suomen paras

Mikä on teidän mielestänne suomen paras kuoro? Eikä nyt kaikki pliis vastaa omaa kuoroaan, vaan sen kuoron jonka ihan oikeasti uskoo olevan paras! :D
192874
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Pahan kysymyksen heitit. Kuorojen paremmuutta kun ei pysty mittaamaan aivan yhtä helposti kuin esimerkiksi urheilujoukkueiden paremmuutta liiga- ja cup-otteluissa.

Ohjelmiston vaativuus ja monipuolisuus olisi tietysti yksi mittari. Ja etenkin, miten hyvän esityksen jokin kuoro pystyy hiomaan siitä annetussa ajassa. "Vaativalla ohjelmistolla" tarkoitan tässä erityisesti johtavien modernin aikakauden kuorosäveltäjien kuten esim. Heinz Holligerin musiikkia. Kolikon toinen puoli on, että ns. "helpompikin" ohjelma muuttuu nopeasti vaativammaksi jos taiteellisia kriteerejä nostetaan riittävän korkealle.

Tässä pitänee lisäksi sijoittaa kamarikuorot, lauluyhtyeet, sinfonia- ja oopperakuorot sekä mies-, nais- ja lapsikuorot eri "sarjoihin", sillä ne edellyttävät laulajiltaan erilaisia valmiuksia. Sävelpuhtaus, rytmitaju, nuotinlukutaito, tulkinnalliset valmiudet etc. ovat tietysti perusedellytyksiä jokaisessa tasokkaassa kuorossa, mutta jotkin kokoonpanot edellyttävät esimerkiksi enemmän solistista laulutapaa kuin toiset. Kuoro taasen voi olla huippuhyvä, vaikkeivät kaikki sen laulajat solisteja olisikaan.

Jos kansainvälistä näkyvyyttä katsotaan, niin ainakin lauluyhtyeistä Rajaton on vahvoilla. Viime vuosien kilpailumenestyksen perusteella voisi kamarikuorosarjassa estradille heittää esim. EMO Ensemblen. Ammattimaisinta toiminta lienee - kaikesta huolimatta - Radion Kamarikuoron seuraajassa eli Helsingin Kamarikuorossa, vaikkakin Tapiolan Kamarikuoro sinnittelee hyvin kisassa mukana haasteellisella ohjelmallaan. Suomen Kansallisoopperan kuoro tietenkin on "oikeasti" tällä hetkellä Suomen ainoa täysammattilaisista koostuva vakiokokoonpano. Sen paremmuutta suhteessa muihin en ryhdy tässä arvioimaan, niin omanlaisensa musiikin lajin parissa liikutaan. Tässä tuli nyt kavalkadi pääkaupunkiseudun kokoonpanoista, joissa allekirjoittanut ei itse ole laulanut, mutta keskustelun herättämiseksi toivon mielipiteitä "maakunnistakin". Katse tähyilee esim. Turun, Oulun, Tampereen ja Kuopion suuntiin.

Äänestä

viihdyttävin kuoro, mitä tiedän

Äänestä
  • Minusta lauluyhtye Aikamiehet ry on Suomen paras kuoro. (www.aikamiehet.fi) Aikamiehillä on erittäin monipuolinen ja korkeatasoinen viihdemusiikin sekä hengellisen musiikin ohjelmisto.
    Laajan kannatuksen ja pidettävyyden kriteerinä voi pitää myös sitä että Suomessa on kuoroille myönnetty vain kaksi kultalevyä ja ne molemmat on myönnetty Aikamiehet kuorolle.
    Myös kuoron lukuisat ulkomaanmatkat ja televisioidut konsertit puhuvat omaa kieltään kuoron korkeasta tasosta.

    Äänestä

  • Laulusta pitävä kirjoitti:

    Minusta lauluyhtye Aikamiehet ry on Suomen paras kuoro. (www.aikamiehet.fi) Aikamiehillä on erittäin monipuolinen ja korkeatasoinen viihdemusiikin sekä hengellisen musiikin ohjelmisto.
    Laajan kannatuksen ja pidettävyyden kriteerinä voi pitää myös sitä että Suomessa on kuoroille myönnetty vain kaksi kultalevyä ja ne molemmat on myönnetty Aikamiehet kuorolle.
    Myös kuoron lukuisat ulkomaanmatkat ja televisioidut konsertit puhuvat omaa kieltään kuoron korkeasta tasosta.

    Aikamiehet pilasi aikanaan maineensa pysyvästi mylvimällä Iltatuulen viestin. Ääni oli kuin sonnilaumalla. Kuorolaulamisesta ei ollut tietoakaan. Tottakai Suomen tuulipukukansa piti esityksen listoilla ties kuinka kauan. Surkeuden surkeus.

    Äänestä

Vaikea sanoa kun on monia tässä muutama Espoon Nuorisokuoro Candomino Mieskuoro Weljet Oulussa Toimii on myös muitakin mut ei tuu nyt mieleen

Äänestä

Philomela on mielestäni huippukuoro, paljon ei naiskuoro voi tuosta parantua.

YL. Tylsä vastaus mutta ei kai kovempaa mieskuoroa Suomesta löydy.

Sekakuoroista en osaa sanoa.

Rajaton on hyvä. Muitakin hyviä lauluyhtyeitä on lukuisia.

Maakunnissakin löytyy tosi kovatasoisia porukoita.

Äänestä

Eivätköhän ne parhaat ole Kampin laulu, Grex Musicus ja Musica.

Äänestä
  • väärin meni. ihan ehdottomasti parhaat ovat tapiolan kamarikuoro sekä jubilate.

    Äänestä

Minustakin Aikamiehet on Suomen paras amatööri kuoro. Olen käynyt useissa heidän konserteissaan ja voin sanoa että laulujen sovitukset, kuoron visuaalinen esiintyminen ja sointuva saundi ei ole koskaan jättänyt kuuliaansa kylmäksi. Harrastuspohjalla toimivaksi kuoroksi he ovat ehdottomasti ammattikuorolaisten tasoa. Vain hyvin harva porukka pystyy samaan.

Äänestä

Mieskuoro Mahtisonnit Kiikaisista on paras

Äänestä

Parhaat kuorot tiedetään. Ihanaa on mielestäni seurata myös kuorojen kollektiivista olemusta: miten käyttäytyvät muiden kuorojen kanssa, yleisölle jne. Ollaanko ulospäin jne.

Suurin osa kuoroista onkin aivan ihastuttavia olentoja. Se tuo juhlavan lisäsinettinsä kuoron hyvyydelle.

Äänestä
  • Eiköhän se oo tuo Kuopijon Nuorisokuoro!

    Äänestä

  • Lallilalli kirjoitti:

    Eiköhän se oo tuo Kuopijon Nuorisokuoro!

    Itse asiassa aika mukavaa, että olit nostanut tämän ketjun ylös!

    Äänestä

parhaasta kuorosta,mutta minkä takia rajattomien oli pakko raiskata Queenia.Hävetkää!!!

Äänestä

Tämän päivän lähetyksessähän tapahtui "oikeusmurha",
kun oulun kuoro pääsi jatkoon. Suomen paras kuoro kun on
ohjelman nimenä niin odottaisi jonkinmoista tasoa.
Sitä kyllä löytyi niiltä kahdelta muulta kuorolta.
Vaan tässähän tuli se aluepolitiikka: pohjoisesta pitää
väkisin joku saada mukaan. Tiedän, että joku kommentoi
yleisöäänestystä mutta höpö höpö. Kuka ne kontroloi??

Äänestä

Candomino on ehdoton ykkönen! Seuraavana perässä tulee Tapiolan kuoro:)

Äänestä

Kuoro ja hanuri kuuluvat samaan kastiin. Kuutamomannet- olisi kuorolle oiva nimi.

Äänestä

Oulusta, Ylikiimingistä löytyy mahtava Hohde kuoro, jossa on hohdetta ja sointia. Harvoin enään pääsee nauttimaan tällaisesta kuorosta jossa löytyy tunnetta. https://www.youtube.com/watch?v=GXV5Kct28mc

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuoro? kirjoitti:

Mikä on teidän mielestänne suomen paras kuoro? Eikä nyt kaikki pliis vastaa omaa kuoroaan, vaan sen kuoron jonka ihan oikeasti uskoo olevan paras! :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu