eli mun tyttökaverilla on kova vauvakuume, ikää hänellä on 26v, itsellä 29v, itse en ole todellakaan aikomassa isäksi, ehkäpä moneen vuoteen, ja tämän olen kertonut, muija taasen tuntuu rakastan mua vaikka kuinka, eli menee tämän vauvakuumeen ylikin.
Meinattiin tämän takia jo erotakkin, ajattelin jotta hänen olisi parempi ettiä uusi mies joka olisi valmis isäksi, mutta ei, muija alko itkemään jne.. palattiin yhteen.
Sisko taasen on tuumannut jotta jos en ole tosissani, olisi parempi jättää tämä nainen, sillä vien hänen parasta aikaansa, noin niinkun lapsenkin saannin kannalta.
--
tämä tyttökaverini, jollain tapaa ajattelee kyllä että me muutetaan yhteen, ja meistä tulee perhe, jotenkin hän tuntuu olevan takertunut minuun, uskon että se johtuu vähän siitä että hän luulee ettei saa parempaa, uskon kumminkin hänen aidosti rakastavan minua.
--
Joidenkin mittapuiden mukaan olen huonomies, nytkin hieman kaljoissa kirjoittelen.
--
Mutta pitäisikö minun jättää tämä nainen, koska en usko että meillä koskaan tulee olemaan yhteistä perhettä, lapsia, ja jne..
vaikka kertoisin tämän, hän luultavasti jotenkin kuvittelisi että kumminkin meillä voisi olla perhe, vaikka nyt sanoisin sen olevan mahdotonta.
--
Mutta jos jätän hänet, alkaa kauhea itkeminen, uhkaa tehdä itselleen jotain, ja muuta. ei kumminkaan tee, koska on viisas tyttö, mutta ei niin viisas että jättäis minut.
.
eli pitäisikö minun jättää hänet vai ei?

Vastaukset 2
Vanhimmat
...taas sekoilee?
No jätä se jos sul ei sille mitään ole tarjottavana. Typerä ämmä ku sussa roikkuu, varmaan sais paremmankin. Jonkun joka tosiaan sen perheen haluaa. Ei tuo mitään rakkautta ole, sen ämmän puolelta vaa jotain läheisriippuvuutta.