HOITAJAT HOI

Teille on luvattu palkankorotuksia enemmän kuin yksikään ammattiryhmä tahän asti on saanut Suomessa ja TE SANOTTE EI. Jos vaatisistte enemmän vapaa-aikaa, elpymistaukoja ja vuorotyöaikoihin parannuksia ja lisää alalle työvoimaa YMMÄRTÄISIN. Em asioista ei ole valitettu suotta, minunkin tuttavahoitajat minulle. Lisäpalkalla ko. asioita ei korjata. Päin vastoin saattaa käydä kuten teknisten lakkoillessa aikoinaan, vähennetään kallista ja niskuroivaa työvoimaa ja korvataan uusilla ammatti-ihmisillä ja nimikkeillä ko. alan ihmiset.

Missä on suhteellisuudentaju ko. asiassa.
Esim. työttömät, opiskelijat ja eläkeläiset ovat saaneet lisää kuukausituloihinsa muutaman sentin kymmenessä vuodessa, laskujen noustessa jokaisen erikseen kymmeniä euroja kuukaudessa,lähes vuosittain. 300:lla eurolla
eli teidän palkkaanne saamalla lisärahalla elää (tai on elettävä) yksi opiskelija, eläkeläinen tai työtön lähes 3 viikkoa. Lisäksi maassamme on muitakin alipalkattuja aloja ja muitakin naisaloja.
11608
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Olet siis sitä mieltä että kun ei muillekkaan nin ei hoitajillekaan?Logiikkasi suhteellisen erikoinen!

Äänestä

Sanoit:"Teille on luvattu palkankorotuksia enemmän kuin yksikään ammattiryhmä tahän asti on saanut Suomessa".

Kuitenkin Turun Sanomat sanoo näin:"Kunta-alan palkkaneuvotteluissa yksi ryhmä menestyi erinomaisesti. Lääkäriliiton onnistui neuvotella erikoislääkäreiden vähimmäispalkkoihin muhkea 17 prosentin korotus. Lähes yhtä hyvän korotuksen saavat erikoistuvat lääkärit, joiden palkka nousee 13-17 prosentilla. Korotusprosentti riippuu opintojen vaiheesta."

Hoitajien lakko ei johdu siitä että tarjottu sopimus olisi erityisen huono, vaan siitä että tällä kierroksella luvattiin nostaa hoitajien palkkaa suhteessa muihin. Tehdä ns. tasokorotus, jolla korjataan hoitajien (ja muiden naisten)palkkojen jälkeenjääneisyyttä. Tämä tasokorotus on suuruudeltaan 30 euroa, joka koetaan liian vähäiseksi kuromaan miesten ja naisten välistä palkkakuilua umpeen.

Äänestä
  • No höpö höpö. Tuo 30e on vain valtion lahjoittama lisäosuus. Se korotus suhteessa muihin ammattiryhmiin oli 5%. Käytännössä tuo korotus suhteessa muihin on keskimäärin jotakuinkin 120e. Minusta tuo on jo melko mittava tasoitus!

    Äänestä

  • Jos summa on mielestäsi 30 euroa niin nykyinen palkkasi olisi silloin 255 euroa. Mitähän laskuoppia oikein siellä liitossa käytetään?
    Katainen ainakin sanoi uutisissa täysin selvästi, että korotukset ovat 12%.
    Kahdentoistaprosenttin korotukset taas tarkoittavat esim. 2300 euron kuukausipalkassa 276 euron lisäystä.
    En kirjoita kaikkien hoitajien aivoista, vaan liiton päättäjien ja joukkosuggestion valtaan joutuneiden.

    Et ilmeisesti lukenut lainkaan sitä kohtaa kuinka aiemmin on käynyt vastaavien lakkojen ja vaatimusten kohdalla. Lisäksi potilasturva kärsii, jos hoitajia aletaan palkkojen takia vielä entisestäänkin vähentämään. Lapsikin ymmärtää, että hoitajista ei tule tarkempia ja nopeampia vaikka he saisivat kaksinkertaisen palkan. ( ei myöskään lääkäreistä, mutta heidän koulutukseensa ja jatkokoulutukseensa kuluu kyllä useampi vuosi, eikä kyse nyt ole heistä, vaan hoitajista) Kunnon yöunet ja pitkät vuorovapaat sensijaan takaisivat enemmän ja lisäisivät potilasturvaa, kaikki työedut eivät ole palkkaetuja. Mielestäni hoitajat ovat väärällä alalla, elleivät sitä ymmärrä.

    Äänestä

  • Mitä ovat saamassa kirjoitti:

    Jos summa on mielestäsi 30 euroa niin nykyinen palkkasi olisi silloin 255 euroa. Mitähän laskuoppia oikein siellä liitossa käytetään?
    Katainen ainakin sanoi uutisissa täysin selvästi, että korotukset ovat 12%.
    Kahdentoistaprosenttin korotukset taas tarkoittavat esim. 2300 euron kuukausipalkassa 276 euron lisäystä.
    En kirjoita kaikkien hoitajien aivoista, vaan liiton päättäjien ja joukkosuggestion valtaan joutuneiden.

    Et ilmeisesti lukenut lainkaan sitä kohtaa kuinka aiemmin on käynyt vastaavien lakkojen ja vaatimusten kohdalla. Lisäksi potilasturva kärsii, jos hoitajia aletaan palkkojen takia vielä entisestäänkin vähentämään. Lapsikin ymmärtää, että hoitajista ei tule tarkempia ja nopeampia vaikka he saisivat kaksinkertaisen palkan. ( ei myöskään lääkäreistä, mutta heidän koulutukseensa ja jatkokoulutukseensa kuluu kyllä useampi vuosi, eikä kyse nyt ole heistä, vaan hoitajista) Kunnon yöunet ja pitkät vuorovapaat sensijaan takaisivat enemmän ja lisäisivät potilasturvaa, kaikki työedut eivät ole palkkaetuja. Mielestäni hoitajat ovat väärällä alalla, elleivät sitä ymmärrä.

    "Katainen ainakin sanoi uutisissa täysin selvästi, että korotukset ovat 12%. "

    Rautalangasta saa näköjään taas vääntää, korotukset ovat yhteensä 12%, mutta kun muut alat nousevat myös 10% luokkaa ja esimerkiksi lääkärit 17%, niin silloin hoitajien palkka ei kiri palkkakuilua umpeen juuri yhtään... lääkäreiden kohdalla ero jopa kasvaa (lääkärit ovat toki palkkansa ansainneet, en minä sillä). Tuo 30e on se luku,jonka valtio antaa tuohon palkkaratkaisuun, vaikka nimenomaan valtio lupasi antaa sitä rahaa palkkaerojen kuromiseen.

    Työnantajan tarjoama sopimus on hyvä ja hyväksyttävissä, mutta tuo valtion osuus ei ole lähellekään sitä, mitä on puhuttu ja mahdollista. Ja siitä tässä nyt kiikastaa.

    Äänestä

  • niin väännetään kirjoitti:

    ja prosentti mukä on tulossa kaikille hoitajille on nyt noin 10,6% loput rahat/prosentit on niin sanottuja järjestelyvaraeriä joista kunta ja työnantaja päättää kenelle ne menee. 10,6% on minun palkassani noin 180€. 2,5 vuodessa se onkin todella hieno "kuoppakorotus". Kataisen pää vadille kiitos ja kokooomus saa tämän sirkuksen jälkeen hajota maan tomuksi.

    Äänestä

Jos sopimus olisi hyväksytty, korotus olisi ollut aluksi 3,5 %. Turha puhua mistään 12 % korotuksista ennen kuin ne ovat toteutuneet.

Äänestä
  • Onko siis mielestäsi parempi että lakkoillaan ja puhutaan 20% korotuksesta joka ei toteudu.
    Mikä ero on 12% korotuksella joka ei toteudu ja 20% korotuksella joka ei toteudu?

    Äänestä

oisko pitän lukee loppuu sun juttus...
parempi palkka niin alalle tulee lisää porukkaa.
apina....
hoitajapula!!!!!!!!!!!onko tuttu juttu???????????????????????

Äänestä
  • Hoitajapula on korjattavissa kouluttamalla lisää hoitajia ja nopeammin siirtämällä tehtäviä eri alojen toimihenkilöille. Hoitajien toimenkuvaan saattaa kuulua tehtäviä, jotka ovat delegoitavissa.
    Eikä ennenkään ole ajateltu miten työt sujuvat.
    Jos palkat nousevat liikaa, kunnat säästävät lomauttamalla, vähentämällä ja lakkauttamalla.

    Äänestä

  • Koulutuksella kirjoitti:

    Hoitajapula on korjattavissa kouluttamalla lisää hoitajia ja nopeammin siirtämällä tehtäviä eri alojen toimihenkilöille. Hoitajien toimenkuvaan saattaa kuulua tehtäviä, jotka ovat delegoitavissa.
    Eikä ennenkään ole ajateltu miten työt sujuvat.
    Jos palkat nousevat liikaa, kunnat säästävät lomauttamalla, vähentämällä ja lakkauttamalla.

    Ihanaa jos todella meiltä otettaisiin nämä vuosien saatossa sälytetyt tehtävät.

    ...ja palkka on se motiivi millä saadaan alalle hakeutumaan opiskelijoita. Ei tyhjää voi kouluttaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

MISSÄ JÄRKI? kirjoitti:

Teille on luvattu palkankorotuksia enemmän kuin yksikään ammattiryhmä tahän asti on saanut Suomessa ja TE SANOTTE EI. Jos vaatisistte enemmän vapaa-aikaa, elpymistaukoja ja vuorotyöaikoihin parannuksia ja lisää alalle työvoimaa YMMÄRTÄISIN. Em asioista ei ole valitettu suotta, minunkin tuttavahoitajat minulle. Lisäpalkalla ko. asioita ei korjata. Päin vastoin saattaa käydä kuten teknisten lakkoillessa aikoinaan, vähennetään kallista ja niskuroivaa työvoimaa ja korvataan uusilla ammatti-ihmisillä ja nimikkeillä ko. alan ihmiset.

Missä on suhteellisuudentaju ko. asiassa.
Esim. työttömät, opiskelijat ja eläkeläiset ovat saaneet lisää kuukausituloihinsa muutaman sentin kymmenessä vuodessa, laskujen noustessa jokaisen erikseen kymmeniä euroja kuukaudessa,lähes vuosittain. 300:lla eurolla
eli teidän palkkaanne saamalla lisärahalla elää (tai on elettävä) yksi opiskelija, eläkeläinen tai työtön lähes 3 viikkoa. Lisäksi maassamme on muitakin alipalkattuja aloja ja muitakin naisaloja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu