Jos on katellut samaa naamaa vuosia se alkaa kyllästyttään ja onhan niitä erillaisia elämäntilanteita jotka ajavat ihmiset hakemaan lohtua, erillaisuutta, jännitystä, läheisyyttä, hellyyttä, ymmärtämystä.
Elämä sen saman kanssa alkaa mennä niin tavalliseksi, seurustelun kiihko katoa silloin kun on asuttu saman katon alla jonkun aikaa, muutama kuukausi jo riittää.
Sitähän voi verrata vaikka sisarrussuhteeseen kun on monta vuotta asunut kotona voi sitten jo lähtee muualle mutta kun on sidottu(naimisissa) pitää palata aina kotia takaisin, se puoliso muuttuu liian tavalliseksi perhenjäseneksi.
Jossain perheessä olen kuullut miehen kutsuvan vaimoa äidiksi, eli vaimo alkaa tuntumaan omalta äidiltä ja mies omalta isältä.
Josain vaiheessa molemmat puolisot käyvät hakemassa jotain jännitystä eläämään.
Mikähän ihmeen kiire siinä on mennä toisen kanssa naimisiin ja tehdä lapsia, siinä vaihessa parisuhde alkaa jo nitiseen mutta en tarkoita että kaikki pettää ja eroaa mutta eikä kannattaisi seurustella vaikka vuosikausia, ei kait se naimisiin meno tuo sitä autuutta, päinvastoin. Ja suhteet vois muutenkin olla vapaampia, ei liikaa holhota toisia, annettaisin kuitenkin se oma vapaus mikä on ollut ennenkin.
Elämä sen saman kanssa alkaa mennä niin tavalliseksi, seurustelun kiihko katoa silloin kun on asuttu saman katon alla jonkun aikaa, muutama kuukausi jo riittää.
Sitähän voi verrata vaikka sisarrussuhteeseen kun on monta vuotta asunut kotona voi sitten jo lähtee muualle mutta kun on sidottu(naimisissa) pitää palata aina kotia takaisin, se puoliso muuttuu liian tavalliseksi perhenjäseneksi.
Jossain perheessä olen kuullut miehen kutsuvan vaimoa äidiksi, eli vaimo alkaa tuntumaan omalta äidiltä ja mies omalta isältä.
Josain vaiheessa molemmat puolisot käyvät hakemassa jotain jännitystä eläämään.
Mikähän ihmeen kiire siinä on mennä toisen kanssa naimisiin ja tehdä lapsia, siinä vaihessa parisuhde alkaa jo nitiseen mutta en tarkoita että kaikki pettää ja eroaa mutta eikä kannattaisi seurustella vaikka vuosikausia, ei kait se naimisiin meno tuo sitä autuutta, päinvastoin. Ja suhteet vois muutenkin olla vapaampia, ei liikaa holhota toisia, annettaisin kuitenkin se oma vapaus mikä on ollut ennenkin.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ootko sä sitä mieltä siis että toisen pitäis antaa pettää??! Et pitäis saada käydä vieraissa jotta kiinnostus toiseen ei katois.. Mun mielipide on se et jos täytyy käydä vieraissa niin sitä elämänkumppania ei todella rakasta ja on parempi erota. Mun mielestä toi on jo ideana tosi törkeä että "alanpa nyt seurustelemaan mutta sovin sen jätkä/muija kaverini kanssa et saadaan pettää jos halutaan" Eihän suhteessa ole järjen häivää silloin.. En ymmärrä sinua ja mielipiteitäsi!
että pitäisi pettää mutta jos ei liikaa kahlita eli omisteta toista niin olisi varmasti paljon helpompi olla. Eikä sitä tarvitse sopia että käydään vieraissa mutta jos on oma vapaus ei välttämättä tarvi käydäkkään vieraissa kun huomaa että toinen antaa tilaa. Ehkäpä et ymmärtänytkään mitä tarkoitin.
