Täällä on ilmiselvästi

Mohikaani_27

muutamia uskovaisia jotka elää Jeesuksen kanssa, elämää jota Jeesus eli ja opetti maanpäällä ollessaan. Eikä muisteta, että Jeesus on RISTIIN naulittu, kuollut syntiemme tähden, haudattu, noussut ylös kuolleista, MEIDÄN vanhurskauttmniseksi!
Uudestisyntyneen ei tarvitse yrittää matkia Jeesuksen elämää, Hänen täällä vaeltaessaan, siihen kun kukaan ei kuitenkaan kykene, ei sitten millään!
Yritäppä vaikka elää Vuorisaarnan "käskyjen" mukaan omillasi!
Ja yksi tärkeä ja huomion arvoinen asia unohdetaan lähes aina, kun laista puhutaan.

Jeesus tuli ensisijaisesti JUUTALAISILLE, Hän tuli Israelin huoeen kadonneitten lammasten tykö. Jeesus puhui suurimman osan puheistaan laialaisille juutalaislle, Hän ei useinkaan puhunut pakanoille lainkaan.
Eräällekin naiselle Jeesus sanoi. "Ei ole soveliasta antaa pyhää penikoille = koirille!" On aika anakarasti sanottu meistä pakanoista.

Jeesus ei ollut vielä tuolloin, antanut uhriaan koko maailman syntien edestä, Hän opetti omaa kansaansa ottamaan vastaan evankeliumin armon, he vaan eivät sitä tajunneet, ja siksi tappoivat Jeesuksen.
Tulemme lainkanssa tekemisiin vasta senjälkeen kun olemme tulleet uskoon, olemme uudestisyntyneet, silloin olemme lain sisäpuolella, täydellisesti lain täyttäneinä, emme vain joitakin moraalisia elementtiä onnistuneesti suorittaneina, vaan KOKO LAIN, eikä meillä ole lupaakaan alkaa enää sitä täyttämään, olemme siinä täydellisesti täytetyssä laissa, eli Kristuksessa joka on LAIN loppu, vanhurskaudesksi jokaiselle joka USKOO, ei tee mitään, vaan USKOO.
Uskovainen on täysin lain täyttänyt Kristuksessa, tai sitten hänellä ei ole lakia lainkaan, ei täytettävänä eikä täytettynä.

Jumalan lakia, jonka Mooses sai Siinain vuorella, ei koskaan ole annettu pakanoille, eikä koskaan Jumala ole vaatinut pakanoita elämään lainalaisuudessa. Pakanat oli lainvanhurskauten nähden toivottomia ja mahdottonta siitä vanhurskauden kautta pelastua, että olisi ollut Jumalalle otollinen, ei milloinkaan.
Vasta silloin kun Israel hylkäsi Messiaansa, Jumala kääntyi panainpuoleen, saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaakseen ne, jotka USKOVAT, ei laintäyttämisen kautta milloinkaan.

Ymmärtäkää ja nähkää asemanne pakanana, olemme täysin Kristuksen työn armoilla, joko siinä USKON kautta , lahjavanurskauden kautta pyhitetyt, että olisimme Jumalalle otolliset, vain ja ainoastaan Jeesuksen Kristuksen kautta.

Jätä siis jo lain kanssa askarteleminen, ja luota Jeesukseen ja Hänen täytettyyn työhönsä, muuta sinulla ja minulla ei ole, ainoastaan Jeesuksen Kristuksen ARMO, ei pilkkuakaan lainkautta saatua ansiota. "YKSIN ARMOSTA!"

19

570

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puhu taas omiasi. Sinun pitäisi etsiä Raamatusta vankempaa tukea kuin joku juutalaisten kiinnostukseksi tarkoitettu hajanainen lause!:

      Room. 3:29
      "Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin",

      Joh. 3:17
      "Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi".

      Joh. 14:31
      "Mutta ETTÄ MAAILMA YMMÄRTÄISI minun rakastavan Isää ja tekevän, niinkuin Isä on minua käskenyt: nouskaa, lähtekäämme täältä."

      Joh. 17:23
      "minä heissä, ja sinä minussa-että he olisivat täydellisesti yhtä, niin ETTÄ MAAILMA YMMÄRTÄISI, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut".

    • opetti ja

      jätti esimerkin omilleen. Älä tee sitä tyhjäksi.

      • todé

        tarkoitat?


      • 19 "Armoahan se on, jos joku omassatunnossaan Jumalaan sidottuna joutuu syyttömästi kestämään kärsimyksiä.
        20 Mitä erinomaista siinä on, jos te kestätte silloin, kun teitä kuritetaan tehtyänne väärin? Jos te sen sijaan kestätte silloin, kun joudutte kärsimään tehtyänne oikein, se on Jumalalta teille tulevaa armoa. [1. Piet. 3:17, 4:15,16]
        21 Sillä SIIHEN TEIDÄT ON KUTSUTTU. Kärsihän Kristuskin teidän puolestanne ja jätti teille esikuvan, jotta seuraisitte hänen jälkiään". [Mark. 8:34; Joh. 13:15; Fil. 2:5]

        [ekivaari kapitalisoi neljä sanaa]


      • tyhjäksi tehnyt, päin vastoin korostan Jeesuksen työn suurutta, älä sinä väheksy Jeesuklsen uhria, opettelemalla olemaan JEESUS,JA MATKIMAAN HÄNEN ELÄMÄÄNSÄ.
        EIKÄ KUKAAN ITSESSÄÄN KYKENE MATKIMAAN EESUKSEN ESIMERKKIÄ, VAAN KUN ON UUDESTISYNTYMISEN KAUTTA YHTÄ JEESUKSEEN SISÄISESTI, ELÄÄ HENGESSÄ UUTTA ELÄMÄÄ YRITTÄMÄTTÄ MATKIA HÄNTÄ.

        Myöntäisit vaan, että ainut toivomme selvitä perille, on Jeesus Kristus ja Hänen työnsä!

        Mutta toki sinulla on vapaus puurtaa laintöitä sen kun ehdit, mutta joka lainkautta hakee vanhurskautta, on myös siitä elävä. Armossa ei tervitse töitä tehdä, minä valitsen armon, jaksamista vaan laintöihisi!
        Kun oikein puurrat, niin muista, että turhaan Jeesus kuoli sinun puolestasi, Isä voi loukkaantua moisesta halveksunnasta, Hänen Lahjaansa kun halveksii!


      • Mohikaani_27 kirjoitti:

        tyhjäksi tehnyt, päin vastoin korostan Jeesuksen työn suurutta, älä sinä väheksy Jeesuklsen uhria, opettelemalla olemaan JEESUS,JA MATKIMAAN HÄNEN ELÄMÄÄNSÄ.
        EIKÄ KUKAAN ITSESSÄÄN KYKENE MATKIMAAN EESUKSEN ESIMERKKIÄ, VAAN KUN ON UUDESTISYNTYMISEN KAUTTA YHTÄ JEESUKSEEN SISÄISESTI, ELÄÄ HENGESSÄ UUTTA ELÄMÄÄ YRITTÄMÄTTÄ MATKIA HÄNTÄ.

        Myöntäisit vaan, että ainut toivomme selvitä perille, on Jeesus Kristus ja Hänen työnsä!

        Mutta toki sinulla on vapaus puurtaa laintöitä sen kun ehdit, mutta joka lainkautta hakee vanhurskautta, on myös siitä elävä. Armossa ei tervitse töitä tehdä, minä valitsen armon, jaksamista vaan laintöihisi!
        Kun oikein puurrat, niin muista, että turhaan Jeesus kuoli sinun puolestasi, Isä voi loukkaantua moisesta halveksunnasta, Hänen Lahjaansa kun halveksii!

        Sulla nn sellainen oppi jota ei ole muilla helluntailaisilla eli sulla on ihan oma oppi.

        Pidät jo ihan velvollisuutenakin matkia Jeesusta ja raamatussa jeesuksen pahat puheet on muka tarkoitettu vain juutalaisille.

