ovat hyväksyneet sinut taloon taikka perheeseen?
Oletko ollut toivottu miniä vaiko onko jotain ollut hampaankolossa?
Onko miehesi toivonut lapsia kanssasi vai vältellyt asiasta puhumista?
Entäs appivanhemmat?
Onko kenellekkään paljastunut hyväksikäyttö jossa on koko suku ollut mukana?
Oman mieheni vanhemmat eivät edes tienneet että mieheni oli naimisissa täällä ja asia paljastui hänen veljelleen ja siskolleen vasta myöhemmin minun soittaessani veljen kotinumeroon(luulin että kyseessä oli hänen isänsä, näin minulle oli kerrottu.
Omast maasta tuli entinen tyttöystävä jolta mies sai kondylooman ja nyt heillä on 3 ja 1/2 vuotias poikalapsi.Erosimme vuonna 2001 lopullisesti siihen saakka tapailimme asumuseromme jälkeen aika ajoin.
Sain kutsun mieheni maahan jos olisin säästänyt matkat ja olisin asunut paikallisella turistirannalla jonne mies olisi matkustanut minua tapaamaan omasta kotikaupungistaan.Kieltäydyin koska mielestäni vielä silloin hänen vaimonaan olisin ollut oikeutettu oleskelemaan ihan miehen omassa kotikaupungissaan ja jopa vierailemaan hänen vanhempiensa luona.
Nyt mies on suomen kansalainen entinen tyttöystävä on siis hänen vaimonsa ja heillä on tuo lapsi yhdessä.Mies sanoo vielä tänäkin päivänä ettei ole tietääkseen tehnyt minulle mitään pahaa.Ilmoitteli vain että vaimo hakkaa että pääsi turvakotiin ja valehteli pariterapiassa vaikka mitä että sai syyn(mies)lähteä pois ja purkaa avioliiton.Laitoin kopiot myöhemmistä matkoista hänen kanssaan tallinnaan asumuseromme aikaan ja tyttöystävän heidän kielen kirjeestä jonka sain osoitteeseeni 2 viikkoa häittemme jälkeen Uville.Eihän uvi mitään enää voi tehdä kun mies on suomen kansalainen.
Erään koulun sivuilta sain tietää koska mieheni oli siellä töissä tuon entisen tyttöystävän nimen sukunimi oli tosin jo mieheni sukunimi ja niin paljastui tämäkin farssi.
Onko kenelläkään vastaavaa ja miten asiat ovat sen jälkeen menneet onko Uvi:lta tullut mitään vastinetta vai ovatko viitanneet kintaalla?
Oletko ollut toivottu miniä vaiko onko jotain ollut hampaankolossa?
Onko miehesi toivonut lapsia kanssasi vai vältellyt asiasta puhumista?
Entäs appivanhemmat?
Onko kenellekkään paljastunut hyväksikäyttö jossa on koko suku ollut mukana?
Oman mieheni vanhemmat eivät edes tienneet että mieheni oli naimisissa täällä ja asia paljastui hänen veljelleen ja siskolleen vasta myöhemmin minun soittaessani veljen kotinumeroon(luulin että kyseessä oli hänen isänsä, näin minulle oli kerrottu.
Omast maasta tuli entinen tyttöystävä jolta mies sai kondylooman ja nyt heillä on 3 ja 1/2 vuotias poikalapsi.Erosimme vuonna 2001 lopullisesti siihen saakka tapailimme asumuseromme jälkeen aika ajoin.
Sain kutsun mieheni maahan jos olisin säästänyt matkat ja olisin asunut paikallisella turistirannalla jonne mies olisi matkustanut minua tapaamaan omasta kotikaupungistaan.Kieltäydyin koska mielestäni vielä silloin hänen vaimonaan olisin ollut oikeutettu oleskelemaan ihan miehen omassa kotikaupungissaan ja jopa vierailemaan hänen vanhempiensa luona.
