Ihme urputusta

Minulla oli profiili vuoden alusta, nyt poissa ainakin toistaiseksi.
Olen kirjoitellut noin kymmenen kanssa ja tavannut heistä kolme.
Kaikki olivat ihan "normaaleja" miehiä ja juuri profiilinsa mukaisia.
Se "jokin" vaan puuttui eikä näistä syntynyt mitään muuta kuin ihan mukavia juttuseuralaisia.

Yhden sellaisen miehen olen nyt tavannut että tapaamisia on ollut useita ja kenties...ehkäpä ;)

Itse olen hyvin toimeentuleva, itsellinen, kuvallisella profiililla deittaillut nainen. Seurasta ei ole koskaan ollut puutetta mutta ihan kätevyyden ja ajanpuutteen vuoksi kokeilin tätäkin juttua. Ihan hyvällä menestyksellä.

Jotenkin näitä urputuksia lukiessa tulee mieleen ettei taitaisi näillä ihmisillä mikään onnistua missään deittimuodossa kun negatiivisia asioita vain kaivellaan...
2450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei sitä noin negatiivinen pidä olla toisten ihmisten deittijutskista. Eiköhän vaan toivota että ne toisetkin sen oman rakkaan löytää netistä tai netin ulkopuolelta ja hienoa että sinä olet löytänyt itsellesi mahdollisesti sen oman kullan.

Äänestä

Julkaisin pitkähkön deitti-ilmoituksen treffipalstalla. Kerroin hieman enemmän itsestäni ja asetin vain hieman rajauksia daamikanditaateille joilta toivoin yhteydenottoja. En julkaissut valokuviani ja kerroin ilmoituksessakin että kuvaa tärkeämpää on jutun luistaminen puhelimessa. Sain vastauksen kahdeksalta naiselta, heistä kaikkien kanssa vähintään pari mailia vaihdoin. Viidelle annoin puhelinnumeroni, viidestä neljä uskaltautui kanssani ääneen juttelemaan. Neljästä olen nyt kaksi tavannut kasvotusten. Molemmat olivat ihan tavallisia, kunnollisia, kivoja ja ok näköisiäkin naisia joiden kanssa oli helppo rupatella kaiken maailman asioista. Sellainen "kipinä" kuitenkin jäi puuttumaan, josta voisi jotakin hehkua ruveta puhaltamaan ja josta aikanansa roihahtaisi kunnon roihu. Mutta itse ainakin olen tähän asti, yhden deitti-ilmoituksen kokemuksella, ollut tyytyväinen tähän hommaan.

Ihme urputusta on joo näillä palstoilla. Mutta ehkä ihmiset eivät vaivaudu kirjoittelemaan tänne hyviä kokemuksiaan, vaan ainoastaan epäonnistuneet purkavat täällä turhautumistaan. Olin itsekin varsin pessimistinen aluksi koko nettideittailutouhuun, melko pitkälti perustin mielipiteeni näihin kirjoituksiin. Mutta ehkä julkaisen vielä joskus toisenkin ilmoituksen vielä. Aikaa vaan pitäisi olla valmis panostamaan tähänkin touhuun jos meinaa saada jotakin aikaiseksi...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Treffailijanainen48 kirjoitti:

Minulla oli profiili vuoden alusta, nyt poissa ainakin toistaiseksi.
Olen kirjoitellut noin kymmenen kanssa ja tavannut heistä kolme.
Kaikki olivat ihan "normaaleja" miehiä ja juuri profiilinsa mukaisia.
Se "jokin" vaan puuttui eikä näistä syntynyt mitään muuta kuin ihan mukavia juttuseuralaisia.

Yhden sellaisen miehen olen nyt tavannut että tapaamisia on ollut useita ja kenties...ehkäpä ;)

Itse olen hyvin toimeentuleva, itsellinen, kuvallisella profiililla deittaillut nainen. Seurasta ei ole koskaan ollut puutetta mutta ihan kätevyyden ja ajanpuutteen vuoksi kokeilin tätäkin juttua. Ihan hyvällä menestyksellä.

Jotenkin näitä urputuksia lukiessa tulee mieleen ettei taitaisi näillä ihmisillä mikään onnistua missään deittimuodossa kun negatiivisia asioita vain kaivellaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu