Suomella on kyseenalainen kunnia olla Euroopan avioerotilastojen huipulla: likimain joka toinen avioliitto Suomessa päätyy eroon. Tätä korkeammat avioeroluvut ovat vain Belgiassa (56 %) ja Ruotsissa (52 %). Kiintoisaa on, että meillä naiset panevat avioeron vireille selvästi yleisemmin kuin miehet.
MTV:n uutisissa haastateltiin äskettäin väestöliiton tutkijaa Anneli Miettistä. Hän kertoi, että väestöliitossa on laskettu avioerojen aiheuttamia kustannuksia yhteiskunnalle. Väestöliiton selvityksen mukaan yksinhuoltajaperheiden tuet tulevat maksamaan valtiolle ja kunnille vuosittain satoja miljoonia euroja.
Miettinen toivoi, että päättäjät havahtuisivat, kun osoitetaan, kuinka kalliiksi avioerot yhteiskunnalle tulevat euroilla mitattuna. Pelkällä puheella perheiden pahoinvoinnista ei näet ole ollut päättäjiin toivottua vaikutusta. (Väärinkäsitysten välttämiseksi mainittakoon, että yksinhuoltajaperheet tietysti todella tarvitsevat näitä tukia.)
Taloudelliset menetykset ovat siis kiistattomat niin eroperheille kuin yhteiskunnallekin. Näitäkin kipeämpiä ovat tietysti eronneiden – ja erityisesti heidän lastensa – henkiset kärsimykset ja traumaattiset kokemukset.
Näiden tietojen valossa korostuu ennaltaehkäisevän aviopari- ja perhetyön merkitys. On erittäin viisasta tukea perheitä jo siinä vaiheessa, kun ongelmat eivät ole vielä kärjistyneet äärimmilleen. Tästä koituu mittavat taloudelliset säästöt mutta ennen kaikkea mittaamattoman suuret voitot puolisoiden ja heidän lastensa hyvinvoinnin, sisäisen tasapainon ja turvallisuuden kannalta.
Mielestäni tarvitsemme perusteellista asennemuutosta suhteessa ennaltaehkäisevään avioparityöhön. Parisuhdetaitojen opettelu ei ole kenellekään haitaksi, päinvastoin. Olisi paljon tärkeämpää käydä jonkinlainen avioliittokoulu ja hankkia "parisuhdekortti" kuin käydä autokoulu ja saada ajokortti! Välttyisimme monilta vakavilta kolareilta.
Vai mitä sinä ajattelet?
Aiheesta hieman laajemmin: http://dr-ben-avioliitto.blogspot.com
MTV:n uutisissa haastateltiin äskettäin väestöliiton tutkijaa Anneli Miettistä. Hän kertoi, että väestöliitossa on laskettu avioerojen aiheuttamia kustannuksia yhteiskunnalle. Väestöliiton selvityksen mukaan yksinhuoltajaperheiden tuet tulevat maksamaan valtiolle ja kunnille vuosittain satoja miljoonia euroja.
Miettinen toivoi, että päättäjät havahtuisivat, kun osoitetaan, kuinka kalliiksi avioerot yhteiskunnalle tulevat euroilla mitattuna. Pelkällä puheella perheiden pahoinvoinnista ei näet ole ollut päättäjiin toivottua vaikutusta. (Väärinkäsitysten välttämiseksi mainittakoon, että yksinhuoltajaperheet tietysti todella tarvitsevat näitä tukia.)
Taloudelliset menetykset ovat siis kiistattomat niin eroperheille kuin yhteiskunnallekin. Näitäkin kipeämpiä ovat tietysti eronneiden – ja erityisesti heidän lastensa – henkiset kärsimykset ja traumaattiset kokemukset.
Näiden tietojen valossa korostuu ennaltaehkäisevän aviopari- ja perhetyön merkitys. On erittäin viisasta tukea perheitä jo siinä vaiheessa, kun ongelmat eivät ole vielä kärjistyneet äärimmilleen. Tästä koituu mittavat taloudelliset säästöt mutta ennen kaikkea mittaamattoman suuret voitot puolisoiden ja heidän lastensa hyvinvoinnin, sisäisen tasapainon ja turvallisuuden kannalta.
Mielestäni tarvitsemme perusteellista asennemuutosta suhteessa ennaltaehkäisevään avioparityöhön. Parisuhdetaitojen opettelu ei ole kenellekään haitaksi, päinvastoin. Olisi paljon tärkeämpää käydä jonkinlainen avioliittokoulu ja hankkia "parisuhdekortti" kuin käydä autokoulu ja saada ajokortti! Välttyisimme monilta vakavilta kolareilta.
