Miehet on ahneita paskoja, taas piti saada niin kovat korotukset, että hoitajille ei jääny mitään mahdollisuuksia saada kunnollista korotusta! Olisitta kerrankin luopuneet omastanne ja antaneet sen pienipalkkaisille naisille, mutta eiiiih.. Toivotaan että ahneilla on paskainen loppu.
Vastaukset 11
- Ihmettelijä,
Kuinka miesvaltaisten yksityisten alojen palkankorotukset ovat poissa muilta? Verorahoillahan julkinen sairaanhoito rahoitetaan eli mitä suuremmat palkat yksityissektorilla on, sitä enemmän he maksavat veroja, joilla rahoitetaan julkisen sektorin palkat. Missä logiikka?
- ja tehneet edes jotain
Noh, miehethän olisivat voineet tehdä paljonkin sairaanhoitajien hyväksi. Nyt kuitenkin kävi niin, että mikään miesvaltainen ala ei tarjonnut apuaan. Päinvastoin, miehet pyrkivät kaikin keinoin torpedoimaan pienipalkkaisten naisten palkankorotustoiveet. Keksittiin loputtomiin syitä miksi korotus ei olisi ansaittu, vaikka kovasti yrittivät uskotella pitävänsä sairaanhoitajien tytä tärkeänä. Ja päättäjät sitten viimeistelivät homman.
Joten kyllä miehistä oli tässä(kin) asiassa enemmän haittaa kuin hyötyä.
En ole itse hoiva-alalla, mutta v*tuttaa hoitajien puolesta.
- meikäläinen vain
Tätä en ymmärrä ollenkaan?
Mitä tarkoitat?
Onko Tehyssä miehet saanneet eri palkan kuin naiset? - yhteen hiileen...
Oisko niin että olisi jopa miespuolisia sairaan-hoitajia ja voisko olla niin että hallitus päättää... eikä yleinen sinun mukaasi "miesten mielipide" ja sano sille puolisollesi ..sille ahneelle miehelle että tuo rahat töistä kotiin..Olen itse ainakin mielestäni samassa taloudessa puolisoni\vaimoni kanssa...
- johan se todettiin
Johan se on todettu että yleisesti ottaen miehet ei kestä jos vaimo tienaa paremmin :D Aloittajan viesti oli kyllä kohtalaisen älytön.
Tiesitkö muuten, että miessairaanhoitajat tienaavat keskimäärin naissairaanhoitajia paremmin?
- ei ahne
Että ahneella on paskainen loppu. Tehyn hoitajille tarjottiin historiallisen suurta korotusta, mutta alkoivat ahneeksi, eikä kelvannut. Menettivät maineensa ja kärsivät seurauksista, mutta ihan ansiosta.
- on p.....
jos kuule miehenä tienaa käteen 1200 euroo kuussa niin jos se on ahneutta niin johan on!!!ja tästä vielä pitäs antaa muille vuokranmaksunjälkeen mee kuule tantta ittehes!!!
- ja sen loppu
Hoitsut tässä ahneita kun mikään ei riitä. Toivottavasti terveydenhuoltoalaa aletaan tehostamaan ja käyttämään ulkoistatyövoimaa, kuten esim. UK:ssa, jotta saadaan toimintaa tehokkaammaksi, sekä myös kustannustehokkuutta. Ei suojatyöpaikkoja. Nämä tolvanat vielä perustelevat nostoja Länsi-Eurooppalaiseen tasoon verratuna mutta kaikkien alojen palkat jää niistä, yhtenä syynä asumiskulujen alhaisuus Suomessa verrattuna muihin Länsi-Euroopan maihin.
- metallimies
Miesvaltaisten alojen palkankorotukset ovat tänä vuonna olleet todella matalia verrattuna naisvaltaisten alojen palkankorotusvaatimuksiin.
Esimerkkinä teknologiateollisuuden 3.4% korotus - Entäs sitten?
Siellä taas joku tyhmä akka valittaa.. Jos et itse saa aikaiseksi pyytää lisää liksaa, niin minkäs teet. Ja onko se niin huono asia jos esim. miehes saa lisää liksaa? Tai sitten olet joku katkera sinkku dinkku, lesbo tms. Ota onnellisuustabu huuleen ja vaihda kanavaa.
- Thorne82
Kun sairaanhoitajat alkoivat kerätä nimiä irtisanoutumislistoihin, he pyysivät NAISIA tukilakkoon muilta aloilta. Koska tämähän on naisten asia. Kumma juttu, viimeksi kun olin sairaalassa niin näin myös mieshoitajia. Oletteko nähneet heitä julkisesti purnaamassa palkoistaan ? Työ on tietysti tärkeää mutta kuinka tämä muka parantaa julkista sairaanhoitoa ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 112047
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671098Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.2661032- 79887
- 84807
- 63798
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22706Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69691- 65671
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?138667- 42619
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?126615Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32598Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46584- 52582
- 55548
- 40544
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y21519Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40513Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20508