Nyt mies on suomen kansalainen entinen tyttöystävä on siis hänen vaimonsa ja heillä on tuo lapsi yhdessä.Mies sanoo vielä tänäkin päivänä ettei ole tietääkseen tehnyt minulle mitään pahaa.Ilmoitteli vain että vaimo hakkaa että pääsi turvakotiin ja valehteli pariterapiassa vaikka mitä että sai syyn(mies)lähteä pois ja purkaa avioliiton.Laitoin kopiot myöhemmistä matkoista hänen kanssaan tallinnaan asumuseromme aikaan ja tyttöystävän heidän kielen kirjeestä jonka sain osoitteeseeni 2 viikkoa häittemme jälkeen Uville.Eihän uvi mitään enää voi tehdä kun mies on suomen kansalainen.
Erään koulun sivuilta sain tietää koska mieheni oli siellä töissä tuon entisen tyttöystävän nimen sukunimi oli tosin jo mieheni sukunimi ja niin paljastui tämäkin farssi.
Onko kenelläkään vastaavaa ja miten asiat ovat sen jälkeen menneet onko Uvi:lta tullut mitään vastinetta vai ovatko viitanneet kintaalla?
Vastaukset 9
Vanhimmat
:/ tuskin kaikkein törkein kuitenkaan. Näitä sattuu valitettavasti. Onkin tästä tarinasta muistettava: käykää ihmeessä tutustumassa miehenne kotimaahan, sukuun ja ystäviin ennen papin aamenta. Monilta mahdollisilta ikäviltä yllätyksiltä vältytään.
Suomen kansalaisuutta ei tietääkseni niin vain peruuteta.
..että mistä maasta tää eksäsi on? On meinaan hiukan vastaavanlaisia kokemuksia tullut korviin mm. kosovoista, sekä turkkilaisista. Ihan mielenkiinnosta siis kyselen ja kauhistelen tarinaasi edelleen niin että puistattaa. Henkisesti olet kova jos tuon olet kestänyt ja vielä elämä jatkuu normisti. Luotto miehiin varmaan on aika heikko. Jaksamista!
itä-euroopasta, bulgarialainen 1995 tuli suomeen.
Miehet ovat miehiä joitain eroja on eri kansallisuuksien välillä mutta luulisin että suurin ero on siinä kuka lähtee omasta maasta pois ja millä mentaliteetilla?Jotkut miehet eivät koskaan kasva aikuiseksi ja oireet ilmenevät erilaisina eri kulttuureista ja tarpeista johtuen.Toisissa kulttuureissa länsimaalainen aikuisuus on tuntematon käsite jo kulttuurista johtuen täällä niin lapsellinen käytös on aivan normaalia.Bulgaria tietääkseni kuitenkin on aika eurooppalainen käsitteiltään mutta kuitenkin kurja maa josta ei poliittista turvapaikkaa saa joten muut keinot ovat joillekkin sen kansalaisille sallittuja.On siellä varmasti hyviäkin ihmisiä jotka paikallisista oloista huolimatta sinnittelevät siellä.
Olisi kivaa tutustua oikeisiin ulkomaalaisiin joilla on hyvät jauhot pussissa eikä aina se sika säkissä.Joitakin opiskelijoita olenkin tavannut mutta heissäkin on eroja, ne jotka tuleva kolmansista maista ovat haluamassa naimisiin herkästi ja ne jotka tulevat ETA:n sisältä eivät.
Koen olevani hyväksytty tyttöystävä, josta poikaystävän vanhemmat eivät ajattele mitään pahaa. Oikeastaan he ihmettelevät sitä, kuinka hyvin pärjään, kun asun yksin, opiskelen korkeakoulussa ja hoidan asiani mallikkaasti. Heillä päin kun lapset asuvat kotona suunnilleen siihen asti, kun valmistuvat yliopistosta tai muuttavat puoliskonsa kanssa yhteen tai menevät kunnon päivätyöhön. Naimisiin menosta, lapsista ja kaikista muista käytännön asioista on juteltu, vaikkei yhdessäasuminen ole mahdollista vielä vuosiin. Kummalekaan meistä ei naimisiin meno ole mikään must -juttu. Katsellaan päivä kerrallaan aina tapaamisesta tapaamiseen. Menneisyydestäkään ei ole löytynyt mitään epäilyttävää tai muuta mistä pitäisi olla erityisen huolissaan. Ihan perusnormaalista eurooppalaisesta perheestä on kyse :)
Itse asiassa molemmat meistä on hyväksytty ja otettu erittäin hyvin perheenjäseneksi. Koska asumme eri maissa, näemme nelisen kertaa vuodessa ja täten yleensä vuorotellen visiteerataan toisten luona. Molempien perheet odottavat innolla taas jälleennäkemistä ja kyselevät kuulumisia jne.
Minusta tuntuu, että molemmat perheet on yhtä mieltä siitä, että kumppani on toiselle oikein sopiva... opiskelemme molemmat, olemme ahkeria, tunnollisia, samanoloisia, joten siinäkin mielessä vanhemmilla ei ole ollut "tottumista"
Vaikka puhummekin eri kieliä, kaikki sujuu mallikkaasti. Ei ole ollut lainkaan kieliongelmia. Jos tarpeen minä tulkkaan perheelleni. Poikaystävän perheen kanssa puhun heidän kieltään.
Me olemme molemmat tietyllä tavoin "vakavia", että haluamme valmistua, saada hyvän työpaikan, rakentaa pikkuhiljaa omaa elämää yhdessä, kun kerran nyt joudutaan asumaan erillään. Mutta olemme kyllä puhuneet lapsien teosta, naimisiinmenosta ja molemmilla on aivan samankaltaiset ajatukset siitä mitä ja milloin...
Hyvin on mennyt nämä pari vuotta ja vielä ne toise t pari vuotta jäljellä...
Vierailimme yhdessä mieheni kotimaassa jo ennen naimisiin menoa. Tutustuin miehen perheeseen, ja kaikki suhtautuivat heti alusta alkaen todella hyvin suhteeseemme.
Juttelen välillä miehen perheen kanssa Skypellä, anoppilassa vierailemme noin kerran vuodessa.
Mieheni oli 30-vuotias kun tapasimme. Tämän vanhemmat olivat pojan loputtomasta sinkkuilusta maailmalla jo ihan epätoivoisia. Yhdessä välissä jo epäilivät oliko poika ollenkaan naisista kiinnostunut... Sitten kun poika ilmoitti vanhemmilleen tavanneensa suuren rakkautensa ja että me tahdomme naimisiin ja perustaa perheen, minut otettiin perheessä vastaan kuin taivaan lahja. Juttelin heti seurustelun toisella viikolla koko perheen kanssa skypessä, myös näimme kaikki toisemme. Mielestäni se oli melkein liiankin vauhdikasta sukulaisiin tutustumista. Omalle perheelle kerroin vasta viikkoja sen jälkeen. 3kk seurustelun jälkeen toin poikaystävän Suomeen kotiporukoika tapaamaan.
Jos mies jostain kummasta syystä tekisi ap kertomuksen tapaiset temput niin en ymmärtäisi tätä maailmaa ja elämää enää ollenkaan.
Minua on kohdeltu oikein hyvin kun olen miehen kotimaassa vieraillut. Aina saa sellaista huolenpitoa, ettei ennen ole tullut koettua. Lahojakin tykkäävät kovasti ostella. Viime kerralla olivat kenkäni kuulemma aivan liian huonossa kunnossa, niin sitten mentiin ostamaan uudet :-). Käymme miehen maassa muutaman kuukauden välein, kun tuo matkustaminen sinne on niin halpaa, eikä sinne kovin pitkä matkakaan loppujen lopuksi ole, junalla taittuu parissa päivässä.
Veljet ainakin tykkäävät vieläkin. Sillon ennen naimisiin menoa kävin Bangladeshissa ja kaikki kynnellekykenevät miehen sukulaiset kävivät katsomassa kuin häkkieläintä. Mukaviahan he kaikki olivat sain erikoiskohteluakin. (sanoin kerran, että en jaksa syödä enää riisiä niin perheen isä kipaisi torilta halemassa paikallisen
kanahampurilaisen ja jos sanoin pitäväni jostain ruuasta palvelijoiden piti varmistaa, että sitä ruokaa oli saatavilla)
Minusta otettiin valokuvia ja minulle annettiin lahjoja lapset leikkivät kanssani ja kaikki varmistivat, että viihdyn. Miehen äiti lahjoitti minulle sarin (sattu vielä sopivaa kokoa,kun taas miehen siskon ostama paita oli pääntiestä liian pieni, kävivät vaihtamassa sen).
En tiedä olinko toivottu miniä, en ole muslimi, mieheni äiti taas on harras muslimi. Mies (enkä minä) ei halua lapsia vielä, veljien mielestä olisi aika.
No, nyt en kyllä tiedä miten avioliitto jatkuu sen hairahdukseni jälkeen. Ilmeisesti juttu kiertää kylällä kun Ahmedkin on kuullut sen ja tässä yhtenä päivänä sanoi, että nyt sinulla "bidral" on paljon ongelmia mutta älä pelkää, minä en kerro sinun miehelle (eipä auta olla kertomatta kun hän tietää sen jo mutta onhan se kiva, että miestäni ei enempää kiusattaisi asialla).
Joku Afgaani oli asioikseen tullut miehelle selittämään, että olin häirinnyt häntä ja sanonut hänelle, että painuis takaisin sinne Afganistaniin (vaikka en ole kyseistä tyyppiä nähnyt juuri milloinkaan) Tästäkös mies oli vihainen minulle onneksi miehen veli on niin ystävällinen eikä usko mitään pahaa minusta... vaikka syytä ehkä olisi.
Yhdessä on vielä nukuttu, miehen vaatteet on vieläkin pakattuna olohuoneenlattialla ja hän lähtee kuukaudeksi kotimaahansa. Aina hän illalla varoittaa, että jos nyt silloin kun hän on poissa joku muu mies tulee niin hän varmaan tekee jotain minulle... pelottavaa ja toisaalta oikeutettua. (en usko että sentään tappaa mutta varmasti rahoituslakkaa ja hän muuttaa heti pois).
Vieläkin hän on kokoajan eroamassa, koska ei voi elää petturin kanssa ja toisaalta meillä menee minun mielestä paljon paremmin kuin ennen tätä tilannetta. Puhumme paljon emme riitele juuri yhtään, seksiäkin on ollut sopivasti ja muutenkin minun mielestäni olemme paljon läheisempiä.
Vihaisena mies sanoi, silloin kun asia paljastui että hän ei voi ottaa minusta heti eroa, koska hän uskoi minuun niin paljon, olisi halunnut elää minun kanssani onnellisena, että siksi hän näytti minut koko suvulleen ja kavereilleen. Nyt, jos ero tulee, ei voi heti lopettaa, koska hän ei tiedä mitä hän sanoo äidille ja perheelleen, sillä he kuulema pitävät minusta ja toisaalta hän haluaisi kaikesta huolimatta yrittää minun kanssa, vaikka se on kuitenkin mahdotonta kun olen pettänyt hänet.
Itse en haluaisi erota mutta en voi elää myöskään epävarmuudessa. Pidän kovasti miehen veljistä ja kavereista (eräistä liikaakin) pelkään menettäväni kaikki kontaktini heihin, jos ero tulee, vaikka mies sanookin, että voimme olla hyviä ystäviä eronkin jälkeen. Minun pitäisi kuulema antaa hänelle lupa mennä uusiin naimisiin mutta sitä lupaa saa hän kyllä odotella.