Jeps, eli pari kk on vierähtäny laihdutukseni ensimmäisestä tilannekatsauksesta niinpä ajattelin päivittää tilannetta. Paino heinäkuun lopussa 130 kiloa ja lähtöpaino 160, eli tuolloin -30 kg. Tällä hetkellä vaaka heittää 122 kiloa eli yhteistulos -38 kiloa. Laihtuminen on luonnollisesti hieman hidastunut mutta suunta on alaspäin :o). Pyrin edelleenkin joka päivä kuluttamaan vähintään sen 1000 kaloria enemmän kuin syön. Viime aikoina olen ensimmäisiä kertoja elämässäni voinut ostaa kaupasta vaatteita etsimättä aina sitä XXXL kokoa (joka sekin oli yleensä pieni). En olisi vielä vuosi sitten uskonut... Pikkuhiljaa voin alkaa nauttia vihdoinkin täysipainoisesta elämästä josta olen koko nuoruuteni haaveillut. Toivon edelleen, että tarinani kannustaa muita oikeasti lihavia. Syöminen ei ole täysipainoisen elämän arvoista. PS: Päivitellään tilannetta taas kun siltä tuntuu
Tarina jatkuu...
sauerman
3220
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
onnea sulle hienosta pudotuksesta ja tsemppiä jatkoon!
Heippa sauerman ja todella mahtavat tsemppiterveiset!
Olet päässyt itsesi herraksi, onnittelen mahtavasta suorituksesta!
Jatka samaan malliin, nyt kun näet mitä se on tehnyt sinulle, et voi olla jatkamatta samalla linjalla.
Olen iloinen sun puolestasi, ihan vilpittömästi!
Kohti keveämpää kevättä ja kesää, myös omalla kohdallani.
Kiitos ja tsemiä myös sinulle kilonen. Olen lueskellut tuota teidän sadan kilon keijut -ketjua, hieno juttu että tälaisia tukiporukoita järjestetään. Ne tulevat varmasti tarpeeseen. Voi sitä onnen päivää jos itsekkin saan nähdä vaakaan noustessani kaksinumeroiset lukemat. Näin oli viimeksi muuten ala-asteella ;)