Miksi tehdään

kun heistä ei välitetä?? Eron jälkeen tapellaan rahasta, tapaamisista ym. ym. Miksi lapsia yleensä tehdään jos heistä ei kerran välitetä??!! Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset toisenkin kerran kun alatte lapsia väsäämään!!!
13892
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Niin mitä se välittäminen on? Miten sen kukakin osapuoli määrittelee?
Yh haluaa, että isä osallistuu omien lastensa elatukseen ja se on ikävä kyllä rahana annettavaa, kun yhdessä ei enää asuta. Muutenkin sen voi sopia, mutta yleensähän se menee näin? Ja kun isä ei halua maksaa, yh kokee ettei isä välitä lapsistaan eikä ole kiinnostunut lastensa hyvinvoinnista. Sillä lapsi maksaa, rumasti sanottu mutta rahalla se ruoka ja vaatteet ja riittävän kokoinen asunto ym. ostetaan.

Elstusvelvollinen taas kokee, että maksamalla rahat äidin tilille hän elättää exäänsä ja se ei häntä kiinnosta, että rahat menevät vain ja ainoastaan exän hyvinvointiin. On miehiä, jotka eivät tiedä, minkä verran vaatteet tai kengät maksavat tai että lapselle pitäisi olla muutakin kuin vain makaronia ja maitoa tapaamisviikonloppuina.

Tapaamiset: yh haluaa ne yhdellä tavalla ja tapaajavanhempi toisella tavalla. Miksi kompromissin löytöäminen on niin vaikeaa?

Tai miksi elatusvelvollinen ei halua tavata lastaan? Siksikö, että sinä aikana yh:lla on vapaata, se pääsee vaikka kapakkaan ryyppäämään ja iskemään uutta kumppania, sillä voisi olla vaikka hauskaa ja se pitää eliminoda pois?

Miksi suututaan, jos exä löytää uuden kumppanin elämäänsä ja siten myös lasten elämään? Miksi lapset eivät saisi olla missään tekemisissä tämän uuden kanssa? Tapaamiset halutaan siten, että uusi kumppani ei ole paikalla tai aletaan kiusaamaan lasten huoltajaa, kun tämä löytää uuden elämänkumppanin?

Miksi?
En minäkään tätä ymmärrä? Mikä on väittämistä?

Lapsia väsätessä muute kumpikin osapuoli uskoo, että suhde kestää ja on elämänikäinen. Ei kukaan lapsia tekisikään, jos mielessä olisi ero.

Äänestä
  • meillä on päin vastoin, molemmat hoidetaan lapsia yhdessä eri osoitteissa.
    kumpikaan ei maksa mitään!
    hyvin on toiminut ja toimii edelleen, molemmat välittää lapsista.
    katsoimme vaan parhaaksemme erota kun juttu ei luistanut ja nyt menee huomattavasti paremmin kun on eri osoitteet ja hyvät välit.

    Äänestä

  • äiti 78 kirjoitti:

    meillä on päin vastoin, molemmat hoidetaan lapsia yhdessä eri osoitteissa.
    kumpikaan ei maksa mitään!
    hyvin on toiminut ja toimii edelleen, molemmat välittää lapsista.
    katsoimme vaan parhaaksemme erota kun juttu ei luistanut ja nyt menee huomattavasti paremmin kun on eri osoitteet ja hyvät välit.

    Niin, enpäs tässä ihan omista kokemuksistani kirjoittanutkaan, vaan enemmänkin lyhyt tiivistymä täällä esiin tulleista kommenteista. Kaikki osapuolet ilmoittavat välittävänsä lapsesta ja ajattelevansa lapsensa parasta ja sitten kuitenkin riidellään mitä ihmeellisimmistä asioista ja toimitaan niin, että toisella vanhemmalla olisi hankalat oltavat ...

    Äänestä

Siksi lapsia tehdään, kun se tekotapa sattuu olemaan niin mukava!

Äänestä

Yhtyvältä parilta puuttuu itsehillintä, pidetään penis emättimessä liian pitkään , moni lapsi on saanut alkunsa näistä roiskeista. Täytyy muistaa että raskaus voi saada alkunsa myös kullin nokassa olevasta TOUHUTIPASTA !

Äänestä
  • kulliaan ja kulliasioitaan ja on ehkä itse myös otsikon laatija ja osa vastaajista.

    Äänestä

  • ylpeänä kirjoitti:

    kulliaan ja kulliasioitaan ja on ehkä itse myös otsikon laatija ja osa vastaajista.

    Kaikki normaalsti tai tavallisesti alkaneet keskustelut menevät TAAS siihen että intetään multinimimerkki Keken kanssa joutavuuksista. Miksi menette siihen mukaan? Miksi ette jätä hänen kommenttejaan omaan arvoonsa?

    Täällä oli muutama nimimerkki jotka provosoivat ihan mielettömästi muiden kirjoituksia, täysin epäasiallista paskaa.. lähinnä liikkui yksinhuoltajat-palstalla. Tyyppi saatiin siivottua pois. Sitten palasi Keke. Sama tyyppi siis????
    Jos tämä keskustelupalsta halutaan pitää normaalina, tavallisena, ei se onnistu jo takerrutaan jonkun pösilön tyhmiin heittoihin joka hiivatin kirjotuksessa.. ! Joten jätetään kommentoimatta tyhmyydet?!

