"Leffamainos johti terroripelkoon Suomen Kenian-lähetystössä"
Suomen Kenian-suurlähetystö Nairobissa joutui eilen erikoisen terroriuhan kohteeksi.
Samassa rakennuksessa sijaitsevaan Italian lähetystöön saapui toissa yönä epämääräinen sähköposti, jossa uhattiin italialaisten tulkinnan mukaan räjäyttää ilmaan koko lähetystörakennus.
Italialaisten saamassa viestissä luki suurin kirjaimin "Bringing Down the House". Viestissä oli myös esillä eilinen päivämäärä 29.5. ja maininta 130 miljoonan dollarin lippukassatuloista.
Italialaiset eivät ilmeisesti ymmärtäneet, että sähköpostissa oli kyse Hollywood-tähti Steve Martinin uudesta komediasta, jonka nimi on "Bringing Down the House". Elokuva on ollut Yhdysvalloissa suuri hitti, ja komedian lippukassatulot ylittivät juuri eilen 29.5. 130 miljoonan dollarin rajapyykin kotimaassaan.
Norja sulki eilen turvatoimena oman lähetystönsä, ja Italian lähetystön henkilöstö vähennettiin hetkellisesti minimiin.
IS 30.5.2003
Eli kysymys kuuluu : onko tilanne tosiaan tämä, että kun joku sanoo PÖÖ, niin kaikki ovat heti paniikissa ? Eikö järjen käyttö ja harkinta ole enää sallittua ?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllähän sitä järkeä on,mut on hulluja jotka rahasta tekee mitävain ja missävain. Uskoakseni joka lähetystössäkin on joku henkilö vastuussa kaikkien hengestä,siksi on pakko toimia.Monta pahaa asiaa on tapahtunut ,kun ei uskota ,että joku tosiaankin tekee mitä uhkaa. Rahanpuutteessa köyhät,arabit ja muslimit ym. jo uskonnonpuolesta ovat valmiita mihinvain se on nähty. Ei ole varaa leikkiä enään edes sillä Böö sanalla. Joku pyörtyy ja loukkaa päänsä olet vastuussa: Näin hullua on elämä. Usko vain ja hullummaksi menee.