Rinnakkaisketjussa jo hieman sivusin aihetta mutta kysytäänpä ihan uuden ketjun voimalla että miten suhtautuisit jos poika/tyttöystäväsi viestittelisi tekstiviestein/sähköpostein tuntemattoman miehen/naisen kanssa? Suurin osa ei varmasti hyväksyisi ja vaatisi häntä lopettamaan moisen.
Minulla on se tilanne, että vuosien varrella on näitä viestittelytuttuja kertynyt, niitä on ollut ja mennyt mutta pysyvimmät ovat viestitelleet kanssani jo yli kuusi vuotta. Itse asiassa, heitä on kaksi jotka niin kauan ovat viestitelleet. Kolmas jonka kanssa viestittelin yli viisi vuotta on lopettanut yhteydenpidon minuun. Sitten on yksi hieman uudempi viestituttu jonka kanssa olen viestitellyt pari vuotta nyt. Siis, he kaikki ovat tyttöjä.
Näillä pitempiaikaisilla viestituttavilla on nyt jo oma lapsi, toinen on yh ja toinen on naimisissa. Parilla muulla viestitutulla on oma mies. En todellakaan ole tullut kysyneeksi, että tietävätkö heidän miehensä minun olemassaolostani.
Itse en ole pitkistä viestisuhteista huolimatta, tai pikemminkin juuri niiden takia, ole halunnut heitä tavata. Muutamat viestitutut ovat ehdottaneet tapaamista mutta minä olen kieltäytynyt, minkä jälkeen viestittely on loppunut.
Nämä vakkaritkin ovat välillä kysyneet että haluaisinko tavata mutta olen johonkin tekosyyhyn vedoten kieltäytynyt kohteliaasti. Nimittäin, heistä on tullut minulle jonkin sortin ystäviä joita en haluaisi menettää. Jos tapaisin heidät niin viestittelyt loppuisivat kuin seinään, tiedän sen.
Minä tiedän että minulla ei koskaan tässä elämässä tule olemaan ns oikeata suhdetta kenenkään naisen kanssa. Se asia on elämän varrella tullut harvinaisen selväksi ja nyt voin sanoa että 100%:n todennäköisyydellä tulen elämään elämäni yksinäisenä ilman minkäänlaista suhdetta mutta minä olen tottunut siihen ja tuollainen tulevaisuuden tietäminen on suorastaan helpottavaa.
Kuitenkin, nimenomaan siitä johtuen haluan pysyä viestiväleissä näiden viestituttujen kanssa. He asuvat eri puolella Suomea kuin minä joten tapaamisiin ei joka tapauksessa edes olisi montaa kertaa mahdollisuutta. Kuuden vuoden aikana ihmisille tapahtuu yhtä sun toista. Toivottavasti olisi edessä vielä monta vuotta tuttavuutta vaikka ymmärrän kyllä jos he haluavat lopettaa, toivottavasti kuitenkin ei.
Puhelimitse olen kuitenkin puhunut heidän kanssaan pariin otteeseen.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Viitaten rinnakkaisketjuun. Ihmisiä kun pelkäät ni pysy vaan siellä kämpässäs äläkä puhu kenellekään. Sillähän se hälvenee. Että voi olla outoja hiippareita olemassa.
Mikä vittu sua vaivaa? Huolehdi sinä van omista asioistasi!
Eihän sulla tapaamisessa pelättävää ole ellet ole heitä kusettanut. Joku vikahan sinussa täytyy olla - oletko sairaalloisen lihava, halvaantunut tai muuta vastaavaa mitä olet viestien takana piilotellut?
Hiton fiksua aloittaa tutustuminen uusiin ihmisiin kusettamalla että olisit jotain muuta kuin olet. Voin vain kuvitella kuinka älykäs olet jos et tajua että jossain vaiheessa homma kusahtaa. Ketä kiinnostaa epämääräinen viestituttava iän kaiken. Hetken huvi johon sitten kyllästyy.
Hanki elämä.
Haista sä vaan pitkä vee! Sanoinhan minä että on jo yli kuusi vuotta kiinnostanut viestituttavuus. Se on mahdollista jos kysymys ei mistään muusta olekaan.
Ja en ole mikään lihava tai halvaantunut vaan ihan tavallisen näköinen mies. Kaikille asiat eivät vaan ole niin helppoja. Jos olisit tuon viestisi sanonut minulle kasvokkain niin nielisit hampaitasi!
vai miksi on niin vaikeaa tavata ihmisiä?
Minulla oli (on yhä) netin kautta tavattuja tuttavuuksia muutaman vuoden, joista pari olen tavannut oikeassa elämässä. Mitään "vahinkoa" ei ole tapahtunut, eli viestittely/yhteydenpito ei ole loppunut. Molempien henkilöiden kanssa tuli puheeksi se pelko ettei "kelpaakkaan" oikeassa elämässä.
Jos olet ollut rehellinen ja kertonut heille itsestäsi tarpeeksi heidän ei pitäisi välittää minkälainen henkilö koneen äärellä on istuskellut, kun kerran selkeästi noin pitkään on riittänyt juttua.
tota munkin piti sanoa mutta en jaksanut kirjoittaa.. :)
saattaa aiheuttaa... Itselläni on pari vuotta jatkunut sähköpostin vaihto parinkin miespuolisen ystävän kanssa, joita kuitenkaan en koskaan ole tavannut, ei ole tullut tilaisuutta. Kerran pari olen koittanut seurusteluakin tässä, mutta Siitä ei enempää ole tullut. Huomannut olen, että miehet (ainakin nämä kaksi) Kyselevät kovin ja epäilevät, että ei tuo voi olla normaalia viestittelyä. Päälle hirvittävä riita asiasta, minun ilmoitettuani, että aion edelleen vaihdella kuulumiset näiden kanssa...
en tiedä ikääsi (tod. nääk. hyvin nuori?) enkä elämänhistoriaasi, mutta kyllä toi lause: "Minä tiedän että minulla ei koskaan tässä elämässä tule olemaan ns oikeata suhdetta kenenkään naisen kanssa."
tuntui ihan pohjattoman lohduttomalta ja loputtomalta. Tiedätkö mitä menetät? Ison ja hyvin olennaisen osan ihmisenä olemisen iloista ja suruista. Ja tiedätkö että olet itse sen muurisi rakentanut (ainakin osittain)? Toinen juttu on jos seksuaalinen kiinnostuksesi ei kohdistu naisiin.
Niin tai näin en näe yhtään minkäänlaista ongelmaa tuollaisessa ystäväviestittelyssä. Jos joku tekee siitä ongelman, se on hänen rajoittuneisuuttaan. Aikuisilla tasapainoisilla aktiivisilla ihmisillä voi olla ystäviä kummassakin sukupuolessa. Niiden kanssa voidaan harrastella, tapailla tai vaikka vain viestitelläkin useita vuosia ilman intiimiä kanssakäymistä.