Minun mielipide on että voi varmasti rakastaa puolisoaan vaikka nyt sattuis hairahtuun vieraisiin eikä varmasti kannata erota.
totta, mitä puhuit tilan antamisesta. Jotkut naiset (etenkin)alkavat aika nopeasti seurustelun/yht.muuton jälkeen puhumaan kaikesta 'ME'-muodossa. Jos kysyy mitä olet tehnyt tms. "ME käytiin Timon sukulaisissa.." jne. Tarkoitan tällä sitä, että minusta liian moni alkaa elämään elämäänsä puolisonsa kautta. Omat kaverit jäävät ja silloin harvoin kun niitä tapaa pahimmassa tapauksessa on huono omatunto, ettei ole siellä kotona. Jotkut ihmiset kaikenlisäksi kuvittelevat, että 'ME'-tilan aikaansaaminen on jokin tavoite tai ihannetila. Silloin on kyllä 'vapaus' kaukana... (enkä tarkoita tällä pettämistä).
olen myös samaa mieltä kanssasi, että joku saattaa hairahtua todella pettämään vaikka rakastaisikin puolisoaan.
voihan sitä jäädä kattomaan, kun itsetunto tuhotaan ja mielenterveys viedään valehtelemalla, kunnioittamatta ketään, vain himon perässä juokseminen on se tärkein asia elämässä.
Lohduksi kuitenkin, että se mas. noin 600 yhdyntää sen uudenkin kanssa tällasille paskoille riittää, sitt taas on kaikki niin karvasta ja tylsää mut ittessä ei oo mitään vikaa, oma elämä HEILTÄ menee pilalle jos jatkaa vakisuhteessa.
Kun ei ymmärretä, että silloin kun kaikki tympii, pitäis otta itseään niskasta kiinni. OMAT tunteet ovat oman pään tuotoksia, niitä pitäisi osata käsitellä ja tulkita.
Jos niitä pakenee, matka on loputon. Pakoreitti vain mutkistuu ja pitkistyy iän myötä sitä samaa tahtia kuin omanarvontunto peittyy valheeseen ja lopulta sitten ei ole mitään.. JOS ymmärrätte, mitä tarkoitan.
Mun mielestä kannattaa erota jos käy vieraissa koska se selvästi osoittaa ettet rakasta kumppaniasi tarpeeksi koska sinun pitää käydä vieraissa
hairahtuminen ja ns.suhde toiseen ole vähän eri asioita, jos yhden kerran jossain epämääräisessä tilantteessa sattuu poikkeen vääärälle polulle, ei varmasti kannata erota, eikä kertoo siitä kellekkään mutta siten taas joku pitempi aikainen suhde on sitten aivan eri juttu, se on suunnitelmallista ja silloin on kysesssä aivan muuta.
Sinä varmaan tarkoitat tuossa sitä suhdetta koska kirjoitat tosta 600 kerran yhdynnästä sitä ei varmaankaan tehdä yhtenä iltana.
Vieraissa ei pidä käydä, mutta käydään silti. Toiset tuntevat siitä jopa huonoa omaatuntoa. Moni uskoton myös tietää rakastavansa kumppaniaan yli kaiken ja käy silti vieraissa. Ei oo elämää varten kaavaa.
ja ihastus/rakastumien toiseen ovat kummiskin eri asioita. Ei niitä voi suunnitella etukäteen.
Se, jolla itsellä on kokemusta siitä, että kahta voi rakastaa samanaikaisesti, muttei olla parisuhteessa kuin yhden kanssa, tajuaa miten vaikeaa on tasapainoitella ja vastustaa kiusausta. Kaikki eivät siihen pysty, jotkut pystyvät.
niin ovat eri asioita ja sitten joillakin on vain mielessä että nyt pitää saada vierasta ja se on suunnitelallista, jotkut ovat vuosia saman "vieraan" kanssa vain saadakseen käydä vieraissa, se on suunnitelmallista ja siinä ei välttämättä ole ihastusta eikä rakkautta, vaihtelua vain ns. seksisuhde.
Nykymaailmassa itseään voi kehittää. Jos huomaa syntyneensä huoraksi, voi mennä terapiaan ja jos on vielä köyhimyskin, voi itse kehittää itseään.
Kunkoulutusta joka lähtöön on, eikö yksilö voisi kehittää huonot ominaisuutensa pois, vaikka se onkin elämän kestävä projekti.
Minä huomasin lapsena, että olen epäluotettava. Puhuin asiasta äidilleni ja sen seurauksena aloin tietoisesti tarkkailla itseäni ja jos yhtään näyttää liukkalta pinnalta, tartun itseäni niskasta kiinni ohjaan sivuraiteelta takaisin.
Se opetti minut itsekuriin. En petä, en syö liikaa, nyt on opin alla tuomitsematta jättäminen ym.
Ydinongelma on se, että pettäjä on ihan oikeasti tunnevammainen. Jotenkin hajallinen ja rajallinen yksilö, joka ei osaa asettaa itselleen rajoja eikäö haluakaan, sehän on kuin narkomania tai mikä holismi hyvänsä.
Ei tiedetä paikaansa, ei oteta muita ihmisiä huomioon. Surutta viedään lapsilta mahdollisuus elää normaali lapsuus omien vanhempien kanssa. Monta kertaa ne kodit on olleet ihan hyviä kasvualustoja, himo ajaa puolisoista yleensä toisen matkaan. Menee pilalle 2 perhettä, jopa 8 lasta ja 4 aikuista. Ei väliä tällä, pettäjä sen kun porskuttaa ja katsoo olevansa viaton, hänhän vain "toteuttaa kerrankin itseään ja onko väärin, jos hän osaa rakastaa jotakin"...
surettaa tuo sanontasi "Jos huomaa syntyneensä huoraksi, voi mennä terapiaan ".
Kyllä se on kuules niin, ettei kukaan synny huoraksi. Ei nais-eikä miespuoliseksi sellaiseksi. Siksi toiseksi on erittäin, erittäin sopimatonta nimitellä toisia tuolla sanalla. Lue Käytöksen kultaista kirjaa.
voit määritellä onko pettäjä tunnevammainen vai ei? Veikkaisin, että tunnevammaisia löytyy myös uskollisista, ehkäpä yhtä paljon kuin pettäjistä.
No nimenomaan seurustelusuhteissa se kypsyys punnitaan. Se vaihe, jolloin huuma katoaa ja arki astuu mukaan kuvioihin, on yksi niistä kriisivaiheista, jolloin jyvät erotellaan akanoista, ts. katsotaan oliko ne kaksi ihmistä tarkoitettu toisilleen jne.
Tilan antaminen kumpuaa luottamuksesta. Eihän äitikään anna 13-vuotiaan tyttärensä lähteä ensimmäisillekään festareille (ellei se nyt sitten satu olemaan syntymäpöljä), ellei tytär varta vasten ole osoittanut olevansa luottamuksen arvoinen (enkä minäkään päästäisi koiraani vapaaksi missään metsässä, ellen tietäisi sen tottelevan minua).
Toinen juttu, mikä pitää seurustelusuhteita hengissä, on REHELLISYYS ja TOISEN KUNNIOITTAMINEN. Minusta se osoittaa kypsymättömyyttä ja helvetinmoista itsekkyyttä (joista jotkut ovat kuitenkin ylpeitä), jos pitää ensioikeutenaan mennä kairaamaan vierasta pillua/kyrpää, kun huomaa että se vakikaveri ei enää sytytä. Ei elämä ole sellaista, että koko ajan tapahtuu kaikkea säkenöivää jatkuvalla syötöllä (riippumatta siitä mitä kuvaa yhteiskuntamme haluaakin hehkuttaa), ei, vaan mukaan pitää mahtua myös aallonpohjia. Eihän pitkässä suhteessa eroottinen vetovoima VOI säilyä, JOS sitä ei vaali. Sitten oma lukunsa ovat tietysti nämä tunnevammaiset hedonistit jotka eivät voisi kuvitellakaan ottavansa muita huomioon, vaan muut ihmiset ovat heille pelkkiä kulutushyödykkeitä joissa tunteet ovat pelkkä harmillinen valmistusvirhe.
Yhdessäoloa, yhteenkuuluvuutta, luottamusta, kunnioitusta ja rakkautta pitää vaalia YHDESSÄ. Kuten aikaisemmin on mainittu, seurustelusuhteeseen tarvitaan aina kaksi. Jos toinen lähtee sivuraiteille, jotakin haurasta musertuu iäksi. Riippumatta siitä, mistä oloista ihminen on kotoisin, hän (tai noh, AINAKIN 97 %) tuntee petetyksi tultuaan epäonnistumisen, hyljätyksi tulemisen ja voimakkaan pettymisen [heh] tunteita. Tosin HYVIN SUURI joukko väittää ihan muuta, mutta ehkäpä he eivät yksinkertaisesti uskalla myöntää itselleen näitä. Sehän tekisi heistä haavoittuvia. *huh kauheaa!*
Mutta niinhän se on, ettei avioliitto tai seurustelusuhde edes sovi kaikille. Minua vain ärsyttävät ne ihmiset, jotka eivät sitä tajua ja silti haluavat yrittää jonkun onnettoman kanssa, samalla kun mielen perukoilla kareilee se hyvähinkkinen vosu tai mahtimelainen siitosori...
Nykyään aikuistutaan liian nuorena, ollaan olevinaan niin aikuista ja järkevää, ja loppupeleissä tulee kuitenkin pelkkiä ruumiita. SE on mielestäni ongelman ydin.
vahingossa kerran mieheltäni n. 20 v sitten, voinko lähteä lomamatkalle parin ystäväni kanssa. Mieheni naurahti ja sanoi ettei minun häneltä tarvitse lupaa kysyä, koska olen hänen kumppani ja aikuinen ihminen päättämään omista asioistani. Näin se on. Siksi on turha rinnastaa parisuhdetta äiti/lapsi suhteeseen.
täysin samaa mieltä!!!!
Hmh. No enhän minä ketään kumppaniaan käskekään holhota, vaan otin esimerkin siitä miten luottamus toimii eri suhteissa, ja jos miehesi kerrassaan noin suhtautuu, niin uskallanpa väittää hänen luottavan sinuun. Pointtini oli se, että luottamus pitää ansaita, ja jokaisen pitää tehdä töitä ollakseen luottamuksen arvoinen, riippumatta siitä puhutaanko äiti/lapsi- vai aviopuolisoiden suhteesta.
Kyllä olet sitten älykäs!
Tiedän. And your point was..?
Pakko sitä on joskus kirjoittaa ihan yksinkertaisistakin asioista kun täällä saatana viiskymppiset rupee etsimään itseään. Kasvaisivat isoksi.
Niinpä niin. Siksi petetään kun se toinen on niin tuttu ja turvallinen ja yllätyksetön ja tylsä ja se uusi on niin mielenkiintoinen ja jännittävä ja vaarallinen. Varsinkin jos molemmat ovat vielä kiinni entisissä suhteissaan, iik mikä jännityspiikki se onkaan tylsään elämään kun on jotain salaista ja kiellettyä! Ja voi jeesus miten vastuutonta ja tympeää saippuaoopperaa se itse asiassa onkaan.
Milloin ihmiset oikein tajuavat sen että suhteesta satavarmasti tulee tylsä ja toimimaton jos sen eteen ei tehdä töitä, töitä ja töitä? Ja milloin tajutaan se ettei suhde voi jatkuvasti olla sitä hempeää viulujen soittoa ja palavien tunteiden räiskyntää? Siitä uudestakin tulee tuttu ja tylsä muutaman vuoden päästä, ja sitten alkaa taas sama rumba. Jos suhde ei enää toimi eikä sitä saa korjattua, fiksu ihminen eroaa ennen kuin alkaa etsimään uusia viihdykkeitä itselleen. Siten säästää niin itseään kuin kumppaniaankin siltä turhalta ylimääräiseltä kivulta, surulta ja nöyryytykseltä mitä pettäminen aiheuttaa.
tulee mielestäni juuri masentavan tylsä ja toimimaton jos sen eteen on koko ajan tehtävä töitä, töitä, töitä.
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 21v. enkä ole koskaan tehnyt töitä suhteemme eteen eikä meillä ole mitään kuuluisia kirjoittamattomia sääntöjäkään. Ihan hyvin menee yhä.
No en tarkoittanut mitään hampaat irvessä vääntämistä, vaan lähinnä sitä että arkenakin jaksetaan huomioida toista. Joillakin kun se on yksistään siitä omasta viitseliäisyydestä kiinni.
Hienoa jos teillä sujuu, kaikilla ei tilanne ole yhtä onnellinen.
Mun mielest, jos ollaan suhteessa, kans ollaan vaan sen yhen kanssa eikä vieraissa käydä. Mä ainakin valitsen joko suhteen tai sinkkuelämän. Ei toiseen kyllästy, paitsi jos on liikaa tai liian vähän toisen kanssa yhessä niin suhde voi siinä kariutua.