olen kiltti luonne ja monesti kiltteyden takia on poljettu maahan. Nyt viime aikoina vanha kaveri on taas ottanut yhteyttä ja en osaa sanoa että ei passaa. tunnen oloni erittäin huonoksi hänen seurassaan, itkettää tapaamisien jälkeen ja vaikuttaa ajatuskulkuun. Hänellä on aina monenlaista negatiivistä tarinaa kerrottava ja se vie voimat. itsekin alan ajattelemaan asioista heti tosi synkästi ja arvostelemaan ihmisiä. hänellä on jokin kumma ote, eniten ehkä pelkään että hän alkaa mustamaalaan ja saa mun elämän jotekin sekaisin jos hänen tahtoonsa ei taivuta. miten tuommosesta riesasta siististi eroon.
miten eroon
itkenyt pääkaupunki
101031
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sano sille ystävälle että sinulle on yhdentekevää mitä hän sinusta ajattelee, etkä jaksa kuunnella hänen negatiivisia tarinoitaan, koska niistä tulee sinullekin huono olo.
Sillä ei lopultakaan ole mitään merkitystä, mustamaalaako hän sinua tai yrittääkö sekoittaa elämäsi, jos jatkat ystävyyttä, tiukemmin hän vain sinut sitoo siihen vaaraan. Eiköhän ne joille hän sinua mustamaalaisi tiedä ja tunne mikä tuo ihminen on oikeasti, joten eipä hänen sanomisillaan ole oikeasti mitään painoarvoa. Sehän on vain hänen sanansa omaasi vastaan. Voit yksinkertaisesti vain todeta kaikille asian esille ottaville, että jopa on ex-ystäväsi puskenut juttua, johtuu varmaan siitä, että sanouduit irti hänen ystävyydestään, koska et kestänyt kuunnella kaikkea sitä jatkuvaa negatiivista, mitä hänellä oli sanottavanaan.
Niin, haluaisit tehdä asian nätisti. Siihen ei välttämättä ole mahdollisuutta. Voit alkaa välttelemään, jos et tahdo konfliktia (se kyllä helposti silti tulee myöhemmin). Eli et vastaa puheluihin, et ota itse yhteyttä. Jos kaverin jossain näet ja hän tulee asiasta kysymään, voit sanoa ystävällisesti että sinulla on ollut niin kiire. Jos jankkaa miksi, kerrot vaikka että suvussasi/perheessäsi/työmaallasi/itsellesi on tapahtunut jotain traagista, mistä et halua enempää tässä keskustella.
Mutta kannattaisin tuota ylempää vaihtoehtoa, suoraan sanomista. Kiertely sopii vain tilanteisiin, joissa ei halua saada aikaiseksi suurta haloota konfliktilla, muiden ihmisten läsnäolon vuoksi.
Olin eräissä juhlissa, jonne yksi entinen kaverikin eksyi. Hän petti mut tosi pahasti aikoinaan, oikein petti mua yhdessä mun poikaystäväni kanssa. Ongelmana oli että toi ystävä oli mun lapsuudenkavereita, ja tietää musta paljon asioita, joilla voi aiheuttaa mulle kaikenlaista pahaa. Sekoittaa ihmissuhteitani. Lähinnä sellaisia asioita, että joskus olen purkanut pahaa mieltä sille toisista ihmisistä, niin kuin nyt useimmat ihmiset parhaan ystävänsä kanssa tekevät.
Mutta tähän päivään. Meen välirikosta on kulunut jo jonkin aikaa, mutta nyt tuolla juhlissa tää kyseinen ihminen tuli (tietysti kännispäissään) mulle selittämään meen ystävyydestä, kuinka on mua ikävöinyt ja toivoisi että menisin käymään ja ottaisin yhteyttä. Samaan hengenvetoon kertoi, ettei ole mun jotain sanomisia kertonut kelleen, että meidän tarttis tosiaan puhella, koska ei meidän ystävyys ole vielä menetetty. No mulle kyllä tuli sellainen olo, että sehän kiristi mua. Koska silloin kun meille tuli välirikko ton pettämisen takia, sillä oli kiire levittää juttua siitä, mitä olin joskus sanonut negaa poikakaverin ja mun suhteesta. Ensin petti ja sitten vielä hukutti mut levittämällä luottamukselliset juttutuokiot tehostetuin maustein yhteisille ystäville. Ja NYT muka pitäisi olla yhteydessä??? En siellä juhlissa muuta sanonut kuin että joo, otan yhteyttä, että olisin siitä ihmisestä päässyt eroon. Yhteyttä en todellakaan ota. Ei mulla enää vihaa ole häntä kohtaan, mutta kiristämisellä lähelle pyrkiminen ja kuvitelma siitä, että mikään voisi palata enää ennalleen meen välillä on kyllä ihan turha luulo. Enää en edes välitä, mitä puhuu ja kelle, on sen verran turha ihminen mulle.
Eli suosittelen pyrkimään tähän olotilaan - älä välitä mitä se susta puhuu.
Minulla oli monivuotinen ystävätär joka oli olevinaan niin fiini, erityisesti hän ihaili julkkiksia, pääaupunkiseudulla niitä näki.
Melkein ne oli hänen bestiksiä tai jopa kaukaisia sukulaisia.
Minä siinä sitten olin aivoton ja huono vierellä, kuuntelin hänen ihmeellisiä juttujaan.
Kummallista, vasta joskus jälkeenpäin ajattelin että kuinkas hän nyt minun kanssani kaveerasi, kun niitä hienompiakin oli olevinaan.
Tästä ystävyydestä oli vaikea päästä eroon sillä olimme koulukavereita, melkein naapuruksia.
Juuri minullakin oli tapaamisten jälkeen ontto tunne, aivan kuin olisin tehnyt jotain väärin.
Olin huomattavan ylipainoinen ja sitten sain uuden idean syömisestäni ja laihduin 22kg.
Koko aikana hän ei ollut huomaavinaan ohentumistani, kun tuo lopullinen paino oli saavutettu hän tokaisi että -" oletpas mennyt oudon näköiseksi, menisit verikokeeseen, jotain vikaa varmaan on".
Niin, sitten vaan sain yksinkertaisesti tarpeekseni siitä että olin hänen roskatynnyrinsä, ovimattonsa ja mitä kaikkea vielä.
Jätin huomioimatta soitot, en lähettänyt joulukortteja, en viestinyt kivoja tekstareita nimi ja synttäreinä.
En ole kuullut hänestä mitään kahteen vuoteen.
Samantyyppisen ystävän taidan minäkin olla tuntenut. Mietin vaan, että hänen elämänsä taisi olla vaikeaa, jos ei osannut olla normaalien ihmisten kanssa ystävä, vaan piti hakea omaan elämään lisää sisältöä julkisuuden henkilöistä, ja heidän elämästään, joka on lähes kaikkien katseltavissa lehtien kautta. Olisiko vaikeuksia tällä henkilöllä ollut lapsuudesta saakka? Jos oma elämä on olematon, ei mukava, ja käsitys itsestä ei kovin vahva, on helppo alkaa kuvitella lehtien juttuja todeksi, tuoda niiden käänteitä ja kivoja juttuja osaksi omaa elämää, kun ei omaan elämään itse keksi sisältöä, tai sitä ei itsekään tunne, eikä siitä osaa puhua. Onhan se varmasti vaikeaa, jos ei ole hyvää pohjaa ja taustaa.
Ehkä sinä olit hänen ainoa todellinen ystävänsä, ja kaikki muu vain median luomaa epätodellisuutta. Tällainen henkilö kai tarvitsisi ymmärrystä ja tukea, miten rakentaa oma elämänsä elämisen arvoiseksi sellaisenaan, ettei tarvitse hakea niin paljon virikkeitä muualta.
Mielestäni ongelma ei ole kiltteydessä, vaan asioiden ymmärtämisessä.
Kaikkia asioita ei kannata ottaa tunteella. Jos haluat jatkaa vielä ystävyyttä, tai tuntuu, että siinä ehkä on jotain mukavaa, tai tunnet myötätuntoa ystävääsi kohtaan, kannustaisin opettelemaan negatiivisiin asioihin suhtautumista kylmänä teoriana, joka ei kosketa minua. Yhtä aikaa voi myös olla sekä kova että kiltti. Faktoihin suhtaudutaan kylmän laskelmoivasti, ihmisiin lämpimän ymmärtäväisesti.
Maailmassa ja elämässä on paljon kurjia ja surullisia tarinoita. Sen voi ottaa tilastollisena faktana ja on kovin todennäköistä, jos tunnet monia ihmisiä, tunnet myös ihmisiä, joilla on surullisia tarinoita. Ja yleensä ystävyys vaatii toisen ihmisen ja hänen elämänpolkunsa tuntemista, ainakin jossain määrin.
Ystävälläsi on varmasti myös paljon positiivista annettavaa, jos hän on näinkin pitkälle selvinnyt huolimatta surullisista asioista. Voit kysyä ystävältäsi jotain. Sanoa, että miten itse olet jaksanut, miten jaksat eteenpäin, miten ajattelet asioista? Hän ei itse ehkä ota asioita niin tunteellisesti, vaan näkee ehkä syy- ja seuraussuhteita. Monet hankaluudet saattavat periytyä monen mutkan takaa. Jos koitat kovasti toisella tavalla ajatella, niin niiden yhteyksien ja kulkupolkujen tarkasteleminen ja ymmärtäminen voi olla yllättävän kiehtovaakin. Siis älä ota asioita suoraan itseesi, vaan tarkkaile ulkopuolisena, koita kiinnostua erilaisista yhteyksistä ja asianhaaroista.
Ystävyydessä on mielestäni tärkeätä myös hyvä keskustelu, kysymysten esittäminen. Ja jos itsekin joskus vuodatat, niin esimerkilläsi kehotat muitakin ihmisiä kertomaan myös surullisia asioita.
Minä olen kyllä kokenut sen että ihmisiin suhtaudutaan hyvinkin kylmän laskelmoivasti.Olen aikoinani tipahtanut piireistä, (ja pah) senvuoksi etten ollut työelämässä enkä koskaan enää saavuttanut sellaista sosiaalista asemaa kuin ennen.
Pätkätöiden pirkko.
Itse ymmärsin lopulta sen että tietyt ovet sulkeutuivat lopullisesti, tai ainakin siihen asti kunnes saan pyydystettyä miehen, sellaisen joka kulkee joku krakan tapainen kaulassa.
Ainakin vanhemmalla väellä, naisilla joilla on johtajanplanttu, on vielä tietyt kuviot.
Kyllä on hassua ajatella että kiltillä olisi vaikeaa ymmärtää ajatella ystävyyttä muuten kuin omasta pienestä sielunelämästä käsin.
Ei kukaan saa olla toiselle jatkuvastu tyly arvioija tai leelian lepotuoli.
Kiltti vain odottaa kärsivällisesti omaa vuoroaan, tai mukavia juttuja. Toiselle jo pelkkä tuttavan naaman näkeminen saa aikaan ennennäkemättömän puhetulvan ja valituksen.
Kiltti ymmärtää ja ajattelee todella syvästi ja usein haavoittuu uudestaan ja uudestaan.
Todellakin kyllä joskus ajattelee liikaa.
Voi vain tulla sellaiseen lopputulokseen ettei aitoa ystävyyttä ollutkaan vaan jonkinlainen sosiaalinen työsuhde.
analysoiva ja kova. Vaan tiettyjä elämän tosiseikkoja ja kurjuuksia kohtaan. Niitä on vaikea muutoin kestää. Vai onko voisiko olla niin, että nälänhädät ja sodat olisivat ihmisistä vaan hauskoja pikkuseikkoja? Tai ympäristökatastrofit ja maapallon kehno tulevaisuus joitain tutkimuksia ja ennusteita uskoen?
Onhan totta, että maailmassa on paljon analysoivia ja kylmiä ihmisiä. Tarkoitan kuitenkin, että mielestäni olisi parempi, että ihmiset nähtäisiin ihmisinä, annettaisiin ymmärrystä, armoa ja lämpöä.
En sano, ettei kiltti osaisi ajatella toisin. Tarkoitankin, että kiltin pitäisi joskus päästä eroon "kiltistä ajattelutavastaan ja maailmankuvastaan", ja ajatella realistisesti, ja olla kova kovia asioita kohtaan, muuten niiden alla ja edessä sortuu itse. Että "näin asia on, en voi sille mitään, koittakaa välttää, ettei teille tapahtuisi niin. Ja nyt vaan on mentävä eteenpäin, jotain positiivista on olemassa silti".
Jos ei ole perehtynyt tietynlaiseen ajattelutapaan, voi olla kiltti myötäeläjä ja myötäsurija, muttei osaa laittaa ovea tiettyjen asioiden eteen, ja katsella niitä vaikka ikkunan läpi vaan, etteivät ikävyyksien lonkerot vie mielenrauhaa ja yöunia. Tarkoitan myös sitä, ettei kiltti vaan odota omaa vuoroaan, vaan pitää itseään, omia tarpeitaan, tuntemuksiaan ja mielipiteitään niin arvossa, että ilmaisee niitä, kun itseltä siltä tuntuu. Jos ystävä ei sitten kuuntele tai myötäelä, kannattaa koittaa etsiä toisenlainen ystävä siihen asiaan. Jättää ystävä, jos tuntuu liian pahalta, eikä ystäväkään sanomisen jälkeen usko.
Toki ystävätkin ovat erilaisia, eikä kaikilta pidä odottaa samoja asioita. Jotkut ovat hyviä tuossa, jotkut tässä. Jotkut jaksavat nyt tukea sinua, toiset eivät, mutta voisivat tehdä yhdessä kanssasi jotain. Vaikka myöhemmin, jos juuri nyt ei tunnu hyvältä.
Tarkoitankin, että kiltin ystävällinen maailma ei ole realistinen. Kiltti silloin vahingoittaa itseään, kun liian ystävällinen ymmärrys ja kova maailma kohtaavat. Mielestäni on luonnollista, jos joku asia satuttaa, niin tunnistaa tuon tunteen itsessään. Jos kiltti ei siitä sitten välitä, eikä tee asialle mitään, kuten sano ystävälle siitä, jätä keskustelua väliin tms. pitäisi kiltin mielestäni miettiä, voisinko toimia toisinkin. Olisinko onnellisempi, jos osaisin asettaa omat rajani, tai nähdä asiat tylymmin? Olisinko iloisempi, jos pystyisin sanomaan ystävälleni, että "kertomuksesi ovat niin kurjia, että niistä tulee minulle niin paha mieli, etten pysty sinua nyt juuri auttamaan. Toivottavasti löydät jonkun toisen apukeinon, tai toisen ihmisen, joka osaa ja ymmärtää paremmin." Olisinko onnellisempi, jos en yrittäisi aina ymmärtää ihmisiä? Yli sen, mikä on totta! Kenenkään ei tarvitse ryhtyä psykologiksi tai psykiatriksi, jos sitä ei halua. Mutta apua siitä voi olla, jos kiinnostusta/energiaa/aikaa riittää. Ensin pitää kuunnella itseään, omia tuntemuksiaan ja voimavarojaan. Jos tuntuu ok:lta, voi toisten juttuja kuunnella, mutta pitää osata sanoa stop, ennen kuin asiat menevät liian pitkälle.
En väitäkään, että vaihtoehdot olisivat leelian lepotuoli tai anna analysoija. Erilaisissa tilanteissa tarvitaan erilaisia sosiaalisia taitoja. Mitä paremmin niitä osaa käyttää, sen paremmin selviää ja pystyy tukemaan myös muita, pelastamaan tilanteitakin.
Yksi asia vielä mietityttää. Haluammeko hakea hyväksyntää ja omaa sosiaalista verkostoa jo valmiiksi muodostuneista "piireistä", jotka saattavat olla satunnaisia ja perustua ihan huuhaahan? Vai haluammeko luoda omat sosiaaliset verkostomme, joissa meillä on turvallista olla, ja jossa luotamme ihmisiin, toisia ei kiusata, vaan ymmärretään ja ollaan ystäviä? Useinhan töissä ei olla ystävyyden takia, vaan monista muista syistä. Mukavaa tietenkin olisi, jos siellä syntyisi myös hyvää henkeä ja ystävyyttä.
Tämä taisi olla kovin epäselkeästi selitetty jonkun mielestä. Mutta siis, kiltti ihminen: "sano, miltä sinusta tuntuu, vedä rajat jonnekin. Älä ajattele liian ymmärtäväisesti, elämässä ja maailmassa tulee vastaan epäoikeudenmukaisuuksia ja vääryyksiä, niitä pitää tarkastella realistisesti ja oikeudenmukaisesti". Eli väärinteoista ei palkita. Mutta jos pystytään, voidaan yrittää ohjata oikeaan suuntaan.
Kärsinyt samoista fiilareista.
Ei ratkaisua kannata tehdä vaikeammaksi kuin se oikeastaan on,ratkaisu on helppo.
Jokaisella on oikeus valita ystäväpiirinsä.
Tuollaiset ihmiset pyrkivät jopa ilkein keinoin saamaan haluamansa,vaikka ystävän.
Kylmästi lopetat yhteyden pidon kokonaan,jos hän sulle tekstittelee pysyt tiukkana etkä vastaa ollenkaan,jos hän sinulle soittaa kerrot että nyt on huono hetki jutella olet sellaisessa paikassa ja lupaat soitella,mutta et soittele sitten kumminkaan.
Tälläiset ilkeät ihmiset ovat varsin sinnikkäitä ja saattavat pommittaa sinua siitä huolimatta kuukausia mutta sitten se loppuu,hekin ymmärtävät ettet ole kiinnostunut ja valitsevat uuden uhrin.
Tämä toimii kuin tauti ja on helppo ratkaisu kilteille ihmisille.
Olen samaa mieltä siinä, että jokaisella on oikeus valita omat ystävänsä. Mutta jos puhutaan nyt ihmisistä, joilla on ongelmia tai rankkoja taustoja, mihin ymmärtääkseni keskustelun aloituksessa viitattiin. Ihmiseen, jonka jutut ovat vaikeita, liian surullisia ja kurjia normaalitaustaisen ymmärtää ja kestää. Tällaisissa tapauksissa ystävien tuki, analyyttinen ajattelu, psykologin taidot voivat olla äärettömän tärkeitä.
En tietenkään tarkoita, että kiltin ihmisen pitäisi kaikkea ymmärtää, jos omat rahkeet eivät siihen riitä. Mutta jos puhutaan asioista asioiden oikeilla nimillä, ja siitä, mikä on totta, ja mikä taas vaan tulkintaa ja selittelyä. Niin asia onkin eri.
Jos haluatte puhua asiasta vain kiltin ihmisen näkökulmasta, joka ei ymmärrä kurjia kohtaloita, eikä niitä kestä, niin olkaa hyvät vaan. Neuvotaan häntä sitten ajattelemaan itseään ja omaa hyvinvointiaan ja unohtamaan kaiken muun. Itse kuitenkin mieluummin näkisin asiat kuitenkin sellaisina, mitä ne oikeasti ovat. Ja haluaisin keskittyä todellisten ongelmien ratkaisuun. En "pois omasta elämästäni" -tyylillä maailman ongelmien tai epäkohtien unohtamiseen.
Niin tässä nyt ihminen kyselee apuja, että pääsisi nätisti eroon jostain toisesta ihmisestä, jota ei syystä tai toisesta halua elämäänsä.
Kysymys ei ole välinpitämättömyydestä vaan siitä, että hän ei koe tuota toista ihmistä ystäväkseen, hän ei jaksa kuunnella tämän juttuja ja hän pelkää tämän aloittavan itsensä mustamaalaamisen kun hankkiutuu tästä eroon. Kun asian lukee, voi todeta, ettei ystävyys ole sellaista, että pitäisi pelätä toista ja siksi pysyä hänen kaverinaan. Se on kiristystä.
Mielestäni ap.n oma valinta perustuu hänen omiin tuntemuksiinsa, joita täällä on turha enempiä analysoida, hänellä on oikeus sanoutua irti ihmissuhteesta, joka ahdistaa ja pelottaa. Eikä se kerro yhtään mitään ap.n suhtautumisesta yleensä ahdinkoon ja elämän kurjuuteen.