    Äänestä

Tiätsä ihan vihaksi pistää lukee tollasta tekstiä! Ei niitä muksuja tänne kukaan huvikseen synnytä ja heitä sivuun. Taidat ite olla joku lapseton, joka ei tiedä mistä puhuu. Nämä Tapaukset jotka lapsensa ns. "hylkäävät" (tätäkin tapahtuu) ovat kyllä vastuuttomia, mutta mitä se kertoo heistä. Siitä kuinka kypsymättömiä he ovat.Veikkaisin että jokainen ainaskin äiti-ihminen synnyttäneenä rakastaa lastaan. Joten meneppä vähän itseesi...

Äänestä
  • kuule kyllä niitäkin löytyy toivottavasti ei paljoo mut löytyy kuitenki, tekevät muksun ku vauvat on nii ihanii ja siitähän saa valtiolta rahaakin ja sitten kun arki tulee eteen ei päästä bilettää aina on otettava huomioon jos pieni tulee kipeeksi yms yms... ja ei se valtion rahakaan kovin suuri ollutkaan mut hei, voihan tän muksun jättää vaix mummulle ja sitä rataa ... penska joutuu pian lastenkotiin ku äiti alkaa ns. etiin elämää.(pillerit, huumeet ja alkoholi). kyllä näitä riittää! meit on monee junaa...
    t: kiukkuinen mummo

    Äänestä

Mikä ihme hokema toi on että lapsia vaan tehdään? Yhden olen synnyttänyt, tai oikeastaan hän syntyi omasta tahdostaan, ja alkunsa sai kun jätimme tekemättä, eli emme tehneet mitään sen eteen etten tulisi raskaaksi...
Lapet saavat alkunsa rakkaudesta, erikseen täytyy nähdä vaivaa että ei saisi lasta.
Lisäksi ovat ne onnettomat jotka tekemällä tekevät lapsia, eivätkä ymmärrä että lapset ovat lahja joita saadaan. Tai ei saada

Äänestä
  • kovasti olla samaa mieltä kanssasi mutten pysty. Maailmassa todellakin synnytetään lapsia vain sen tähden, että on sattunut yhdynnässä tulemaan raskaaksi eikä ole jaksettu/viitsitty/kyetty tekemään aborttia. That's it!

    Usein, muttei välttämättä äiti on tuolloin hirvittävän nuori ja hänellä on sosiaalisia ongelmia, mielenterveysongelmia ja/tai alkoholi/huumeongelmia. Lapsesta tulee hänelle vain yksi ongelma muiden joukkoon.

    Lapsia siis ei saisi synnyttää, ellei heitä kykene rakastamaan, mutta hyvähän se on sanoa, kun omat asiat on aina ollut melko hyvässä kondiksessa. Kaikilla ei ole. Ei läheskään.

    Äänestä

  • Ella kirjoitti:

    kovasti olla samaa mieltä kanssasi mutten pysty. Maailmassa todellakin synnytetään lapsia vain sen tähden, että on sattunut yhdynnässä tulemaan raskaaksi eikä ole jaksettu/viitsitty/kyetty tekemään aborttia. That's it!

    Usein, muttei välttämättä äiti on tuolloin hirvittävän nuori ja hänellä on sosiaalisia ongelmia, mielenterveysongelmia ja/tai alkoholi/huumeongelmia. Lapsesta tulee hänelle vain yksi ongelma muiden joukkoon.

    Lapsia siis ei saisi synnyttää, ellei heitä kykene rakastamaan, mutta hyvähän se on sanoa, kun omat asiat on aina ollut melko hyvässä kondiksessa. Kaikilla ei ole. Ei läheskään.

    pitää täysin paikkansa. Lapsi tarvitsee rakkautta ja turvallisuutta.

    Tosi on, että lapsen saanti voi olla on suuri lahja lasta toivovalle, mutta joillekin lapsi on ikävä kyllä ongelma kuten sanoit.
    Minunkaan mielestäni lasta ei saisi synnyttää, ellei pysty takaamaan turvallista lapsuutta.
    Jos sen takia raskaus jatkuu, ettei ole välittänyt/viitsinyt tehdä aborttia eikä erityisemmin lasta edes halua, on adoptio ainut oikea vaihtoehto. Ikävä kyllä on vanhempia, jotka ei välitä lainkaan jälkikasvustaan.

    Äänestä

olen samaa mieltä et miksi hankkia lapsia jos ei kykene itsestäänkään huolehtiin, meidänki pitäjässä näkee kun äidit tulee töistä kotiin tulevat kaupasta ostaan penskoille pika ruokaa ja sixpakin olutta. ja hetken kuluttua näkee kun talsitaan paikalliseen ja ollaan tappiin saakka ja rutiini toistuu melkein päivittäin. on se surullista. sitten eri ikäiset tenavat roikkuu kaupalla jollekin on lykätty tukku rahaa joka pitää muksut tyytyväisenä hetken oikeen pahaa tekee seurata ku pakostakin näkee mihin nämä pikkunassikat ovat valmiita että saisivat aikuisen huomiota osakseen. nuorille tarttis enempi sitä valistusta antaa ja tytöt hoitamaan muiden muksuja että näkisivät mitä se on oikeesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lapsia kirjoitti:

kun heistä ei välitetä?? Eron jälkeen tapellaan rahasta, tapaamisista ym. ym. Miksi lapsia yleensä tehdään jos heistä ei kerran välitetä??!! Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset toisenkin kerran kun alatte lapsia väsäämään!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu