Olen läski!

Asia ei juurikaan vaivaa minua mitenkään.
Olin ennen alipainoinen. Ongelma siinä olotilassa oli todellakin se että olin aikalailla häiveröinen. Nyt tuntuu tavallaan että olisin miehen kokoinen mies, vaikka vanhat paidat vähän mahan kohdalla kiristääkin.
Naisten mielipide asiaan ei voisi vähempää kiinnostaa. Jos haluaa seurustella, joutuu yksinkertaisesti hyväksymään tämän pienen elintasokuprun. Vain pitkähkössä suhteessa annan naiselle mahdollisuuden muokata minun kroppaa, siinäkin tapauksessa rajoitetusti.
2530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sillähän siitä läskeydestä pääsee.

Äänestä

Samaa ongelmaa, vaikka ei mahaa

Olen "liijan iso" 175cm/105 kg harrastan voimailulajeja

oli niin tai näin mikään ei ole hyvä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_5622113 kirjoitti:

Asia ei juurikaan vaivaa minua mitenkään.
Olin ennen alipainoinen. Ongelma siinä olotilassa oli todellakin se että olin aikalailla häiveröinen. Nyt tuntuu tavallaan että olisin miehen kokoinen mies, vaikka vanhat paidat vähän mahan kohdalla kiristääkin.
Naisten mielipide asiaan ei voisi vähempää kiinnostaa. Jos haluaa seurustella, joutuu yksinkertaisesti hyväksymään tämän pienen elintasokuprun. Vain pitkähkössä suhteessa annan naiselle mahdollisuuden muokata minun kroppaa, siinäkin tapauksessa rajoitetusti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu