Näin sitten...kaikki meni alta. Ei jäänyt jäljelle kuin rippeet ja nekin on palasina. Ei mitään, ei sielun toveria, ei mitään, ei muuta kuin syvä haava sydämessä ja se vuotaa, voi luoja että se vuotaa. Tuntuu kuin silmäni vuotaisivat sydämen kautta. Koskee, koskee niin kovin paljon. Tekisi mieli tappaa itteni mutta en voi kun lupasin jo etten tapa itteäni. En pysty olemaan Sun vierelläsi, se sattuu ja on
kipeää. Sä olit mun, mun oma pikkutyttö. Meillä oli niin kovin kivaa ja kaikkea. Nyt on särkynyt sydän ja jäinen veitsi viiltää syvälle. Se vuotaa, ja sitä riittää. Se on ehtymätön kaivo ja se veitsi kääntyy haavassa joka kerta kun olen Sun lähelläsi.
Yö, yksinäinen yö. Sä torjuit mun käteni, en pysty. En pysty olla Sun vieressä ellen koske Sua. Olet siinä, mutta oikeastaan olet kilometrin paksuisen seinän takana. Näen, en voi koskea, en voi tuntea. Mä kuolen! Nämä kyyneleet, ne vuotaa meille, kaikella kivalle mitä meillä oli. Kaikki ne kivat hetket ensi
tapaamisestamme eiliseen. Ne hauskat sekoilut kääntyivät murhaavaksi viikatteeksi joka niitti jalat alta. Sen käsi on nopea, se käy käden käänteessä. Sitä kasvaa yhteen 3,5 vuotta ja sekunnissa se niittää sen kaiken...KAIKEN - IHAN KAIKEN, jättäen jälkeensä tyvet jotka kuihtuvat. Mä pelkään, pelkään niin kovin paljon tulevaa yksinäisyyttä.
Mihin mä enää turvaudun? miksi mun pitäis enää mitään tehdä? Mille minä nyt elän? Miksi menisin koulun loppuun? Miksi tekisin paskaakaan? Ei ole syytä? Sydän jäähtyy ja valuu tyhjiin. Jää vain ontto ja tyhjä kuori joka on niin kylmä ettei siellä mitään kasva. Miksi semmoista pitäisi säilyttää? Mitä sellaisella sydämellä tekee?
Niin kauan mä tätä hetkeä pelkäsin. Voi luoja. Kaikki muistuttaa minua Susta. Vastaan kävelevät ihmiset, muut parit, julkinen musiikki, kahvilla istuessani vastapäätä oleva tyhjä tuoli, auravat pariskunnat. Mä näen Sut kaikkialla. Mä tiesin et me erotaan jo ennenkuin juteltiin. Miksi kaiken piti päättyä näin, miksen voinut jäädä auton alle ja kuolla mieluummin, miksi minua ei tapettu kadulla tai mitään vastaavaa? Miksi sen
piti mennä juuri näin? MIKSI!!!!!!!!!!!!!!!!!
Joo, eletään vaan saman katon alla ihan normaalisti - en mä pysty, mä itken jos joudun olee yöllä Sun vierellä ja en saa koskea. Mä kaipaan kosketusta, hiusten silitystä, hellyyttä. Vittu, vasta menny pari tuntia erosta ja nyt on jo kauhea olo. Mitä se on viikon päästä. Alkaa talvi, takatalvi joka tappaa kaikki
kevään kukkaset ja uudet alut. Se jäätää maan ja tekee sen liukkaaksi ja kiiltäväksi. Siitä voi nähdä oman kuvansa. Mitään ei mene läpi. Mua ei voi nähdä, mä meen suojaan, vedän sen saman kilven taas esiin kuin vuosia sitten. Sata kertaa vahvemman, en anna enää mua satuttaa. Rakasta itseäsi. Se on se juttu. Se ei
satu. Ystäviä saa olla mutta kilpeen ei saa tulla säröjä. Ole kylmä, ole luja. Pakene pieni poika pakene. Juokse kauas ja älä katso taaksesi. Aja pois tunkeilijat. Ansoita alueet ja pysy ihan hiljaa paikallasi pienellä omalla saarellasi. Katso kuinka muut purjehtivat ohitsesi ja katso niiden loistoa. Loistoa jonka
näet jäästä allasi.
Kyynel, surua täynnä oleva kyynel. Se ottaa vanhaa kasvustoa sisältä ja tuo sen ulos. Se kyntää rakkauden sadon ennenaikojaan. Kyynel, tuo pieni pisara ihmisen poskella. Niin voimakastunteinen, niin paljon tunteita
sisältävä pisara. Se valuu pois, pois pitkin poskea ja katoaa. Tulee toinen, kolmas jne. Kyyneleet puhdistaa sydämen sairaudesta. Kun viimeinen pisara valuu nenänvierttä pitkin on sydän hiljaa, kuuntelee ja aistii.
Se odottaa, milloin tuo jäinen veitsi vedetään ulos, jäätäen haavan kiinni. Hiljaisuus, täydellinen hiljaisuus. Yksinäisyys, Täydellinen yksinäisyys. Ei ole ontto tuo sydän, päinvastoin on se täynnä tuota kaikkea. Se ei syki, se ei vie eteenpäin. Hiljaa paikallaan, kuin odottaen. Kaikki sen tietää jotka ovat katsoneet yöllä ikkunasta ulos. Se tunne, se tuntemattomuus, se pelokkuus, se kaikki outo ja tuntematon mikä
pimeydessä odottaa...Se kaikki tuntematon mikä pimeydessä odottaa...Hiljaisuus...ja siitä kumpuava yksinäisyys.
Katsoessa kelloa näkee sekunttien menevän. Hitaasti, erittäin hitaasti. Viisarit menee eteenpäin. Katsoessa kelloa tiedät että odotat jotain, jotain ja tiedät että se tulee ennenpitkään. Menee minuutti, toinen.
Lähestyt päämäärää. Se näkyy horisontissa kuin uhkaava ukkosmyrsky. Torkahdat hetkeksi kellon viereen ja heräät myrskyyn. Näet että olet jo myöhässä. Ei ole mitään enää tehtävissä, ei mitään. Se hetki oli ja meni. Sitä ei koskaan tule uudestaan. Toivot että voisit kääntää aikaa taaksepäin. Aukaiset kellon, tiedät että sulla on voima tehdä niin. Siirrät viisaria taaksepäin ja suljet kellon. Se käy, hitaasti. Kuluu sekuntti, tiedät että myrsky tulee tietyllä hetkellä. Odotat ja odotat. Sekuntti, toine, kolmas. Hätkähdät kun huomaat kellon pysähtyneen tietämättäsi. Hetkeä ennen myrskyä. Katsot ikkunasta ulos. Ei mitään, ei ketään missään. Hetki on pysähtynyt. On hiljaista, pimeää. Et tiedä missä olet, et tiedä miten tulit sinne. Huudat mutta ääntäsi ei kuulla. Et ole koskaan ollut näin yksi elämässäsi. Tiedät tunteeni. Tiedät pelkoni. Mutta tällä kertaa olet itse samassa tilanteessa. On pimeää, tulee kylmä. Olet eksynyt. Ei valoa, ei opasteita. Kaikki on poissa, vai oliko niitä edes koskaan tulee mieleesi. Mikä tämä paikka on kysyt itseltäsi ja huomaat, olet edelleen siinä, katsot ikkunasta ulos ja näet vain pimeyttä. Tunnet kylmenevän
sydämesi, hidastuneen sykkeesi. Tiedät olevasi poissa.
kipeää. Sä olit mun, mun oma pikkutyttö. Meillä oli niin kovin kivaa ja kaikkea. Nyt on särkynyt sydän ja jäinen veitsi viiltää syvälle. Se vuotaa, ja sitä riittää. Se on ehtymätön kaivo ja se veitsi kääntyy haavassa joka kerta kun olen Sun lähelläsi.
