vanhempani erosivat -00/-01 talvella. olin 10 ja puoli vuotias. avioerossa minä jäin tyhjän päälle kun en tajunnut asiasta paljoa. äidilläni oli pari miestä hetken kerrallaan. isääkin näin. isä pääsi jaloilleen. äitikin. isä löysi uuden perheen. äiti meni naimisiin kuluneena kesänä. en vieläkään tajua miksi niin hyvin toiminut perhe erosi.
minulla ja siskollani pelattiin ihmistennistä isän ja äidin välillä. ja vieläkään en tiedä keneen pitäisi luottaa. kun vanhemmat eivät asiasta ole minulle mitään kertoneet. ainoat kerrat kun olen asiasta aikuisen kanssa puhunut oli eron jälkeen syyllistävä ja ahdistava koulukuraattori ja yläasteella koulupsyka. itsetunto ei ole koskaan eron jälkeen ole ollut hyvä. isän luona asun nyt ja tapaan äitiäni usein. mutta kumpaankaan en erityisesti luota. ja välillä pahoja masennuskausia. eikö meitä lapsia voisi jättää riitojen ulkopuolelle ja suojella meitä? emme halua olla vanhempien pelinappuloita vaan elää onnellista elämää. ja jos voisi vanhempien kanssa viettää aikaa muulloinkin kuin jouluaattona joka toinen vuosi niin olisi kiva. eroa miettivät parit, miettikää mahdollisia lapsianne. lapsia miettivät parit, miettikää mahdollista eroanne,
minulla ja siskollani pelattiin ihmistennistä isän ja äidin välillä. ja vieläkään en tiedä keneen pitäisi luottaa. kun vanhemmat eivät asiasta ole minulle mitään kertoneet. ainoat kerrat kun olen asiasta aikuisen kanssa puhunut oli eron jälkeen syyllistävä ja ahdistava koulukuraattori ja yläasteella koulupsyka. itsetunto ei ole koskaan eron jälkeen ole ollut hyvä. isän luona asun nyt ja tapaan äitiäni usein. mutta kumpaankaan en erityisesti luota. ja välillä pahoja masennuskausia. eikö meitä lapsia voisi jättää riitojen ulkopuolelle ja suojella meitä? emme halua olla vanhempien pelinappuloita vaan elää onnellista elämää. ja jos voisi vanhempien kanssa viettää aikaa muulloinkin kuin jouluaattona joka toinen vuosi niin olisi kiva. eroa miettivät parit, miettikää mahdollisia lapsianne. lapsia miettivät parit, miettikää mahdollista eroanne,
Vastaukset 13
Vanhimmat
Se oli hyvin sanottu !!! Jokaisessa parisuhteessa on ongelmia, kuten meilläkin on ollut. Yhdessä vaiheessa vakavasti mietin eroa ja juuri sitä miten lasten käy ! Ei sitä että normi elämä on OK vaan juuri sitä mitä päässä tapahtuu, ja sydämessä. NE ovat tärkeitä ja peruuttamattomia asioita.
Tulin sihhen tulokseen että lapset kärsivät eniten erosta. Otin parisuhteemme parantamisen sydämen asiaksi ja nyt muutaman vuoden päästä olen ymmärtänyt kuinka rakastava ja ymmärtävä vaimo minulla on. Olen onnenpekka kun olen löytänyt hänet.
Kyllä ihmisten pitäisi miettiä kahteen kertaan ennekuin menevät naimisiin ja hankkivat lapsia. Ettei tee Brittnejä.
Voimia sinulle ! Kun tulet täysi ikäiseksi puhu suusi puhtaaksi ja aloita uusi elämä !!
3n lapsen Isä 40-v
Mulla ihanat lapset, muttei paloa vaimoon. Elänkö kulississa vai olenko lasten jättäjä jos lähden. Voiko lapsi siitä selvitä ilman haavoja vaikka kuinka huolehtisi viikonloppuisänä?
Tuo lapsen teksti pitäisi laittaa aika monen itsekkään "tunteen paloa" etsivän ihmisen nenän eteen ja laittaa miettimään olisiko tässä kohdassa hyvä hetkeksi unohtaa minä ja minun egoni ja keskittyä niihin lapsiin, jotka on ihan itse ollut tänne väsäämässä.
Olen tällä hetkellä itse siinä tilanteessa, että kanssani parikymmentä vuotta naimisissa ollut "armas" mieheni totesi, että haluaa nähdä mitä maailma on ja lähti sitä sitten kodin ulkopuolelta etsimään. Minä kokoan lasten (3kpl) kanssa sirpaleita ja yritän parhaani mukaan tajuta mitä tapahtui. Lasten tuska on melkoista katseltavaa ja kuunneltavaa kun toinen etsiskelee sitä elämäänsä tuolla jossain.
Lastenvalvojan ja muidenkin ihmisten vakiehdotus on, että lapset juoksevat vuoroviikoin vanhemmalta toiselle etteivät vieraannu kummastakaan vanhemmasta. Miksi? Eikö toinen vanhemmista ole tietoisesti valinnut jotain muuta kuin perheensä? Vieläkö tässäkin asiassa "tunteen paloa" etsivä määrää asioista.
Tulihan paatoksellista tekstiä.
on paras viisaus sanotaan. Mitä sinä opetat omille lapsillesi siitä,kuinka huolehditaan,
että lapset tuntevat että heillä on turvallinen elämä ydinperheessä? Vanhemmat ovat tasapuolisesti vastuussa lastensa hyvinvoinnista ja lapsi ei ole esine, jota liikutellaan ja käsitellään aikuisen mielen mukaan.
Se on merkillistä, että liian moni huomaa liian myöhään, että tunteen palo on sammunut. Pitäisi odottaa vuosia, ennen kuin tehdään lapsia suhteeseen. Sitten vasta lapset, kun ollaan varmoja, että perhe pysyy koossa, vaikka intohimon tunteet ovat laantuneet.Itse asiassa tuo tunteen palon sammuminen kuuluu normaaliin parisuhteeseen, kun tarpeeksi aikaa on kulunut.
Tulee kumppanuus ja ystävyys ja toisesta välittäminen. Eroa voi siirtää ja tunteetkin voivat muuttua, jos tietoisesti hakee apua, vaikkapa parisuhde leireiltä ym. Tiedän mistä puhun.
Puhun kokemuksesta ja tein itse ratkaisun aikoinaan, että sitten vasta ero ( jos tilanne ei muutu) kun viimeinenkin lapsi on ulkona. Vaikka elämä oli "kulissia" se näytti normaalilta ulospäin. Emme riidelleet, väkivaltaa ei ollut. Lapsilla oli koti ja he tiesivät että koti on paras paikka.
Kun ero tuli sitten, kun lapset aikuistuivat, he eivät järkyttyneet enää. Opiskelut olivat osalla pitkällä ja nyt kaikilla on hyvät ammatit ja omat perheet. Lapset ovat kiitollisia kun heillä oli ydinperhe lapsuudessa ja nuoruudessa.
Lapset ensin. Oma elämä voi odottaa.
Pojasta polvi paranee!
Onko sinulla ketään, johon voisit luottaa? Jolle voisit avautua mieltäsi vaivaavissa asioissa tai joka olisi läsnä oikeasti sinun kanssasi edes hetkittäin.
Osaat kypsästi eritellä asioita ja tunteitasikin, mutta sinun ei tarvitse olla ylivahva, sinä saat olla joskus heikkokin ja pyytää apua. Sinun ei tarvitse kannatella vanhempiasi, heidän tehtävänsä on kannatella sinua, kunnes omat siipesi kestää. Ja jos heistä ei siihen ole, etsi joku muu, vaikkapa juuri psykologi, jolle voit kertoa ihan kaiken ja joka hyväksyy sinut sellaisena kuin olet ja antaa eväitä itsetuntoasi varten. Onneksi kaikki aikuiset eivät ole enää itse lapsia.
Hyvää syksynjatkoa!
Minusta vain harvoin alaikäisten lasten vanhempien tulisi erota. Asiaa voidaan hurskastella vaikka miten päin, ero ei koskaan ole onneksi lapsille.
Tai vain siinä tapauksessa, että juopot vanhemmat pahoinpitelevät toisiaan ja lapsiaan jatkuvasti.
Aina löytyy jokin tie ajatella lapsia ensin.
Ellei enää tunne "paloa" vaimoa kohtaan, mitäpä siihen muuta kuin: Miksei tunne? Mitä olet tehnyt? Oikeuttaako oman onnen jatkuva etsintä vaihtamaan puolisoa tai kumppania kerran ja toisenkin?
Minun aikuiset lapseni muistelevat katkerina vieläkin isäänsä, joka yksinkertaisesti meidän kaikkien yllätykseksi siirsi parranajokoneensa toiseen kylppäriin. Ja sitten taas seuraavaan.
Hänellä lienee taipumus juosta "palon" tai "hurmoksen" perässä.
Niin että kun puolisot on väkivaltaisia toisiaan kohtaan niin lapsen on parempi katsella sellaista kuin erossa asuvia väkivallattomia vanhempiaan ? Just just.
Mikä tarve sulla on takertua puolisoosi vaikka asiat on päin helvettiä ? Voit toki tehdä sen, eikä siitä kukaan sua tuomitse (paitsi ehkä lapset aikanaan..), mutta älä hurskastelemalla selitä että kaikkien pitää toimia samoin.
mitä ei kotona ole.
Usein aviopuoliso tuudittautuu väärään turvallisuuden tunteeseen, eli papin aameneen hoitaessaan avioliittoaan. Olisi joskus kumpaisenkin puoliskon hyvä miettiä, miten tuo oman suhteen palo pysyisi kotonurkilla.
kyllä aikuisilla pitäisi olla sen verran älyä ja yhteistä halua että kertovat yhdessä koko perheelle mitä on tapahtumassa jos ero tulossa.
jos ollaan niin tyhmiä että syyllistetään lapsia ja käytetään pelinappuloina niin huh huh.
eron sattuessa jää edelleen perhe tavallaan olemaan ja asioita pitää pystyä hoitamaan lasten parhaaksi.
kysyin lapseltani joka oli 6v kun erosimme että miltä hänestä nyt tuntuu kun on 13v.hän sanoi että aluksi oli hiukan vaikeaa mutta kun tapaamiset sun muut käytännön asiat pystyttiin hyvin hoitamaan ex-vaimon kanssa niin on nyt ihan ok.koulu menee hyvin ja kavereita riittää eikä ole katkera.
Joo ja kumma että ekspuolisot syyttelee toisiaan siitä ettei lapsille ole asiaa kerrottu tarpeeksi, "minä kyllä", mutta juu, on kyllä kertonut oman näkemyksensä eikä se paranna lapsen oloa lainkaan. Myös "minäkyllä" vanhemman on huolehdittava että kertovat tulevan exänsä kanssa YHDESSÄ lapsille. Että ennen eroa ovat kumpikin lasten tavoitettavissa samaan aikaan jos lapset haluaa puhua kummankin kanssa, ja puhuttava on vaikkei lapset osaisi kysyä. Eron jälkeen lapset kyllä osaa puhua itsekin kummankin kanssa. Mutta aloitteet ja kannustukset tulee vanhemmilta YHDESSÄ. Siis noin, jos vaan saman katon alla asuvat ennen eroa. Ideaali tilanne, mutta aina ei ole niin.
Erotilanne on vanhemmille hyvin kaoottinen.Ja aina se yhdessä jatkaminen ei ole pelkästään oma valinta,jos toinen lähtee,minkäs sille teet.Omat lapseni ovat jälkeenpäin kertoneet,että hankalinta oli se vaihe,kun ei tiennyt mihin ratkaisuun me päädymme.Ja vaikea on vanhemman antaa vastauksia,kun itsekään ei tiedä kuinka käy.Perheneuvolassa käytiin,mutta ero tuli kuitenkin.Siitä olen kanssasi samaa mieltä,että lapsia ei pidä missään tapauksessa käyttää pelinappuloina.Muistan erään lapseni ainekirjoituksen ,jossa hän kirjoitti,että omat vanhempani ovat eronneet,mutta ei se minua haittaa,koska vanhemmat ovat hyvissä väleissä keskenään ja rakastan heitä molempia.En koskaan kuvitellut,että eroaisin,mutta niin siinä vaan kävi.Moni voi olla eroamista vastaan kiivaasti siihen asti,kun itse joutuu sen tilanteen eteen,että ei ole vaihtoehtoja.En ainakaan halunnut elää enää vaimona,kun mies asuu toisen naisen kanssa,mitä järkeä siinä olisi.Vanhemmillasi on voinut olla paljon sellaisia murheita,joista te lapset ette ole olleet siinä iässä tietoisia.Enkä välttämättä tiedä onko valheellinen avioliitto ilman mitään tunteita kuitenkaan se lapselle paras kasvuympäristö.Saako siinä oikean perhemallin?Toivon sinulle onnellista elämää kaikesta huolimatta,toivon että saat itsevarmuutta ja opit luottamaan ihmisiin.Elämä kolhii meitä kaikkia joskus,mutta paljon voi tehdä oman itsensä parhaaksi,kunhan on saanut läpikäytyä ne ikävät asiat.Nokka pystyyn,omasta elämästäsi päätät sinä.
mahtavat ajatella isästään, joka on hyvin harvoin yhteydessä aikuisiin lapsiinsa, kun elämässä on nyt uusi nuori avokki ja hänen kaksi alakoululaista lastaan, joiden kanssa ollaan perhe ja jolle kaikki aika omistetaan??????
Sama täällä. Odottelen itse mummunpäiviä aikuisten lasteni kanssa. Isä ei ehdi, kun täytyy uutta perhettä huoltaa.