Olkaa töissä

mutta aina on kyllä pidettävä huoli, että jollei just sillä saadulla palkalla tule toimeen, niin älä ota omia varoja käyttöön. Ei tilanne siitä työssä muutu paremmaksi. Näissä osa-aikaisissa osittain provisiopalkkaisissa töissä ei edes lopputiliä heti välttämättä saa.

Silloin on syytä päinvastoin päästä potkuilla heti eroon työnantajasta, tai olet rahattomana ja ilman työttömyystukea taapertamassa täällä. Sairausloma edes ehdottomasti, jos näin käy tai maksat seuraavat puoli vuotta huonotuloisessa seuraavassa työssäsi lähtemisestäsi monin kerroin.

Miten tälläisessa tilanteessa olevat ovat muuten ratkaisseet raha-asiansa?

Jos ei ole rahaa ruokaan eikä työmatkoihin, lääkäriin tai vaatteisiin, ei jatko kuukausiin uudessa työssä ole kummoista, vaikka palkka olisikin parempi. Kokonaistulot ovat nytkin vielä kuitenkin juuri yli minimien, eli putoat tyhjälle.

Osa-aikaisena ei tule lisäksi korvaustakaan mistään kuukauden työttömyystunneille; jos olet osoittautunut julkisesti työnvieroksujaksi jo edellisessä paikassa ja lähtenyt sieltä kukkaro tyhjänä ja rahattomana omin luvin pois. Työvoimatoimisto on lyönyt sinuun leiman ikiajoiksi: Mikset hankkinut muualta rahaa, että olisit voinut jatkaa työssä kunnes uusi paikka olisi löytynyt.

Onko tuo karenssi todella tulossa tällaisessakin tapauksessa? Uskaltaako työtä kuin työtä hakea kokeilemalla alaa? Voi joutua ikimuistoiseen pyöritykseen.
4426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

....Uskaltaako työtä kuin työtä hakea kokeilemalla alaa?...

Ei uskalla, jos karensseja haluat välttää. Jos alat saada useita erokarensseja, niin siinä saattaa työkkärillä olla lähellä tulkinta, ettet ole työmarkkinoiden käytettävissä ja menetät työttömyystuet pysyvästi. Takaisin työttömyystukien varaan pääsy onkin sitten kiven alla.

Äänestä

Ansiosidonnainen on se oikea työttömyyskorvaus 500 päivää. Ei tulla ulkopuolisten toimesta häiritsemään ja vaikeuttamaan ihmisen omaehtoista asioiden järjetelemistä. Työmarkkinatuki ja toimeentulotuki ovat samoja asioita. Työmarkkinatuessa on vain se ero, että sillä voidaan ns. pelotella ihmisiä karensilla tai työmarkkinatuen menetyksellä (huvittunut)

Toimeentuella voi suunnitella elämäänsä samanlailla , kuin työmarkkinatuella ilman sivullisten painostamista. Töihin hakeutumiselle ja koulutuksien pääsyvatimuksiin valmentautuminen on mahdollista toimeentulotuella huomattavasti konkreettisempaa.

Työvoimatoimiston kirjoilla saa heidän tarjoamaa korvausta ja perusturvan saa toimeentulotukena.

Vihreiden ajama perusturva on, kuin toimeentuloturva, mutta ei kuitenkaan jokaiselle kansalaiselle jaettavaksi tarkoitettu perusturva.

Työvoimatoimistojen kirjoilla olevat henkilöt eivät ole siellä työnhakijoina, he ovat siellä ensisijaiseksi määritellyn toimeentuloturvan eli työttömyyskorvauksen saamisien takia.

Et voi hakea toimeentulotukea, jos olet oikeutettu työmarkkinatukeen.

Pelkkä työntekeminen ei ole päämäärä. Täytyy olla motiivi miksi tehdä osa-aikaisia työrupeamia. Esimerkiksi opintotuen vähäisen korvauksen takia tai jotain tarkoitusta varten johon tarvitaan rahaa tai työkokemuksen kartuttamista kouluissa opittua osaamista täydentäen.

Äänestä

Älä ole jatkossa laiska ja veltto.

Äänestä
  • Verot ylös ja rahat pois porvareilta, vaikka pakolla!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


missä vain kirjoitti:

mutta aina on kyllä pidettävä huoli, että jollei just sillä saadulla palkalla tule toimeen, niin älä ota omia varoja käyttöön. Ei tilanne siitä työssä muutu paremmaksi. Näissä osa-aikaisissa osittain provisiopalkkaisissa töissä ei edes lopputiliä heti välttämättä saa.

Silloin on syytä päinvastoin päästä potkuilla heti eroon työnantajasta, tai olet rahattomana ja ilman työttömyystukea taapertamassa täällä. Sairausloma edes ehdottomasti, jos näin käy tai maksat seuraavat puoli vuotta huonotuloisessa seuraavassa työssäsi lähtemisestäsi monin kerroin.

Miten tälläisessa tilanteessa olevat ovat muuten ratkaisseet raha-asiansa?

Jos ei ole rahaa ruokaan eikä työmatkoihin, lääkäriin tai vaatteisiin, ei jatko kuukausiin uudessa työssä ole kummoista, vaikka palkka olisikin parempi. Kokonaistulot ovat nytkin vielä kuitenkin juuri yli minimien, eli putoat tyhjälle.

Osa-aikaisena ei tule lisäksi korvaustakaan mistään kuukauden työttömyystunneille; jos olet osoittautunut julkisesti työnvieroksujaksi jo edellisessä paikassa ja lähtenyt sieltä kukkaro tyhjänä ja rahattomana omin luvin pois. Työvoimatoimisto on lyönyt sinuun leiman ikiajoiksi: Mikset hankkinut muualta rahaa, että olisit voinut jatkaa työssä kunnes uusi paikka olisi löytynyt.

Onko tuo karenssi todella tulossa tällaisessakin tapauksessa? Uskaltaako työtä kuin työtä hakea kokeilemalla alaa? Voi joutua ikimuistoiseen pyöritykseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu