Sotketaan kaksi ihan eri asiaa...

Luomistarinat on ihan mielenkiintoisia ja mukavia satuja, ihmisten olettamuksia asioista joita ei todellakaan tiedetä. Niissä mennään niin elämän ja tämän todellisuuden perimmäisiin kysymyksiin joihin ei ole vastausta. Minä tyydyn siihen, ja piste.

Tiede taas, onko sitä että pyritään saamaan kaikkeen mihin PYSTYTÄÄN, perusteltu vastaus. Joihinkin asioihin ei olla saatu, kenties joskus saadaan..

Mutta nämä kaksi asiaa ovat ihan totaalisesti eri tasolla. Toisessa mietitään ihan jotain "jumaluutta" tai jotain sen tasoista asiaa ja toisessa taas mietitään onko joku hiilenpala 1000 vai 2000 vuotta vanha. Nämähän on ihan eri asioita eikä mitenkään yhdistettävissä. Tai jos ne haluaa yhdistää niin se on sama kun laittas puurot ja vellit sekasin.
4263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Juuri tuota asiaa täällä yritetään kreationisteille tolkuttaa, mutta kun ei mene jakeluun. Evoluutioteoria ei ota kantaa uskontoihin, mutta kreationistit ja ID:n kannattajat pyrkivät jatkuvasti kaatamaan evoluutioteorian omilla uskomuksillaan. Evoluutioteoria on tiedettä ja kreationismi uskontoa. Ei näitä voi sekoittaa keskenään.

Onhan se varsin turhauttavaa tietää, että tämän ajatuksen kääntää hetkessä joku näppärä kreationisti päinvastaiseksi. Evoluutio onkin uskontoa ja kreationismi (tai varsinkin ID) on tiedettä. Kaikki kuitenkin tietävät selvänä faktana sen mikä maailmankuva on peräisin lähi-idän mytologioista kertovasta eepoksesta ja mikä perustuu havaintoihin luonnosta.

Äänestä
  • ihmeessä ne voi epäillä evoluutioteoriaa vääräksi? Siis aivan sama vaikka uskoisivatkin raamattuun, jumalaan, jokaisen oma asia mihin uskoo. Ne on kuitenkin uskon asioita. Jos on jo miltei tieteellisesti todistettu että "näin tämä on tainnut mennä viimeisen 10.000 vuoden aikana niin sittenhän se on niin. En ymmärrä miksi tuollainen käytännönasia pitää kumota koska tämä jumaluuden ja perimmmäisten voimien tai tarkoitusten miettiminen menee tässä asiassa vielä aika paljon pidemmälle. Siinä ajatellaan että olikohan siellä joku jumala joka on miettinyt että kirahvi asukoon afrikassa ja kiinalaiset idässä, ja laitetaan niille vielä vinot silmät. Kyllähän näitä asioita voidaan miettiä tieteellä mutta sitä ei voida miksi on näin, oliko joku "jumalankaltainen" joka kaiken on mietiskellyt "älykkäästi". niin... tiedäpä häntä...

    mutta jos lähdetään siitä että vaikka olisikin joku sellainen ihmeellinen mahti, niin näköjään se on nähnyt tuon evoluutionkaltaisen mieleisekseen. joten miksi pitää evoluutioteoria kumota, eihän se ole edes mikään uskonto vaan pelkkä teoria.

    Äänestä

  • miten... kirjoitti:

    ihmeessä ne voi epäillä evoluutioteoriaa vääräksi? Siis aivan sama vaikka uskoisivatkin raamattuun, jumalaan, jokaisen oma asia mihin uskoo. Ne on kuitenkin uskon asioita. Jos on jo miltei tieteellisesti todistettu että "näin tämä on tainnut mennä viimeisen 10.000 vuoden aikana niin sittenhän se on niin. En ymmärrä miksi tuollainen käytännönasia pitää kumota koska tämä jumaluuden ja perimmmäisten voimien tai tarkoitusten miettiminen menee tässä asiassa vielä aika paljon pidemmälle. Siinä ajatellaan että olikohan siellä joku jumala joka on miettinyt että kirahvi asukoon afrikassa ja kiinalaiset idässä, ja laitetaan niille vielä vinot silmät. Kyllähän näitä asioita voidaan miettiä tieteellä mutta sitä ei voida miksi on näin, oliko joku "jumalankaltainen" joka kaiken on mietiskellyt "älykkäästi". niin... tiedäpä häntä...

    mutta jos lähdetään siitä että vaikka olisikin joku sellainen ihmeellinen mahti, niin näköjään se on nähnyt tuon evoluutionkaltaisen mieleisekseen. joten miksi pitää evoluutioteoria kumota, eihän se ole edes mikään uskonto vaan pelkkä teoria.

    Evoluutioteorian myötä ihminen asettuu paikalleen elämän sukupuussa simpanssin viereen, eläimeksi. Tämähän on fundamentalisteille mitä suurin kunnianloukkaus, koska he haluavat pitää ihmisen täysin luonnosta erillisenä henkiolentona, jolla nyt Jumalan armosta huolimatta sattuu olemaan myös ruumis. Eläimethän ovat fundamentalistien mielestä arvottomia olentoja, joilla ei ole sielua tai oikeuksia. Ironisesti alkukirkon isistä vaikutusvaltaisin, Paavali, piti ihmistä eläimenä, ja olisi voinut jopa hyväksyä evoluution sellaisenaan. :/

    Äänestä

  • kyseessä kirjoitti:

    ihminen on ihan samaa lajia muiden nisäkkäiden kanssa. ainut erottava tekijä on paljon korkeampi äo ja isommat aivot. tämän voi miltei todistaakin. otetaan "imbesilli" ihminen, (eli äo 25 tai alle) sehän on aika lailla kuin joku eläin. toimii vain vaistojensa varassa. jos sitä menet tönimään niin kyllä se kenties tajuaa tyrkkästä takas.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kreatiinimonohydraatti kirjoitti:

Luomistarinat on ihan mielenkiintoisia ja mukavia satuja, ihmisten olettamuksia asioista joita ei todellakaan tiedetä. Niissä mennään niin elämän ja tämän todellisuuden perimmäisiin kysymyksiin joihin ei ole vastausta. Minä tyydyn siihen, ja piste.

Tiede taas, onko sitä että pyritään saamaan kaikkeen mihin PYSTYTÄÄN, perusteltu vastaus. Joihinkin asioihin ei olla saatu, kenties joskus saadaan..

Mutta nämä kaksi asiaa ovat ihan totaalisesti eri tasolla. Toisessa mietitään ihan jotain "jumaluutta" tai jotain sen tasoista asiaa ja toisessa taas mietitään onko joku hiilenpala 1000 vai 2000 vuotta vanha. Nämähän on ihan eri asioita eikä mitenkään yhdistettävissä. Tai jos ne haluaa yhdistää niin se on sama kun laittas puurot ja vellit sekasin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu