Käskivät horoskooppipalstalta muualle kysymyksineni. Asia on tämä: mies on yli 40-v ja 8 v minua vanhempi. Lapsia kahdesta liitosta. Otti minuun yhteyttä ja sai minut tykästymään itseensä. Tavattiin ja edelleen tykkäsin. Sen jälkeen olen ollut kaksi viikonloppua hänen luonaan. Hänen lapsensa ovat myös käyneet kylässä niillä kerroilla vaikka hänen periaatteensa oli, että naisystävien ei kuulu tavata heitä. Hän tiesi alusta saakka, että etsin pysyvää, vakavaa suhdetta ja lupaili meille omaa rakkaushistoriaa. Sitten hän alkoi sanoa, että ei ole enää koskaan ajatellut asuvansa kenenkään naisen kanssa, että nainen vain määräilisi hänen tekemisiään, eikä hän voisi esim. tavata minua. Olen sanonut, että minä haluan asua rakkaani kanssa tulevaisuudessa jne. Hän pelkää, että tulee jätetyksi. Hän pelkää, että jättää minut tulevaisuudessa (koska on ennenkin vain "kadonnut" naisten elämästä). Pelkää, että itken hänen peräänsä kuten joku aiempi naisystävä. Hän pelkää sitä päivää kun haluaisi olla seurassani joka ikinen päivä eikä vain viikonloppuisin. Valittelee, että ei osaa kuin "satuttaa" naisia. Mietti jopa, että jos ei sovitakaan toisillemme, mutta kuitenkin haluaa vielä tavata. Sanoin hänelle suoraan, että minun mielestäni hän puhelee asioita, joilla alitajuisesti yrittää saada minut lopettamaan jutun, jotta se pelottava itseääntoteuttava ennuste toteutuisi ja hän tulisi taas hylätyksi. Häntä painaa kovasti se, että äiti hylkäsi hänet vauvana. Sanoin kyllä, että minä en ole hänen äitinsä enkä ex-vaimonsa. Hän myös kammoksuu fyysistä läheisyyttä ja väistää kosketusta erityisesti kaulan alueen kosketusta - kokee sen ahdistavaksi kuten kaiken "silittävän" kosketuksen. Hän ei paijaa yms., korkeintaan taputtaa tai läpsäyttää. Ei sano, että olisi rakastunut...soittaa kyllä joka päivä 1-2 kertaa ja viestittelee. Viesteissä on hellempi, mutta kasvotusten kovempi. Ei kestä kyyneliä (joita minä vuodatan hyvin herkästi erilaisissa tilanteissa), silloin on hellempi ja halaa hellästi, mitä ei muuten tee. Mitä ihmettä teen...miten suhtaudun. Ehdotin jopa pariterapeutilla käyntiä, vaikka ei olla tunnettu kuin lyhyen aikaa...Uskallanko rakastaa häntä...
miten eteenpäin
miten uskallan
5650
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olette tunteneet vasta vähän aikaa,
1) sinä tunget itsesi hänen kotiinsa.
2)Hän antaa sinun tehdä sen
3) olette vasta juuri ja juuri hyvän päivän tuttuja ja reilun kädenpuristuksen sijasta sinä tunget hänelle alapäätäsi
4) ja tunget itsesi vielä miehen useiden naisten kanssa tekemiensä lasten läheisyyteen
5)jauhatte vain tuota samaa kuin purukumia
6)kummallakaan ei ole muuta puhuttavaa kuin toisen menneisyys
Huomaatko miten vääristynyt ja sairas tuo kuvio on? Mikset sinä viettäisi aikaasi kehittämällä itseäsi, oppimalla jotain uutta? Maailmassa on niin hirveän paljon kaunista katsottavaa, opittavaa ja kuultavaa; mikä saa sinut kuluttamaan aikasi kertomallasi tavalla?
Voi, ehkä olemmekin hulluja. Mitäs siitä, onneksi sinä olet sitten ilmeisesti terveempi. Vastaan sinulle, koska hieman pahoitin mieleni vastauksestasi. 1. En tunkenut hänen kotiinsa, vaan hän kutsui minut vieraaksi. Ei minulla olisi edes ollut varaa maksaa hotellia, kun asumme eri maissa. 3. Emme ole vasta juuri juuri hyvänpäivän tuttuja vaan kirjoittelimme ja soittelimme ennen tapaamista...itse asiassa mies tietää minusta enemmän kuin useimmat tuttavani, koska hän on ollut halukas kuuntelemaan ajatuksiani...ja mikä saa sinut ensiksikin kuvittelemaan, että minä mitään tungen hänelle? 4. En tunkenut lasten läheisyyteen. Lapset itse soittivat ja kysyivät, voivatko tulla. En kieltänyt, enkä näe syytä, miksi minun olisi pitänyt kieltää. 6. Mistä niin päättelet, ettei meillä ole mitään muuta puhuttavaa kuin menneisyys...et sitten tiedäkään, miten paljon olemme puhuneet keskenämme kaikesta maan ja taivaan välillä...(ihan konkreettisestikin, kun sekä tähtitieteet ja uskonnot kiinnostavat minua)...
Mielestäni elämässä ei ole mitään tärkeämpää kuin rakkaus. Kaiken muun ihminen kadottaa kuollessaan...mutta rakkaus säilyy...Miksi siis suhteen luominen toiseen ihmiseen olisi vääristynyttä ja "itsensä kehittäminen" jotenkin hyödyllisempää. Ei minun tarvitse niinkään "oppia uutta"...loppuelämäni mieluummin käytän kasvamalla ihmisenä ja kasvaakseen henkisesti ja hengellisesti ei parisuhde ole suinkaan huono valinta. Minusta on hyvä olla toisen ihmisen läheisyydessä, vaikka miten individualismia ylistettäisiinkin. Kyllä asetan kumppanuuden yksinäisyyden edelle. Maailmassa on paljon kaunista, mutta vielä kauniimmalta se näyttää silloin, kun sen kauneuden voi jakaa toisen kanssa. Sanotaan nyt sitten vielä lopuksi, että onnea sinulle, kun olet niin terve ja itsellinen, että sinulla on varaa tuomita toiset "sairaiksi".
Tosiaan jotain samaa on myös minun ja miesystäväni suhteessa...Olemme seurustelleet reilut 4kk ja tapailleet lähinnä viikonloppuisin, pienen välimatkan takia.Meillä menee ns. "hyvin", eli sen vähän mitä olemme jutelleet kumpikin sanoo tykkäävänsä toisesta, minä ehkä olen enempikin tunteella tässä mukana kuin mies...Hän sanoo, että ei tiedä mitä haluaa meidän suhteelta, haluaa nyt kuitenkin yrittää ja katsoa tuleeko tästä mitään..
Mutta vaikka toisaalta ymmärrän hänen vapauden kaipuunsa siksikin kun oli naimisissa exän kans liki 30v...(siis sanoi ettei halua varmaan pitkään aikaan mitään sen vakavampaa, eli asua saman katon alla ym.) niin kuitenkin kun itsellä olisi haluja johonkin syvempäänkin, ainakin jossain vaiheessa.Niin toki mietityttää että jospa hän ei ikinä haluakkaan tämän enempää...ja että jos tavallaan tuhlaan vain tässä elämääni :(
Nytkin kun otin koko suhteen puheeksi viime vkl niin vaikka hän kuinka sanoo ymmärtävänsä että asia minua painaa ja vakuutteli haluavansa jatkaa mun kanssa, niin jotenkin kalvaa koko ajan mielessä että se keskustelu vain taisi pahentaa asiaa, eli että mies ennemminkin alkoi miettiä jo että kuin pääsis eroon riippakivestä :(
Ymmärrän että mä olen varmaan ollut vähän liiankin innokas, mutta kun tykkään ihan mahottoman paljon miehestä ja kun hänen kanssaan on niin hyvä olla..pelottaa vaan että nyt karkotan hänet koko ajan kauemmaks...
Koko ajan tulee vain kelattua tätä asiaa ja mietittyä mitä se mies nyt ajattelee meistä ym. ei osaa enää muuta miettiäkkään... :( Ei kivaaa!!!!!!
Miehellä on lapsiakin kahdesta eri liitosta, ja ilmeisimmin myös muita suhteita jo takanaan. Kuinka kauan viimeisimmästä erosta on? Kuinka pitkään hän on pisimmillään ollut yksin? Jos ei osaa olla yksin itsensä kanssa, yleensä ei osaa oikein olla parisuhteessakaan, ja paprisuhde saattaa toimia vain hetkellisenä yksinäisyyden karkotteena.
Olette tavannneet vasta muutaman kerran eli tuossa vaiheessa ei puhuta vielä yhteenmuutoista yms, vaikka etenkin vanehmmalla iällä sen tietääkin, että suhteen toimiessa kysymys tulee kyllä aikanaan eteen - mutta ei toisella tapaamisella. Samoin kuin tuossa vaiheessa ei voi sanoa mitään varmaa yhteisestä tulevaisuudesta tai yhteensopivuudesta.
En pitäisi kovin hyvänä merkkinä sitäkään, että soittelette ilmeisesti useamman kerran päivässä, mutta kasvotusten on kylmäkiskoisempaa. Takertuminen ei auta, vaan pikemminkin etäisyys. Ota etäisyyttä ja kieltäydy vaikka yhteisestä viikonlopusta, ja sano suoraan, että mies tuntuu olevan hieman sekaisin sen suhteen, mitä elämältään haluaa ja millaista parisuhdetta kaipaa. Samalla saat selvitettyä omia ajatuksiasi.Joka päivä ei tarvitse olla yhteydessä!
Jos annoin sen kuvan, että kasvotusten on kylmäkiskoisempaa, niin annoin väärän kuvan. En tarkoittanut sitä. En ollenkaan. Meillä on hyvin mukavaa yhdessä...rauhallista, hyvä olla...Mutta minä olen nopea liikkeissäni. Entisen mieheni (yli 10 vuoden liitto) kanssa muutin yhteen kolmen viikon kuluttua siitä, kun olimme tavanneet. Meillä oli hyvät vuotemme ja hyviä muistoja on jäänyt paljon. Eron syyt jääkööt nyt kertomatta. Kiitos ajatuksista.