pitkä on tarinani, koitan sen kertoa lyhkäsesti..jospa se etes vähän auttaisi minua itseäni. Eli, erosin jälleen kerran avomiehestäni. Yhteiseloa takana 8 vuotta, on-off suhteena menty kolmisen vuotta, mutta aina vaikeuksista huolimatta palattu yhteen. Meillä 3 vuotias lapsi. Mies alkoholisti, josta johtuivat ongelmat suureksi osaksi. Hän kuitenkin on yrittänyt raitistua, mutta minulta ei uskoa enää siihen riittänyt, en osanut olla tukena, vaikka hän sitä tarvitsi. Mutta ku mies on jo minua niin monet kerrat loukannut, ja pettänyt luottamukseni.aina kun ollaan erottu, on tuntunut se parhaalta vaihtoehdolta, ollaan koitettu suhteessa olla toisenkin kanssa, mutta ei...tunteet liian voimakkaat toisiamme kohtaan...aina siis palattu yhteen, vaikka aina olen päättänyt ettei enään ikinä! rakastan miestä yli kaiken, mutta ei meidän yhteiselosta tullut enään mitään, ei osattu puhua, aina meni tappeluksi ja toisen loukkaamiseksi. Pointtini on, että miksi se eroaminen on niin vaikeaa, miksi pitää olla niin tyhmä ja aina palata entiseen, vaikka tietää ettei mikään ole sen paremmin kuin hetkellisesti vain...mistä saa voimia uskoa parempaan tulevaisuuteen, uskoa, että tulen olemaan onnellisempi ilman tätä sairasta suhdetta...tiedän, lapsi vaistoaa vanhempien kireyden, ja lapsen takia olen koittanut jaksaa, mutta nyt voimat totaalisesti lopussa...anteeksi sekava kirjoitus...olo on tällä hetkellä niin kovin avuton ja sekava...jos löytyisi joku kohtalotoveri, jonka kanssa jakaa nämä sekavat tuntemukset=)(
näin kävi taas
surumieli81
31106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Toivoisin voivani sanoa jotain kaunista ja hyvää sinulle.
Itsellänikin asiat huonosti.
Toivon sinulle kuitenkin onnellisia hetkiä.
meillä aikalailla sama tilanne ollut jo 10 vuotta.mutta mikä parasta,emme asu yhdessä.pidämme toisistamme jopa 3kk lomaa ja sitten taas yhdessä aamusta iltaan.lapsikin tottunut tilanteeseen.eihän sitä ikinä tiedä näemmekö enää koska riidoissa nämä tauot aina alkaa.pitäisi ennekoida ja sopia tauko heti kun ukko alkaa juomaan.antaa pusu,sanoa heippa ja nähdään muutaman kuukauden päästä.
tarinaltani kolmen vuoden päähän ennustettuna nykymallia jatkaen.
Omalla miehellänikin on ollut vähän tuota alkoholiongelmaisen vikaa. Ei osaa lopettaa juomistaan, kun sen aloittaa ja on päissään loukkaava kohtaani, enkä kestä katsella häntä silloin, kun hän on kunnolla päissään.
On luvannut parantaa tapansa jo useaan otteeseen ja vaikka jo monet kerrat olen ollut aikeissa lähteä ja jättää koko miehen, niin rinnalla olen silti aina pysynyt. Kärsivällisenä, toivoen parempaa.
Hetken aikaa mies olikin sitten juomatta, mutta nyt on sen hiljalleen aloittamassa taas.
Joka viikonloppu juo nyt ja usein sen 2 päivää putkeen.
Meillä on alle vuoden ikäinen lapsi. En halua hänelle juoppoa isää ja siitä surullista äitiä, vaan onnellisen ja rakastavan perheen, jossa mieskin antaa arvoa naisellensa.
En tunne mieheni arvostavan minua, koska ei ole kyennyt tosissaan muuttumaan.
Ylä ja alamäkeä on suhteemme ollut ja on..
mutta minkäs teet. Vaikeaa se erokin on ja aina, kun tuntuu, että nyt riitti ja pakkaan kamani, niin mies saa minut jäämään sanoillaan ja halauksillaan.