Vai mitä sinä ajattelet?
Aiheesta hieman laajemmin: http://dr-ben-avioliitto.blogspot.com
Vastaukset 8
Vanhimmat
vierestähän tämä menee... Mutta eikös "parisuhde-kortin" sijaan pitäisi suorittaa "lastenhankkimis-kortti" ; sillä oli kyseessä sitten avio- tai avoliitto, niin enitenhän erotilanteissa asia lapsiin kajoaa! Viis taloudellisista seikoista!
Avio- tai avoliittoon mennään sentään jonkinlaisen harkinnan kautta - lapsia vaan toisille tulla tupsahtelee "vahingossa"... Eikö tämä ole varsin edesvastuutonta vrt avioerojen "yhteiskunnallisiin vaikutuksiin"..??
Toisaalta valtio maksaa tukea niillekin yksihuoltajille, jotka eivät ole olleet naimisissa...
Jos avioliitosta eronneet yh:t saavat satoja miljoonia euroja vuodessa, niin täytyy valtion tukea heitä roppakaupalla. Suurin osa eronneista kun on yhteishuoltajia. Muistelen, että yh:ta on alla 10%.
Olen yh, mutten saa sentinkään tukea valtiolta (pl. lapsilisät). Voisin tietty haluta "yh-rahaa" minäkin...
Käsittääkseni sillä ei ole merkitystä yhteiskunnan rahojen kannalta, onko pariskunta eronnut avoliitosta, avioliitosta vai onko lapsella ollut virallisesti isää missään vaiheessa. Jos niikseen tulee, niin eiköhän valtio osallistu yhtä lailla lapsen elatukseen? Käsittääkseni se on lähinnä vanhempien moraalista kiinni, että elättävätkö lapsensa itse vai ei.
Tiedän esim. yhden tapauksen, jossa nainen hankki tieten tahtoen kaksi lasta saman miehen kanssa ilman että isyyttä vahvistettiin. Miehellä on oma asunto, vaikka pariskunta on seurustellut löyhästi kohta 15 v. Mies osallistuu jonkin verran lasten kustannuksiin, mutta se tapahtuu täysin epävirallisesti ohi kirjanpidon ja nainen saa valtiolta elatusta lapsilleen.
Siinä dr. Ben on kyllä oikeassa, että ihmiset tarvitsisivat parisuhdekoulutusta. Minusta on käsittämätöntä, että porukoita ei kiinnosta opiskella hyvän parisuhteen luomista ja ylläpitoa ennen kuin suhde on finaalissa. Kyllä suhde joillain menee ihan omalla painollaan ja pystytään sinnittelemään yhdessä, mutta enemmän siitä saa irti, jos vähän paneutuu asiaan.
Ihmemaassa kaikki on tietysti ihanaa ja ruusunpunaista mutta reaalimaailmassa vain talousliitot ovat pysyviä. Jos avioerojen määrää halutaan vähentää tulee sen olla eroaville ihmisille niin kallista että kannattaa pysyä yhdessä.
Koska Suomessa nimenomaan naiset hakevat herkästi eroa, tulee ero tehdä naisille nykyistä kannattamattomammaksi; tuet alas ja lapset pois ellei pysty itse elättämään.
Mikähän siihen tosiaan on syvimmältään syynä, että naiset panevat eroprosessin vireille paljon hanakammin kuin miehet: vain kolmasosa eronneista miehistä on tehnyt niin?
näkevät helpommin metsän puilta, eivätkä jää tottumuksesta roikkumaan taakaksi käyneessä parisuhteessa..? "Luovuttaminen" ei läheskään aina ole totuus asiasta - lähinnä "tosiasioiden tunnustaminen".
Hei, meillä ainakin minä yritin, otin asumuseron, muutin takaisin, rakensin mieheni kanssa talon, koitin pitää perheen pystyssä. Olemme uskossa, mutta uskokaan ei auttanut miehen väkivaltaan. Koska mies ei halunnut lähteä hoitoon, ei mihinkään avioliittoleirille, keskustelemaan mistään koska hänellä ei ollut ongelmaa. En voinut muuta kuin romuttaa ihanteeni ydinperheestä, hajoittaa minkä rakensin. Mutta olen saanut 6 vuodessa koottua itseni- jotenkuten.
Kukaan ei saa jäädä väkivaltaiseen suhteeseen vaikka kuinka itsellä olisi tahtoa. Se ei vaan riitä.