panttaan

15 vuotiaana teini tyttönä äitini kanssa riidellessä sain kuulla, että minulla on siskopuoli saman ikäinen kun isoveljeni. Toisinsanoen isäni oli pettänyt äitiä tämän ollessa raskaana.

Koin kyllä aikamoisen järkytyksen silloin herkkänä murkkuna. siitä asti isän ja minun kommunikointi on ollut estynyttä.
Hänen kanssaan asiasta ei saa puhua, koska häpeää asiaa niin paljon. Entisenä isän tyttönä ikävöin vieläkin "epätietoutta".

En jäänyt pettämisestä katkeraksi, koska sitä tapahtuu kokoajan ja jokatoisen kannssa vanhempani tuskin ovat ihmeellinen poikkeuspariskunta. Enemmän katkeroiduin siitä että suhteeni isään lähes kuoli. Isäni ei ole koskaan nähnyt tyttölastaan, en tiedä miksi mutta elatusavut on kuulemma maksanut.

Siitä on 10 vuotta ja panttaan edelleenkin tietoa kahdelta sisarukseltani. Siskoni on teini-ikäinen ja kokemus sanoo ettei sillon kannata särkeä illuusiota hyvästä isästä.
Omia tulevia suhteita ajatellen.

Toinen on vuoden minua vanhempi veli ja isäni paras kaveri. On hyvin vaikea ajatella miten asian ottaisi esiin, kun ukko ei itse usakalla vastuuta asiasta ottaa. Itsellä tämä 10vuoden salailu ja jakauma perheessä ärsyttää.
Niin, äitini sanoi että saat kertoa jos haluat.

Vanhin isoveljeni tietää myös siskopuolesta, koska tämä otti häneen yhteyttä vuosia sitten. Kuulin sen vasta. Hänenkään kanssa ei voi asiasta puhua, kun välttelee aihetta täysin.

Ihan kun vastuu isäni naisseikkailuista olisi sysätty minun harteille...saan kertoa jos haluan.
Tiedän vain naisen iän ja etunimen en muuta.

Todella ristiriitainen tilanne. Mitä tekisit tilanteessani? Isoveljelle olen ajatellut kertoa lähiaikoina. Mutta pikkusiskolle vasta sitten kun on täysi-ikäinen. Vanhemmista ei siihen ole eikä toisesta veljestäni. Saanko sitten vihat niskaani kun olen tehnyt oikein?

Helkkari!
71382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei yksi syrjähyppy tee 'hyvästä isästä' 'huonoa isää' noin vaan. Jokainen tekee joskus asioita, joita ei tekisi, jos aina muistaisi noudattaa yhteiskunnan moraalisääntöjä, tai edes omia moraalisääntöjään. Miksi tuomitset isääsi? Hän on vain ollut ihminen. Miehille on varmaan vaikeaa elää monta kuukautta paisuvan naisen kanssa, joka ei juuri houkuta fyysisesti. On varmaan helppo langeta toisen pauloihin hetkeksi.

Ei sinulle kuulu juoruilla isäsi elämästä, jos hän ei siitä halua lapsilleen puhua. Et ole isäsi vartija. Et ole mikään moraalipoliisi.

Äänestä
  • Nimenomaan sanoin, että en ole pettämisestä katkera vaan siitä, että meillä meni välit myöskin hänen puoleltaan lähes poikki. Hän häpeää asiaa paljon ja "piiloutuu". kuten sanoin Nykyään ymmärrän sen ettei äiti ja isä ole mitään yli ihmisiä.

    Jos sinulla olisi sisarpuoli pystyisitkö pitämään suusi kiinni esim: perus sisarusriitojen yhteydessä.

    Enkä minä mielellään juoruamaan menisi, vaan lähinnä ahdistaa salailla toisen mokia. Asiahan ei hirveästi minulle edes kuulu, vaikka kovasti haluaisin tänäm siskopuoleni jokupäivä tavata.

    Ei isä isänä huono ole ollut, mutta 15 vuotiaan teinin edessä se on "täydellisen isä illuusion" rromahdus sillä hetkellä, kun itsekin alkaa kumppaneita kyyläämään.

    Äänestä

  • että.. kirjoitti:

    Nimenomaan sanoin, että en ole pettämisestä katkera vaan siitä, että meillä meni välit myöskin hänen puoleltaan lähes poikki. Hän häpeää asiaa paljon ja "piiloutuu". kuten sanoin Nykyään ymmärrän sen ettei äiti ja isä ole mitään yli ihmisiä.

    Jos sinulla olisi sisarpuoli pystyisitkö pitämään suusi kiinni esim: perus sisarusriitojen yhteydessä.

    Enkä minä mielellään juoruamaan menisi, vaan lähinnä ahdistaa salailla toisen mokia. Asiahan ei hirveästi minulle edes kuulu, vaikka kovasti haluaisin tänäm siskopuoleni jokupäivä tavata.

    Ei isä isänä huono ole ollut, mutta 15 vuotiaan teinin edessä se on "täydellisen isä illuusion" rromahdus sillä hetkellä, kun itsekin alkaa kumppaneita kyyläämään.

    on aina salaisuus ja kyllä minä oikeasti haluaisin tietää jos minulla olisi siskopuoli. Ihan vain tietääkseni. Ärsyttävää, että lapsilta oletetaan ettei heidän tarvi tietää tuollaisia, koska se voi kuitenkin tulla eteen joku päivä.

    Minusta se on piiloilua ja salailua, koska lähes koko muu kylä tietää asiasta. Mitä jos siskoni paras kaveri kertoo hänelle?

    Äitinikin sanoi, että paras olisi ollut kertoa kun olimme pieniä, sillä asia aiheutti kohtuuttomasti riitaa vanhemmissani ja kyllä kakarat sen verta tajuaa ettei kaikki ole kohdallaan.

    Itse koin suunnattoman ahaa elämyksen kun sain tietää. Ymmärsin äitiäni paljon paremmin sillä hetkellä.

    Eli sinun mielestä ei pitäisi kertoa, selvä.
    Haluan myös muita mielipiteitä.

    Äänestä

  • salaisuus... kirjoitti:

    Se tulee kasvatuksestani..

    Olen kyllä toisaalta aika paljon samaakin mieltä kanssasi. Sanoin vain ensimmäisen asian, jonka sylki suuhun toi.

    Minun siskoistani yksi ei luullakseni ole isäni lapsi. Siitä ei kuitenkaan puhuta. Isä on jo kuollut. Tuo nainen on aina ollut hirveä tytär isälleni, ei minkäänlaista kunnioitusta.

    Äänestä

jutella isäsi kanssa ja sanoa, että on hänen asiansa kertoa muille lapsille.
Oletettavasti isänne on tunnustanut isyytensä, koska on maksanut elatusapua.
Teillä voi tulla hankaluuksia isänne kuoleman jälkeen, koska siskopuoli on tasavertainen perillinen teidän kanssanne.
Hankaluuksilla tarkoitan sitä jos ja kun selviää muille se , että osa on tietänyt siskosta ja jättänyt kertomatta sen muille se voi vaikuttaa väleihinne, vaikka isänne on se joka ne ovat aiheuttaneet.
Eli kerro jos isästäsi tai äidistäsi ole siihen.

Äänestä

Kun isästäsi aika jättää, on tehtävä perunkirjoitus, jossa asia selviää viimeistään. Avioton lapsi voi olla silloin liian suuri järkytys, jos suru on muutenkin jo vaikea.
Älä tee tulevaisuutta vaikeammaksi kuin se on.

Mutta sinuna ottaisin asiasta oikean selon. Miten virallinen isyys on, onko hän tunnustanut lapsen ja maksanut elatusmaksut jne.
Vai ollaanko pelkän huhupuheen varassa?

Äänestä
  • Eli, tunnustanut on äitini mukaan ja elatusmaksut maksanut.

    En ole edes ajatellut tuota perunkirjoitus selviämis asiaa. Kerron ja yritän välttää liiallisen dramatisoinnin.

    Kiitos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

salaisuutta kirjoitti:

15 vuotiaana teini tyttönä äitini kanssa riidellessä sain kuulla, että minulla on siskopuoli saman ikäinen kun isoveljeni. Toisinsanoen isäni oli pettänyt äitiä tämän ollessa raskaana.

Koin kyllä aikamoisen järkytyksen silloin herkkänä murkkuna. siitä asti isän ja minun kommunikointi on ollut estynyttä.
Hänen kanssaan asiasta ei saa puhua, koska häpeää asiaa niin paljon. Entisenä isän tyttönä ikävöin vieläkin "epätietoutta".

En jäänyt pettämisestä katkeraksi, koska sitä tapahtuu kokoajan ja jokatoisen kannssa vanhempani tuskin ovat ihmeellinen poikkeuspariskunta. Enemmän katkeroiduin siitä että suhteeni isään lähes kuoli. Isäni ei ole koskaan nähnyt tyttölastaan, en tiedä miksi mutta elatusavut on kuulemma maksanut.

Siitä on 10 vuotta ja panttaan edelleenkin tietoa kahdelta sisarukseltani. Siskoni on teini-ikäinen ja kokemus sanoo ettei sillon kannata särkeä illuusiota hyvästä isästä.
Omia tulevia suhteita ajatellen.

Toinen on vuoden minua vanhempi veli ja isäni paras kaveri. On hyvin vaikea ajatella miten asian ottaisi esiin, kun ukko ei itse usakalla vastuuta asiasta ottaa. Itsellä tämä 10vuoden salailu ja jakauma perheessä ärsyttää.
Niin, äitini sanoi että saat kertoa jos haluat.

Vanhin isoveljeni tietää myös siskopuolesta, koska tämä otti häneen yhteyttä vuosia sitten. Kuulin sen vasta. Hänenkään kanssa ei voi asiasta puhua, kun välttelee aihetta täysin.

Ihan kun vastuu isäni naisseikkailuista olisi sysätty minun harteille...saan kertoa jos haluan.
Tiedän vain naisen iän ja etunimen en muuta.

Todella ristiriitainen tilanne. Mitä tekisit tilanteessani? Isoveljelle olen ajatellut kertoa lähiaikoina. Mutta pikkusiskolle vasta sitten kun on täysi-ikäinen. Vanhemmista ei siihen ole eikä toisesta veljestäni. Saanko sitten vihat niskaani kun olen tehnyt oikein?

Helkkari!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu