vaimoni ilmoitti vuodenalussa ett ei enää rakasta minua nii kuin pitäisi..jollakin tapaa kyllä..olemme olleet 00 asti naimisissa 2 lasta 99 ja 02 molemmat ovat olleet isän hoidossa kun äiti lähti duuniin 03..ostimme talon 06 ja siitä alkoi painajainen ..talo on unelmientäyttymys mutta ilmeisesti isäntä ei...mie en enää isänä kauan jaksa esittää että äidillä meneee taas myöhään töissä..lapset kyselee..ite oon vuoro työssä..olen sietänyt ja joustanut ,,ymmärtänyt kaikkea..mut nyt en jaksa enää .....mie tiiä ett k ei enää rakasta miuta ...en uskalla ite sanoa ett tää on täss ku ite haluisin jatkaa koska rakastan häntä..miua koskee auttakaa
mitä ihmettä teen
mie en tiiä enää ite mitää
71498
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
satuttaa, välillä kohtuuttoman kovastikki. Mutta jatkuu kuitenkin, usein kaikesta huolimatta parempana. Voimia ja jaksamista.
Olen itse ehkä vielä pahemmassa tilanteessa. Puolet elämästäni olen viettänyt saman naisen kanssa ja rakastan edelleen häntä hyvin paljon, minkä olen myös hänelle muistanut kertoa ja näyttää. Hänen intohimonsa (ja halukkuutensa) on kadonnut minua kohtaan, tilalle on tullut veljellinen rakkaus.
Nyt vaimo haluaa asumuseroon jääden meille juuri rakentamaani taloon lopetettuaan juuri raskauteen päättyneen suhteen toisen kanssa. Minun kanssaan hän ei ole pystynyt rakastelemaan pitkään aikaan. Hän haluaa miettiä rauhassa mitä elämältään haluaa. Itse olisin jopa valmis antamaan anteeksi hänen seikkailunsa koska olen ymmärtänyt olevani osasyyllinen hänen toiseen syliin kaipaamiselleen.
Kävimme läpi millainen hänen unelmamiehensä on - neljä ensimmäistä ominaisuutta minusta löytyy mutta kun ei rakasta niin ei rakasta. Vaimo on rakentanut uraa viimeiset vuodet ja ilmeisesti minussa ei vaan ole hänelle tarpeeksi miestä hänen unelmansa täyttämiseksi.
Olen tajunnut itsestäni ja hänestä hyvin paljon Tommy Hellstenin kirjoja lukiessani. Suosittelen niitä, se auttaa ainakin minua.
Samoin miun vaimo on rakentanut uraansa ja keskittyny vaa siihen ..mie ja lapset ja koti ei enää ilmeisesti kuulu hänen kuvioihin ..tää koko vuosi on ollu nii helvetin huono..mie tiiän että myö erotaa ..en vaa uskalla tehä alotetta asiaan ..mie en vaa enää jaksais olla nöyristelevä ja aina se joka joustaa..raha on aina kuitenkin kelvannu ja ylelliset elämäntavat
..harrastukseni on vieny iltaisin ajatukset muualle..nii ja seksiä ei ole tippunut huhtikuun jälkeen eikä muutakaan hellittelyä..ollaa vaa
Minun omien tunteiden käsittelyä on helpottanut paljon se kun ymmärrän että en voi itseäni syyttää hänen ratkaisustaan. Hän ei pysty tunnustamaan edes itselleen että hänen luonteessaan on jokin kaipuu täydelliseen elämään. Tästäkin luonteenpiirteestä muuten se Tommy Helsten puhuu, joten kannattaa tosiaan lukea.
Saahan toki toinen kaivata täydellistä rakkautta, mutta minä en sitä voi tarjota jos hän ei halua ottaa vastaan. Ja en minä missään nimessä syytön ole hänen ratkaisuunsa, onhan hän yrittänyt puhua ongelmistamme jo kauan. Itse olen ollut vaan niin naivi että toivoin tämän jotenkin korjautuvan itsestään. Nyt olen vasta tajunnut tilanteen täydessä karmeudessaan, eikä enää puheet auta.
Ehkä kaikkein vaikeinta tässä on kuitenkin se kun joudun jättämään taakseni kaiken minkä eteen olen elänyt - no lapsia saan sentään pitää itselläni jatkossakin.
Suosittelen teille puhumista, ilmeisesti ette aiheesta ole juurikaan puhuneet, vaikka asiat ovat kipeitä niin silti uskoisin että tilanteessanne siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa. Jos ei muuten niin ainakin sitten yksin ollessa tietää mikä meni pieleen eikä tee toista kertaa samoja virheitä.
Mikä noita naisia vaivaa?
Itsellä tilanne jossa juuri ollaan muutettu ensimmäiseen yhteiseen kotiin ja juuri kun kaiken piti oikeastaan vasta alkaa niin vaimo ilmoittaa ettei tiedä rakastaako mua enään vaan pitää mua enemmän kaverina...17v yhdessä ja kaksi lasta.
Jeesus perkele sentään!!!!
Mies sai haluamansa työpaikan pääkaupungista juuri, kun olimme ehtineet asua uudessa talossamme vuoden. Lähti sinne ja asui viikot työpaikkakunnalla II asunnossamme. Kun lasten kouluasiat ja talon myynti mahdollistivat muutimme perässä. Hankimme uuden kalliin asunnon, jätin vakituisen työni ja sain uuden pks:lta, lapsille tuli koulun ja kaveripiirin muutos. Toisin sanoen kaikki elämässämme muuttui. Tuskin olimme saaneet muuttolaatikot sisälle uuteen kotiin, kun mies totesi ettei oikeastaan olisi halunnut meidän muuttavan enää yhteen. Kysyin, että miksi h*tissä hän ei ole saanut suutaan auki aikaisemmin. Kai se oli helppoa elää toisaalta kuin vapaa poikamies ja toisaalta mies, jolla on perhe. Söi siis kakkua samalla kuin säästi sitä. No, ero siitä sitten neljän vuoden väännön jälkeen lopulta tuli. Mies toisteli tarpeeksi kauan, että pitäisi erota. Aikani kuuntelin ja ryhdyin lopulta toimiin. Nyt on vuosi erosta, ikävä ei enää isommin ole ja uusi mukava mieskin on jo elämässäni. Että sellaista.
Mulla on samantyyppinen tilanne... paitsi että olen nainen ja mieheni totesi puolen vuoden avioliiton jälkeen ettei tiedä rakastaako mua oikeesti. Mä rakastan miestäni todella paljon ja olen onneton, koska tunnen että mua on huijattu ja pahasti. Kuinka voi olla ettei kaikki ymmärrä aikuisina ihmisinä että liittoon mennään rakkaudesta ja halusta olla toisen ihmisen kanssa... kenties loppuelämän...