Onko kenelläkään samanlaista tilannetta, että on useita viestituttavia, joko tekstiviestein tai sähköpostin kautta? Minulla on vuosien varrella ollut useita tällaisia tuttavia. Jotkut ovat sitten vaan jääneet itsestään pois mutta 2-3 on sellaista joiden kanssa on tullut kuusi vuotta jo viestiteltyä. Siis kuusi vuotta! En ole kuitenkaan tavanut yhtäkään viestituttavaa, en noita vanhempia enkä uudempia tuttavia enkä oikeastaan haluakaan tavata.
Ennen kuin tuli tämä nettiyhteys hankittua niin tekstiviestien kautta on tullut pidettyä yhteyttä. Nyt sitten enemmän sähköpostin kautta.
Noista ihmisistä on vuosien mittaan tullut eräänlaisia ystäviä vaikka en koskaan ole heitä tavannutkaan. Muutama on tosiaankin ehdottanut tapaamista mutta en ole halunnut itse heitä tavata. Joko olen keksinyt tekosyyn tai sitten sanonut suoraan. No, heidän kanssaan viestittely sitten on loppunutkin.
Itse olen varsin yksinäinen mies eikä kavereitakaan paljon ole joten nuo tekstariystävät, siis naisia kaikki, ovat olleet hyvin tärkeitä.
Yksi tyttö jonka kanssa viestittelin monta vuotta on lopettanut minulle viestittelyn. Hieman on ollut ikävä mutta ymmärrän kyllä häntä. Kun asiaa ajattelee niin eihän siinä ole mitään järkeä, että pitää yhteyttä ihmisiin joita ei ole koskaan tavannut eikä itse halua koskaan tavatakaan. Nimittäin siinä tapaamisessa on se pelko, että sitten kun tavataan niin se mielikuva ja todellisuus eivät vastaakaan toisiaan ja että viestittely loppuu.
Olen minä viestituttavien kanssa puhelimessa kuitenkin puhunut mutta harvemmin kuitenkin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
kannattaisi miettiä, missä on vika kun olet yksinäinen mies. Jos pystyt juttelemaan viesteissä, niin varmasti jonkun kanssa pärjäisit livenäkin. Vaikka ne viestitutut ovatkin tärkeitä, niin eivät he anna sitä läheisyyttä, mitä minusta jokaiseen terveeseen suhteeseen kuuluu.
Rohkeasti vain tapaamisiin nokakkain. Jotka eivät ole ystäviä sen jälkeen, niin ei heitä kannata surra. Jos ystävyys jatkuu, niin olet saavuttanut suuren askeleen. Ja ehkäpä näistä se rakaskin löytyy jossain vaiheessa.
No, ensinnäkin, he lähes kaikki asuvat aivan eri puolella maata joten hyvin harvoin on ollut edes tilaisuutta mihinkään taqpaamiseen. Toiseksee, vaikka alussa viestittelyissä onkin ollut ns vonkausmeininki niin vuosien varrella siitä on muodostunut enemmänkin ystävyys. Heistä suurin osa on vuosien varrella itse löytänyt itselleen miehen ja parilla heistä on nykyään jopa lapsi. Silti he ovat jatkaneet kanssani viestittelyä. Enpä ole tullut kysyneeksi, että tietääkö mies moisesta viestikaverista.
Mitä kumppanin löytämiseen tulee niin minä olen totisesti luopunut toivosta jo ajat sitten. Minä tulen elämään koko elämäni yksin ja kenties minulle moinen on sittenkin se sopivin vaihtoehto.
Kuitenkin, noista viestikavereista haluaisin pitää kiinni niin kauan kuin pystyn.
Mul kans on monia viestikavereita, kuulumisia tulee vaihdettua silloin tällöin, soiteltua ja sähköpostia laitettua. Syy miksi en ole näitä ihmisiä nähnyt, on pitkät välimatkat. Ollaan tultu siihen tulokseen, että voi sitä yhteyttä pitää vaikka ei näkisikään. Johtuu ajanpuutteesta, ettei ehdi milloin tahansa matkustamaan satoja kilsoja. Yleisin syy välimatkat. Ei vaa välttämättä jaksa kauaa kirjotella, että jossai vaiheessa tapaaminen on ajankohtaista. Yleensä jos kauan, vuosiakin viestittelee jonkun kanssa, niin kyllä sitä luulis, että tapaaminenkin tulee ajankohtaiseksi. Harvemmin kukaan huvikseen alkaa viestittelee kenenkään kanssa, jos ei kemiat kohtaa.