        Etkö muista että Jeesus oli Juutalainen ja miksipä Jeesus olisi moraalittomat puheensa pelkästään uskonveljilleen lausunut.

        "Isä voi loukkaantua moisesta halveksunnasta,"

        Ja tuo viimeinen lauseesihan on uhkailua.
        Olet siinä ottanut Jeesuksen miekaksi omaan käteesi.


      • on vielä
        Mohikaani_27 kirjoitti:

        tyhjäksi tehnyt, päin vastoin korostan Jeesuksen työn suurutta, älä sinä väheksy Jeesuklsen uhria, opettelemalla olemaan JEESUS,JA MATKIMAAN HÄNEN ELÄMÄÄNSÄ.
        EIKÄ KUKAAN ITSESSÄÄN KYKENE MATKIMAAN EESUKSEN ESIMERKKIÄ, VAAN KUN ON UUDESTISYNTYMISEN KAUTTA YHTÄ JEESUKSEEN SISÄISESTI, ELÄÄ HENGESSÄ UUTTA ELÄMÄÄ YRITTÄMÄTTÄ MATKIA HÄNTÄ.

        Myöntäisit vaan, että ainut toivomme selvitä perille, on Jeesus Kristus ja Hänen työnsä!

        Mutta toki sinulla on vapaus puurtaa laintöitä sen kun ehdit, mutta joka lainkautta hakee vanhurskautta, on myös siitä elävä. Armossa ei tervitse töitä tehdä, minä valitsen armon, jaksamista vaan laintöihisi!
        Kun oikein puurrat, niin muista, että turhaan Jeesus kuoli sinun puolestasi, Isä voi loukkaantua moisesta halveksunnasta, Hänen Lahjaansa kun halveksii!

        Mohikaani27:llä oppimista Jumalan teistä.

        Jeesus jätti esimerkin meille. Kaikessa Hän oli kuuliainen Isälle ja siksi voitti.

        Hän oli rakastava, kärsivällinen, pitkämielinen, anteeksi antava, totuudellinen ja kaikkea hyvää omaava ja meidän, jotka olemme Jumalasta syntyneitä, ei tarvitse Häntä matkia, sillä saamme sen saman Ihmeellisen Hengen sisäämme, joka oli Jeesuksessa ja siksi saamme armon ilmentää samaa, mitä Jeesus ilmensi.

        Poikeuksena meidän ja Jeesuksen välillä on se, että uudesti syntyneenäkin kannamma lihaamme ja perilankeemusta vielä mukanamme ja siksi synti saattaa käydä meitä uudesti syntyneenäkin houkuttelemassa, mutta kun muistamme Jeesuksen opetukset ja Jumalan käskyt saamme valtavan armon tehdät parannusta heti, kun havaitsemme ajatuksissamme syntiä, eli vaikkapa "älä tapa" käskyn rikkomista Jeesuksen vahvistamassa muodossa, eli pahan ajattelemista lähimäisestä.

        Omasta kokemuksesta kerron, että minun ei tarvitse koskaan jäädä ajattelemaan pahaa kenestäkään, koska tunnusta heti pahan ajatuksen ja Jeesus auttaa minut Pyhän Henkensä kautta heti vapauteen pahasta ja siksi saan olla alati vapaa ja rauhallinen. Uskokoon ken kykenee. Jokainen Jumalasta syntynyt kykenee sen uskomaan, sillä jokaisella Hänestä syntyneellä on nämä samat oikeudet, niin suuri on ARMO.

        Jeesus opetti kolme vuotta ihmisen muodossa ja ne opetukset on kirjattu ylös ja ne opetukset ovat kallis aarre meille uudesti syntyneille.

        Jumala ei koskaan olisi vaikuttanut evankelistoja niitä ylös kirjaamaan, jolleivat ne opetukset olisi Hänen kansalleen annettu tienviitta ja joka niissä opetuksissa elää on uudesti syntynyt, sillä ilman Jumalasta syntymistä niissä opetuksissa ei kukaan kykene elämään, vaan menee lain alle sitä yrittäessäänkin.


