olen palasina. Tiesin tietysti, ettei koskaan olisi pitänyt alkaa suhteeseen varatun miehen kanssa. Nyt jätin hänet ja olo on kamala. Rakastan todella paljon, mutta en ala kilpaikka ykkösen kanssa. Jalat ei kanna.
Jätin miehen
ja nyt
82143
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ajan kanssa helpottaa. teit hyvän ratkaisun. Kakkosena oleminen syö itsetuntoa, alat pian taas arvostaa itseäsi. Sinulle on olemassa varmasti mies, joka on juuri sinua varten ja jolle olet ykkönen. Pää pystyyn ja rinta rottingille!
menee sotkeutumaan toisten parien väliin. Siinä menee omat sekä muiden suhteet. Missä on moraalisi?
Missäs on sen miehen moraali?
Kiitos ykkönen tuesta :)
Hyvä olis, jos edes toinen olisi se fiksumpi osapuoli. Kusipää mies nyt olis pettänyt sitä naistaan vaikka maailman tappiin asti. No ehkäpä sinäkin otit opiksesi ja kierrät tästälähtien varatut kaukaa.
minäkin olen ihan palasina...Minun jättämäni mies ei ollut kyllä kenenkään muun avoimies, ainoastaan minun miesystävä. En ollut lainkaan tyytyväinen suhteemme pidempi aikaa ja olin miettinyt eroamista. Nyt kun jätin hänet, suren niin kauheasti, en voi syödä enkä nukkua...Hänellä on jo heti treffi-profiili pystyssä ja kolme seksiseura-ilmoitusta iskurissa.
Miehet jotenkin pystyvät hypätä uusiin kelkoihin heti tiputtua vanhasta.
Järki sanoo ettei hän ole hyvä mies minulle, mutta miten näiden tunteiden kanssa olla?! Jos joku kirurgi voisi vaikka leikata ne helvetin tunteen minusta pois!
Mitä sinä hänelle merkitset ja mikä hänen tilanteensa on?
Itse olen aika lailla samassa tilanteessa paitsi, että suhde ei ole vielä ohi. Suhde tähän mieheen on kestänyt hieman yli kaksi vuotta ja se on pitkä aika minulle. Tässä ajassa olen oppinut tuntemaan tämän ihmisen ja oppinut rakastamaan häntä niin syvästi ja paljon, että sattuu ajatella sitä, etten pääsisi hänen lähelleen enää koskaan. Meillä on ollut tilanne, että olimme samassa työpaikassa ja mies kävi tällöin töissä muualla kuin kotipaikkakunnallaan. Eikä siis asunut perheensä kanssa kuin viikonloppuisin. Meillä oli siis kaikki aika toisillemme. Nyt emme näe läheskään niin usein enää ja tuntuu että minä olisin valmis odottamaan, vaikka kuinka kauan kuhan ei tarvitse lopettaa tätä suhdetta. Tunnen itseni surulliseksi ja ahdistuneeksi. Rakastan tätä ihmistä todella paljon ja haluan hänen pysyvän luonani. Toisaalta tunteeni ovat ristiriitaiset ja haluan pois tästä suhteesta, koska tulevaisuutta ei ole. Haluaisin todella päästä elämässä eteenpäin ja elää normaalissa parisuhteessa, mitä en ole koskaan vielä kokenut. On typerää satuttaa itseään tällaisella ikävällä ja pitää itseään kiinni jossain, mikä ei lopulta vie minua minnekkään. Mikä neuvoksi, kun tunteet ovat niin voimakkaat ja ottavat vallan kaikessa mitä yritän? Auttaisiko joku?