taidan olla. Vai mitä mieltä olette?
27v poitsu, asun porukoiden kanssa saman katon alla, ei seurustelusuhteita (muutama tapaaminen), en ole suudellut tyttöä, en itse asiassa en edes kädestä pitänyt.
Nyt sekin on mahdotonta, kun parisen vuotta sitten halvaannuin onnettomuudessa kainaloista alaspäin. Yläpää toimii kuten ennenkin, alapää jotenkin, jalat kaput, samoin kädet, käsivarret liikkuu. Sähköpyörätuolilla ajelen.
Itsetunto routarajan alapuolella. Jee jee jerry cotton...
:(
27v poitsu, asun porukoiden kanssa saman katon alla, ei seurustelusuhteita (muutama tapaaminen), en ole suudellut tyttöä, en itse asiassa en edes kädestä pitänyt.
Nyt sekin on mahdotonta, kun parisen vuotta sitten halvaannuin onnettomuudessa kainaloista alaspäin. Yläpää toimii kuten ennenkin, alapää jotenkin, jalat kaput, samoin kädet, käsivarret liikkuu. Sähköpyörätuolilla ajelen.
Itsetunto routarajan alapuolella. Jee jee jerry cotton...
:(
Vastaukset 7
Vanhimmat
En osaa kuvitellakaan, miten paljon tuo halvaantuminen ottaa päähän, koita kestää. Itse olen 25-vuotias mies ja kokemusta naisista suunnilleen yhtä vähän kuin sinulla ainakin viestisi perusteella. Varmaan sitä vain jokaisessa elämäntilanteessa keskittyä niihin juttuihin, joihin voi vaikuttaa. Esimerkiksi olen todella epävarma muiden suhtautumisesta omaan, normaalista poikkeavaan, ulkonäkööni, mutta vasta viime aikoina olen alkanut päästä siitä johtuvasta ujoudesta eroon.
Pointtini siis on, että aina on asioita, joihin voi vaikuttaa, ja asioita, joihin ei voi vaikuttaa.
On kahdesta, poikuus meni 20 vuotiaana, ei yhtään liian myöhään eikä aikaisin.
mielettömän kauheeta on poikuuden säilymisessä M22?
Siinä on jo senluokan dilemma, että sen haravoiminen pistää kaikki Suomen psykologit lyömään päänsä yhteen???????
Mielestäni poikuus on kunniasia ja sinä se pysyy, kunnes jos niin haluaa, tulee vastaan elämän nainen ja se ei ole enää poikuuden menetystä vaan rakkautta.
Poikuuden menetys jossakin suhteessa on pelkästään surullista. Oman identiteetin kokoaminen niistä sirpaleista on mahdotonta ja pysyvän rakkaussuhteen muodostaminen erittäin vaikeaa, jos ei sitten mahdotonta.
Et ole menettänyt vain ns. poikuuttasi vaan oman
identiteettisi ja itsekunnioituksesi, jota et nyt ymmärrä, mutta tulet sen vielä ymmärtämään, koska ne "suhteet" kaatuu kerta toisensa perään.
KUNNIA-ASIA
Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, niin netin deittipalstoilta voit ehkä löytää vastaavassa tilanteessa olevan naisen (tytön).
Uskalla olla netissä rehellinen, sillä voi päästä alkuun. Jos suomalaisessa ei tärppää, voisit ehkä kokeilla jotain kansainvälistä palstaa?
Mutta onhan niitä samassa tilanteessa olevia naisiakin, jolla on jokin liikuntavamma. Eli niihin tutustumaan vaan.
Melkeen sama kuin sä, mutten sentään ole halvaantunut, mikä tekee asiasta 100 kertaa säälittävämpää. Onhan sitä parilta tytöltä saanut pari kertaa säälisuudelmaa ja kerran surkeaa seksiä. Kauan sitten. Eipä olis mikään suuri menetys ollut, vaikka nekin olisi jääneet kokonaan välistä.
Sitä on vain jämähtänyt tänne porukoiden katon alle metsään, eikä näe mitään syytä lähteä tuonne ulkomaailmaan. Kavereita ei juurikaan ole, kukaan ei koskaan kaipaile. Monella jätkällähän on ajavana voimana se "pakko saada pillua ja naista", tai sitten joku muu rahallinen oma etu.
Itselläni ei ole mitään tällaisia. Kunhan käyn viikot töissä ja mätänen viikonloput kotona. Rahaa olis säästössä, mutta mitäs helvettiä sillä. Kaveri ihmetteli, miksen laita uutta autoa. Miksi helvetissä laittaisin, jos vanhakin toimii?
Naisten eteenkin on tullut nähtyä hedelmätöntä vaivaa ihan tarpeeksi, tulkoon itse iskemään jos näkevät mut kiinnostavana. Minä en jaksa enää, merkitköön se sitten vaikka naisetonta loppuelämää.
Vittuun yleiset standardit, eläköön jokainen niin säälittävän elämän kuin itse haluaa.