tiedän ,ettei minussa ole fyysisesti mitään vikaa
ei ole ulkoista syytä, joka aiheuttaisi traumoja tai alemmuudentunnetta
mutta näin vain on
yhä uudestaan mokaan sinänsä ihanassa parisuhteessa rupeamalla skitsoilemaan ulkonäkööni liittyvistä jutuista
esimerkki:
mieheni silittää minua ja kertoo pitävänsä vatsani silittelystä, minä kauhistun ja käperryn koska minusta vatsani on löllö ja ällö, hän pitelee minua pakaroista ja minä hikoilen ja kauhistelen sillä persus n liian paksu....haluaisin kolme numeroa pienemmän!
Hän kehuu kuinka rintani ovat ihanat ja minä vaan mietin, että joo; siis RINNAT ovat ihanat mutta pepusta EI SANO MITÄÄN eli ei siis pidä, ei tietenkään kun se ON niin kauhea ?JNE JNE
Miten voisin kehittää itsetuntoani etten olisi niin seko mieheni seurassa?
ei ole ulkoista syytä, joka aiheuttaisi traumoja tai alemmuudentunnetta
mutta näin vain on
yhä uudestaan mokaan sinänsä ihanassa parisuhteessa rupeamalla skitsoilemaan ulkonäkööni liittyvistä jutuista
esimerkki:
mieheni silittää minua ja kertoo pitävänsä vatsani silittelystä, minä kauhistun ja käperryn koska minusta vatsani on löllö ja ällö, hän pitelee minua pakaroista ja minä hikoilen ja kauhistelen sillä persus n liian paksu....haluaisin kolme numeroa pienemmän!
Hän kehuu kuinka rintani ovat ihanat ja minä vaan mietin, että joo; siis RINNAT ovat ihanat mutta pepusta EI SANO MITÄÄN eli ei siis pidä, ei tietenkään kun se ON niin kauhea ?JNE JNE
Miten voisin kehittää itsetuntoani etten olisi niin seko mieheni seurassa?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Samoja ongelmia. Olen vähän pyöreä, tosin mieheni mielestä tosi seksikäs ja pehmeä, hän kehuu usein kauniiksi ja seksikkääksi. Mutta tuttua on mm. tuo vatsaan koskeminen...apua. Hänen kaksi edellistä naistaan ovat olleet tosi pieniä ja siroja, kauhistuin kun olen nähnyt heistä kuvia! Heihin nähden olen norsu :) Vähitellen olen kuitenkin alkanut uskoa miestä, seksi meillä sujuu, sitä on paljon ja monipuolista. Pidän seksikkäistä alusvaatteista ja niitä mulla riittääkin. Täytyy vain hyväksyä itsensä sellaisena kuin olemme, myös me vähän pyöreämmät naiset.
Jos mies tykkää sinusta niin sitten tykkää. Miksi tahallasi kauhukuvia päässäsi pyörittämällä pilaisit sen?
Koita opetella hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet. Ja se, että miehesi tykkää siitä.
joille läskit ovat pakkosauma. Koska eivät muita saa.
Oot löytäny miehen, joka rakastaa sinua, mutta jos et rakasta itseäsi niin vaikeaksi menee.
Koska ihminen uskoo aina ensin itseään niin lopulta mielesi ratkaisee dilemman löytämällä miehesi rakkaudelle "vääriä" syitä tai lakkaamalla rakastamasta häntä. Tee asialle jotain ennen sitä.
Jos kuntoilu nostaa itsetuntoasi ala kuntoilla. Jos uudet vaatteet niin osta niitä. Mikäli juttuhetki terapeutin kanssa parantaisi elämäsi laatua niin miksi ei - se on nykyään trendikästäkin. Ruumiskuvasi on virheellinen etkä näe itseäsi niinkuin muut näkevät.
Mulla on ihan sama juttu, sillä erotuksella, että en ole parisuhteessa. En yksinkertaisesti voi olla, koska vaadin ulkonäöltäni ikäisekseni lähes mahdottomia, enkä voi hyväksyä itseäni tälläisena.
Sairastan myös ajoittaista bulimiaa (liittyy siis tiukkaan painonhallintaan)
Minulle on moni mies sanonut, että olen poikkeuksellisen, jopa pelottavan kaunis nainen, mutta minä näen totuuden jonain ihan muuna.
Olen päättänyt, että minun on parempi elää itsekseni, sillä asia on juuri noin niin kuin joku aiemmin kirjoitti. Jos et rakasta itseäsi, ei kukaan mukaan voi sitä tehdä.
Olen kyllä ollut pitkissä parisuhteissa, mutta viimeisimmästä kymmenen vuoden liitosta erosin pettämisen vuoksi. Arvatkaa mitä miehen uskottomuus teki itsetunnolleni. Juuri niin. Näiden haavojen parantelemiseen tulee menemään vielä hyvän aikaa.
Olen jo hyväksynyt senkin ajatuksen, että mahdollisesti en enää koskaan tule elämään parisuhteessa. Olen onnellinen yksinkin, vaikka ajoittain läheisyyttä kaipaan niin, että sattuu.
N30
tein opiskeluaikoina mallintöitä ja miehet ihalivat ulkonäköäni
mutta minusta se tuntui vain kiusalliselta
nyt olen aikuinen, keski-ikäinen ja viimeksi puoli vuotta sitten eräässä tilaisuudessa tuntematon mies tuli kuiskaamaan korvaani, että olen kauneinta mitä hän on nähnyt
heh
ei se auta
sitä on traumojensa kanssa niin suojattoman yksin
-mistä lienee se hypokriittisyys itseä kohtaan kumpuaa
-ehkä olisi helpompaa olla oikeasti vähän pyöreä tai jotain kuin että koko ajan keksii turhia huolenaiheita
-yhden syyn tiedän; ex mieheni vähätteli minua joka asiassa ja arvosteli ulkonäköäni ilkeästi koko avioliittomme ajan
Kiitos vastauksestasi
olen miettinyt kirjoitustasi paljon ja saanut siitä intoa terästäytymiseen
...
tuloksia on jo havaittavissa!!!
Hyvää syksyä
Minulle ei kukaan koskaan ole selvinpäin omasta aloitteesti sanonut että olisin nätti tai kaunis.
En haluaisi seurustella miehen kanssa joka ei pidä minua ulkoisesti erityisen kauniina.
Sen takia en pysty seurustelemaan.
Minua vaivaa liikaa ulkonäköni.
Koska tiedät, ettei sinussa ole fyysisesti mitään vikaa ja saat palautettakin mieheltäsi ihanasta ulkomuodosta, taitaa syynä tyytymättömyytesi olla pelkkä itsekkyys; haluasit vain entistä enemmän vakuutteluja miten ihana olet yms.
Toisaalta kuullostaa, etteti mikään sinulle riitä. Ongelmasi on ihan itse aiheutettu ja itse sen saat myös ratkaistuakin kunhan ajattelt myös muita kuin itseäsi. Ehkäpä keskittyisitkin mieheesi itsesi sijaan...
mistä se sitten oikein kumpuaa? jos nyt siis itsekkyydestä onkin kyse???
Onko se jokin huono ominaisuus ihmisessä jonka hän kätkee heikoksi itsetunnoksi= on siis paha mutta tekeytyy marttyyriksi?
Sitäkö tarkoitat?
Eli kauniila ihmisellä ei ole oikeutta tuntea huonoa itsetuntoa mutta rumalla on?
Tiesitkö, että erityisen kaunis ihminen on jatkuvasti sosiaalinen silmätikku ja häntä sopii arvostella ja kohdella kuinka julmasti tahansa.
Sitä voi joutua samanlaisen kiusaamisen uhriksi kuin muutkin toisenlaiset. Keskivertoihmisen terrori poikkeavaa kohtaan näkyy monessa.
Oli sitten poikkeavan ruma, tyhmä, älykäs tai kaunis.
Ulkonäköni suhteen itsetuntoni on pohjalukemissa, vaikka minua yleensä luonnehditaan itsevarmaksi ja positiiviseksi ihmiseksi. Poikaystävälläni meinaa välillä mennä hermot, kun olen niin epävarma.
Olen pari kiloa ylipainoinen, en siis mikään superläski, vaan vähän pullea. Suurin osa rasvasta on kertynyt lanteisiin, peppuun ja reisiin, joten vyötäröni on suht hoikka niihin verrattuna. Olen kuitenkin aivan liian lihava ja minua ällöttää katsoa peiliin. Olen myös mielestäni aivan liian pitkä, vaikka olen n.165 cm pitkä. Ainoat kohdat, johon vartalossani olen tyytyväinen, ovat ranteeni. Välillä ajatus seksistä ahdistaa mua valtavasti, koska silloin poikaystäväni näkee mut alasti. Olemme seurustelleet vähän päälle vuoden, rakastamme toisiamme ja olen keskivertonaista halukkaampi seksiin, mutta pelko alastomana näyttäytymisestä saa mut välillä perääntymään. Rakkaani kehuu mua jatkuvasti kauniiksi ja kiihottuu musta selvästi, mutta ei se auta yhtään. Mulla on vaan aina ollut pakkomielle siihen, että olen liian ruma. Seksin jälkeen yleensä kömmin heti piiloon peiton alle tai pukeudun, ettei poikaystäväni näkisi minua alastomana. Hän ei pidä siitä, hän on usein ihmetellytkin, että mikä on, kun ei voi edes oman rakkaansa kanssa olla luontevasti alasti.
et sitten laihduta???? Syö vähemmän karkkia ja painu jumppaan! Voi herranjumala kun on ongelma. Laiskuudesta ei kannata muita syyttää kuin itseään. Oikeen sieppaa nää "mä oon läski" valitukset... Do something!! 1/100 naisesta pysyy hoikkana 20v. jälkeen syömällä jätskiä sohvalla...
Olipas tosi töykeä vastaus. Tunnut ajattelevan, että jos ihminen on ylipainoinen, sen täytyy olla joku saamaton paska. Sitä paitsi, valitinko viestissäni jotain? Mielestäni ulkonäköni pahimmat virheet eivät ole painossani, vaan muualla. En varmaan olisi itseeni tyytyväinen, vaikka olisinkin laihempi.
Olen siis laiska? Kuntoilen säännöllisesti, harrastan aerobicia kerran viikossa ja joogaa joka päivä. Lisäksi pyöräilen keskimäärin 5 kilometriä päivässä, töihin ja takaisin. Kävelen tai pyöräilen joka paikkaan, koska mulla ei ole ajokorttia. Pulleuteni johtuu siis siitä, että syön epäterveellisesti ja epäsäännöllisesti. Yritän pikkuhiljaa muuttaa tapojani, se ei ole ihan helppoa, koska mulla on kai jonkinlainen tunnepohjainen syömishäiriö. Lisäksi olen vahvarakenteinen ja mulla on sellaiset geenit, että lihon helposti, mutta laihdun vaikeasti. Aineenvaihdunta on kanssa perseestä. Mun täytyisiy siis sopeutua melkoisen tiukkaan elämäntyyliin, jos haluaisin olla hoikka. Ehkä joskus pystynkin siihen, olen optimistinen.
" pulleuteni johtuu siis siitä, että syön epäterveellisesti ja epäsäännöllisesti. Yritän pikkuhiljaa muuttaa tapojani, se ei ole ihan helppoa, koska mulla on kai jonkinlainen tunnepohjainen syömishäiriö. Lisäksi olen vahvarakenteinen ja mulla on sellaiset geenit, että lihon helposti, mutta laihdun vaikeasti. Aineenvaihdunta on kanssa perseestä. Mun täytyisiy siis sopeutua melkoisen tiukkaan elämäntyyliin, jos haluaisin olla hoikka. "
Ei helvetti, siis ihan oikeesti??? Seli seli!!Ota vastuu omasta itsestäsi ja lopeta märehteminen- tuonkin kirjoittamisen ajan olisit voinut lukea jotain esim. ravitsemuksesta, jotta osaisit pistää suuhusi oikeita asioita oikeaan aikaan! Lisäksi teet sen yleisen virheen, minkä moni muu tietämätön, että luulet "mitä enemmän liikun sitä enemmän laihdun". Väärin (mm. stressihormononit kasvaa-> keho varastoi rasvaa), ja lisäksi lepo on elintärkeää mm. lihasten kasvun kannalta (jotka puolestaan helpottavat kehon rasvanpolttoa). Ja mitä aineenvaihduntaan tulee, ihmisillä ei ole juuri eroa perusaineenvaihdunnoissa, tosin itse sitä voi hidastaa mm. säästöliekkisyömisellä yms. Ihmisillä insuliiniherkkyys sen sijaan vaihtelee. Voisit ottaa selvää ja opiskella asioista?? What about? Niin me muutkin ollaan tehty- ja kroppa on vielä kolmikymppisenäkin kuosissa. Ja älä, please jauha mitään "mulla on huonot geenit" sontaa. Tietoa ko. asiosta on VALTAVASTI saatavilla.
No on se nyt ihme kun ei saisi edes keskustelua jatkaa. Itsehän aloit haukkua. En missään tapauksessa väitä, että geenit ja huono aineenvaihdunta pelkästään aiheuttaisivat pulleuteni, mutta niilläkin on asiassa osansa. Olen siitä itse vastuussa. Ja myönsin aivan rehellisesti, että syön huonosti, mikä ei ole hyväksi. Tiedän vallan hyvin, miten pitäisi syödä, joten tietämättömyydestä asia ei johdu. Olen jo lapsena oppinut syömään liikaa ja mulla on ollut taipumusta vetää aina vaan ruokaa, kun joku asia masentaa (siinä se tunneperäisyys). Lisäksi epäsäännöllinen ruokavalio pahentaa asiaa, jonain päivänä en syö juuri mitään, joskus normaalisti ja joskus taas saan ahmimiskohtauksia. Siksi yritänkin muuttaa ruokailutapojani, sillä liikuntapuoli on jo kunnossa. Olen itsekin huomannut, että paino ei tipu liikunnalla mihinkään, vaikka näyttäisikin laihemmalta. Olen nyt suurinpiirtein vuoden ajan kuntoillut paljon ja säännöllisesti ja monet ovat sanoneet, että olen selvästi laihtunut, mutta paino ei ole kyllä pudonnut mihinkään. Vyötärönympäryskin on tippunut alle sen vaarallisen 80, luulisin, että enimmäkseen joogan avulla.
Joten ei syytä skitsoiluun, hyvä ihminen.
Siis mikäköhän oli sun pointti? Sulla on siis selkeesti vääristynyt käsitys ruokailusta ja liikunnasta, mutta silti syytät geenejäsi? Jos olet urheillut vain vuoden, on se tosi lyhyt aika, jos stä ennen et ole urheillut säännöllisesti. Ei vuoden aikana saavuteta tuloksia, ellei sitten oikeasti tiedä mitä tekee. Suosittelisin nyt oikeasti ottamaan itseäsi niskasta kiinni ja lopettamaan tuon " eigeenit ja huono aineenvaihdunta pelkästään aiheuttaisivat pulleuteni, mutta niilläkin on asiassa osansa". Mikä on huono aineenvaihdunta ja miten se saadaan? Kertoisitko? Ota myös selvää, miten sen saa liikkeelle!
Eivätkö asiat voi vaikuttaa yhdessä? Yritän miettiä kokonaiskuvaa asiasta. En syytä geenejä, mutta uskon, että niilä on vaikutusta kokooni, koska mulla on vahva rakenne. Tarkoitan siis isoja luita ja leveitä harteita ja vastaavaa, millä ei ole varsinaisesti mitään tekemistä lihavuuden kanssa, mutta saavat mut näyttämään rotevalta. Kaikki naiset äidin puolen suvussa on sellaisia.
Aineenvaihduntaa voi parantaa liikunnalla. Ja onhan mulle jo tullut tuloksia liikunnasta, kun kerran olen pienentynyt esim. vyötäröstä. Aloin liikkumaan paljon ja säännöllisesti vasta n. vuosi sitten, mutta tietysti liikuin sitä ennenkin. Se oli kuitenkin vähän sellaista kausiluontoista jojottelua.
Jauhettiinkohan tästä aiheesta jo tarpeeksi? Tämä nyt kuitenkin meni aika paljon ohi aloittajan määräämästä aiheesta.
http://www.kuntoplus.fi/Crosslink.jsp?p=bohp&d=208&a=303
Tuossa hyvä arttikeli.