Kaukosuhteen aloittelua?

(Laitoin tämän alunperin kaukosuhteet palstalle, mutta tämä näyttäisi olevan oikeampi paikka.)

Olen nyt parisen kuukautta kehitellyt kaukosuhdetta erään hyvän vanhan ystäväni kanssa. Etäisyyttä meillä on useita satoja kilometrejä, joten näemme yleensä parin kolmen viikonlopun ajan kuukaudessa. Tapaamisemme ovat täynnä intohimoa eikä tunteita puutu. Emme kuitenkaan vielä seurustele kovinkaan vakavasti, koska välimatka on vielä toistaiseksi niin suuri.

Naiseni haluaisi olla villi ja vapaa kunnes välimatkaan tulee muutosta. Eli hän haluaisi toisin sanoen käydä läpi muitakin miehiä ja käykin, kun kerran puutteessa on. Itseäni ei yhden yön jutut kiinnosta, vaikka niihin on ns. lupa annettukin. Ymmärrän tilanteen, joten en ole pitänyt sitä haittana, sillä hän ei etsi näistä miehistä mitään muuta kuin pikaista tyydytystä.

Mutta nyt tuon Rovaniemen HIV-sankarin paljastuttua en ole enään kovin innoissani ystäväni seikkailuista. Lisäksi minua on alkanut mietityttämään, että jos hän sittenkin löytää miestutuistaan paremman yksilön (hänellä riittää valikoimaa). Haluaisin nyt siis koittaa rohkaista naistani kohti sitoutumista, mutta pelkäänpä ettei hän ole vielä asiasta kovin innostunut. Kiire minulla ei sinänsä ole mihinkään, olen vain hieman huolissani.

Onko kenelläkään muulla vastaavia kokemuksia tai vinkkejä tilanteeseen?
2849
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Unohda tollainen jakorasia, saat vielä jonkun taudin siltä. Eihän tossa ole mitään järkeä, että mukamas "seukataan", ja toinen panee kaikkea mikä liikkuu.

Äänestä

Voihan sä sille antaa, mutta älä maksa hänen osaansa laskuista tai usko, ettei se suo vaihda myöhemminkin, kun kyllästyy seuraavan kerran.

http://www.quntele.fi :ssä on seuraa. Voit poimia joitain yksilöitä ja kysyä, mitä mieltä hän on muista naisistasi.

Tuon tyyppiseltä tuttavattarelta saat AIDS:n, jos et suojaa itseäsi joukkotuhoaseelta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mietteliäs mies... kirjoitti:

(Laitoin tämän alunperin kaukosuhteet palstalle, mutta tämä näyttäisi olevan oikeampi paikka.)

Olen nyt parisen kuukautta kehitellyt kaukosuhdetta erään hyvän vanhan ystäväni kanssa. Etäisyyttä meillä on useita satoja kilometrejä, joten näemme yleensä parin kolmen viikonlopun ajan kuukaudessa. Tapaamisemme ovat täynnä intohimoa eikä tunteita puutu. Emme kuitenkaan vielä seurustele kovinkaan vakavasti, koska välimatka on vielä toistaiseksi niin suuri.

Naiseni haluaisi olla villi ja vapaa kunnes välimatkaan tulee muutosta. Eli hän haluaisi toisin sanoen käydä läpi muitakin miehiä ja käykin, kun kerran puutteessa on. Itseäni ei yhden yön jutut kiinnosta, vaikka niihin on ns. lupa annettukin. Ymmärrän tilanteen, joten en ole pitänyt sitä haittana, sillä hän ei etsi näistä miehistä mitään muuta kuin pikaista tyydytystä.

Mutta nyt tuon Rovaniemen HIV-sankarin paljastuttua en ole enään kovin innoissani ystäväni seikkailuista. Lisäksi minua on alkanut mietityttämään, että jos hän sittenkin löytää miestutuistaan paremman yksilön (hänellä riittää valikoimaa). Haluaisin nyt siis koittaa rohkaista naistani kohti sitoutumista, mutta pelkäänpä ettei hän ole vielä asiasta kovin innostunut. Kiire minulla ei sinänsä ole mihinkään, olen vain hieman huolissani.

Onko kenelläkään muulla vastaavia kokemuksia tai vinkkejä tilanteeseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu