Erosin viisi vuotta sitten. Ukko sanoi löytäneensä ihanan naisen. Okei, ero repesi ja olin kohtuudella ihan mukava , sovittiin asiakirjat hyvässä sovussa ja asianmukaisesti..... mutta mutta sitten repesi piru irti, siinä sai kuulla ukko ja sen uus muija sekä kaikki mahdolliset asiaan kuuluvat ja asiattomat kunniansa. Annas olla, näin jälkeenpäin ajatellen, tehtyähän ei saa tekemättömäksi. Ei se riehuminen parantanut minun elämään muuten kuin etten tarvinnut ammattiauttajaa mihinkään. Että miten nyt? Suunnittelen paikkakunnan vaihtoa, on tiedossa oma koti, uusi ihminen elämään vierelläni. Olenko tyytyväinen.. Jooo ja en. Eli vielä pitää tehdä työtä mielen kanssa, saisi järjestykseen kaunan ja katkeruuden. Olen ajatellut, parempi elää kuin olla katkeruuden riivaama puolikuollut muumio. Näkemiin entinen, tervetuloa uusi elämä.
Pitäskö katua
mitä muut ajattelevat tarin...
2526
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sen uuden ihanan ihmisen kannalta olisi suotavaa, että olisit päässyt edellisen eron aiheuttamista kaunoista. Olisi myös reilua hänen tietää miten kaunainen olet. Koska jos eroatte, hänen on hyvä varautua johonkin älyvapaaseen riehumiseen.
Niin että entä jos sittenkin harkitsisit sitä ammattiauttajaa. Itsesi takia. Et halua olla kaunainen ja latkera, mutta et näytä pääsevän asiasta omin voimin yli. Ammattiauttaja ei ole tänä päivän mikään häpeä (joskus oli...) vaan päinvastoin, varsinainen trendi oli tarvetta tai ei. Joskus tuntuu että ihmiset kehittää tarvetta vaikkei oliskaan, no se on heidän asiansa. Ammattiauttajasta ei myöskään tarvitse pitää suurta meteliä. Uusi kumppanisikin varmasti arvostaa, että haluat aloittaa hänen kanssa parhaan mahdollisen elämän ilman menneisyyden haamuja.
Männämaailmassa se minäkin käyttäydyin tolkuttoman epäkorrektisti. Meni suhteet lapsiinkin ihan väärälleen. Koska tehtyä ei saa tekemättömäksi on lapsilla vienyt aikaa pureskella äitinsä kaksijakoista käytöstä. Nykyään nimittäin olen hyvinkin sopuisa, ollut jo muutaman vuoden. Ja tasan päässyt katkeruudesta eroon, sekä vilpittömästi pahoitellut raivoni kohteille.
Sen vielä haluan mainita, että pahinta oli pahoittelut niille ketä olin huonosti kohdellut. Elikkä ex mies ja tämän vaimo. Suurin vaiva oli saada ne uskomaan että lähestyin heitä sovintomielessä. En pyytänyt anteeksiantoa, en tiedä sainko sitä. Eniten haittaa kuitenkin koitui lapsille. Tai mistäpä minä tiedän miten paha mieli exällä ja sillä naisella oli, ehkä lastenkin puolesta. Ajattelin lähettää kirjeen, sähköpostia, tekstiviestin, mutta kyllä reiluinta oli kohdata kumpikin nokikkain neutraalilla paikalla. Heidän piti nähdä aikeeni vilpittämyys. Hiki virtasi, voin lähes pahoin. Mutta kun se oli tehty oli hiukkasen parempi olo. Exä laittoi parin päivän päästä tekstiviestin asia kunnossa kunhan saavat jatkossa elää rauhassa ja lapset myös. Sen lupasin ja lupauksen pidin.