Yö, yksinäinen yö. Sä torjuit mun käteni, en pysty. En pysty olla Sun vieressä ellen koske Sua. Olet siinä, mutta oikeastaan olet kilometrin paksuisen seinän takana. Näen, en voi koskea, en voi tuntea. Mä kuolen! Nämä kyyneleet, ne vuotaa meille, kaikella kivalle mitä meillä oli. Kaikki ne kivat hetket ensi
tapaamisestamme eiliseen. Ne hauskat sekoilut kääntyivät murhaavaksi viikatteeksi joka niitti jalat alta. Sen käsi on nopea, se käy käden käänteessä. Sitä kasvaa yhteen 3,5 vuotta ja sekunnissa se niittää sen kaiken...KAIKEN - IHAN KAIKEN, jättäen jälkeensä tyvet jotka kuihtuvat. Mä pelkään, pelkään niin kovin paljon tulevaa yksinäisyyttä.
Mihin mä enää turvaudun? miksi mun pitäis enää mitään tehdä? Mille minä nyt elän? Miksi menisin koulun loppuun? Miksi tekisin paskaakaan? Ei ole syytä? Sydän jäähtyy ja valuu tyhjiin. Jää vain ontto ja tyhjä kuori joka on niin kylmä ettei siellä mitään kasva. Miksi semmoista pitäisi säilyttää? Mitä sellaisella sydämellä tekee?
Niin kauan mä tätä hetkeä pelkäsin. Voi luoja. Kaikki muistuttaa minua Susta. Vastaan kävelevät ihmiset, muut parit, julkinen musiikki, kahvilla istuessani vastapäätä oleva tyhjä tuoli, auravat pariskunnat. Mä näen Sut kaikkialla. Mä tiesin et me erotaan jo ennenkuin juteltiin. Miksi kaiken piti päättyä näin, miksen voinut jäädä auton alle ja kuolla mieluummin, miksi minua ei tapettu kadulla tai mitään vastaavaa? Miksi sen
piti mennä juuri näin? MIKSI!!!!!!!!!!!!!!!!!
Joo, eletään vaan saman katon alla ihan normaalisti - en mä pysty, mä itken jos joudun olee yöllä Sun vierellä ja en saa koskea. Mä kaipaan kosketusta, hiusten silitystä, hellyyttä. Vittu, vasta menny pari tuntia erosta ja nyt on jo kauhea olo. Mitä se on viikon päästä. Alkaa talvi, takatalvi joka tappaa kaikki
kevään kukkaset ja uudet alut. Se jäätää maan ja tekee sen liukkaaksi ja kiiltäväksi. Siitä voi nähdä oman kuvansa. Mitään ei mene läpi. Mua ei voi nähdä, mä meen suojaan, vedän sen saman kilven taas esiin kuin vuosia sitten. Sata kertaa vahvemman, en anna enää mua satuttaa. Rakasta itseäsi. Se on se juttu. Se ei
satu. Ystäviä saa olla mutta kilpeen ei saa tulla säröjä. Ole kylmä, ole luja. Pakene pieni poika pakene. Juokse kauas ja älä katso taaksesi. Aja pois tunkeilijat. Ansoita alueet ja pysy ihan hiljaa paikallasi pienellä omalla saarellasi. Katso kuinka muut purjehtivat ohitsesi ja katso niiden loistoa. Loistoa jonka
näet jäästä allasi.
Kyynel, surua täynnä oleva kyynel. Se ottaa vanhaa kasvustoa sisältä ja tuo sen ulos. Se kyntää rakkauden sadon ennenaikojaan. Kyynel, tuo pieni pisara ihmisen poskella. Niin voimakastunteinen, niin paljon tunteita
sisältävä pisara. Se valuu pois, pois pitkin poskea ja katoaa. Tulee toinen, kolmas jne. Kyyneleet puhdistaa sydämen sairaudesta. Kun viimeinen pisara valuu nenänvierttä pitkin on sydän hiljaa, kuuntelee ja aistii.
Se odottaa, milloin tuo jäinen veitsi vedetään ulos, jäätäen haavan kiinni. Hiljaisuus, täydellinen hiljaisuus. Yksinäisyys, Täydellinen yksinäisyys. Ei ole ontto tuo sydän, päinvastoin on se täynnä tuota kaikkea. Se ei syki, se ei vie eteenpäin. Hiljaa paikallaan, kuin odottaen. Kaikki sen tietää jotka ovat katsoneet yöllä ikkunasta ulos. Se tunne, se tuntemattomuus, se pelokkuus, se kaikki outo ja tuntematon mikä
pimeydessä odottaa...Se kaikki tuntematon mikä pimeydessä odottaa...Hiljaisuus...ja siitä kumpuava yksinäisyys.