    • 3. Mooseksen kirja 24
      22 "Sama laki koskee teitä kaikkia, niin siirtolaisia kuin syntyperäisiä israelilaisia, sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne."

      4. Moos. 15:16
      "Sama laki ja samat säädökset koskevat sekä teitä että teidän keskuudessanne asuvia muukalaisia."
      29 Sama laki koskee jokaista, joka erehdyksessä tekee rikkomuksen, olipa hän syntyperäinen israelilainen tai keskuudessanne asuva muukalainen".

      • että nuo "teidän keskuudessanne asuvia muukalaisia" olivat kaikki pakana kansat?

        Israeliin oli mahdollisuus liittyä lakiaikanakin, mutta piti ympärileikkauttaa itsensä, ja olla yksi heistä.

        Ei tarkoittanut pakana kansoja, lakia ei ole koskaan annettu pakanoille, sen sanoo Paavali ja myös Mooseksen kirjat!

        3Moos 26:46."Nämä ovat ne käskyt, säädökset ja lait, jotka Herra asetti itsensä ja Israelilaisten välille Siinain vuorella, Mooseksen kautta."
        5Moos 4:7."Sillä onko toista suurta kansaa, jonka jumalat ovat sitä niin lähellä, kuin Herra, meidän Jumalamme, on lähellä meitä, niin usein kun me Häntä rukoilemme?
        8.Ja onko toista suurta kansaa, jolla on niin vanhurskaat käskyt ja säädökset, kuin koko tämä laki, jonka minä tänäpäivänä teille annan?"


      • Jumala ei katso eikä laske israelilaisuutta lihallisen syntyperän, vaan sydämen laadun mukaan, koska on sanonut erottavansa kaikista Israelin sukunnista jokaisen, joka tieten ja tahtoen elää ja vaeltaa oman sydämensä mukaan:

        5. Moos. 29:21
        "Ja Herra erottaa hänet kaikista Israelin sukukunnista, tuottaakseen hänelle onnettomuuden, kaikki ne kiroukset, jotka sisältyvät tähän lain kirjaan kirjoitettuun liittoon".

        Jumala katsoo israelilaisiksi vain puhdassydämiset, ja puhdassydämiseksi kaikki, lihallisesta syntyperästä riippumatta, jotka tahtovat noudattaa ja elää Jumalan tahdon mukaan". [2. Moos.12:48-49]

        Ps. 73:1
        "Aasafin virsi. Totisesti, Jumala on hyvä Israelille, niille, joilla on puhdas sydän".

        Jumala on käskenut ympärileikata maailmasta irti ihmisten sydämet, eikä peniksen esinahka:

        5. Moos. 10:16
        "Ympärileikatkaa sentähden sydämenne älkääkä olko enää niskureita".


      • Mohikaani_27 kirjoitti:

        että nuo "teidän keskuudessanne asuvia muukalaisia" olivat kaikki pakana kansat?

        Israeliin oli mahdollisuus liittyä lakiaikanakin, mutta piti ympärileikkauttaa itsensä, ja olla yksi heistä.

        Ei tarkoittanut pakana kansoja, lakia ei ole koskaan annettu pakanoille, sen sanoo Paavali ja myös Mooseksen kirjat!

        3Moos 26:46."Nämä ovat ne käskyt, säädökset ja lait, jotka Herra asetti itsensä ja Israelilaisten välille Siinain vuorella, Mooseksen kautta."
        5Moos 4:7."Sillä onko toista suurta kansaa, jonka jumalat ovat sitä niin lähellä, kuin Herra, meidän Jumalamme, on lähellä meitä, niin usein kun me Häntä rukoilemme?
        8.Ja onko toista suurta kansaa, jolla on niin vanhurskaat käskyt ja säädökset, kuin koko tämä laki, jonka minä tänäpäivänä teille annan?"

        Jumalan käskyt koski myös muita kansoja ja alla olevassa tekstissä Jumala kehottaa hyökkäämään ja ja viemään lakia eteenpäin.

        5.Moos.6:1 "Ja nämä ovat ne käskyt, säädökset ja oikeudet, jotka Herra, teidän Jumalanne, on käskenyt teille opettaa, että seuraisitte niitä siinä maassa, jota te menette ottamaan omaksenne.


      • naurettava!
        Pe.ku kirjoitti:

        Jumalan käskyt koski myös muita kansoja ja alla olevassa tekstissä Jumala kehottaa hyökkäämään ja ja viemään lakia eteenpäin.

        5.Moos.6:1 "Ja nämä ovat ne käskyt, säädökset ja oikeudet, jotka Herra, teidän Jumalanne, on käskenyt teille opettaa, että seuraisitte niitä siinä maassa, jota te menette ottamaan omaksenne.

        Ei yksi asiayhteydestä irroitettu lause todista yhtään mitään :) Jaksaisitko lukea, mistä on kyse?

        6:1   "Ja nämä ovat ne käskyt, säädökset ja oikeudet, jotka Herra, teidän Jumalanne, on käskenyt teille opettaa, että seuraisitte niitä siinä maassa, jota te menette ottamaan omaksenne
        6:2   - että sinä pelkäisit Herraa, sinun Jumalaasi, ja noudattaisit kaikkia hänen säädöksiänsä ja käskyjänsä, jotka minä sinulle annan, sekä sinä että sinun poikasi ja poikasi poika, kaikkena elinaikanasi, ja että saisit kauan elää.
        6:3   Niin KUULE SIIS, ISRAEL, ja noudata tarkoin niitä, että, niinkuin Herra, sinun isiesi Jumala, on sinulle luvannut, menestyisit ja te lisääntyisitte suuresti siinä maassa, joka vuotaa maitoa ja mettä.
        6:4   KUULE, ISRAEL! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi.
        6:5   Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi.
        6:6   Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi.
        6:7   Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi.
        6:8   Ja sido ne merkiksi käteesi, ja ne olkoot muistolauseena sinun otsallasi.
        6:9   Ja kirjoita ne talosi pihtipieliin ja portteihisi.
        6:10   Kun Herra, sinun Jumalasi, on vienyt sinut siihen maahan, jonka hän isillesi, Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille, vannotulla valalla on luvannut antaa sinulle - suuret ja kauniit kaupungit, joita sinä et ole rakentanut,
        6:11   ja talot, täynnä kaikkea hyvää, joita sinä et ole täyttänyt, ja kallioon hakatut vesisäiliöt, joita sinä et ole hakannut, viinitarhat ja öljypuut, joita sinä et ole istuttanut - ja kun sinä olet syönyt ja olet ravittu,
        6:12   niin varo, ettet unhota Herraa, joka vei sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
        6:13   Pelkää Herraa, sinun Jumalaasi, ja palvele häntä ja vanno hänen nimeensä.
        6:14   Älkää kulkeko muiden jumalien perässä, niiden kansain jumalien, jotka asuvat teidän ympärillänne -
        6:15   sillä Herra, sinun Jumalasi, on kiivas Jumala sinun keskelläsi - ettei Herran, sinun Jumalasi, viha syttyisi sinua vastaan ja hän hävittäisi sinua maasta.
        6:16   Älkää kiusatko Herraa, teidän Jumalaanne, niinkuin kiusasitte häntä Massassa,
        6:17   vaan noudattakaa Herran, teidän Jumalanne, käskyjä ja niitä todistuksia ja säädöksiä, jotka hän on sinulle antanut.
        6:18   Ja tee, mikä on oikeata ja hyvää Herran silmissä, että menestyisit ja pääsisit siihen hyvään maahan, jonka Herra valalla vannoen on luvannut sinun isillesi, ja ottaisit sen omaksesi
        6:19   ja karkoittaisit tieltäsi kaikki vihollisesi, niinkuin Herra on puhunut.
        6:20   Kun poikasi vastaisuudessa kysyy sinulta ja sanoo: 'Mitä merkitsevät ne todistukset, säädökset ja oikeudet, jotka Herra, meidän Jumalamme, on teille antanut?'
        6:21   niin vastaa pojallesi: 'Me olimme faraon orjia Egyptissä, mutta väkevällä kädellä Herra vei meidät pois Egyptistä.
        6:22   Ja Herra teki suuria ja tuhoisia tunnustekoja ja ihmeitä Egyptissä faraolle ja kaikelle hänen hoviväellensä meidän silmiemme edessä,
        6:23   mutta meidät hän vei sieltä pois ja johdatti meidät siihen maahan, jonka hän valalla vannoen oli luvannut meidän isillemme, ja antoi sen meille.
        6:24   Ja Herra käski meidän pitää kaikki nämä säädökset ja peljätä Herraa, meidän Jumalaamme, että me aina menestyisimme ja hän pitäisi meitä elossa, niinkuin tähän päivään saakka on tapahtunut.
        6:25   Ja se on koituva meille vanhurskaudeksi, että tarkoin noudatamme kaikkia näitä käskyjä Herran, meidän Jumalamme, edessä, niinkuin hän on meitä käskenyt.'"


    • "8. Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen."

      16-23."16. Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
      17. jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
      18. Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
      19. eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
      20. Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
      21. "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
      22. - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta - ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
      23. Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi."

      ""

      • vapauttaa teidät, te olette todella vapaita. Joh.8:36

        Pysykäämme siis lujina Kristuksessa! :)


      • Mohikaani, lainalaisuudesta varoittavat raamatunohdat kirjoitit? Jos minua tarkoitit, voin sinulle kertoa, että minulle maistuu sekä veriletut että jokapäiväiset sapatin levot, joten en pidä lauantai ja sunnuntaipäiviä maanantaipäiviä parempana!

        Joten se siitä alkeisvoimien alle alistumisesta!


      • muuttunut..
        ekivaari kirjoitti:

        Mohikaani, lainalaisuudesta varoittavat raamatunohdat kirjoitit? Jos minua tarkoitit, voin sinulle kertoa, että minulle maistuu sekä veriletut että jokapäiväiset sapatin levot, joten en pidä lauantai ja sunnuntaipäiviä maanantaipäiviä parempana!

        Joten se siitä alkeisvoimien alle alistumisesta!

        sinulle alkeisvoimaksi? Mikä mahtaa olla sitten voimasi?


      • ekivaari kirjoitti:

        Mohikaani, lainalaisuudesta varoittavat raamatunohdat kirjoitit? Jos minua tarkoitit, voin sinulle kertoa, että minulle maistuu sekä veriletut että jokapäiväiset sapatin levot, joten en pidä lauantai ja sunnuntaipäiviä maanantaipäiviä parempana!

        Joten se siitä alkeisvoimien alle alistumisesta!

        5 "Ja nyt sanoo Herra, joka on minut palvelijakseen valmistanut hamasta äitini kohdusta, palauttamaan Jaakobin hänen tykönsä, niin että Israel koottaisiin hänen omaksensa - ja minä olen kallis Herran silmissä, minun Jumalani on tullut minun voimakseni - "


    • Amos7

      Tarkoitat varmaan kun kannustin pitämään lepopäivän ilman lainalaisuutta?

      Laki on kaikille Paavali kirjoittaa asiasta hyvin selvästi esim. Room. ja Gal. kirjeissä. Jeesus on lainloppu, vanhurskaudeksi jokaiselle joka uskoo.

      Juutalaiset kristityt ei tienneet että pakanatkin voivat pelastua, ennenkuin Pietari näki näyn ja hänet haettiin Korneliuksen kotiin. Siellä koko perhekunta pelastui ja Pietari toi terveiset muille ja uskovat iloitsivat, että niin on siis pakanoillekin saarnattava parannusta syntien anteeksi saamiseksi.

    • hyvää, sanoi.....

      Älä välitä joistakin ymmärtämättömistä. Kirjoitit asiaa!NoLo alias LoNo

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      206
      2459
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      40
      1624
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      141
      1276
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      291
      1063
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      313
      1025
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      1012
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      22
      965
    8. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      926
    9. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      19
      804
    10. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      773
    Aihe