olessa kattoo vain telkkaria, pelaa nettipokeria tai rassaa autoja, jotka vien kaiken vapaa ajan (tällä hetkellä ei töissä). Kun yritän jostain puhua/kysyä mielipidettä, ei kuuntele tai toistaa vaan "joo, joo, kuuntelen, kuuntelen.." muuta vastausta ei tule. Usein nämä menee riidoiksi kun haluisin miehen suusta kuulla jotain niin sitten minä olen se joka haluaa aina riidellä kun kysyn jotain useaan kertaan. Ei sillä ole mitää sanomista lasten kasvatuksesta tai meijän suhteesta, tuntuu että sille kaikki on itsestää selvää. Minä taas haluaisin tämän homman toimimaan, en vaan ymmärrä miten jos ei mistää voi puhua edes tavallisista, jokapäiväsistä asioista.
Tunnen itseni niin väsyneeksi tähän tilanteeksi että erokin on mielessä käyny tai joku perheneuvoja, en vaan usko että mikään muuttuu jos ei mies halua olla kunnon isä ja mies. Minussakin on vikaa, välillä huudan ja suutun mutta kun joskus niin väsyttää kaikki hemmetin kotihommat ja ruuanlaitot ja lasten kiukuttelut, kun toinen ei voi osallistua kotona olessa mihinkään.. ei sitten mihinkään.
Mulle kuitenkin riittäisi vähempikin. Edes joskus tiskaisi tai imuroisi ja haluaisi oikeasti olla läsnä lapsilleen ja hyvä isä. Ja oikeasti minä itse haaveilen(!) tavallisista koti-illoista, hyvästä ruoasta, saunasta ja turvallisesta kainalosta, yhdessä olosta ja kävelylenkeistä... mitä nyt kaikki muut(?) pariskunnat tekee... olen miehellekin sanonut mutta mitää ei tapahdu.
Välillä on niin paha olla.. onko tässä mitään toivoa vai enkö oikeasti ansaitse muuta..?! Haluaisin vierellä vaan Aikuisen miehen, joka ottaa vastuun perheestään ja on vilpittömästi mukana ja näyttää sen... Tämä ei tunnu sillä elämän mieheltä ainakaan...kiitos jos jaksoit lukea, asiallisia viestejä toivoisin.
Mies on aina elänyt ns. omaa elämää ja minun elämä muuttui täysin lasten myötä. Lapset on ykkösiä, eikä se muutu miksikään. Toivoisin vain että isä olisi täysillä mukana tässä.
Meillä ei ole yhteistä aikaa juurikaa. Miehellä omat menot ja minä menen lasten kanssa. Lasten kanssa suoraan sanoen ei tee yhtään mitään, ei edes kakkavaippaa vaihda pieneltä jos minä itse kotona. Välillä joudun etsimään lastenvahdin jos itsellä työjuttuja kun mies ei jaksa katsoa omia lapsiaan, ei vaan huvita tai on aina joitain "tärkeämpää". Isomman hoitopaikan vanhempainiltaa ei voinukaan lähteä vaikka hyvissä ajoin oltiin sovittu että yhdessä mennään kun oli lapsenvahtikin, tuli muuta menoa ja yksin sain mennä. Joskus minun työaamuina ei jaksakaa herätä lapsia vahtimaan (vaikka ollaan sovittu) ja minä jouduin viime tipassa kuskaamaan lapset mummolaan.. Mitään ei voi miehen kanssa sopia tai jos voi niin ne jostain syystä viime tingassa peruuntuu ja minä saan yksin mennä/tehdä..
Kotitöissä ei auta yhtään, saatika hyvää hyvyyttään tai ilahduttaakseen jotain tekisi. Kaikista pahimmalta tuntuu kun isompi lapsi sanoo kun isi ei ikinä leiki meijän kanssa... Pienemmälle näyttää kyllä huomiota hieman enemmän, en tiiä johtuuko kun on tyttö ja vauva-ajanki ollu "mukana".
Tuntuu että olen niin hemmetin yksin. Miehen kanssa ei voi puhua mistään, kun tuntuu ettei sillä ole mielenkiintoa yhtään. Aina kotona olessa kattoo vain telkkaria, pelaa nettipokeria tai rassaa autoja, jotka vien kaiken vapaa ajan (tällä hetkellä ei töissä). Kun yritän jostain puhua/kysyä mielipidettä, ei kuuntele tai toistaa vaan "joo, joo, kuuntelen, kuuntelen.." muuta vastausta ei tule. Usein nämä menee riidoiksi kun haluisin miehen suusta kuulla jotain niin sitten minä olen se joka haluaa aina riidellä kun kysyn jotain useaan kertaan. Ei sillä ole mitää sanomista lasten kasvatuksesta tai meijän suhteesta, tuntuu että sille kaikki on itsestää selvää. Minä taas haluaisin tämän homman toimimaan, en vaan ymmärrä miten jos ei mistää voi puhua edes tavallisista, jokapäiväsistä asioista.
Tunnen itseni niin väsyneeksi tähän tilanteeksi että erokin on mielessä käyny tai joku perheneuvoja, en vaan usko että mikään muuttuu jos ei mies halua olla kunnon isä ja mies. Minussakin on vikaa, välillä huudan ja suutun mutta kun joskus niin väsyttää kaikki hemmetin kotihommat ja ruuanlaitot ja lasten kiukuttelut, kun toinen ei voi osallistua kotona olessa mihinkään.. ei sitten mihinkään.
Mulle kuitenkin riittäisi vähempikin. Edes joskus tiskaisi tai imuroisi ja haluaisi oikeasti olla läsnä lapsilleen ja hyvä isä. Ja oikeasti minä itse haaveilen(!) tavallisista koti-illoista, hyvästä ruoasta, saunasta ja turvallisesta kainalosta, yhdessä olosta ja kävelylenkeistä... mitä nyt kaikki muut(?) pariskunnat tekee... olen miehellekin sanonut mutta mitää ei tapahdu.
Välillä on niin paha olla.. onko tässä mitään toivoa vai enkö oikeasti ansaitse muuta..?! Haluaisin vierellä vaan Aikuisen miehen, joka ottaa vastuun perheestään ja on vilpittömästi mukana ja näyttää sen... Tämä ei tunnu sillä elämän mieheltä ainakaan...kiitos jos jaksoit lukea, asiallisia viestejä toivoisin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sanoisin, että ota kimpsut ja kampsut ja lähde tai aja mies pihalle. Hän ei selvästikkään ARVOSTA sinua tai sitä mitä teet yhteisen kotinne eteen. Eroon ei tarvita maata mullistavia asioita, jo se, ettei toisella ole minkäänlaista kiinnostusta sinua eikä perhettänne kohtaan, eikä hän suostu oikeasti keskustelemaan asioista, riittää.