Katsoessa kelloa näkee sekunttien menevän. Hitaasti, erittäin hitaasti. Viisarit menee eteenpäin. Katsoessa kelloa tiedät että odotat jotain, jotain ja tiedät että se tulee ennenpitkään. Menee minuutti, toinen.
Lähestyt päämäärää. Se näkyy horisontissa kuin uhkaava ukkosmyrsky. Torkahdat hetkeksi kellon viereen ja heräät myrskyyn. Näet että olet jo myöhässä. Ei ole mitään enää tehtävissä, ei mitään. Se hetki oli ja meni. Sitä ei koskaan tule uudestaan. Toivot että voisit kääntää aikaa taaksepäin. Aukaiset kellon, tiedät että sulla on voima tehdä niin. Siirrät viisaria taaksepäin ja suljet kellon. Se käy, hitaasti. Kuluu sekuntti, tiedät että myrsky tulee tietyllä hetkellä. Odotat ja odotat. Sekuntti, toine, kolmas. Hätkähdät kun huomaat kellon pysähtyneen tietämättäsi. Hetkeä ennen myrskyä. Katsot ikkunasta ulos. Ei mitään, ei ketään missään. Hetki on pysähtynyt. On hiljaista, pimeää. Et tiedä missä olet, et tiedä miten tulit sinne. Huudat mutta ääntäsi ei kuulla. Et ole koskaan ollut näin yksi elämässäsi. Tiedät tunteeni. Tiedät pelkoni. Mutta tällä kertaa olet itse samassa tilanteessa. On pimeää, tulee kylmä. Olet eksynyt. Ei valoa, ei opasteita. Kaikki on poissa, vai oliko niitä edes koskaan tulee mieleesi. Mikä tämä paikka on kysyt itseltäsi ja huomaat, olet edelleen siinä, katsot ikkunasta ulos ja näet vain pimeyttä. Tunnet kylmenevän
sydämesi, hidastuneen sykkeesi. Tiedät olevasi poissa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Nonni, nyt kun olet saanut punnattua tuon kaiken pahanmielen sisältäsi maailmaan, on aika nousta sieltä masennuksen suosta, oki?
"Ei saa jäädä tuleen makaamaan", tiesivät sanoa jo rintamallakin ;-)
Eli nyt sitten vain pää pois siiven alta ja ihmisten pariin, omien haavojen nuolemisesta ei saa kuin kielensä kipiäksi... tiiätkös :-)
Ole sitkiä sissi ja näytä mailmalle että tästä noustaan vielä.. olihan alussakin vain "suo, kuokka ja Jussi"...kele! ;-)
Elämä jatkaa kulkuaan, älä jää paikoillesi, haavat paranee ja paha mieli hellittää aikanaan kyllä... tänään vain se on tärkeää miten aiot itseäsi piristää. Edes vähäsen :-)
Myötätuntoa ja sympatiaa sinulle!!
Tiedän nyt tarkalleen tuon tunteen. Minulle kävi sama asia noin 15min sitten. Tuntuu uskomattoman pahalta. Kädet tärisee, itkettää, muttei oikein pysty edes itkemään. Kunpa ei olisi tunteita, niin ei tuntuisi näin pahalta. Tuntuu todellakin siltä, että olen yksin tässä maailmassa. Sattuu. sattuu niin perkeleesti!
Kaikesta tuskasta ja itkusta huolimatta (tiedän, tiedän; sydän meinaa pakahtua ja pää räjähtää, aivoissa ei pyöri mikään muu asia kuin menetetyn kasvot, yhteiset HYVÄT hetket..) ottakaa itteenne niskasta kiinni ja katselkaa huomiseen. Aurinko paistaa risukasaankin.. niin se teki minunkin kohdallani. Ystävien joukkoon, siellä pääsee yllättävän nopeasti jaloilleen. Ei missään nimessä yksinoloa ja masentelua kotosalla, se vie vain syvemmälle...